Otberg

Professori löysi 65 tuntematonta kuninkaallista hautaa

Etelä-Englannista on löytynyt jälkiä kuningas Arthurin aikaisista hallitsijoista. Tutkijan mukaan löytö voi mullistaa Britannian historiankirjoituksen.

Luku kuulostaa lähes uskomattomalta, mutta professori Ken Dark Readingin yliopistosta uskoo löytäneensä 65 brittiläistä kuninkaallisen hautaa.

Dark kävi arkeologiryhmän kanssa läpi lukuisia hautoja läntisessä ja eteläisessä Englannissa sekä Walesissa. Useimmat haudat olivat veriseltä ja kaoottiselta ajalta sen jälkeen, kun roomalaiset lähtivät Britteinsarilta 400-luvulla.

Vertaamalla hautojen tyyliä saman aikakauden irlantilaisiin kuningashautoihin Dark uskalsi tehdä sen johtopäätöksen, että Walesissa, Cornwallissa, Devonissa ja Somersetissa on 65 aiemmin tuntematonta kuninkaallista hautaa. Haudoista osan ympärillä oli ollut esimerkiksi aita tai ne ovat kummun alla, kuten Irlannissa.

Darkin ryhmä löysi 400-luvun kuninkaallisia hautoja Tintagelin saaren rinteiltä.

© Shutterstock

Haudat ovat kuningas Arthurin ajalta

Britit tuntevat roomalaisten lähtöä seuranneelta ajalta etenkin tarun kuningas Arthurista ja hänen pyöreän pöydän ritareistaan. Historialliset lähteet mainitsevat kuitenkin monia muita kuninkaita eri puolilta Englantia samalta ajalta.

Darkin tutkimuksen avulla voidaan ehkä tunnistaa useampia 400- ja 500-luvun kuninkaita.

”Ennen tätä meillä ei ollut aavistustakaan, miten paljon kuninkaallisia hautoja on voinut säilyä roomalaisten jälkeiseltä ajalta Länsi-Britanniassa. Tulevat tutkimuksemme tulevat mahdollisesti muuttamaan näkemystämme tuosta tärkeästä aikakaudesta Britannian historiassa”, professori Dark kertoo.