”En saata kuvailla, miten olen kärsinyt!”

Yhdeksän lapsen äitinä Britannian kuningatar Viktoria tiesi hyvin, ettei aviovaimon osa ollut aina helppo 1800-luvulla. Kirjeessään vastavihitylle tyttärelleen, joka oli myös nimeltään Viktoria, hän kuvaa suruaan jouduttuaan luovuttamaan tyttärensä miehelään.

Yhdeksän lapsen äitinä Britannian kuningatar Viktoria tiesi hyvin, ettei aviovaimon osa ollut aina helppo 1800-luvulla. Kirjeessään vastavihitylle tyttärelleen, joka oli myös nimeltään Viktoria, hän kuvaa suruaan jouduttuaan luovuttamaan tyttärensä miehelään.

John Jabez Edwin Paisley Mayall/Royal Collection/Wikimedia

Windsorin linna, 20.4.1859

Olen juuri saanut 18. päivänä lähettämäsi kirjeen, monet kiitokset siitä. Olen ­iloinen, että olet kanssani samaa mieltä siitä, ­mitä kirjoitin keskinäisestä kirjeenvaihdostamme.

Kirjeemme tuovat minulle suurta iloa ja lohtua, sillä on hirvittävää, että asumme niin kaukana toisistamme ja olemme aina erossa. Olen itse asiassa tullut vähitellen siihen tulokseen, ettei minun pitäisi ­sallia sisartesi avioitua.

Ei joka tapauksessa ainakaan sellaisiin olosuhteisiin, joiden vuoksi he ovat jatkuvasti poissa vanhempiensa luota ja vierailevat luonamme vain harvoin, kuten sinun tapauksessasi – vieläpä vastoin kaikkea, mitä minulle silloin luvattiin.

Olen iloinen, että voit jakaa tunteeni äitinä. Ymmärräthän, kultaseni, että se on kauhistuttava hetki, kun joutuu luovuttamaan viattoman lapsensa miehelle ja tämän jälkeen vielä ajattelemaan kaikkea, mitä hänen täytyykään käydä läpi!

Tämä pitää paikkansa niissäkin tapauksissa, joissa aviomies on miellyttävää laatua.

”Sehän on ­loppujen ­lopuksi kuin veisi ­karitsan teuraalle.” Kuningatar Viktoria (1859) ­tyttärensä mennessä naimisiin.

En saata kuvailla, miten olen kärsinyt ja mitä olen tuntenut ja millaista kamppailua olen joutunut käymään. En ole toipunut siitä kaikesta vieläkään.

Muistan viimeisen illan, kun saatoimme sinut huoneeseesi. Et kerta kaikkiaan pystynyt lopettamaan itkemistä.

”Sehän on loppujen lopuksi kuin veisi karitsan teuraalle”, sanoin isällesi jälkikäteen. Nyt ymmärrät, mitä tarkoitan, rakkaani.

Tiedän, että tämä kaikki on Jumalan tahto ja että nämä ovat koettelemuksia, joita me naisparat joudumme käymään läpi; kukaan isä, kukaan mies ei voisi ymmärtää tällaisia tunteita.

Isä ei koskaan halunnut puhuakaan siitä. Näin asia on aina ollut, kun on ollut kyse minun vahvoista tunteistani.

Overklassen i victoriatiden

1800-luvulla Britanniassa yläluokkaiset nuoret menivät suhteellisen myöhään naimisiin – ­naiset keskimäärin 24 vuoden ja miehet 26 vuoden iässä.

© Amoret Tanner/Imageselect

Aivan tärisen, kun ajattelen suloisia, iloisia ja huolettomia siskojasi ja mietin, millaiseen kohtaloon luovutan heidät – yksi toisensa jälkeen!

Rakas Alicemme tietää sinun avioliittosi perusteella enemmän kuin sinä tiesit ennen avioitumistasi, tietysti siinä määrin kuin joku voi tietää sellaisesta ennen kuin itse astuu avioliittoon ja saa lapsia.

Hän on itse asiassa kuullut avioliitosta niin paljon, että se on kauhistuttanut hänet perin pohjin.

Marmoriristin* ja medaljongin Alice saa aamulla.

Isä on oikein iloinen ja tyytyväinen häneen, samoin kirkon dekaani.

Hän on herttainen, ystävällinen ja järkevä lapsi. Hän on hyvin kypsä ja sievä, ja hän hallitsee täydellisesti seuraelämän tavat. Hän käyttäytyy kuin hieno nainen ja on myös hyvä keskustelija.

© Artist Franz Xaver Winterhalter/Royal Collection/Wikimedia

Kuningatar Viktoria

Eli: 1819-1901.

Kansallisuus: Britti.

Ammatti: Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar, Intian keisarinna.

Siviilisääty: Naimisissa prinssi Albertin kanssa, viiden tytön ja neljän pojan äiti.

Tunnetaan: Viktoria muistetaan etenkin poikkeuksellisen pitkästä valtakaudestaan – hän hallitsi kokonaiset 64 vuotta. ­Viktoriaaninen aikakausi oli ­brittiläisen imperiumin suuruuden aikaa. Brittien arki­elämää leimasivat jyrkät luokkajaot ja ­tiukat yhteiskunnalliset normit.

Jos Italiassa kaikki menee hyvin, ­Bertie ei matkusta Saksaan elokuussa vaan viettää sen sijaan kesäkuun ja heinäkuun Sveitsissä. En tiedä vielä, milloin Affie* palaa ­takaisin. Heinäkuussa kuitenkin, mutta ­tietysti vain melko vähäksi aikaa.

Jos sota sattuisi syttymään, hän ­jää ­suorittamaan velvollisuutensa kuin kuka tahansa upseeri. En toivoisikaan, että hän tekisi toisin.

Politiikan suhteen rakas isäsi on epäilemättä kirjoittanut sinulle jo kattavasti aiheesta. Eilisillan jälkeen olemme jälleen toivoa täynnä.

Jos kaikki menee kuten toivon, eiliset pelkoni ja pahat aavistukseni haihtuvat. Luoja suokoon, että näin tapahtuu. Kunpa Itävalta vain toimisi järkevästi!

Kaikki, mitä sanoit Preussista, pitää paikkansa. Olen vakuuttunut siitä. Mutta me emme pysty antamaan heille aluksia. Meillä ei ole tarpeeksi itsellemmekään!

Öljyväreillä maalaaminen jonkin aikaa kehittää akvarellienkin maalaamisen ­taitoa. Sikäli se on hyvä ajatus. Älä anna kuitenkaan niiden sulkea toisiaan pois.

Alicen koe on tänään. Konfirmaatio ­tapahtuu huomenna kello 12. Hän on kovin pahoilla mielin, ettet pääse tulemaan, mutta kiittää terveisistä.

Shakespearesta ja siitä, mitä sanot hänestä, olen samaa mieltä, mutta sinun ei tarvitse pelätä mennä katsomaan Faustia*.

Minä, vanha, naimisissa oleva nainen, olen hyvinkin pidättyväinen ja ujo, mutta esityksen esillepano on niin kaunis, ettei se puistata. Suosittelen, että menet ­katsomaan sen, rakkaani.

"Avioon astunut tytär, vaikka kuinka nuorikin, on kuitenkin ­samalla viivalla kuin äitinsäkin." Kuningatar Viktoria (1859) ­tyttärensä mennessä naimisiin.

Sinun on nähtävä ranskalaisia ­näytelmiä. Viehättäviä pieniä ranskalaisnäytelmiä on todella paljon.

Jopa rakas isäsi, joka ei juuri pidä ranskalaisista, kuten tiedät, nautti aikoinaan ranskalaisista näytelmistä.

Hän itse asiassa piti niistä enemmän kuin muista esityksistä. Aiemmin osallistuessamme seuraelämään näimme paljonkin näytelmiä ja pidimme niistä ­kovasti. Sellaista ei ole kuitenkaan ollut sitten vuoden 1854.

Näytelmät ovat samalla myös hyödyksi, kun haluaa oppia uuden kielen. Toivon, että menet, rakkaani.

Vastenmielisyys jotakin maata kohtaan ei saa estää ihmistä ihailemasta ja nauttimasta siitä, mikä kyseisessä maassa on hyvää, viihdyttävää ja viisasta.

Miten onnellinen olenkaan, kun tapaamme jälleen. Olen vakuuttunut, että tulemme olemaan yksimielisiä paljon useammista asioista kuin ennen, rakkaani.

Näin minusta on tuntunut siitä ­päivästä asti, kun avioiduit. Nyt ei ole enää mitään, mistä en voisi puhua kanssasi. Avioon astunut tytär, vaikka kuinka nuorikin, on kuitenkin ­samalla viivalla kuin äitinsäkin.

Menemme ehtoolliselle pitkänä­perjantaina kello 9.