7 kuningasta, jotka saivat potkut
1900-luvulla monet kuningashuoneet sortuivat ja korvattiin presidenteillä. Osa vallasta syöstyistä monarkeista murhattiin ja osa jatkoi yläluokkaista elämää. Tässä on seitsemän viime vuosisadalla kruununsa menettäneen hallitsijan tarinat.
Venäjän viimeinen tsaari, Nikolai II, vaimo Aleksandra, poika Aleksei ja tyttäret Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia.
Nousi kuninkaaksi kuusivuotiaana 1943. Syrjäytettiin kommunistien otettua vallan.
1 Bulgaria: Kuninkaasta tuli pääministeri
Bulgariasta tuli itsenäinen kuningaskunta 1878 oltuaan lähes 500 vuotta osa Ottomaanien valtakuntaa. Eri kruununtavoittelijoiden välisten konfliktien jälkeen saksalaisprinssi Ferdinand von Sachsen-Coburg-Gotha nousi Bulgarian kuninkaaksi nimellä Ferdinand I. Hänen pojanpoikansa Simeon II syntyi 16. kesäkuuta 1937 ja tuli kuninkaaksi jo 6-vuotiaana isän kuoltua sydänkohtaukseen. Simeonin sedästä tuli alaikäisen kuninkaan holhooja, mutta hänet teloitettiin vuotta myöhemmin, kun Neuvostoliitto julisti sodan Bulgarialle. Sodan lopulla maa päätyi rautaesiripun taa. Monarkia lakkautettiin, ja 19-vuotias kuningas joutui maanpakoon. Äitinsä ja sisarensa kanssa hän sai turvapaikan Espanjasta.
Simeon avioitui 1962 espanjalaisen aatelisnaisen, Margarita Gomez-Acebo y Cejuelan kanssa, jonka kanssa hän sai viisi lasta. Simeon oli vuosia aktiivinen liikemies Espanjassa ja Yhdysvalloissa.
Bulgarian kommunistihallinnon romahdettua 1990 ex-kuningas muutti takaisin kotimaahansa. Hän perusti puolueen National Movement Simeon II, joka vaaleissa 2001 sai yli 40 prosenttia äänistä. Näin entisestä kuninkaasta tuli Bulgarian pääministeri.
Simeon johti maata neljä vuotta, mutta vuoden 2005 vaaleissa hän menetti vallan. Entinen kuningas on yhä aktiivinen puoluejohtaja ja toimii monarkian palauttamiseksi Bulgariaan.
Faisal II oli Irakin kuningas jo lapsena.
2 Irak: Syrjäytettiin ja teloitettiin
Ensimmäisessä maailmansodassa britit taistelivat turkkilaisia ottomaaneja vastaan Lähi-idässä. He saivat apua klaaninjohtaja Hussein ibn Alilta, joka johti Mekassa arabien kapinaa ottomaaneja vastaan. Myös brittiläinen upseeri T. E. Lawrence, kuuluisa Arabian Lawrence, osallistui kapinaan. Vastineeksi britit asettivat kaksi Hussein ibn Alin poikaa kuninkaiksi kunkin omaan maahan. Faisal nimitettiin Irakin kuninkaaksi, ja hänen veljestään tuli kuningas Jordaniaan, jossa hänen jälkeläisensä hallitsevat yhä. Brittien tarkoituksena oli kontrolloida alueen öljyvaroja, ja kuninkaat toimivat käytännössä Iso-Britannian marionetteina. Kuningasperhe asui käsittämättömän ylellisesti, mikä synnytti kasvavaa tyytymättömyyttä köyhässä väestössä.
Viimeinen Irakin kuningas, Faisal II, syntyi 1935 ja oli vain kolmevuotias isän kuollessa hämärissä olosuhteissa auto-onnettomuudessa. Kuningas sai opetusta englantilaisessa sisäoppilaitoksessa, ja jotkut vanhemmat sukulaiset hallitsivat huoltajan roolissa. Faisal nousi valtaan 1953, mutta ehti hallita vain 5 vuotta, ennen kuin Irakissa puhkesi vallankumous. 14. heinäkuuta 1958 Faisal teloitettiin ja jeepiin sidottua ruumistaraahattiin Bagdadin kaduilla ihmisten riemuitessa.
Umberto II oli naimisissa belgialaisen prinsessan, Marie Josén, kanssa.
3 Italia: Kuningas kuukauden ajan
Italian viimeinen kuningas Umberto II on jäänyt historiaan yhtenä lyhyaikaisimmista hallitsijoista. Hän astui virkaansa 10. toukokuuta 1946 ja joutui eroamaan vain kuukautta myöhemmin. Umbertoa on joskus kutsuttu "toukokuun kuninkaaksi".
Savoijin kuningashuone oli istunut Italian valtaistuimella maan yhdistymisestä lähtien, vuodesta 1861. Toisen maailmansodan aikana kuningas Viktor Emanuel III joutui vahvaan epäsuosioon toimittuaan fasistidiktaattori Mussolinin kanssa. Hän luopui siksi sodan jälkeen kruunusta poikansa Umberto II:n hyväksi. Tyytymättömyys kuninkaallisiin oli silti niin suuri, että Umberton piti järjestää kansanäänestys monarkiasta. Italialaiset äänestivät niukalla enemmistöllä tasavallan puolesta, ja kuningasperhe karkotettiin maasta.
Kiinnostavaa on se, että Umberton vaimon, kuningatar Marie Josen, kerrotaan äänestäneen tasavaltaa.
Umberto asettui Portugaliin, kun taas hänen vaimonsa muutti Sveitsiin. Kruunusta luopumisen jälkeen pariskunta tapasi vain perhejuhlien yhteydessä. Kuningasperheen miespuolisia jäseniä kiellettiin palaamasta Italiaan, eikä kuningas enää nähnyt kotimaataan. Kun kielto kumottiin 2002, Umberton pojanpoika Emanuele Filiberto, joka kutsuu itseään "Venetsian ja Piemonten prinssiksi", muutti takaisin, ja hänestä tuli tunnettu Italian tiedotusvälineissä. 2009 hän oli mukana tanssikilpailussa Ballando con le stelle (Italian Tanssii tähtien kanssa), ja seuraavana vuonna hän osallistui San Remon vuotuisille musiikkifestivaaleille.
Kaarle I oli Itävallan viimeinen keisari ja Unkarin viimeinen kuningas. Kuva on kruunajaisista Unkarissa 30. joulukuuta 1917.
4 Itävalta: Keisari kieltäytyi eroamasta
Itävallan keisarikunta oli yksi todella vanhoista kuningaskunnista, joita hallitsi vuodesta 1278 Habsburgin suku. Viimeinen keisari, Kaarle I syntyi 1887. Hän oli naimisissa Zita Bourbon-Parman kanssa, ja pari sai kahdeksan lasta.
Kruununprinssi Franz Ferdinandin kuoltua Sarajevon laukauksissa 1914 Kaarle (keisarin veljenpojan poika) nimettiin kruununperijäksi. Hän seurasi vanhaa keisari Frans Joosefia 1916 keskellä maailmansotaa.
Itävalta-Unkarin antautumisen jälkeen 1918 valtakunta hajosi, ja Itävalta julistettiin tasavallaksi. Kaarle kieltäytyi luopumasta kruunusta, mutta joutui lähtemään maanpakoon. 1921 hän koetti vallankaappauksella päästä takaisin hallitsemaan Unkaria, mutta epäonnistui. Länsivallat karkottivat Kaarlen Madeiralle, jossa hän kuoli 1922 keuhkokuumeeseen. Kaarle I oli harras katolinen, ja 2004 Johannes Paavali II kanonisoi hänet pyhimykseksi "ihailtavasta tavasta vastoinkäymisten keskellä alistua Jumalan kaitselmukseen".
Hänen vanhin poikansa, Otto von Habsburg, on työskennellyt Euroopan komissiossa ja pojanpoika Karl Habsburg-Lothringen Euroopan parlamentissa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana tsaari komensi itse sotajoukkojaan.
5 Venäjä: Koko tsaariperhe teloitettiin
Kun Venäjän vallankumous puhkesi 1917, Romanov-suku oli hallinnut yli 300 vuotta. Seuraavana vuonna bolsevikit teloittivat koko tsaariperheen eli Nikolai II:n, hänen vaimonsa Aleksandran ja pariskunnan viisi lasta. Pitkään eli eri teorioita siitä, että nuorin tytär Anastasia olisi selvinnyt, mutta nyt pidetään selvänä, että jokainen perheenjäsen ammuttiin Jekaterinburgissa 14. heinäkuuta 1918. Tsaarin perheen jääneet löydettiin 1989. Perusteellisten DNA-testien jälkeen pidettiin todistettuna sitä, että kyseessä oli todella tsaarin perhe, vaikka tulosta on myös kyseenalaistettu. 1998 jäänteet haudattiin Pietari-Paavalin katedraaliin Pietariiin. Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi koko tsaariperheen 2001. Tsaarin äiti, Maria Fjodorovna, oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar. Hän pääsi Venäjältä pakoon 1919 Tanskan Klampenborgiin ja eli siellä eristyksissä kuolemaansa asti 1928.
Tsaarin murhan jälkeen suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš, joka oli suoraan alenevassa polvessa tsaari Aleksanteri II:n jälkeläinen, nimitettiin Romanovien päämieheksi ja Venäjän kruununtavoittelijaksi. Muut haarat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet hänen ja jälkeläisten vaatimukset, ja siksi useiden Romanovin suvun kilpailevien jälkeläisten mielestä heillä itsellään on oikeus kruunuun, jos tsaarin valtaistuin joskus palautetaan.
Kuningas Zogu sotaunivormussa vuonna 1928.
6 Albania: Balkanin Napoleon
Albania oli kuulunut Ottomaanien valtakuntaan yli 450 vuotta, kun maa itsenäistyi 1912. Sisäisten ristiriitojen jälkeen eräs klaanijohtaja nimeltä Ahmet Zogu otti vallan 1925. Hän hallitsi ensin pääministerinä ja sitten presidenttinä vuoteen 1928, kun hän antoi julistaa itsensä kuninkaaksi Zogu I.
Zogu oli eksentrinen mies, joka rakasti loistoa ja yltäkylläisyyttä. Hän käytti kultakolikoita ja jalokiviä Albanian valuuttana, ja häntä kutsuttiin siksi Balkanin Napoleoniksi. Kuninkaan sanotaan tupakoineen 150 savuketta päivässä, ja hän rakasti pokerin pelaamista ja yökerhoissa juhlimista.
Euroopan muut kuningashuoneet halveksivat Zogua, sillä hänellä ei ollut verisiteitä muihin kuninkaallisiin sukuihin. Siksi hän ei saanut mennä naimisiin "oikean" prinsessan kanssa, vaan sai tyytyä unkarilaiseen aatelisneiti Geraldine Apponyihin.
Vuonna 1939 Mussolinin italialaisjoukot valtasivat Albanian, ja kuningas Zogu joutui pakenemaan ulkomaille. Toisen maailmansodan jälkeen Zogu yritti Britannian avulla hyökätä Albaniaan saadakseen valtaistuimen takaisin. Tämä epäonnistui, koska vakooja Kim Philby varoitti Neuvostoliittoa, joka sabotoi operaatiota. Albaniasta tuli sen sijaan Enver Hoxhan johtama kommunistinen diktatuuri.
Zogu kuoli 65-vuotiaana Pariisissa.
Prinsessa Anne-Marie ja prinssi Konstantin Ateenassa häiden ilmoittamisen jälkeen 1963.
7 Kreikka: Kuninkaallista elämää maanpaossa
Erotettu Kreikan kuningasperhe nähdään usein Euroopan kuningassukujen vieraina kastetilaisuuksissa, häissä ja hautajaisissa. Vaikka Kreikan Konstantin joutui eroamaan 1973, hänen perheensä tuntuu elävän kuin ennen, lukuun ottamatta sitä, että heillä ei enää ole valtiota. Syynä lienee se, että he ovat lähisukua monille Euroopan kuningasperheille, erityisesti pohjoismaisille.
Kreikan valtio perustettiin 1832, kun se kahdeksan vuotta sodittuaan vapautui Ottomaanien valtakunnasta. Kuninkaaksi nousi Baijerin prinssi Otto, mutta hänen itsevaltaisuutensa aiheuttaman tyytymättömyyden takia hänet syrjäytettiin 1862.
Sen sijaan valittiin 17-vuotias Tanskan prinssi Vilhelm perustuslaillisen monarkian hallitsijaksi. Hän otti kuningasnimekseen Yrjö I.
Hänen jälkeläisensä, Konstantin II, joutui maanpakoon 1967 johdettuaan epäonnistunutta vastavallankaappausta sotilasjunttaa vastaan. Hänet erotettiin virallisesti 1973. Sotilasjuntan kaaduttua kansanäänestyksessä 69 prosenttia kreikkalaisista äänesti maan pysyvän tasavaltana.
Konstantin on Espanjan kuningatar Sofian veli ja vuodesta 1964 naimisissa prinsessa Anne-Marien, Tanskan kuningatar Margareetan pikkusiskon, kanssa. Pariskunnalla on viisi lasta, ja he ovat pitkään asuneet Lontoossa.