Henrik VIII tuli hulluksi kivuista

Henrikistä tuli kruununperijä

Lapsena Henrik oli iloinen ja terve poika. Hän syntyi vuonna 1491, ja aikalaislähde kuvaili häntä näin:

”Suloinen pikku poika. Hän käyttäytyy niin hyvin, hänen ihonsa on pehmeä ja hänen hymynsä valloittava.”

Kuten aikansa kuninkaallisille yleensä, myös Henrikille laadittiin horoskooppi.

Siinä astrologi ennusti, että prinssi sairastelisi usein. Horoskoopin mukaan Henrik tulisi kärsimään niin yskästä, kuumeesta, rintakivuista kuin kihdistä, rokosta ja sappikivistäkin.

Prinssi oli ennustuksesta huolimatta vahva ja terve, mutta sairauden voiman hän joutui kohtaamaan jo 10-vuotiaana, kun hänen isoveljensä Arthur kuoli äkillisesti vuonna 1502.

Kuolinsyy oli todennäköisesti tuberkuloosi tai niin sanottu hikitauti, joka aiheutti kuumeilua ja voimakasta hikoilua ja johti kuolemaan jopa muutamassa tunnissa.

Arthurin kuolema tarkoitti, että Henrik peri häneltä sekä kruununperillisen aseman että hänen leskensä, 16-vuotiaan prinsessan Katariina Aragonialaisen.

Kuusi vuotta myöhemmin kuolema vieraili jälleen Tudorin perheessä, kun tuberkuloosi vei hengen Henrikin isältä Henrik VII:ltä. Henrik VIII nousi valtaistuimelle vain 17-vuotiaana.

Aikalaislähteet kuvailevat nuorta kuningasta ”taitavaksi ratsastajaksi ja turnajaisottelijaksi” ja kertovat, että Henrikin ystävällisyys teki hänestä suositun alamaistensa keskuudessa.

Hän kohteli jopa vihollisiaan myötämielisesti.

Henrik muun muassa vapautti useita Tudor-hallitsijoiden pahimpiin kilpailijoihin lukeutuvan Yorkin suvun jäseniä vankilasta ja teloitutti vain muutamia poliittisia vastustajiaan.

Lääkärit pelkäsivät hengenmenoa

Henrik oli 23-vuotias ja ollut vallassa viisi vuotta, kun hän sairastui ensimmäisen kerran vakavasti.

Tuolloin isorokkoepidemia pyyhkäisi läpi Englannin, eikä edes kuningas välttynyt siltä. Keväällä 1514 Henrik oli pitkään vuoteenomana.

”Lääkärit pelkäsivät hänen henkensä puolesta. Nyt hän on kuitenkin terve ja on noussut vuoteestaan”, kirjoitti italialainen historioitsija Peter Martyr.

Henrik selvisi tappavasta taudista todennäköisesti nuoruutensa ja hyvän kuntonsa ansiosta. Hän välttyi myös isorokon uhreihinsa usein jättämiltä arvilta.

Muutama vuosi myöhemmin Henrik kuitenkin taas sairastui vakavasti, tällä kertaa malariaan, joka oli tuohon aikaan yleinen Etelä-Englannissa. Jälleen majesteetti kuitenkin pääsi vähällä.

Siinä missä Henrikin rautainen kunto näytti nujertavan pahimmatkin sairaudet, kuningatar Katariinalla oli huonompi tuuri. Katariina tuli raskaaksi kuusi kertaa yhdeksän vuoden aikana, mutta vain yksi raskauksista päättyi onnellisesti.

Henrikin suureksi pettymykseksi lapsi oli kuitenkin tyttö, joka sai nimen Maria.

Henrik kaipasi epätoivoisesti miespuolista perillistä jatkamaan Tudor-sukua.

Vähitellen hän uskoi yhä vakaammin, ettei Katariina pystyisi antamaan hänelle poikaa.

Henrikillä oli lukuisia suhteita hovin muiden naisten kanssa. Yksi heistä oli aatelisneito Mary Boleyn, mutta pian kuningas iski silmänsä hänen nuorempaan sisareensa Anneen, joka oli tuolloin kihloissa Northumberlandin jaarlin pojan kanssa.

Viehtymyksestäään huolimatta Henrik ei ollut vielä valmis aloittamaan suhdetta Annen kanssa, sillä jotta Anne voisi synnyttää hänelle laillisen
perillisen, heidän piti olla naimisissa.

Avioituakseen Annen kanssa Henrikin pitäisi kuitenkin erota Katariinasta – mikä taas varmasti herättäisi melkoista suuttumusta Katariinan kotimaassa Espanjassa.

Ensi alkuun Henrikin pitikin vain tyytyä tärkeimmän neuvonantajansa kardinaali Wolseyn neuvoon ja yrittää saada Annen kihlaus purettua niin, että tämä olisi vapaa, kun kuningas saisi eronsa jotenkin järjestettyä.

Peitsi osui kuninkaan otsaan

Ennen kuin Henrik ehti punoa avioerojuontaan pidemmälle, hän joutui vaaralliseen onnettomuuteen. 10. maaliskuuta 1524 hän osallistui turnajaisiin ja unohti sulkea kypäränsä visiirin.

Hän laukkasi visiiri avoimena kohti päivän vastustajaansa, Suffolkin herttuaa, tilanteen tajunneiden kauhistuneiden katsojien yrittäessä huudoillaan keskeyttää ottelun.

Kuningas ja herttua kuitenkin rynnistivät täyttä vauhtia toisiaan kohti varoitushuudoista piittaamatta. Herttuan peitsi osui Henrikin otsaan ja katkesi säpäleiksi.

Kuningas syöksyi maahan, ja kaikki olivat varmoja siitä, että hän oli kuollut. Kuin ihmeen kaupalla kuningas selvisi törmäyksestä vain aivotärähdyksellä.

Seuraavana vuonna Henrik kävi taas lähellä kuolemaa. Ollessaan haukkametsästämässä hän kaatui päälleen mutaan yrittäessään ylittää ojaa.

Kuningas makasi kasvot liejuun hautautuneena pystymättä hengittämään ja yritti turhaan irrottautua pinteestään. Eräs sotilas toimi neuvokkaasti, hyppäsi ojaan ja veti majesteettinsa pään irti mudasta.

Henrik haukkoi henkeä kasvot sinisinä, mutta hän oli hengissä.

Onnettomuudet saivat kuninkaan ymmärtämään, että vaikka hän oli vielä nuori ja vahva, hän saattaisi kuolla ennen kuin olisi varmistanut itselleen miespuolisen perillisen.

Katariina oli synnyttänyt hänelle tyttären yhdeksän vuotta aiemmin, ja hovin lääkärit olivat varmoja, ettei 40-vuotias kuningatar enää pystyisi saamaan lapsia.

Englannin kuningas päätti ryhtyä toimeen.

Avioerosta syntyi uusi kirkko

Kun Henrik vuonna 1526 lähenteli Anne Boleynia ja yritti saada tämän antautumaan rakastajattarekseen, vastauksena oli tiukka ei.

Kunnianhimoisen isänsä neuvosta Anne selitti, ettei hän voisi tyytyä olemaan kuninkaan jalkavaimo mutta ryhtyisi mieluusti tämän kuningattareksi.

Seuraavina vuosina Henrik yritti saada katolisen kirkon myöntämään hänelle eron Katariinasta.

Kuninkaalla oli mielestään hyvät perustelut saada avioliittonsa mitätöityä, mutta paavi ei taipunut hänen vakuuttelujensa edessä.

Lopulta Henrik nimitti Englannin arkkipiispaksi uuden, itselleen uskollisen miehen, joka mitätöi avioliiton. Samalla kuningas katkaisi kaikki suhteensa paaviin ja katoliseen kirkkoon.

Vasta eronnut Henrik avioitui vuonna 1533 Anne Boleynin kanssa ja irrotti Englannin kirkon katolisesta kirkosta.

Kun hän seuraavana vuonna vaati kaikkia alamaisiaan vannomaan uskollisuutta hänelle kirkon päänä ja tunnustamaan Anne Boleyn kuningattarekseen, monet hartaat katoliset kieltäytyivät.

Kuningas vastasi teloittamalla niskoittelijoita.

Isku päähän alkoi vaikuttaa

Avioliitto Anne Boleyninkaan kanssa ei tuottanut toivottua poikaa, ja kolmen vuoden avioliiton jälkeen kuningas joutui onnettomuuteen, joka muutti hänen elämänsä – ja päätti Anne Boleynin elämän.

Tammikuussa 1536 tuolloin 44-vuotias Henrik osallistui jälleen turnajaisiin, ja törmätessään peitsineen vastustajaansa hän putosi ja jäi hevosensa alle. Henrik makasi aikalaislähteiden mukaan kaksi tuntia ”pystymättä puhumaan”, ennen kuin hän tokeni.

Henrik sai ankaran aivotärähdyksen, ja hevosen paino oli murtanut useita luita hänen jalastaan. Tuskat olivat hirveät.

Uutinen onnettomuudesta saavutti raskaana olevan kuningatar Annen vasta kuuden päivän päästä. Hän sai keskenmenon pian sen jälkeen, ja tuskien piinaaman ja katkeran Henrikin mukaan pojan menettäminen jälleen oli todiste siitä, että kuningatar oli pettänyt hänet.

Anne Boleynin viholliset hovissa alkoivat levittää huhuja, joiden mukaan kuningattarella oli ollut suhteita muihin miehiin, mukaan lukien oma veljensä.

Epäillyt vangittiin ja heitä kidutettiin, kunnes he sanoivat juuri sen, mitä kuninkaan miehet halusivat kuulla.

Toukokuussa 1536 Henrikin vainoharhaisuus johti Anne Boleynin ja hänen väitettyjen rakastajiensa teloittamisiin.

Teloitusten jälkeen Henrikin lempi kohdistui aatelisneito Jane Seymouriin, jonka kanssa hän pian avioituikin.

Kun Jane yritti saada miehensä suhtautumaan armollisesti niihin, jotka vielä harjoittivat katolista uskoa, Henrik vastasi hänelle raivoissaan: ”Muista Anne.”

Se ei ollut mikään tyhjä uhkaus: jos Jane ei tottelisi ja keskittyisi tehtäväänsä synnyttää poika, häntä odottaisi sama kohtalo kuin edeltäjäänsä.

Henrik, jota oli aiemmin ylistetty lempeäksi ja oikeudenmukaiseksi kuninkaaksi, oli muuttunut pahantahtoiseksi tyranniksi.

Jane teki työtä käskettyä ja synnytti vuoden päästä Henrikille tämän kauan kaipaaman pojan, Edwardin. Pari viikkoa myöhemmin kuningatar kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin.

Kapina kukistettiin valheilla

Keväällä 1536 Pohjois-Englannissa puhkesi kapina. Aateliset, kirkonmiehet ja talonpojat nousivat Henrikin hallintoa vastaan ja vaativat katolisuuden palauttamista sekä useiden kuninkaan neuvonantajien erottamista.

Henrik kirjoitti kirjeen kapinan johtajille:

”En ole koskaan lukenut, kuullut tai tiennyt, että karkeat ja tietämättömät moukat valitsisivat ruhtinaiden neuvonantajat ja hengenmiehet.”

Kapinallisten suuri määrä ja voima olivat kuitenkin niin suuri uhka Henrikin vallalle, että hän lupasi kuunnella näiden vaatimukset ja taata kapinallisten koskemattomuuden. Lupaukset vaimensivat kapinamieltä, mutta Henrikillä ei ollut aikomustakaan pitää niitä.

Kuningas kutsui kapinajohtaja Robert Asken viettämään joulua hoviin ja antoi hänelle arvokkaita lahjoja. Ovela juoni hajotti kapinallisten rivejä niin, että kuninkaan armeija pystyi helposti kukistamaan heidät.

Sitten kuningas kutsui Asken hoviinsa, ja tämä saapui uskoen, että Henrik oli valmis keskustelemaan kapinallisten vaatimuksista.

Sen sijaan Aske vangittiin ja tuomittiin kuolemaan valtiopetoksesta.

Aske pyysi, ettei häntä teloitettaisi kuten tavallista petturia, mihin Henrik suostuikin.

Henrikin julmuudesta kertoo kuitenkin se, että hän määräsi Asken kahlehdittavaksi ja ripustettavaksi julkiselle paikalle, jossa tämä saisi kuolla nälkään ja janoon.

Sitten kuningas vangitsi viimeisetkin kapinalliset. Kapinaan osallistuneet aatelismiehet mestattiin ja aatelisnaiset poltettiin roviolla. Alempien luokkien kapinalliset hirtettiin, minkä jälkeen heidän irti leikatut päänsä iskettiin seipään nokkaan Lontooseen tai heidän kotikaupunkiinsa varoitukseksi muille.

Kapinajohtajille kostaminen ei kuitenkaan riittänyt Henrikille. Hän kirjoitti armeijaansa Pohjois-Englannissa johtavalle Norfolkin herttualle:

”Haluan, että teloitat armotta ihmisiä jokaisessa kaupungissa, kylässä ja asutuksessa, joka on osallistunut kapinaan.”

Huonoa hoitoa

Samaan aikaan kun Henrik pani alaisensa kärsimään, myös hänen omat kärsimyksensä jatkuivat. Onnettomuus turnajaisissa oli pahentanut häntä vuosikausia vaivannutta kroonista säärihaavaa.

Sen lisäksi jalkaan oli tullut uusi, suurempi haava.

Haavat eivät parantuneet, eikä hovin lääkäreistä juuri ollut apua, sillä he olivat vakuuttuneita siitä, että suurempi säärihaava oli pidettävä jatkuvasti auki, jotta siitä voitaisiin poistaa ”huonoja nesteitä” kanyylin avulla.

Aina kun haava oli umpeutumassa, se leikattiin jälleen auki hehkuvalla raudalla.

Kivuliaan hoidon vuoksi kuninkaan jalassa oli jatkuvasti suuri, märkivä haava.

Ranskan lähettiläs kirjoitti vuonna 1537, että haava oli tehnyt Henrikistä ”jäykän ja ajoittain kykenemättömän puhumaan” ja että kuningas oli ”tumma kasvoiltaan ja suuressa hengenvaarassa”.

Englantilainen kirkkokansa sai nähdä omin silmin kuninkaan heikon terveydentilan vuonna 1539, kun Henrik osallistui pääsiäismessuun ja hänen piti ryömiä alttarille kovissa tuskissa, sillä hänen jalkansa ei kantanut häntä.

Kun Henrik ei enää pystynyt osallistumaan rakastamiinsa turnajaisiin eikä metsästämään, hän söi lohdutuksekseen valtavia määriä ja alkoi lihoa nopeasti.

Pian kuningas ei enää pystynyt liikkumaan palatseissaan omin voimin, vaan häntä kuljetettiin yksinkertaisessa kantotuolissa.

Hän ei kyennyt nousemaan portaita, joten hänet rahdattiin kerroksesta toiseen köysien avulla.

Taas yksi kuningatar menetti päänsä

Sietämättömät kivut tekivät kuninkaasta arvaamattoman ja jääräpäisen.

Kuolemantuomio odotti niitä alamaisia, jotka eivät suostuneet tunnustamaan Henrikiä kirkon päämieheksi.

Sama kohtalo oli niillä, jotka olivat kuninkaan mielestä liiankin innokkaita uudistusten kannattajia.

Vuonna 1540 Henrik vangitsi muun muassa uskollisen neuvonantajansa ja yhdeksänvuotisen ministerinsä Thomas Cromwellin, koska tällä oli hänen mielestään liian radikaaleja suunnitelmia Englannin kirkolle.

Korostaakseen, ettei sietänyt minkäänlaista uskonnollista toisinajattelua, kuningas määräsi samoihin aikoihin myös kolme johtavaa katolista hirtettäväksi.

Lisäksi heidän sisälmyksensä revittiin ulos ja ruumiinsa paloiteltiin.

Cromwell ei kuitenkaan menettänyt asemaansa pelkästään uskonnon vuoksi vaan myös kuninkaalle antamiensa huonojen avioneuvojen takia.

Hän järjesti kuninkaan avioliiton Anna Kleveläisen kanssa, mutta kuningas inhosi morsiantaan ja avioliitto päättyi lyhyeen.

Henrik katsoi Cromwellin yrittäneen huijata häntä, ja tämä menetti siitä hyvästä päänsä.

Teloituspäivänä 49-vuotias Henrik avioitui teini-ikäisen Katariina Howardin kanssa. Seuraavana vuonna Katariina suljettiin Lontoon Towerin vankilaan uskottomuudesta syytettynä, ja pian sen jälkeen hänet mestattiin.

Seuraavaksi Henrik käänsi katseensa Katariina Parriin, joka ei kuitenkaan heti lämmennyt kuninkaan lähentelyille. Edeltäjiensä kohtalosta oppineena hän totesi, että on parempi olla kuninkaan rakastajatar kuin tämän vaimo.

Katariina kuitenkin myöntyi Henrikin kosintaan vuonna 1543, ja samoihin aikoihin kuninkaan hulluus näytti kehittyvän jälleen uusiin mittoihin.

Hovin ulkomaisten lähettiläiden kirjeiden mukaan kuningasta vaivasi usein ”mal d’esprit (masennus), itsesääli ja synkkämielisyys”.

Eräänä päivänä Henrik keskusteli puolisoineen uskonnollisista aiheista piispa Gardinerin kanssa, kun hän raivostui jostain, mitä Katariina sanoi, ja määräsi vihapäissään tämän pidätettäväksi.

Kun Towerin sotilaat seuraavana päivänä tulivat hakemaan Katariinaa vankilaan, Henrik näytti unohtaneen koko jutun. Lopulta hän lähetti sotilaat pois ja lohdutteli järkyttynyttä vaimoaan.

Sairaudet veivät kuninkaan voimat

Elämänsä loppupuolella Henrik jakoi yhä ankarampia rangaistuksia kaikille, jotka eivät toimineet tai puhuneet hänen mielensä mukaan. Hänen mielialanvaihtelunsa tekivät hovin elämästä helvettiä.

Kukaan ei siis kadehtinut kuninkaan neuvonantajaa sir Anthony Dennyä, kun tämän piti kertoa kuninkaalle, että tämä tuskin eläisi enää kauan.

Kuninkaan kuoleman ennustamista pidettiin valtiopetoksena, mutta kaikille oli selvää, että Henrik kuolisi pian.

Sir Denny astui 27. tammikuuta 1547 varoen kuninkaan makuuhuoneeseen Whitehallin palatsissa ja kuiskasi:

”Kaikkien arvioiden mukaan ei ole todennäköistä, että elätte pitkään. Teidän tulisi nyt valmistautua kuolemaanne.”

Sitten hän kysyi Henrikiltä, halusiko tämä tavata papin. Arkkipiispa Thomas Cranmer kutsuttiin paikalle, mutta kun hän seuraavana aamuna saapui, kuningas ei pystynyt enää puhumaan vaan makasi tiedottomana sängyssään.

Hän painoi noin 180 kiloa, ja kuvottava mädän haju huokui hänen säärensä suuresta, visvaisesta haavasta.

Henrikin kerran niin kauniit kasvot olivat punaiset ja turpeat liiasta juomisesta, hampaat näyttivät mädäntyneiltä ja hän kärsi keripukista.

Viimeisen henkäyksensä hän veti kello kahden aikaan yöllä 28. tammikuuta 1547.

Ei tiedetä varmasti, kuinka monta ihmistä menetti henkensä Henrikin vaivojen ja kipujen vuoksi, mutta historioitsijoiden arvioiden mukaan 50 000–70 000 englantilaista teloitettiin hänen käskystään.