Mary seisoi sängyn vieressä ja katsoi huolestuneena miestään. Englannin kuningas Yrjö V oli 20. tammikuuta 1936 ollut viisi päivää vuoteenomana, ja hiipuvilla voimillaan hän oli allekirjoittanut asiakirjoja varmistaakseen, että vallanvaihto hänen vanhimmalle pojalleen Edvardille tapahtuisi Britannian lakien mukaisesti.
Kuningatar Maryn lisäksi riutuvan kuninkaan vuoteen vierellä kuningasperheen yksityiskodissa Sandringhamin kartanossa Norfolkissa olivat kruununprinssi Edvard ja tämän neljä sisarusta.
Perheenjäsenten lisäksi vain Canterburyn arkkipiispalla ja kuninkaan henkilääkärillä Bertrand Dawsonilla oli lupa tulla huoneeseen.
Tuntia ennen puoltayötä kaikille oli selvää, ettei kuninkaalla ollut enää paljon aikaa jäljellä. Dawson antoi hänelle kaksi ruisketta: reilun annoksen morfiinia sekä gramman kokaiinia.
Vahva kipulääkitys sai kuninkaan torkahtelemaan, ja juuri ennen kuin kello löi kaksitoista hän vetäisi viimeisen henkäyksensä.
Perhe seisoi vuoteen ympärillä hiljaa yrittäen ymmärtää, mitä juuri oli tapahtunut. Kuningatar Mary liikahti ensimmäisenä.
Hän kääntyi Edvardin puoleen, tarttui tämän käteen, nosti sen huulilleen ja suuteli sitä. ”Teidän majesteettinne”, hän lausui nöyrästi.
Mary tiesi, että pojalla oli edessään raskas tehtävä tämän seuratessa kansan rakastaman isänsä jalanjäljissä.
Edvard syntyi vuonna 1894 kuningatar Viktorian hallintokaudella.
Hoitaja kohteli prinssiä kaltoin
Brittiläisen yläluokan perinteiden mukaan pikku Edvard-prinssi näki paljon enemmän lastenhoitajiaan ja yksityisopettajiaan kuin vanhempiaan.
Yksi lastenhoitajista kuitenkin suorastaan nautti hänen kiusaamisestaan.
Kun Edvard oli puettu hienoimpiin vaatteisiinsa ja oli valmis näyttäytymään vanhemmilleen, hoitaja nipisti häntä juuri ennen oven aukaisemista.
Lapsi alkoi luonnollisesti itkeä, ja vanhemmat lähettivät hänet pian takaisin lastenhuoneeseen.
Kuningashuone irtisanoi lastenhoitajan vuonna 1897, kun hänen tapansa kävi ilmi, mutta hän oli sitä ennen ehtinyt piinata Edvardia tämän kolme ensimmäistä elinvuotta.
Uusi kuningas rikkoi perinteitä
Tiistai 21. tammikuuta 1936 klo 10:
Vallanvaihdosta ilmoitettiin St Jamesin palatsin parvekkeella Lontoossa. Perinteen mukaan kuningas ei ollut silloin paikalla, mutta Edvard oli visusti päättänyt, etteivät vanhat tavat rajoittaisi hänen toimiaan.
Edvard astui ovesta nainen rinnallaan. Hänen yksityissihteerinsä Godfrey Thomasin silmät pyöristyivät.
41-vuotias Edvard oli seurustellut jo vuosia 39-vuotiaan Wallis Simpsonin, syntyjään Warfieldin, kanssa, vaikka tämä oli naimisissa toisen miehen kanssa.
Edvardin seuralainen ei siis ollut Thomasille yllätys vaan se, että Edvard ylipäätään saapui huoneeseen, josta oli suora näköyhteys parvekkeella meneillään olevaan, kuninkaalta kiellettyyn seremoniaan.
Edvard rauhoitteli ällistynyttä sihteeriään sanoen kepeästi:
”Godfrey, ajattelette varmaan, että rikon nyt perinteitä, mutta päähäni pälkähti, että voisi olla mukavaa olla itse paikalla, kun tulee julistetuksi kuninkaaksi.”
Verhojen suojista Edvard ja Wallis seurasivat, kuinka keskiaikaisiin pukuihin pukeutuneet airuet julistivat vallan vaihtuneen.
Lopuksi kaarti soitti Britannian kansallislaulun God Save the King uuden kuninkaan kunniaksi. Edvard oli kuitenkin niin ajatuksissaan, ettei edes kuullut sitä.
Hän ei tosin pohtinut valtakuntansa onnea ja tulevaisuutta vaan sitä, kuinka hänen ja Wallisin suhteen kävisi.
”Godfrey, ajattelette varmaan, että rikon nyt perinteitä, mutta päähäni pälkähti, että voisi olla mukavaa olla itse paikalla, kun tulee julistetuksi kuninkaaksi”
Huhut hermostuttivat pääministerin
Tiistai 4. helmikuuta:
Kaikki hovissa ja hallituksessa tiesivät Edvardin tapailevan Wallis Simpsonia. Useimmat kuitenkin luottivat siihen, että vallanvaihdon jälkeen Edvard etsisi itselleen sopivan vaimon.
Pääministeri Stanley Baldwin asteli hermostuneena edestakaisin kirjoituspöytänsä edessä pääministerin virka-asunnossa Downing Street 10:ssä, kun Clive Wigram astui sisään.
Baldwin oli kutsunut hovissa pitkään toimineen yksityissihteerin Wigramin keskustelemaan kanssaan.
Miehet istuutuivat, ja pääministeri kertoi Wigramille, mitä oli juuri kuullut: Wallis Simpson, jolla oli jo yksi avioero takanaan, halusi nyt erota uudestaan voidakseen mennä naimisiin Edvardin kanssa.
Wigram, joka hyvin hoidettuine viiksineen ja sivujakauksineen oli yleensä malliesimerkki brittiläisestä itsehillinnästä, puhkesi räjähtävään nauruun.
Hengityksensä tasaannuttua Wigram vakuutti pääministerille, ettei hallituksella tai kuningashuoneella ollut mitään pelättävää.
Hän uskoi, että todennäköisesti Simpsonin mies oli vain äkännyt tässä tilaisuutensa tienata rahaa tai muita etuja hovista.
Pääministerin ei tarvinnut pelätä, että kuningas oikeasti aikoisi naida naisen, jolla oli jo kaksi elossa olevaa aviomiestä – sehän olisi ennenkuulumatonta!
Wigramin sanat vakuuttivat pääministeri Baldwinin siitä, että Edvard kyllä asettaisi kuningaskuntansa etusijalle.
Rakastavaiset nauttivat Välimeren yöstä
Elokuun loppu:
Kuningas lähti kesälomaristeilylle Adrianmerelle, muttei suinkaan kuninkaallisella aluksella vaan yksityisellä vuokratulla luksusveneellä. Näin hän saattoi olla piittaamatta kuninkaallisesta protokollasta ja ottaa vapaasti mukaansa kenet halusi.
Wallis nojautui Edvardiin heidän seistessään Nahlin-veneen kannella.
Se oli ankkurissa Cetinjen kaupungin edustalla Montenegrossa, ja pari nautti tähtikirkkaan illan rauhasta kuunnellen aaltojen liplatusta veneen kylkiin. Kaupungin takana vuoret piirtyivät mustana taivasta vasten.
Yhtäkkiä rinteillä näkyi satoja valopisteitä, jotka lähtivät liikkumaan alaspäin. Niiden lähestyessä rantaa alkoi erottua myös laulua.
Vuorilta laskeutui satoja ihmisiä soihdut kädessään. Wallis seurasi lumoutuneena näkyä, joka oli järjestetty vierailevaa kuningasta varten.
”Uskotko todella, että tuo kaikki on minun kunniakseni?” Edvard kysyi.
”Totta kai”, Wallis vastasi. ”Kenen muunkaan?” hän kysyi näennäisen viattomasti. Edvard tarttui syöttiin.
”Olet väärässä”, Edvard vastasi hymyillen.
”Se on sinun kunniaksesi – nämä yksinkertaiset sielut ovat ymmärtäneet, että paikalla on nainen, johon kuningas on rakastunut.”
Wallis toppuutteli keimaillen.
”Älä nyt hulluja puhu. Ja jos et ole varovaisempi, moni muukin saa pian moisia ajatuksia”, hän vastasi viitaten siihen, että monet britit paheksuivat heidän suhdettaan.
”Varovaisuus…”, pohti Edvard. Hän vakavoitui, ja Wallis erotti hieman ylpeyttä hänen äänessään. ”Varovaisuus on ominaisuus, joka voi toki olla hyödyllinen mutta jota minä en ole koskaan arvostanut kovin korkealle.”
Wallis ymmärsi, mihin Edvard viittasi: tämä oli valmis panemaan kaiken peliin rakkautensa vuoksi.
”Varovaisuus on ominaisuus, joka voi toki olla hyödyllinen mutta jota minä en ole koskaan arvostanut kovin korkealle”
Paineet parin ympärillä kasvoivat
Tiistai 20. lokakuuta:
Jo pitkään oli huhuttu, että Wallis Simpson hakisi miehestään avioeroa. Lokakuun puolivälissä kerrottiin, että avioeroa käsiteltäisiin ensimmäistä kertaa loppukuusta. Baldwin tunsi olevansa pakotettu keskustelemaan asiasta kuninkaan kanssa vakavasti.
Saavuttuaan kuninkaan asuntoon, Windsorin linnan puistoalueella sijaitsevaan Fort Belvedereen, pääministeri Baldwin pyysi ensi töikseen itselleen viskin soodalla. Sitten hän kohotti lasiaan ja lausui juhlavan kohteliaasti:
”Teidän majesteettinne, mitä sitten tapahtuukaan, niin vaimoni ja minä toivomme teille sielumme syvyyksistä asti kaikkea mahdollista hyvää.”
Baldwinin suureksi yllätykseksi Edvard puhkesi itkuun.
Kuninkaan nyyhkytykset saivat kyyneleet valumaan myös pitkin Baldwinin poskia, mutta hän kokosi itsensä pian. Hän kertoi rauhallisesti Edvardille, että kansalaiset lähettivät päivä päivältä yhä enemmän kirjeitä, joissa paheksuttiin kuninkaan ja Wallis Simpsonin suhdetta.
Baldwin yritti ehdottaa, että kuningas voisi ehkä yrittää toimia hieman hienovaraisemmin.
”Hän on minun läheinen ystäväni, enkä aio kuljetella häntä sisään takaovista”, Edvard vastasi painokkaasti.
Sitten Baldwin kysyi, voisiko kuningas saada rouva Simpsonia lykkäämään avioeroaan. ”Se on hänen yksityisasiansa”, vastasi Edvard kipakasti.
Baldwin pohdiskeli vielä ääneen, voisiko rouva Simpson vaikkapa matkustaa joksikin aikaa ulkomaille, mutta Edvard ei enää kommentoinut sanallakaan ehdotusta. Pääministerin oli poistuttava tyhjin käsin.
Hallitus vakoili kuningasta
Lokakuun lopussa:
Edvard ei osoittanut mitään merkkejä siitä, että olisi katkaisemassa suhdettaan Wallisiin, ja hallituksen ja kuninkaan välit olivat suorastaan jäätävät.
Edvard nosti työhuoneensa puhelimen kuulokkeen vastatakseen puheluun niin kuin lukuisia kertoja ennenkin aavistamatta, että tällä kertaa linjoilla oli muitakin.
Virallisesti Britannia suhtautui kriittisesti natsi-Saksaan, mutta Edvard oli useaan otteeseen puhunut Britannian ja Saksan suhteiden vahvistamisen puolesta.
Kaiken kukkuraksi hän oli tavannut brittiläisen fasistijohtaja Oswald Mosleyn, joka tuki kuninkaan pyrkimyksiä mennä naimisiin Wallisin kanssa.
Hallituksessa pelättiin, että yhteydet äärioikeistoon saisivat Edvardin hakemaan apua Berliinistä, ja sen takia tiedustelupalvelua on käsketty seuraamaan kuninkaan toimia ja esimerkiksi kuuntelemaan tämän puheluita.
Natsismia myötäillyt Edvard opetti veljentyttärensä, myöhemmän kuningatar Elisabet II:n, tekemään natsitervehdyksen.
Edvard oli avoimesti rasisti
Käsitys siitä, että valkoiset eurooppalaiset olisivat muiden ihmisten yläpuolella, oli Euroopassa yleinen 1900-luvun alussa. Edvard oli kuitenkin rasistisempi kuin useimmat britit, eikä hän edes yrittänyt piilotella rasistisia ajatuksiaan.
Edvard kirjoitti Australiassa vuonna 1920 silloiselle rakastajattarelleen, että hänen mielestään aboriginaalit olivat ”alimpia koskaan näkemiäni ihmisiä, kaikkein lähimpänä apinaa”, ja samana vuonna Barbadoksella hän kuvaili alkuperäisväestöä ”vastenmieliseksi”.
Bahaman kuvernöörinä toisen maailmansodan aikana Edvard kieltäytyi nimittämästä tummaihoisia saaren paikallishallitukseen, sillä nämä eivät hänen mielestään pystyneet ”nousemaan merkittävään asemaan menettämättä tasapainoaan”.
Edvard kertoi myöhemmin toisen syyn olleen se, että hallituksen jäsenet kutsuttiin aina päivälliselle kuvernöörin virka-asuntoon, ja sellainen ele ei tulisi kuuloonkaan, jos henkilö olisi tummaihoinen, sillä saaren valkoiset miehet ”eivät sallisi vaimojensa istua samaan pöytään värillisten kanssa”.
Britannian siirtomaaministeri yritti saada Edvardia muuttamaan mielensä, mutta turhaan. Edvard totesi Churchillille, että mustat eivät kyenneet vastaamaan 20.
vuosisadan haasteisiin ja että ajatukset rotujen välisestä yhdenvertaisuudesta ja vapaudesta olivat ”sekä tilanteeseen sopimattomia että vaarallisia”.
Kuningas kiristi hallitukselta naimalupaa
Maanantai 16. marraskuuta:
Oikeusistuin Ipswichissä oli alustavasti hyväksynyt Simpsonien avioeron, ja loppu olisi enää pelkkä muodollisuus. Pääministeri Baldwin tapasi jälleen Edvardin.
Edvard pystyi vaivoin peittelemään ärtymystään.
Baldwinilla oli rasittava tapa nostaa oikea kätensä ja napsauttaa sormillaan korvansa juuressa, kun hän halusi korostaa jotain sanomaansa, ja ele toistui hänen puhuessaan ylevästi kuninkaan velvollisuuksista ja siitä, kuinka mahdotonta hallitsijan olisi naida jo kahdesti aviossa ollut nainen.
Edvard kuunteli kärsimättömänä ja ärähti lopulta: ”Aikomukseni on mennä naimisiin rouva Simpsonin kanssa heti, kun hän on vapaa solmimaan uuden avioliiton.”
Edvard kertoi, että jos se onnistuisi kuninkaana, asiat olisivat hyvin, koska silloin hän olisi onnellinen ja siten parempi hallitsija. Jos taas hallitus vastustaisi avioliittoa, kuten hänellä nyt oli syytä olettaa, hän olisi valmis jopa luopumaan kruunusta.
Baldwin poltteli tyynesti piippuaan eikä näyttänyt hätkähtävän kuninkaan sanoista.
”Teidän majesteettinne, tämä on vakava uutinen, jota minun on mahdoton kommentoida nyt”, hän vastasi rauhallisesti.
Edvard ymmärsi, ettei hänen uhkavaatimuksensa toiminut hänen toivomallaan tavalla. Hän ohjasi pääministerin vähin sanoin ovelle.
Leikistä oli tullut totta
Keskiviikkoilta 2. joulukuuta:
Edvard oli ilmoittanut olevansa valmis solmimaan morganaattisen avioliiton Wallisin kanssa. Se tarkoitti sitä, että he menisivät naimisiin mutta Wallisista ei tulisi kuningatarta. Päätösvalta asiassa oli parlamentilla sekä niin kutsutuissa dominioissa eli Brittiläisen kansanyhteisön itsehallinnollisissa maissa.
Tunnelma päivällispöydässä oli jännittynyt. Edvard oli juuri palannut Lontoosta, jossa hän oli esittänyt pääministeri Baldwinille ajatuksensa morganaattisesta avioliitosta.
Edvard ja Wallis eivät kuitenkaan olleet vielä voineet keskustella asiasta kahden kesken, sillä Wallisin täti oli vierailulla.
Jälkiruuan jälkeen Wallis ja Edvard poistuivat päivällispöydästä ja lähtivät kävelylle puutarhaan.
Sumu leijui raskaana pihakiveyksen yllä, ja kosteus putoili pisaroina puista. He kävelivät hiljaa, ja Wallis huomasi ajattelevansa, että sää oli yhä harmaa kuin Edvardin ilme.
Kuningas oli lopulta sisäistänyt tilanteen vakavuuden. Wallis odotti kärsivällisesti, ja lopulta Edvard alkoi kertoa tapaamisesta. Pääministeri oli ilmoittanut, etteivät dominiot sen enempää kuin parlamenttikaan hyväksyisi avioliittoa.
”Tilanne on nyt se, että minun on luovuttava joko sinusta tai kruunusta”, Edvard totesi. ”Enkä todellakaan aio luopua sinusta”, hän jatkoi painokkaasti.
Wallis yritti muodon vuoksi sanoa, että Edvardin paikka oli kansansa johdossa, mutta hänen vastaväitteensä olivat vaisuja. Hän ymmärsi kuitenkin, ettei tilanne enää ollut hänen hallinnassaan.
Imartelevasta ja kevytmielisestä suhteesta oli nyt tullut vakava kysymys vallasta, kunniasta ja perinteistä. Wallisin vaisto käski hänen paeta.
”Minä matkustan pois”, Wallis sanoi päättäväisesti. ”Olen ollut täällä jo aivan liian pitkään.”
Edvard rakastui aina vääriin naisiin
Rosemary Leveson-Gower oli Edvardin ensimmäinen suuri rakkaus.
Freda Dudley Ward tuli suojaan pommi-iskua samaan taloon Edvardin kanssa.
Edvard rakastui suin päin Wallis Simpsoniin, kun he tapasivat ensi kerran vuonna 1931.
Edvard hyvästeli kansansa radiossa
Perjantai 11. joulukuuta klo 17:
Wallis oli matkustanut Cannesiin Ranskaan, ja Edvard oli kaksi päivää aiemmin ilmoittanut Baldwinille luopuvansa kruunusta. Hallituksen luvalla hän hyvästeli kansakunnan yleisradio BBC:n välittämässä puheessa.
”Täällä Windsorin linna. Seuraavaksi puhuu hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Edvard”, ilmoitti BBC:n johtaja sir John Reith brittiläisille.
Edvard seisoi ilmeettömin kasvoin Reithin vieressä ja tarttui sitten mikrofoniin.
”Lopultakin... lopultakin minulla on tilaisuus lausua itse muutama sana”, Edvard aloitti takellellen ja siirtyi lähemmäs mikrofonia.
Hän julisti jännittyneen oloisena uskollisuutta veljelleen, uudelle kuninkaalle, mutta kun hän pääsi aiheeseen, josta hän todella halusi puhua – tunteistaan Wallisia kohtaan – hänen äänensä voimistui.
”Täällä Windsorin linna. Seuraavaksi puhuu hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Edvard”
”Te tiedätte, miksi minä olen luopunut kruunusta”, hän aloitti. ”Uskokaa minua, kun sanon, että minun on mahdotonta kantaa vastuun raskasta taakkaa ja huolehtia velvollisuuksistani kuninkaana sellaisella tavalla, jolla haluaisin sen tehdä, ilman rakastamani naisen apua ja tukea.”
Edvard korosti sanomansa loppuosaa. Hän jätti kuitenkin mainitsematta Wallis Simpsonin nimen, sillä hän ei halunnut muistuttaa kansalaisia siitä, että hänen sydämensä valittu oli edelleen naimisissa toisen miehen kanssa.
”Päätöksentekoani helpotti vakaa uskoni siihen, että pitkään maan asioihin paneutunut viisas ja oivallinen veljeni voi astua tilalleni ilman, että siitä aiheutuu mitään vahinkoa imperiumin onnelle ja menestykselle nyt tai tulevaisuudessa”, Edvard jatkoi.
”Hänellä on myös se verraton siunaus, joka on suotu niin monille teistäkin mutta josta minä en ole päässyt nauttimaan: onnellinen perhe, vaimo ja lapset”, Edvard lisäsi hieman katkerasti.
Lopulta hän päätti puheensa: ”Ja nyt, meillä kaikilla on uusi kuningas. Minä toivotan hänelle ja teille, hänen kansalleen, koko sydämestäni kaikkea hyvää. Jumala siunatkoon teitä kaikkia. Jumala suojelkoon kuningasta.”
Edvardin ääni värähti hieman viimeisessä virkkeessä. Paluuta ei enää ollut. Hän oli luopunut kruunusta.
Kuningasperhe ei tullut häihin
Torstai 3. kesäkuuta 1937:
Luovuttuaan kruunusta Edvard oli saanut tittelin Windsorin herttua. Wallis Simpsonin avioero oli astunut voimaan toukokuussa. Nyt he saattoivat lopulta mennä naimisiin. Pari vihittiin Ranskassa Château de Candén linnassa lähellä Toursia.
”Pää pystyyn, kun sinusta otetaan kuvia”, Edvard kannusti Wallisia valokuvaajien räpsiessä kameroillaan.
Britannian entinen kuningas oli ylpeä vaimostaan. Wallis säteili heidän hääpäivänään hienostuneessa täyspitkässä leningissä. Kankaan hennon vaaleansininen väri tunnettiin pian ympäri maailmaa nimityksellä ”Wallisin sininen”.
Seremonian aikana Edvard oli kuitenkin vilkuillut ympärilleen hermostuneena. Hän oli toivonut viimeiseen asti, että hänen lähimmät perheenjäsenensä tulisivat paikalle, mutta hän joutui pettymään.
Parinkymmenen hengen vierasjoukossa ei ollut yhtäkään kuninkaallista.
”Pää pystyyn, kun sinusta otetaan kuvia”
Göring ylpeili junaradallaan
Torstai 14. lokakuuta:
Edvard ja Wallis matkustivat yksityishenkilöinä tutustumaan Saksan elinkeinoelämään. Hitlerin Saksa oli koko maailman polttopisteessä, sillä maa varustautui ankarasti, vaikka se oli vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Natsit toivoivat, että herttuaparin vierailu kirkastaisi Saksan kuvaa ulkomailla ja loisi yhteyksiä Britannian yläluokkaan.
Hermann Göring esitteli iloisena herttuaparille ylellistä 230 neliömetrin metsästysmajaansa Berliinin pohjoispuolella.
Vierailun vuoksi hän oli pukeutunut valkoiseen sotamarsalkan univormuunsa.
Kiertokäynnin kohokohta – ainakin Göringin mielestä – oli suuri pienoisrautatie yläkerroksessa.
Kallis pienoismalli oli Saksan valtakunnanpresidentille ja ilmailuministerille loputon ylpeilyn aihe.
Valtava miniatyyrimaailma peitti suurimman osan lattiatilasta, ja Göring osoitteli milloin mitäkin maiseman yksityiskohtaa painellen nappeja ja vedellen vipuja, joilla hän ohjasi junia ja pikkuruisia opasteita.
Lopulta hän esitteli innoissaan aivan erityisen yksityiskohdan: raiteiden yläpuolelle oli ripustettu lentokoneen pienoismalli, ja kun sitä heilautti narun varassa, se pudotti pienen pieniä puisia pommeja!
Seuraavaksi Göring vei vieraansa kirjastoon, missä seinällä oleva kartta kiinnitti herttuan huomion. Se oli Euroopan kartta, mutta siitä puuttui Saksan ja Itävallan välinen raja.
”Tässäpä teillä on erittäin mielenkiintoinen kartta”, Edvard sanoi Göringille.
”Kyllä, olen vastikään teettänyt sen – hyvä esimerkki nykyaikaisesta kartografiasta”, Göring vastasi. Kun Edvard huomautti siinä olevasta puutteesta, Göring vastasi hymyillen:
”Teidän kuninkaallinen korkeutenne tarkoittanee Itävallan liittämistä Saksaan. No, tarvitsin uuden kartan, ja kun Itävalta kuitenkin pian liittyy Saksaan – vapaaehtoisesti, tietenkin – niin mielestäni oli järkevää ottaa se jo nyt huomioon, ettei tarvitse sitten taas heti vaivautua uusimaan karttaa.”
Vastaus näytti tyydyttävän Edvardia, sillä tämä ei enää jatkanut keskustelua aiheesta.
Loppuvierailukin sujui hyvässä hengessä, ja Göring tarjoili tietysti vierailleen teetä – tosin pienen tanssilattian kokoisen pöydän ääressä.
Hitler toivotti Edvardin ja Wallisin lämpimästi tervetulleiksi.
Hitlerin Saksa mielisteli herttuaparia
Edvard ja Wallis matkustivat vuonna 1937 Saksaan. Virallisesti he menivät tutustumaan maan teollisuus- ja työmarkkinatilanteen kehitykseen, mutta todellisuudessa he joutuivat osallisiksi natsihallinnon järjestämää propagandaesitystä.
11. lokakuuta
Edvard ja Wallis saapuivat Friedrichstrassen asemalle Berliiniin. Paikalle oli tullut parituhatta ihmistä nähdäkseen herttuaparin.
12. lokakuuta
Deutsche Arbeitsfrontin eli natsien ammattijärjestön johtaja Robert Ley järjesti päivälliset herttuaparin kunniaksi. Vieraana oli muun muassa propagandaministeri Joseph Goebbels, joka piti Edvardille seuraa.
13. lokakuuta
Edvard kävi Ordensburg Krössinseessä, joka oli muun muassa Hitler-jugendin armeijamainen koulutuskeskus. Vierailun aikana herttua tarkasti taisteluvalmiita SS-sotilaiden joukkoja.
14. lokakuuta
Herttuapari vieraili Hermann Göringin yksityiskodissa
Carinhallissa, joka sijaitsi Schorfheiden metsässä lähellä Puolan rajaa. Göring tarjoili teetä ja kertoi Edvardille natsihallinnon haaveista
liittää Itävalta Kolmanteen valtakuntaan.
18. lokakuuta
Edvard tutustui tehtaaseen, lounasti työntekijöiden kanssa sekä näki tehtaan yhteyteen rakennettuja työntekijöiden asuntoja.
20. lokakuuta
Edvard vieraili Deutsche Arbeitsfrontin koulussa Dresdenissä. Se oli yksi Saksan parhaita ja tarkkaan valittu vierailukohteeksi.
22. lokakuuta
Hitler otti herttuaparin vastaan yksityiskodissaan Berghofissa, joka sijaitsi Baijerissa Berchtesgadenissa. Hän tapasi Edvardia kahden kesken ja kutsui sitten tämän ja Wallisin teelle. Illalla pari söi vielä päivällistä Rudolf Hessin luona.
Herttuapari vieraili Hitlerin luona
Perjantai 22. lokakuuta:
Wallis ja Edvard oli kutsuttu tapaamaan Adolf Hitleriä hänen yksityiskotiinsa Berghofiin Baijerissa.
Kun Wallis ja Edvard saapuivat Berghofiin, heidät ohjattiin suureen salonkiin, jonka yksi kokonainen seinä oli pelkkää ikkunaa kohti Baijerin Alppeja. Pariskunnan nauttiessa mahtavasta näkymästä sisään astui adjutantti, joka kertoi Hitlerin odottavan herttuaa.
Hitlerin ja Edvardin kahdenkeskisen keskustelun aikana Wallis nautti teetä natsipuolueen varapuheenjohtajan Rudolf Hessin kanssa.
Hess oli Wallisin mielestä kohtelias ja miellyttävä keskustelukumppani, ja aika kului leppoisasti.
Tunnin kuluttua Edvard ja Hitler liittyivät seuraan. Hitlerillä oli yllään ruskea univormu ja olkavarressaan hakaristinauha.
Seurueen rupatellessa Wallis tarkkaili heidän isäntäänsä yhä kasvavalla ihastuksella.
Hän pani merkille varsinkin Hitlerin hänen mielestään erityistä valoa loistavat silmät. Sympatia oli molemminpuolista, ja päivän päätteeksi Hitler puristi Wallisin kättä ja kumarsi syvään hyvästiksi.
Edvard loisti ylpeydestä. Kun Hitler sitten ojensi oikean kätensä etuviistoon, Edvard vastasi eleeseen innokkaasti.
Paluumatkalla autossa Wallis kysyi Edvardilta, oliko hänen tapaamisensa ollut mielenkiintoinen. ”Kyllä, erittäin”, Edvard vastasi hieman vältellen.
Wallis huomasi, että Edvard salasi häneltä jotain, ja vaikka hän aisti, ettei Edvard halunnut puhua yksityisestä tapaamisestaan, hän oli liian utelias jättääkseen aihetta sikseen.
”Puhuitteko suurpolitiikasta?” Wallis jatkoi.
Edvard yritti väistellä aihetta, mutta kun Wallis yhä palasi siihen, Edvard kertoi lopulta heidän keskustelleen muun muassa Hitlerin kommunismin vastaisista toimista.
”Mitä hän sanoi kommunismista?” Wallis kysyi.
”Hän vastustaa sitä”, Edvard vastasi lyhyesti.
Wallis tunsi miehensä riittävän hyvin tietääkseen, että sen enempää hän ei enää saisi tästä irti.
Herttuapari vieraili Hitlerin luona Berghofissa.
Sodanjulistus kuitattiin sukelluksella
Sunnuntai 3. syyskuuta 1939:
Tilanne Euroopassa kärjistyi. Hitler oli saman vuoden maaliskuussa miehittänyt Tšekkoslovakian, ja kun Saksan joukot nyt puoli vuotta myöhemmin ylittivät Puolan rajan, Britannia oli saanut tarpeekseen.
Edvard loikoili uima-altaalla Wallisin kanssa heidän vuokraamassaan huvilassa Antibesissa Ranskan Rivieralla, kun hänet tultiin pyytämään puhelimeen.
Britannian Pariisin-suurlähettiläs halusi puhua hänen kanssaan. Kymmenen minuutin kuluttua Edvard palasi ja kertoi Wallisille: ”Britannia on julistanut sodan Saksalle.”
Edvard ei kuitenkaan jäänyt pohtimaan sodanjulistuksen vaikutuksia Britanniaan.
”Pelkään, että se raivaa tietä kommunismin maailmanmarssille”, hän vain totesi, ennen kuin hyppäsi altaaseen.
Yhdysvaltalaisdiplomaatti teki hälytyksen
Kesäkuu 1940:
Sodan puhjettua Edvard ja Wallis elivät kiertelevää elämää Euroopassa. Kesäkuussa he vierailivat Saksa-mielisen pankkiirin Ricardo do Espírito Santo Silvan luona Portugalissa.
Äveriäs Ricardo Silva järjesti päivälliset huvilallaan Lissabonissa eräänä leppeänä kesäkuun iltana. Myös Yhdysvaltain lähettiläs kaupungissa, Herbert Pell, oli kutsuttu.
Pell sai kuitenkin pian huomata, ettei hän suinkaan ollut vieraista arvovaltaisin, sillä pöytään istui myös herttuapari Edvard ja Wallis. Erityisesti Edvard tuntui nauttivan illasta, ja keskustelu kulki iloisesti.
Edvard rohkaistui omista puheistaan illan mittaan ja ilmoitti jossain vaiheessa, että hän oli päättänyt pysyä ulkomailla – ihan riippumatta siitä, mitä Churchill olisi siitä mieltä. Ja brittien pitäisi solmia rauha Hitlerin kanssa, hän vielä lisäsi kuin ohimennen.
Pell jäykistyi. Hän tiesi monien liittoutuneiden puolella pelkäävän, että jos Edvard päätyisi natsien huomaan, nämä yrittäisivät hyödyntää häntä propagandassaan sekä päästäkseen yhteyteen korkeassa asemassa olevien brittien kanssa.
Päivällisten jälkeen Pell lähetti brittiläisille diplomaattikollegoilleen sähkeen, jossa hän kertoi huolistaan.
Edvardilla ja Wallisilla ei ollut käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Bahamalle.
Edvard siivottiin Euroopasta
Britannian hallitus halusi Edvardin pois natsien houkutusten ulottuvilta ja nimitti hänet vuonna 1940 Bahaman kuvernööriksi.
Wallis ei ollut nimityksestä lainkaan ihastunut vaan kertoi Bessie-tädilleen: ”Vihaan tätä paikkaa päivä päivältä enemmän. Alkuasukkaat ovat pikkumaisia ja turistit ovat tylsiä.”
Suuri osa herttuaparin ajasta – ja rahoista – kului kuvernöörin termiiteistä kärsivän virka-asunnon remontoinnissa.
Kuvernöörinä Edvard teki usein ylellisiä matkoja Washingtoniin, missä hän keskusteli kauppamahdollisuuksista Bahaman ja Yhdysvaltojen välillä.
Jos Wallis ei lähtenyt mukaan, hän kulutti aikaansa muun muassa hyväntekeväisyystyössä paikallisessa Punaisessa Ristissä.
Hallitus lähetti Edvardin Karibialle
Sunnuntai 18. elokuuta:
Britannian hallitus halusi Edvardin pois Euroopasta, joten se teki hänestä Länsi-Intiassa sijaitsevan Bahaman saariryhmän kuvernöörin. Aiempi kuvernööri, lähettiläs Charles Dundas, siirrettiin Ugandaan Afrikkaan.
Kanadalainen höyrylaiva Lady Somers lipui Bahaman pääkaupungin Nassaun satamaan New Providencen saarelle. Edvard oli saapumassa uuteen asemapaikkansa.
Kaupungissa vierailevien risteilyalusten matkustajat seurasivat, kuinka tyylikkäästi pukeutunut kuvernööripariskunta astui maihin.
Edvardilla oli yllään sotamarsalkan univormunsa ja Wallisilla kevyt mutta peittävä leninki, jonka pääntietä koristi rusetti. Wallisilla oli myös viuhka, joka oli välttämätön varuste saarilla elokuussa vallitsevassa tukahduttavassa kuumuudessa.
Matkalla satamasta kuvernöörin virka-asunnolle Edvard ja Wallis vilkuttivat ihaileville kansalaisille. Saaren kuninkaallisen varuskunnan sotilaat tekivät kunniaa herttuaparin ohittaessa heidät.
Virka-asunnolle saavuttuaan Edvard ja Wallis tervehtivät vielä ihmisiä parvekkeelta. Parvekkeelta aukesi näkymä merelle. Kaukana sen takana, noin 7 000 kilometrin päässä, oli Eurooppa. Britannian entisen kuninkaan vastentahtoinen maanpako oli alkanut.
Presidentti Nixon vaimoineen söi päivällistä Edvardin ja Wallisin kanssa Valkoisessa talossa vuonna 1970.
Jetset-elämää sodan jälkeen
Edvardin epäilyttävät suhteet ennen sotaa unohtuivat nopeasti, kun rauha jälleen laskeutui Eurooppaan.
Romanttinen tarina kuninkaasta, joka luopui kruunusta rakkauden tähden, sopi hyvin 1950-luvun ilmapiiriin, jossa kaivattiin kevyttä viihdettä ja vanhanaikaisia sankarihahmoja.
Monet julkisuuden henkilöt halusivat viettää aikaa – ja tulla kuvatuksi – suihkuseurapiirielämää Euroopassa ja Yhdysvalloissa viettävän herttuaparin kanssa.
”Minne herttuapari sitten meneekin, siellä on kauniiden ihmisten maailma”, kirjoitti yhdysvaltalainen juorutoimittaja Elsa Maxwell.
Wallis ja Edvard kävivät muun muassa Välimeren-risteilyllä filmitähti Greta Garbon kanssa ja tapasivat sekä presidentti Eisenhowerin että Nixonin Valkoisessa talossa.
Herttuapari vieraili myös yhdessä Yhdysvaltojen suosituimmista haastatteluohjelmista nimeltä Person to Person.
Kennedyjen sanottiin usein olevan Yhdysvaltojen vastine kuningasperheelle, ja vuonna 1967 Edvard ja Wallis söivät päivällistä Kennedyn perheen kanssa.
Päivällisiä ennen he olivat käyneet Edvardin muistelmiin pohjautuvan elokuvan Kuninkaan tarina ensi-illassa. Edvard kirjoitti useita kirjoja Britannian kuningashuoneesta rahoittaakseen parin ylellistä elämää.
Jälkikirjoitus:
Edvard ja Wallis olivat Bahamalla vuodet 1940–1945, minkä jälkeen he palasivat Ranskaan.
Edvard eli loppuelämänsä erossa äidistään ja sisaruksistaan mutta säilytti yhteyden perheeseen kuolemaansa asti vuoteen 1972.
Hänet haudattiin hänen veljentyttärensä, kuningatar Elisabet II:n, kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan Windsorin linnan kuninkaalliselle hautausmaalle.
Kuningatar Mary tai isänsä Yrjö VI:n jälkeen kuningattareksi vuonna 1953 kruunattu Elisabet II eivät koskaan suoneet Wallisille virallista vastaanottoa.
Hän kuoli pitkän sairauden jälkeen vuonna 1986, ja hänet haudattiin miehensä vierelle.