Pyhiinvaellusopas: Vinkkejä keskiaikaisilta matkanjohtajilta

Kaikki pyhiinvaellusreitin varren asukkaat eivät olleet halukkaita auttamaan kulkijoita. Pyhiinvaeltajien oppaassa mainitaan useita esimerkkejä siitä, miten Jumala rankaisi apunsa evänneitä.

Muuan Villeneuven kaupungissa (1 kartalla) asunut nainen väitti, ettei hänellä ollut antaa ruokaa vaeltajille, vaikka talosta kantautui paistuvan leivän tuoksu.

Yksi pyhiinvaeltajista sanoi naiselle: ”Muuttukoon leipäsi kiveksi!” Kun mies oli lähtenyt, nainen löysi uunistaan leivän sijasta kiven.

Poitiersissa (2 kartalla), kaksi pyhiinvaeltajaa joutui kulkemaan talosta taloon tyhjin käsin, kunnes viimeisessä talossa asunut köyhä mies antoi heille yösijan. Sinä yönä ensimmäisessä kitsaassa talossa syttyi tulipalo, joka levisi nopeasti kaikkialle.

Köyhän mutta vieraanvaraisen miehen taloa lukuun ottamatta kaikki kaupungin noin tuhat taloa paloivat poroksi.

El Camino eli Pyhän Jaakon pyhiinvaellusreitti kulki lukemattomien pyhimyshautojen ohi etenkin eteläisessä Ranskassa. ­Oppaassa luetellaan useita hautoja, joilla pyhiinvaeltajia kehotetaan käymään. Erityisesti kirjoittaja suosittelee Les Alyscampsin hautausmaata Arlesissa (3 kartalla).

Pyhimysten haudat olivat suosittuja kohteita, ja opas varoittaakin vaeltajia valepyhimysten varalta. Pyhä Egidius oli yksi haudoilla rahastavien huijareiden suosikkipyhimyksistä.

”Unkarilaiset, jotka väittävät että heillä on Pyhän Egidiuksen ruumis, sietäisivät hävetä. Chamalièresin munkit, jotka kuvittelevat että heillä on Egidiuksen koko ruumis, saisivat joutua perikatoon.

Saint Seinen väki, joka väittää, että heillä on pyhimyksen pää, ansaitsisivat kadota samoin kuin ­Coutancesin normannit Egidiuksen ruumiineen.”

Jokiseuduilla matkalaisia piinasivat ahneet lautturit, jotka vaativat korkeita maksuja ja saattoivat jopa kaataa veneensä tieten tahtoen.

Pyreneiden vuoriston pohjoispuolella pyhiinvaeltajien oli ylitettävä kaksi jokea Saint Jean de Sorden (4 kartalla). kylän luona. Ainoa keino päästä ­jokien yli oli ostaa venekyyti paikallisilta lauttureilta, joihin kannatti oppaan mukaan kuitenkin suhtautua varauksella.

”Lautturit tietävät vaikeuksia. Vaikka joet ovat kapeita, he vaativat korvauksen niiden ylityksestä piittaamatta siitä, onko kulkijalla rahaa vai ei. Jos sinulla on hevonen, he nostavat metelin ja vaativat lisää rahaa.

Veneet ovat pieniä ja kaatuvat helposti, sillä niitä ei ole tehty hevosten kuljettamiseen. Kannattaakin varoa ja antaa hevosen uida veneen perässä.” Opas varoittaa myös petollisista lauttureista, jotka hukuttivat asiakkaansa tahallaan.

”Missään tapauksessa ei kannata nousta täyteen lastattuun veneeseen, sillä se kaatuu helposti. Lauttureiden tiedetään ottaneen veneeseen aivan liian monta pyhiinvaeltajaa niin, että vene on kaatunut ja pyhiinvaeltajat hukkuneet. Sen jälkeen nuo kirotut roistot ovat varastaneet uhriensa kaiken omaisuuden.”

Pyreneiden vuoristossa (5 kartalla). pyhiinvaeltajat joutuivat kulkemaan Cizen solan läpi. Kauppiaat kulkivat solasta ahkerasti, mutta muinoin se oli oppaan mukaan ollut pelätty paikka.
”Ennen kuin Espanjasta tuli kristitty, pakanalliset baskit ja navarralaiset ryöstivät näillä seuduilla Santiagoon matkaavia, astuivat heitä kuin aaseja ja sen jälkeen murhasivat heidät.”

Espanjaan saavuttuaan pyhiinvaeltajien piti olla tarkkana sen suhteen, mistä joista he ottivat juomavettä. ”Idässä Lorca-nimisessä paikassa virtaa joki nimeltä Rio Salado. Älä juo sen vettä äläkä anna hevosellesikaan, sillä joen vesi tappaa. Ollessamme matkalla Santiagoon tapasimme joen rannalla kaksi miestä Navarrasta (6 kartalla).

He odottivat veitsineen nylkeäkseen hevoset, joiden omistajat olivat antaneet niiden juoda joesta. Kun kysyimme ­vedestä, he valehtelivat ja sanoivat sen olevan juomakelpoista. Annoimme hevostemme juoda, jonka jälkeen kaksi hevosta kuoli ja miehet nylkivät ne heti.”

Myös paikalliset ruuat saattoivat olla vaaraksi pahaa-aavistamattomalle: ”Älä syö kalaa, jota kutsutaan nimellä ’barbus’, sillä voit kuolla tai ainakin sairastua. Kaikki Espanjassa ja Galiciassa tarjottava kala, häränliha ja sianliha tekevät ulkomaalaisen sairaaksi.”

Eniten pyhiinvaeltajien kannatti kuitenkin varoa Espanjan asukkaita. Kastilialaiset (7 kartalla) olivat ilkeitä ja pahansuopia, kun taas galicialaiset (8 kartalla) muistuttivat enemmän ranskalaisia kuin muut espanjalaiset, mutta hekin saattoivat olla kiivaita ja riidanhaluisia.

Pahimpia olivat kuitenkin navarralaiset, joiden puhekin oli niin karkeaa, että se kuulosti koirien haukunnalta. Lisäksi navarralaiset kulkivat ryysyissä eivätkä hallinneet käytöstapoja: ”Heidän pöytätapansa ovat kammottavat.

Koko talonväki isännästä piikaan ja jalkavaimoon syövät käsin samasta kulhosta, johon kaikki ruoka on kaadettu.”

Oppaassa kerrotaan myös kauhistellen, miten vizcayalaiset ja alavalaiset miehet ja naiset alkavat vauhtiin päästyään esitellä sukuelimiään. Navarralaiset puolestaan sekaantuivat eläimiin.

”Sanotaan, että he panevat muuliensa peräpään eteen lukon, niin että vain he itse voivat käyttää eläintä.”

(9 kartalla) Pyhiinvaelluksen päämäärää, Santiago de Compostelan kaupunkia, kuvataan pyhiinvaeltajien oppaassa yksityiskohtaisesti. Opas sisältää runsaasti tietoa kaupungin kymmenestä kirkosta ja erityisesti katedraalista, jossa apostoli Jaakobin jäännöksiä säilytetään.

Opas havainnollistaa valtavan katedraalin kokoa ihmiskehon mittasuhteilla: ”Katedraali on 53 miehen pituinen länsiovelta alttarille, ja 39 miehen mitan levyinen. Sisältä se on 14 miehen korkuinen.”

Katedraalissa oli myös opettavaista nähtävää. ”Ei sovi unohtaa naista, joka seisoo Kristuksen kiusauksen vierellä. Nainen pitelee käsissään rakastajansa päätä.

Hänen aviomiehensä on katkaissut miehen kaulan ja pakottaa vaimonsa suutelemaan päätä kahdesti joka päivä. Siinäpä vasta osuva ja oikeutettu rangaistus uskottomalle naiselle ja hyvä opetus meille kaikille!” oppaassa todetaan hurskaasti.