Milano oli ritarien muodin mekka
Ritarien mahti taistelukentillä heikkeni vähitellen 1300-luvulla, kun jalkaväen aseet ja taistelumuodostelmat kehittyivät. Tarvittiin järeämpiä haarniskoja, joiden valmistukseen Missaglian perhe erikoistui.
Haarniskan päälle pukeminen kesti ikuisuuden, ja sen osien kiinnittäminen toisiinsa oli oma taiteenlajinsa.
Ritarin poika valmistautui sotaan siitä lähtien, kun hän pystyi heiluttelemaan puumiekkaa.
Koko lapsuusikänsä hänelle opetettiin kaikkea, mitä hän tulisi tarvitsemaan sitten, kun olisi hänen aikansa ratsastaa taisteluun puolustamaan sukunsa kunniaa.
Taistelukoulutuksen saaneet ritarit hallitsivat 1300-luvulle asti Euroopan taistelukenttiä.
Kouluttamattomat maaseudun väestöstä kootut jalkaväen sotilaat lähtivät yleensä käpälämäkeen, kun ritarit ratsastivat kohti.
Vähitellen jalkaväen sotilaallinen merkitys alkoi kuitenkin kasvaa.
Flaamilaiset piikkipäisine nuijineen, sveitsiläiset hilpareineen, skotit keihäineen ja englantilaiset pitkäjousineen osoittivat, että alkeellisillakin aseilla saattoi saavuttaa voiton ratsuväestä.
Tarvittiin vain oikein osunut isku tai onnekas osuma, niin ritari oli poissa pelistä.
Säilyttääkseen etulyöntiasemansa taistelukentillä ritarien piti varustautua paremmin. Perinteinen rengaspaita ei suojannut enää riittävästi.
Vaikka niitä olisi ollut kaksi päällekkäin tai ritarilla olisi ollut jokin muu lisäsuoja, voimakkaan jousen nuoli saattoi läpäistä suojavarustuksen.
Siksi ritarit alkoivat käyttää jämeriä levypanssareita, joihin tehokkaimmatkaan aseet eivät pystyneet.
Sellaisen valmistamiseen eivät kuitenkaan tavallisen sepän taidot riittäneet. Niinpä 1400-luvun tienoilla syntyi uusi, erityisesti haarniskojen valmistamiseen perehtynyt ammattikunta.
Milanosta tuli haarniskakaupunki
Myöhäiskeskiajalla Italian kaupungit olivat kehittyneitä verrattuna muihin Euroopan mantereen kaupunkeihin.
Italialaiset olivat edelläkävijöitä niin taiteessa, kirjallisuudessa, arkkitehtuurissa kuin tekniikan kehityksessäkin, ja myös uusien, raskaiden haarniskojen valmistus keskittyi alusta asti Italiaan.
Pohjois-Italiassa sijaitseva Milano oli jo pitkään tunnettu aseiden valmistuksen johtavana kaupunkina.
”[Milanossa] on vaikuttava määrä aseseppiä, jotka valmistavat päivittäin kaikenlaisia varusteita”, kirjoitti milanolainen Bonvesin de la Riva vuonna 1288.
”Sieltä viedään aseita kaikkialle muihin Italian kaupunkeihin, joista ne myydään edelleen tataareille ja saraseeneille.”
Kun eurooppalaiset ritarit alkoivat hankkia rengaspaitojen sijaan paremmin suojaavia teräshaarniskoja, Milanon sepillä oli siis hyvät valmiudet toimittaa niitä.
1400-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana haarniskanvalmistus keskittyi yhden kadun varrelle, jonne nousi pajoja vieri viereen.
Milanon asema nykyaikaisten sotavarusteiden valmistajana vain vahvistui.
Vuonna 1427 kaupungin varastot olivat niin täynnä aseita ja haarniskoja, että niillä olisi varustanut muutaman päivän varoitusajalla 4 000 ritaria ja 2 000 haarniskoitua jalkaväen sotilasta.
Tavallisia haarniskoja myytiin massatavarana, mutta vaativimmille asiakkaille valmistettiin yksilöllisiä mestariteoksia.
Milanon maine käsityön huippukaupunkina houkutteli sinne seppiä myös muualta Italiasta.
Heidän joukossaan oli Missaglian perhe, jonka nimi tuli tunnetuksi kaikkialla Euroopan hoveissa.
Missaglian tunnuksella merkittyjä varusteita arvostettiin samalla tavalla kuin nykyään kalleimpia merkkivaatteita.
Missaglia merkitsi ensimmäisten joukossa Euroopassa tuotteensa tunnuksellaan.
Ammattikunnat valvoivat etujaan
Missaglian perheen alkuperäinen sukunimi oli Negroni, ja he tulivat Ellon pikkukylästä 50 kilometrin päästä Milanosta.
Vuonna 1428 kaksi Negronin veljestä, Tommaso ja Dionigi, avasivat Milanoon sepänpajan, jossa he alkoivat valmistaa haarniskoja.
Jo seuraavana vuonna Tommaso osti veljensä osuuden perheyrityksestä ja jatkoi yksin. Samoihin aikoihin hän vaihtoi nimensä Negronista Missagliaksi.
Kyvykkäälle ja kunnianhimoiselle sepälle Milano tarjosi ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Itse asiassa muualla Italiassa oli lähes mahdotonta menestyä käsityöläisammatissa, jollei ollut kaupungista kotoisin, sillä kaupunkien ammattikunnat valvoivat tiukasti etujaan.
Keskiajalla käsityöläisten ammattikuntia oli lähes kaikissa kauppaa käyvissä kaupungeissa. Mestarit sopivat yhdessä säännöistä, jotka säätelivät kilpailua ja sitä, ketkä ammattia saivat harjoittaa.
Esimerkiksi Saksan Augsburgissa, joka tunnettiin Milanon lailla metallintuotannostaan, sepän piti toimia oppipoikana neljä vuotta, sitten kisällinä vielä toiset neljä vuotta.
Hän joutui vielä suorittamaan mestarinäytteen, ennen kuin hän saattoi avata oman pajan ja kutsua itseään mestariksi.
Eteläsaksalaisessa Nürnbergin kaupungissa sepäksi pääseminen oli hieman helpompaa. Toisaalta siellä sepän toimintaa rajoitti se, että hänellä sai ammattikunnan sääntöjen mukaan olla enintään kaksi kisälliä ja yksi oppipoika.
Milanossa kaikki oli toisin.
Siellä käsityöläinen sai edetä niin pitkälle kuin omat taidot ja liikemieskyvyt riittivät. Niinpä Tommaso Missaglia saattoi avata pajansa ase- ja varusteseppien kadulle Via Armorarille ja aloittaa työt.
Missaglian perhe nousi maineeseen
Tommaso ei takonut haarniskalevyjään yksin. Vuonna 1429 hänen poikansa Antonio oli vasta 13-vuotias mutta pystyi jo käyttelemään paljetta ja opetteli pieniä sepän töitä.
Milanossa Tommaso saattoi myös palkata lisää työvoimaa, jos suuret tilaukset sitä vaativat, sekä teettää osia haarniskoista muissa Via Armorarin pajoissa. Sellainen ei käynyt päinsä ammattikuntien valvomissa kaupungeissa.
Nürnbergissä ja Augsburgissa varusteseppien piti pysytellä visusti omalla alallaan, mutta Milanossa Tommaso saattoi varojensa karttuessa laajentaa toimintaansa muille haarniskojen valmistukseen liittyville aloille.
Hän muun muassa hankki osuuksia rautatehtaista sekä kaivostoiminnasta Italian Alpeilta.
Tommason pajassa työskenteli suuri joukko seppiä sekä muita erikoisalojen käsityöläisiä: kiillottajia, jotka viimeistelivät haarniskan osien pinnat, lukkoseppiä, jotka taisivat haarniskojen liitosten ja solkien teon, ja kultaseppiä, jotka koristelivat hienoimmat haarniskat mitä taidokkaimmilla ornamenteilla. Näin Tommaso vältti maksamasta välimiehille, jotka olisivat muuten vaatineet oman osuutensa.
Missaglian paja pärjäsi pitkälti omalla työvoimalla, ja se käytti alihankkijoita vain silloin, jos se oli täysin välttämätöntä tai tuli halvemmaksi kuin tehdä itse. Rahaa virtasi sisään.
Tommasosta tuli muutamassa vuodessa yksi Milanon johtavista haarniskasepistä, ja tilauksia alkoi sadella myös muualta.
Asiakirjojen mukaan hän kävi jo vuonna 1430 kauppaa kaikkialle Italiaan ja Pyreneiden niemimaalle.
Tieto Missaglian pajasta kiiri myös muualle Eurooppaan. Esimerkiksi Ferraran herttua tilasi vuonna 1445 arvokkaan haarniskan lahjaksi Liegen piispalle.
Tommason tärkein asiakas oli kuitenkin Milanon herttua. Tämä valitsi Missaglian hovihankkijakseen, antoi hänelle veroetuja alennuksia vastaan ja löi Tommason ritariksi.
Kun taitava mestariseppä vuonna 1452 kuoli, hän oli luonut menestyvän haarniskaimperiumin.
Missaglia loi mestariteoksia
Vuonna 1451 Missaglian sepät saivat kahden vuoden työn jälkeen valmiiksi Pfalzin vaaliruhtinaan Fredrik I:n uuden haarniskan. Lopputulos oli sekä toimiva että tyylikäs.
Osoita kuvaan merkittyjä kohtia ja opi lisää haarniskasta
Seppäperhe aateloitiin
Tommaso jätti jälkeensä kokonaisen lauman poikia, joista vanhin, Antonio, otti perheyrityksen johdettavakseen.
Hänen veljestään Francescosta tuli Missaglian kiertelevä edustaja, joka vieraili Euroopan hoveissa esittelemässä tuotteita.
Missaglian asiakaskunta selviää Francescon kalenterista. Vuonna 1464 hän kävi Euroopan mahtavimman aatelismiehen, Burgundin herttuan Filip III:n eli Filip Hyvän luona, otattamassa mitat kolmea haarniskaa varten.
Kaksi vuotta myöhemmin Ranskan kuningas Ludvig XI soi Francescolle audienssin, joka johti tilaukseen.
Vähäarvoisiin asiakkaisiin Francesco ei tuhlannut aikaansa, vaan nämä saivat käydä asioimassa Roomassa, Napolissa, Barcelonassa tai Toursissa Missaglian liikkeessä, jossa heidän kehostaan otettiin vahamuotti. Muotit lähetettiin Milanon pajaan.
Francescon matkustaessa hovista hoviin Antonio hoiti liikettä.
Suuri osa hänen ajastaan kului kaupunkia hallinneen Sforzan dynastian parissa. Se tilasi jatkuvasti uusia haarniskoja, mutta laskujen maksu usein kangerteli.
Rahan sijaan Antonio hyväksyikin monesti maksuksi muunlaisia etuuksia.
Vuonna 1472 Antoniolle tarjoutui tilaisuus ostaa maatila kaupungin ulkopuolelta, ja pari viikkoa myöhemmin hänet nimitettiin kreiviksi.
Näin Tommason poika nosti perheensä aatelistoon, ja hän oli viimeinen sukunsa jäsen, joka valmisti haarniskoja itse.
Antonion kuoltua noin vuonna 1495 perilliset myivät pajat, kaivokset ja rautatehtaat. Missaglian huoneen nimi hiipui, ja samoin kävi Milanon monopolille.
Eteläsaksalaiset sepät saavuttivat italialaisten etumatkan alalla, ja pian tyylitietoiset ritarit pystyivät hankkimaan haarniskansa monista kaupungeista.