Psykologi Boris Sidis ja lääkäri Sarah Sidis olivat olettaneet saavansa fiksuja lapsia, mutta kun heidän poikansa William syntyi vuonna 1898, he tuskin aavistivat, miten erityinen lapsi tämä oli.
William osoittautui poikkeuksellisen oppivaiseksi, ja hän janosi alati uutta tietoa. Vanhemmat antoivat pojalle luettavaksi kasoittain kirjoja, joita tämä suorastaan ahmi.
Pienellä Williamilla oli valokuvamuisti. Hän luki sanomalehtiä jo puolitoistavuotiaana ja neljävuotiaana hän uppoutui William Shakespearen teoksiin.
Kun useimmat Williamin ikätovereista vielä harjoittelivat tavaamista ja päässälaskua, hänet hyväksyttiin yhdeksänvuotiaana Harvardin yliopistoon, missä hän opiskeli matematiikkaa, fysiikkaa ja filosofiaa.
Hän oppi kaiken muun ohella myös noin kaksikymmentäviisi kieltä ja kehitti lisäksi aivan oman, universaalin kielensä.
Koko maailma tuntuikin olevan avoinna Williamille, kun hän valmistumisensa jälkeen lähti 16-vuotiaana Harvardista. Hän sai ensimmäisen työpaikkansa matematiikan opettajana Teksasin William Marsh Rice -instituutista, mutta ikäero häntä itseään vanhempien oppilaiden kanssa aiheutti usein kitkaa.
William alkoi vähitellen väsyä huomion keskipisteenä olemiseen ja haaveilla elämästä omassa rauhassa:
”Ainoa tapa elää täydellistä elämää on eristyksissä”, hän totesi haastattelussa vuonna 1914.
Vanhempiensa mukaan William käytti lapsena kaiken aikansa uusien asioiden opiskeluun.
Nero kuoli köyhänä
Seuraavina vuosikymmeninä Sidis työskenteli muun muassa kirjanpitäjänä ja eristäytyi yhä enemmän muista. Hän kuoli vain 46-vuotiaana aivoverenvuotoon – köyhänä miehenä.
Sidisin älykkyysosamäärää ei koskaan testattu, mutta asiantuntijat arvioivat sen olleen 250–300, mikä tekee Sidisistä mahdollisesti historian älykkäimmän ihmisen.
Ihmisten keskivertoälykkyysosamäärä on noin 100, ja Albert Einsteinilla lukeman arvellaan olleen 160.