Puiset taisteluvaunut löivät ristiretkeläisarmeijan

Selkä suorana ja niin rauhallisena kuin vain pystyi Hus kuunteli syytteet ja kumosi sitten piispojen ja kardinaalien perusteet yksi kerrallaan. Hänen puheensa kaikui kuitenkin kuuroille korville, ja kuningas Sigismund lausui lopulta:

”Jos pidät järkähtämättä kiinni kerettiläisyydestä, sytytän itse roviosi tuleen!”

Tuomio julistettiin 6. heinäkuuta 1415. Hus olisi tuolloin voinut vielä pelastaa itsensä sanoutumalla irti puheistaan ja kirjoituksistaan. Koska hän kuitenkin piti kiinni käsityksestään kirkosta, hänet tuomittiin.

Rangaistuksen julistaminen lankesi Sigismundille, jolloin papiston edustajat pyysivät tekohurskaasti hallitsijaa säästämään kerettiläisen hengen. Kuningas kääntyi yhden herttuansa puoleen evästäen: ”Tehkää hänelle niin kuin tehdään kerettiläisille.” Herttua noudatti käskyä ja lausui:

”Polttakaa hänet!”

Papisto ja kuningas Sigismund toivoivat, että Husin kuolemantuomio tekisi lopun Böömin kapinallisliikkeestä, jota Hus oli johtanut. Sen sijaan Konstanzin rovio sytytti Keski-Eurooppaan 15 vuotta kestävän uskonsodan.

Kerettiläisestä marttyyriksi

Kun Hus poltettiin roviolla vuonna 1415, hän oli ehtinyt levittää edistyksellisiä ideoitaan ja kritisoida Böömin kuningaskunnassa eli nykyisen Tšekin alueella toiminutta katolista kirkkoa jo yli vuosikymmenen ajan. Hän oli opettanut Prahan yliopistossa vuodesta 1398 ja tukenut jo varhain englantilaista reformaattoria John Wycliffeä, joka arvosteli paavin ja papiston erityisasemaa.

Hus ei ollut kuitenkaan tyytynyt tähän. Hän oli vaatinut myös kansallista itsemääräämisoikeutta, irtautumista Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta sekä kapinaa kirkon ahneutta, rikkauksia ja anekauppaa vastaan.

Etenkin Husin nationalistiset mielipiteet puhuttelivat hänen maanmiehiään. Böömissä useaa tärkeää tehtävää hoitivat saksalaiset, jotka olivat usein päässeet niihin käsiksi ostamalla virat tai lahjomalla. Husin kannattajia kutsuttiin hussilaisiksi, ja heitä oli kaikissa yhteiskuntaluokissa talonpojista aatelisiin.

Husin kuoleman jälkeen hänen böömiläiset tukijansa laativat protestikirjelmän, jonka 452 aatelista vahvisti sinetillään. Siinä tuomittiin ankarasti Sigismundin ja kirkolliskokouksen toimet. Hussilaiset totesivat, että kardinaalit ”valehtelivat kuin kuningaskuntamme ja kansamme petolliset viholliset”, ja että nämä olivat itse ”pahantahtoisia kerettiläisiä ja jopa kaikkien valheiden isän, Paholaisen, poikia”.

Kuningas ja kirkko vastasivat erottamalla kaikki 452 kirkosta ja julistamalla heidät ”kerettiläisyyden tukijoiksi”.

Sigismund ei taipunut neuvotteluihin ja julisti: ”Antakaa tiedoksi kaikille böömiläisille, saksalaisille ja muille, että emme malta odottaa päivää, jolloin hukutamme kaikki hussilaiset.”

Muutamaa vuotta myöhemmin Böömissä alkoi ensimmäinen ristiretki kerettiläisiä vastaan.

Yksisilmäinen johti hussilaisia

Jos Jan Hus oli hussilaisten kynä, niin Jan Žižka oli heidän miekkansa. Žižkan taustasta ei tiedetä paljoa, mutta hän tiettävästi syntyi maanomistajasukuun Etelä-Böömissä vuoden 1360 tienoilla. Noin 20-vuotiaana hän muutti Prahaan. Hän menetti jo melko varhain toisen silmänsä, minkä vuoksi hän sai Prahassa liikanimen ”Žižka”, joka tarkoittaa tšekiksi yksisilmäistä.

Vuonna 1409 Žižka kuului Böömin kuninkaan Wenzel IV Luxemburgilaisen henkivartiokaartiin, ja siellä hän tutustui Jan Husiin ja tämän aatteisiin. Suuri osa hovista oli karismaattisen ja kaunopuheisen papin pauloissa – ja Žižkastakin tuli hussilaisten lahkon vannoutunut jäsen.

Husin lukuisat kannattajat radikalisoituivat, kun he kuulivat, että heidän johtajansa oli poltettu. Vaikka Böömin kuningas Wenzel harjoitti myöntyväisyyspolitiikkaa ehkäistäkseen sisällissodan, tilanne kärjistyi 30. heinäkuuta 1419.

Muutama hussilainen oli vangittu, ja vapauttaakseen heidät Žižka marssi uskonveljiensä kanssa Prahan raatihuoneelle. Kun sen ikkunasta lensi kivi Žižkan joukkoja kohti, hussilaiset ryntäsivät Žižkan johdolla sisälle.

Pian rakennuksen käytävät olivat täynnä vihasta kiehuvia hussilaisia, jotka heittivät pormestarin, tuomarin ja raadin jäseniä ulos ikkunasta pihakiveykselle niin, että nämä menettivät henkensä.

Hyökkäys Prahan raatihuoneelle sai kuningas Wenzelin raivostumaan niin, että hän sai kaksi halvausta ja menehtyi. Seuraavana perimysjärjestyksessä ei ollut sen vähäisempi kuin Unkarin kuningas Sigismund, hussilaisliikkeen vihollinen numero yksi. Hussilaissodat olivat syttyneet.

Ristiretki kerettiläisiä vastaan

Hussilaisten kapina ajoi Böömin uskonnolliseen kaaokseen, ja katoliset ja hussilaiset vainosivat, karkottivat ja tappoivat toisiaan. Katolisilla alueilla pelkkä syytöskin kerettiläisyydestä vei miehiä, naisia ja lapsia hirteen.

Etenkin Prahassa, missä Žižka oleskeli, puhkesi todellinen sisällissota. Epätoivoiset hussilaiset ja kuninkaalle uskolliset katoliset tekivät kaduista taistelukenttiä. Isot osat kaupungista sytytettiin tuleen, ja Žižkan johdolla puhkesi kuumeinen kilpajuoksu kaupungin linnoitteiden hallinnasta.

Prahan hussilaiset jakaantuivat kuitenkin kahtia, kun liikkeen maltillinen siipi, niin sanotut utrakvistit, päättivät neuvotella katolisten kanssa ja hylkäsivät linnoituksen, jonka Žižka oli valloittanut. Marraskuussa 1419 Žižka pakeni sotaisuuksia Plzeňin kaupungin lounaispuolelle yhdessä taboriittien kanssa, jotka edustivat hussilaisuuden radikaalia siipeä.

Roomassa paavi Martinus V halusi päästä eroon kirkon hajaannuksesta ja kutsui 17. maaliskuuta 1420 kokoon ristiretken böömiläisiä kerettiläisiä vastaan. Hussilaiset valmistautuivat taisteluun, ja hussilaissaarnaajat yllyttivät kansaa kirkon vastaisuuteen.

”Kirkosta ei vain ole tullut äitipuoli vaan hirviö, joka raatelee omat jälkeläisensä”, pauhasi pappi Jan Želivský.

Pian ristiretkijulistuksen jälkeen katoliset rojalistit piirittivät Plzeňin ja Žižka joutui tunnustamaan tilanteen toivottomuuden. Koska hänellä oli monien vuosien kokemus sodasta ja hän oli muun muassa aiemmin johtanut isoa rosvojoukkoa sekä taistellut palkkasoturina, hän oli luonnollinen valinta taboriittien sotilaalliseen johtoon. Hän onnistuikin nopeasti neuvottelemaan rojalistien kenraalin kanssa sopimuksen alueluovutuksista.

Žižkalle luvattiin, että jos hän luopuisi Plzeňistä, hän saisi vetäytyä rauhassa Táborin lähelle Etelä-Böömiin, joka oli taboriittien ydinaluetta. Žižkan neljänsadan miehen armeija lähti heti matkaan kaksitoista puuvaunua käsittävässä saattueessa. Rojalistit kuitenkin rikkoivat lupauksensa, sillä kerettiläiselle annettu lupaus ei ollut katolisen lain mukaan sitova.

Puuvaunut löivät ritarit

Keskellä päivää 25. maaliskuuta kenraali Žižka sai näkyviinsä Sudoměřin kaupungin edustalla kaksituhatta vihollisen ratsumiestä. Hussilaiset olivat tuolloin avoimessa jokilaaksossa vailla mitään paikkaa, minne hakeutua suojaan. Žižka joutui improvisoimaan selvitäkseen hengissä.

Žižka ajatti saattueen vaunut muodostelmaan polulle lammen ja suon väliin. Sodassa vaunuja tarvittiin pääasiassa aseiden ja ruokatarvikkeiden kuljettamiseen ja niitä käytettiin puolustautumisessa yleensä vain viimeisenä keinona. Nyt Žižka määräsi järjestämään ne eräänlaiseksi aitaukseksi ja kytkemään yhteen ketjuilla, jotta ne kestäisivät raskaasti varustautuneiden ritarien hyökkäyksen. Jokaiseen vaunuun sijoitettiin jalkajousilla ja käsikanuunoilla varustettuja miehiä. Loput hussilaiset asettuivat vaunujen taakse aseistautuen sillä, mitä sattui olemaan käsillä. Joukossa oli myös naisia.

Žižka toivoi, että kapea puolustuslinja lammen ja suon välillä estäisi ritareita rynnistämästä yhtenä laumana ja että heidän olisi hidastettava ennen varstoilla ja muilla astaloilla varustautuneiden talonpoikien kohtaamista.

Kenraali sai juuri joukkonsa asemiin, kun hyökkäys alkoi ja tuhat ritaria lähti rynnistämään heitä kohti. Ritarit eivät kuitenkaan pystyneet murtautumaan raskaista puuvaunuista läpi. Vaunujen edusta muuttui teurastuskentäksi, missä sadat ritarit menehtyivät sadonkorjuuvälineisiin, lyijykuuliin ja jalkajousen nuoliin.

Katolisten armeija yritti epätoivoissaan kiertää suon päästäkseen hyökkäämään Žižkan sivustaan, mutta hevoset upposivat mutaan ja painavia haarniskoja kantavat ritarit joutuivat jatkamaan jalan, jolloin hussilaiset pääsivät kukistamaan heidät.

Taistelu jatkui tunteja, ja kun aurinko laski, katoliset menettivät käsityksen tilanteesta. Pimeyden turvin Žižka pystyi kokoamaan joukkonsa ja lähtemään pakoon. Yksisilmäinen kenraali oli neljänsadan miehen ja kahdentoista vaunun kanssa lyönyt kaksituhatta raskaasti aseistautunutta ritaria. Keskiajan sodankäyntitavat olivat mullistuneet yhdessä päivässä.

Žižka riensi Prahan avuksi

Sudoměřin hämmästyttävän saavutuksen jälkeen Žižka saapui Táboriin sankarina, ja hussilaiset pitivät häntä Jumalan valittuna. Pian hän saikin johtaakseen koko hussilaisten armeijan.

Žižkan asetuttua johtoon Böömin sisällissota muuttui entistä verisemmäksi. Žižka vei miehensä usein lyhyille retkille terrorisoimaan Táborin lähiseudun katolista väestöä. Joka kerta hänen onnistui yllättää viholliset, ja hän antoi kylmäverisesti teloittaa lukemattomia sotavankeja kostoksi hussilaisten vainoista ja murhista.

Eräällä sotaretkellä, jolla otettiin kuusi vankia, taboriitit jopa tarjoutuivat säästämään yhden, jos tämä teloittaisi viisi muuta, mihin vanki suostuikin.

Kenraalin ja taboriittien voittaessa taistelun toisensa jälkeen Etelä-Böömissä kuningas Sigismund toi maan pohjoisosaan 20 000 saksalaisesta palkkasoturista koostuvan armeijan.

Toukokuun 16. päivänä Žižka sai Prahan utrakvisteiltä kirjeen, jossa nämä anoivat häntä rientämään apuun, koska kuningas Sigismundin joukot uhkasivat kaupunkia.

”Jos haluatte noudattaa Jumalan lakeja, marssikaa avuksemme epäröimättä mukananne niin paljon miehiä kuin vain saatte.”

Hetkeäkään viivyttelemättä kenraali antoi liikkeellelähtökäskyn ja marssi pohjoiseen pikavauhtia yhdeksäntuhannen miehen kanssa. Sigismund ei ehtinyt lähettää joukkojaan pysäyttämään Žižkaa, ja jo neljän päivän päästä Žižka saapui paikalle 90 kilometrin marssin jälkeen.

Kenraali alkoi heti vahvistaa Prahan puolustusvarustuksia etenkin huoltotien ympärillä, sillä hän arveli katolisten iskevän siihen. Valmistelut oli juuri saatu tehtyä, kun Sigismundin joukot saapuivat Prahaan. Kuninkaan armeijaan oli liittynyt ristiritareita eri puolilta Eurooppaa, ja sen koko oli nyt noin 80 000 miestä.

Aivan kuten Žižka oli arvellutkin Sigismundin armeija pyrki hyökkäämään kaupungin huoltotietä suojaavien Vitkovin kukkulan linnoitteiden kimppuun, vaikka sen piti tällöin marssia vallihautaa reunustavaa tietä, jonka toisella puolella oli jyrkkä pudotus.

Pullonkaula vei ristiritareilta ylivoimaedun. Paljon pienikokoisempi puolustusarmeija pystyi pitämään hyökkääjät loitolla tunteja niin, että Žižkan parkkiintuneet sotilaat ehtivät apuun. He iskivät ristiretkeläisten taimmaisiin riveihin, joissa alkoi levitä pakokauhu.

Hussilaiset pakottivat yli kaksisataa ritaria kallionreunan yli, ja nämä putosivat noin 75 metrin matkan kuolemaan. Ristiritareita menehtyi vain viitisensataa, mutta tappio merkitsi, että yhä useampi katolinen menetti luottamuksensa Sigismundin strategisiin kykyihin, ja kaksi viikkoa myöhemmin 30. heinäkuuta ristiretkiarmeija hajosi.

Böömi oli saatava haltuun

Hyökkäys Prahaan oli saanut hussilaiset puhaltamaan yhteen hiileen, mutta liittouma hajosi nopeasti. Taboriitit tavoittelivat totaalista irrottautumista katolisesta kirkosta ja kapinoivat haureutta, tuhlaavaisuutta, vaatteilla koreilua ja juopottelua vastaan. Utrakvistit taas halusivat vain harjoittaa omaa uskoaan rauhassa katolisen kirkon sisällä.

Žižka lähti armeijansa kanssa Prahasta saadakseen muut Böömin kaupungit taboriittien hallintaan. Rabín linnaa piiritettäessä sattui onnettomuus ja kenraalin terveeseen silmään osui jalkajousen nuoli. Žižka jäi henkiin, mutta hän oli nyt käytännössä sokea.

Ilman näköäkin kenraalin taktiset taidot olivat ylivoimaiset ja voittoputki jatkui.

Sigismund ei ollut silti luopunut toivosta saada Böömi vapautettua kerettiläisten hallinnasta. Hän huolehti siitä, että hussilaisia vastaan järjestettiin vielä yksi ristiretki. Hän lähti 40 000 sotilaan kanssa liikkeelle Unkarista syksyllä 1421. Armeija suuntasi Kutná Horan hopeakaivoskaupunkiin, ja matkalla se hyökkäili tielle osuneisiin kyliin tappaen miehet ja raiskaten naiset.

Žižka osasi yhä liikutella joukkojaan mestarillisesti ja ehti Kutná Horaan ennen Sigismundia. Kenraalilla oli vain noin 10 000 miestä mutta yli sata sotavaunua, jotka olivat osoittautuneet lähes voittamattomiksi. Kun kaupunki oli joukkojen takana, myös huolto oli turvattu, ja Žižka käski muodostaa vaunuista ison ja tiiviin ympyrän kaupungin muurin edustalle.

Kun Sigismundin joukot saapuivat 21. joulukuuta, Kutná Horan asukkaat pettivät Žižkan. Kaupungissa asui pääosin saksalaisia, jotka olivat tyytyväisiä katoliseen kirkkoon. Sen asukkaat lähettivätkin omat joukkonsa hyökkäämään Žižkan joukkojen kimppuun, jotka joutuivat yllättäen saarretuiksi.

Nyt hyvät neuvot olivat kalliit. Käytännössä hussilaisten vaunulinnoitus oli piiritetty, eikä heillä ollut juuri ruokaa, koska he olivat laskeneet kaupungista saatavan avun varaan. Žižka kieltäytyi jäämästä odottamaan vihollisen seuraavaa siirtoa.

VIDEO: Hussilaiset muodostivat vaunulinnoituksen hetkessä

Yksi hussilaisten vahvuuksista oli liikkuvuus. Sotavaunujen ansiosta armeija pystyi etenemään nopeasti ja iskemään pikkukaupunkeihin. Jos vastassa olikin yllättäen vahva vihollinen, se pystyi muodostamaan lähes murtamattoman vaunulinnoituksen.

Yön turvin hän järjesti vaunut kahteen rivistöön ja käski ne liikkeelle mahdollisimman hiljaa. Määränpäänä oli vihollisen ainoa heikko kohta eli kuninkaan leiri. Kun vaunut saapuivat nukkuvaan leiriin, helvetti pääsi valloilleen. Hussilaiset ampuivat tykeillään ja käsikanuunoillaan yhteislaukauksen kohti yöpuulla olleita katolisia. Alkeellisista tuliaseista kohosi ilmoille liekkejä ja savua.

Pian vaunut käskettiin jälleen liikkeelle, ja jalkajousimiehet alkoivat ampua onnettomia ritareita sillä aikaa, kun käsikanuunoita ladattiin.

Sitten vaunut pysäytettiin taas ja pimeydessä kaikui yhteislaukaus. Katolisten leirin täyttivät pelokkaat huudot. Ritarit eivät olleet odottaneet hyökkäystä yöllä, ja tykinlaukaukset kuulostivat siltä kuin helvetin tulikiveä olisi satanut Sigismundin joukkojen ylle.

Žižkan uhkarohkea hyökkäys sai piiritysrenkaan murtumaan ja koko hänen armeijansa onnistui murtautumaan sieltä ulos.

Sigismund oli niin järkyttynyt iskusta, että se oli viedä häneltä hengen, eikä hän tohtinut lähteä ajamaan hussilaisia takaa. Useiden päivien ajan kuningas seurasi sivusta, miten Žižka hyökkäsi kerta toisensa jälkeen hänen armeijansa kimppuun, ja vetäytyi lopulta takaisin Unkariin.

Rutto vei Žižkan

Kun yhteinen vihollinen ei enää toiminut liimana hussilaisten eri näkökantoja edustavien siipien välillä, liike alkoi rakoilla. Vuonna 1423 kiistat kärjistyivät varsinaiseksi sisällissodaksi.

Žižka iski taboriittiensa kanssa utrakvistien kimppuun, ja tälläkin kertaa sokea kenraali voitti ja kokosi loput hussilaiset oman lippunsa alle. Žižka johti rauhanneuvotteluita ja nousi hussilaisten ylimmäksi johtajaksi.

Taboriiteilla oli suuria suunnitelmia alueensa laajentamiseksi, mutta pian sotaretken aloittamisen jälkeen 64-vuotias kenraali sairastui ruttoon. Tehtyään pitkän uran sotatantereilla ilman ainoatakaan tappiota sotapäällikkönä Jan Žižka kuoli 11. lokakuuta 1424. Hänen kerrotaan kuolinvuoteellaan pyytäneen seuraajiaan tekemään ihostaan sotarummun kalvon, jotta hän pystyisi johtamaan heitä edelleen taisteluun.

Paavi Pius II kirjoitti Historia Bohemicassa Žižkan kuolemasta, että ”sen, jota yksikään kuolevaisen käsi ei voinut tuhota, sammuttivat Jumalan sormet”.

Žižka oli harjoittanut väkensä hyvin ja ilman häntäkin hussilaiset olivat merkittävä sotilaallinen voima, mutta liikkeeltä katosi todellinen johtaja. Yhdeksän vuotta kestänyt sisällissota sai nyt utrakvistit lyöttäytymään yhteen katolisten kanssa. Koska taboriiteilla ei enää ollut Žižkan taktista kyvykkyyttä, uusi liittouma kukisti heidät lopulta 30. toukokuuta 1434.

15 vuoden verisen sodan ja viiden ristiretken jälkeen hussilaiset olivat hävinneet. Seuraavien lähes 80 vuoden ajan liike oli lähes unohduksissa, kunnes saksalainen munkki Martti Luther omaksui useita heidän ajatuksiaan. Lutherin käynnistämän reformaation aikana hussilaisten räjähdysalttiit näkemykset katolisuudesta saivat lopulta kirkon jakaantumaan.