Milano oli ritarien muodin mekka
Ritarien mahti taistelukentillä heikkeni vähitellen 1300-luvulla, kun jalkaväen aseet ja taistelumuodostelmat kehittyivät. Tarvittiin järeämpiä haarniskoja, joiden valmistukseen Missaglian perhe erikoistui.

Haarniskan päälle pukeminen kesti ikuisuuden, ja sen osien kiinnittäminen toisiinsa oli oma taiteenlajinsa.
Ritarin poika valmistautui sotaan siitä lähtien, kun hän pystyi heiluttelemaan puumiekkaa.
Koko lapsuusikänsä hänelle opetettiin kaikkea, mitä hän tulisi tarvitsemaan sitten, kun olisi hänen aikansa ratsastaa taisteluun puolustamaan sukunsa kunniaa.
Taistelukoulutuksen saaneet ritarit hallitsivat 1300-luvulle asti Euroopan taistelukenttiä.
Kouluttamattomat maaseudun väestöstä kootut jalkaväen sotilaat lähtivät yleensä käpälämäkeen, kun ritarit ratsastivat kohti.
Vähitellen jalkaväen sotilaallinen merkitys alkoi kuitenkin kasvaa.
Flaamilaiset piikkipäisine nuijineen, sveitsiläiset hilpareineen, skotit keihäineen ja englantilaiset pitkäjousineen osoittivat, että alkeellisillakin aseilla saattoi saavuttaa voiton ratsuväestä.
Tarvittiin vain oikein osunut isku tai onnekas osuma, niin ritari oli poissa pelistä.
Säilyttääkseen etulyöntiasemansa taistelukentillä ritarien piti varustautua paremmin. Perinteinen rengaspaita ei suojannut enää riittävästi.
Vaikka niitä olisi ollut kaksi päällekkäin tai ritarilla olisi ollut jokin muu lisäsuoja, voimakkaan jousen nuoli saattoi läpäistä suojavarustuksen.
Siksi ritarit alkoivat käyttää jämeriä levypanssareita, joihin tehokkaimmatkaan aseet eivät pystyneet.
Sellaisen valmistamiseen eivät kuitenkaan tavallisen sepän taidot riittäneet. Niinpä 1400-luvun tienoilla syntyi uusi, erityisesti haarniskojen valmistamiseen perehtynyt ammattikunta.