1. Ranskan Filip
Nuorempi prinssi käytti naisten vaatteita
Ludvig XIV ja Ranskan Filip (oik.). Prinssiveljeksillä oli vain kaksi vuotta ikäeroa, mutta heidän kasvatuksensa oli hyvin erilainen – äiti muun muassa puki Filipin tyttöjen vaatteisiin.
Ranska oli maailman ainoa maa, jossa kuninkaan nuoremmalle veljelle oli oma titteli monsieur. Harvan monsieurin pääsy valtaistuimelle on kuitenkaan ollut epätodennäköisempää kuin Aurinkokuninkaaksi kutsutun Ludvig XIV:n Ludvig XIV:n Filip-veljen.
Veljesten äiti Anna Itävaltalainen oli kasvattanut Ludvigin kuninkaaksi ja opettanut tälle, että kuningas sai valtansa suoraan Jumalalta. Filip sen sijaan sai varsin erilaisen kasvatuksen.
Kuningatar kutsui nuorempaa poikaansa ”pikku tytökseen” ja puki hänet tyttöjen vaatteisiin vielä nuorukaisenakin. Äiti jopa kannusti Filipiä osallistumaan tanssiaisiin naiseksi pukeutuneena.
Filipin poikkeava pukeutuminen synnytti hovissa juoruja. Homoseksuaalisuus oli Ranskassa tuohon aikaan rikos, mutta kuninkaan veli ei salaillut seksuaalisia mieltymyksiään ja hurjasteli monien nuorten aatelismiesten kanssa.
Hänellä oli vuosien ajan erityisen läheinen suhde Philippe Lorraineen, jota aikalaiset luonnehtivat ”täysin häikäilemättömäksi”.
Vuonna 1670 Filipin Henriette-vaimo sai tarpeekseen miehensä julkisesta uskottomuudesta ja suostutteli Ludvig XIV:n karkottamaan Philippe Lorrainen Roomaan. Filip raivostui ja muutti perheineen kauas Pariisista. Pian sen jälkeen Henriette kuoli äkillisesti ja väitti kuolinvuoteellaan, että hänet oli myrkytetty.
Jopa Ludvig XIV epäili veljeään, mutta mitään ei voitu todistaa. Filip eli koko elämänsä mahtavan Aurinkokuninkaan varjossa, ja kun hän kuoli vuonna 1701, hänen vanhempi veljensä hallitsi yhä.
2. Tanskan Kristofer II
Epäpätevä pikkuveli panttasi valtakunnan
Tanskan Kristofer II sai hallittavakseen kriisissä olevan maan ja onnistui vain pahentamaan tilannetta.
Kun Tanskan kuningas Eerik Klipping tapettiin hämärissä olosuhteissa Finderup Ladessa vuonna 1286, vallan peri hänen vanhin poikansa Eerik Menved. Uuden kuninkaan nuorempi veli Kristofer oli kuitenkin sitä mieltä, että kruunu kuului hänelle.
Kristoferin onneksi uusi kuningas joutui nopeasti epäsuosioon, sillä hänen rakastamansa turnajaiset tyhjensivät valtion kassan ja suistivat kansan nälänhätään. Kristofer alkoi juonitella veljensä lukuisien vihollisten kanssa ja liittoutui ruotsalaisten herttuoiden, Norjan kuninkaan Haakon V:n ja saksalaisten kreivien kanssa.
Suunnitelmat kantautuivat kuitenkin Eerik Menvedin korviin, ja vuonna 1315 Kristofer joutui lähtemään maanpakoon. Hän palasi Tanskaan vuonna 1318 ja yritti vallata Skånen yhdessä karkotetun arkkipiispan Esger Juulin ja lainsuojattomien mahtimiesten kanssa, mutta sekään ei onnistunut.
Eerik Menved kuitenkin kuoli luonnollisista syistä seuraavana vuonna, ja niin Kristoferista tuli vihdoin kuningas. Tanska oli tuolloin konkurssissa ja kiinnitetty lukuisille kreiveille lainojen pantiksi.
Uuden kuninkaan asema oli niin heikko, että hän joutui allekirjoittamaan asiakirjan, jolla hän muun muassa sitoutui maksamaan takaisin kaikki veljensä lainat ja olemaan nostamatta veroja.
Kristofer II viittasi asiakirjalle kintaalla ja nosti kaikesta huolimatta veroja. Ei liene yllätys, että seurauksena oli kapina. Kristofer II karkotettiin jälleen Tanskasta, ja tanskalaiset ja saksalaiset kreivit sopivat pantatun Tanskan jakamisesta keskenään.
3. Englannin Rikhard III
Kateellinen kuningas tapatti veljenpoikansa
Rikhard III:ta pidetään yleisesti yhtenä Englannin historian huonoimmista kuninkaista.
Englantilaisen herttuan Rikhard Plantagenetin 11. lapsi Rikhard oli kaikkea muuta kuin kruununperillinen syntyessään vuonna 1452. Vähän myöhemmin isä-Rikhard kuitenkin vaati Englannin kruunua itselleen, ja seurauksena oli väkivaltainen valtataistelujen sarja, niin sanottu ruusujen sota.
Rikhard Plantagenet sai surmansa, mutta hänen vanhin poikansa, Marchin jaarli Edvard, osoittautui rohkeaksi ja päteväksi sotilaskomentajaksi, joka jatkoi taistelua ja voitti kruunun itselleen vuonna 1461.
Edvard antoi Pohjois-Englannin hallittavaksi nuoremmalle veljelleen Rikhardille, mutta tämä ei tyytynyt asemaansa suositun isoveljensä varjossa. Avoimen kapinan sijaan Rikhard teeskenteli uskollista veljeä ja alamaista, ja hänen suhteensa Edvard IV:een oli läheinen, vaikka Edvardista tulikin vanhemmiten yhä julmempi ja vainoharhaisempi.
Rikhard III:n osallisuutta Toweriin teljettyjen veljenpoikiensa kuolemaan ei ole pystytty todistamaan, mutta useimmat historioitsijat pitävät häntä syyllisenä.
Edvard IV:n kuoltua vuonna 1483 hänen 12-vuotiaasta pojastaan tuli kuningas Edvard V. Edvard IV oli kuitenkin nimittänyt veljensä Rikhardin poikansa holhoojaksi, kunnes tämä olisi täysi-ikäinen. Se oli paha virhe.
Nyt kruunu oli vihdoinkin Rikhardin ulottuvilla, eikä hän aikaillut. Hän julisti oitis Edvard IV:n avioliiton pätemättömäksi, mikä teki Edvard V:stä ja tämän pikkuveljestä äpäriä. Pojat teljettiin Lontoon Toweriin, eikä heitä nähty enää koskaan. Useimmat historioitsijat uskovat, että heidän vasta kruunattu setänsä Rikhard III murhautti heidät.
Rikhard III:n valtaannousu järkytti suurta osaa Englannista, ja alle kaksi vuotta myöhemmin hänet surmattiin uudessa sisällissodassa. Sen myötä sammui Plantagenetin hallitsijasuku ja ruusujen sota päättyi.