Kuinka pitkälle historiaan stand-up-komiikan juuret ulottuvat?
Cambridgen yliopiston englannin kielen professorin tekemän analyysin mukaan stand-up-komiikka on paljon luultua vanhempaa perua.
Tohtori James Wade löysi Heegen käsikirjoituksena tunnetusta tekstistä humoristisia kertomuksia, joita niin sanottu leikari eli ilveilijä todennäköisesti esitti eri kansankerroksista koostuneen yleisön edessä.
Analysoitu materiaali on harvinaislaatuista, sillä keskiajan viihdyttäjät harvoin kirjoittivat kaskujaan muistiin. Esityksessä pilkalta ei säästynyt kukaan: terävä satiiri osui niin kuninkaisiin, pappeihin kuin talonpoikiinkin, ja vitsien lomassa esiintyjä kannusti yleisöä juomaan itsensä änkyräkänniin.
”Heegen käsikirjoitus tarjoaa meille harvinaisen vilauksen keskiajan rikkaasta suullisen tarinankerronnan ja viihdyttämisen perinteestä”, sanoo Wade, jonka tutkimus julkaistiin hiljattain The Review of English Studies -tiedejulkaisussa.
Käsikirjoitus on ollut tutkijoiden käytettävissä jo lähes sadan vuoden ajan, mutta aiemmissa analyyseissä on keskitytty siihen, miten teksti on kirjoitettu, eikä niinkään sisältöön.
Teksti kopioitiin muistiinpanoista
Wade kiinnostui tekstistä huomattuaan epätavallisen allekirjoituksen: ”Minun, Richard Heegen, kynästä, koska olin juhlissa eikä minulle tarjottu edes mitään juotavaa.”
Heege toimi aatelisperheen jälkikasvun opettajana, joten hän ei ole se, joka alun perin esitti tekstin viihdyttäviä kertomuksia. Tutkimuksessaan Wade päätteli, että Heege kopioi tekstit noin vuonna 1480 muistiinpanoista, jotka Englannissa Derbyshiren ja Nottinghamshiren välisellä alueella kierrellyt tuntematon koomikko oli laatinut itselleen.
Heegen oli kenties pakko olla juhlissa selvin päin voidakseen kopioida tekstit, sillä alkuperäisen esittäjän täytyi luultavasti matkustaa kiireesti eteenpäin seuraavaan majataloon tai kartanoon.
Tekstin huumori ja tarinat ovat monimutkaisia ja täynnä riimittelyä ja pitkiä pätkiä, joissa ei ole päätä eikä häntää. On myös epätavallista, että tekstin ainoa tarkoitus näyttää olleen saada ihmiset nauramaan. Monilla viihdyttäjillä oli laaja repertuaari, johon sisältyi vitsien lisäksi lauluja ja perinteisiä satuja.
Kiertävien viihdyttäjien työ muistutti paremmin tunnetun hovinarrin ammattia, mutta he matkustivat yleensä ympäri maata eivätkä olleet sidoksissa hoviin.
Keskiaikaista Monty Python-huumoria
Vaikka tekstin huumorista suurin osa on nykylukijalle käsittämätöntä, koska teksti on kirjoitettu keskienglanniksi runomittaan ja pursuaa yli 500 vuotta vanhoja viittauksia, siinä on myös ymmärrettäviä kohtia.
Brakonwetin taistelu -niminen runo muistuttaa rakenteeltaan keskiaikaista ritaritarinaa, mutta on absurdimpi, ja monissa rooleissa on ihmisen sijaan eläin. Tekstissä mainitaan turnajaiset, joissa karhut ratsastavat hevosilla peitset tanassa ja siat tanssivat.
Runossa vitsaillaan myös lukuisista maatiloista ja kylistä, jotka sijaitsivat 12 kilometrin säteellä Derbyshirestä ja läntisestä Nottinghamshirestä. Viihdyttäjä saattoi vaihtaa paikannimet aina uuteen paikkaan saavuttuaan, jotta esitys puhutteli paikallista yleisöä.
Ylemmätkään kansankerrokset eivät säästyneet pilkalta. Yhdessä kaskussa kertoja esittää pappia, joka saarnaa seurakunnalle runsaan alkoholinkäytön hyödyistä.
Toisessa kaskussa ivataan kuninkaiden ahneutta, kun kolme kuningasta ahmii vatsansa niin täyteen, että lopulta heidän vatsansa räjähtävät ja ulos kirmaa 12 härkää.
Jänisjahti-runossa on kohta, joka voisi olla kopioitu suoraan Monty Pythonin hullu maailma -elokuvan tappajakanikohtauksesta:
”Jac Wadelta itku pääsi / Kun kani hänen päähänsä lensi / Se halusi repiä hänen kurkkunsa auki.”
”Keskiaikaisia käsikirjoituksia pidetään yleensä korkeakirjallisuutena, mutta tämä on selvästi jotain muuta. Teksti on hullua ja loukkaavaakin, mutta aivan yhtä arvokasta”, Wade toteaa.