Hämärä alkoi laskeutua Jyllantiin, ja Tanskan kuningas Erik Klipping eli Eerik V päätti etsiä suojaa yöksi. 37-vuotias kuningas oli ollut koko päivän metsästämässä aseenkantajansa Rane Jonsenin kanssa.
Iltahämärissä 22. marraskuuta 1286 kaksikko löysi aution ladon Finderupin kylästä Viborgin lounaispuolelta ja asettui sinne yöksi pitkän satulassa vietetyn päivän jälkeen.
Eerik V oli syvässä unessa, kun ladon ovi yhtäkkiä tempaistiin auki keskellä yötä. Sisään ryntäsi joukko aseistettuja miehiä, eikä kuningas ehtinyt edes nousta jalkeille, kun miehet olivat jo hänen kimpussaan.
He upottivat miekkansa ja tikarinsa kuninkaaseen uudelleen ja uudelleen. Aseenkantaja ei puuttunut asiaan. Veriteon jälkeen hyökkääjät ratsastivat yöhön ja jättivät kuninkaan latoon makaamaan hengettömänä verilammikkoon.
”Uskolliset tanskalaiset, kostakaa kuninkaanne kuolema. Auttakaa meitä rankaisemaan murhaajia. Ilmiantakaa heidät ja syyttäkää heitä ankarasti.” Ote laulusta, jonka leskikuningatar tilasi miehensä muistoksi
Näin Finderupin ladon murhaa on kuvailtu vanhoissa kirjallisissa lähteissä. Tärkeimpiä Eerik V:n murhasta kertovia lähteitä ovat oikeudenkäyntiasiakirjat, joissa murhaajista todetaan seuraavaa:
”He tappoivat hänet julmalla tavalla aiheuttaen hänelle lukemattomia hirvittäviä haavoja.”
Murhan aikaiset luostarien vuosikirjat ja myöhemmin myös seikkaperäiset kansanlaulut kertoivat, että kuningas sai ”56 haavaa”. Pistojen määrä viittasi siihen, että murhan takana oli salaliitto – ja että kaikkia salaliiton jäseniä tulisi pitää yhtä syyllisinä.
Kuninkaan perhe ei aikonut antaa murhaajien jäädä rankaisematta.
”Uskolliset tanskalaiset, kostakaa kuninkaanne kuolema. Auttakaa meitä rankaisemaan murhaajia. Ilmiantakaa heidät ja syyttäkää heitä ankarasti”, lauletaan minnelaulaja Rumelantin laatimassa laulussa, jonka Eerik V:n leski tilasi murhan jälkeen.
Kuningas Eerik V murhattiin hänen yöpyessään jyllantilaisessa ladossa marraskuussa 1286.
Vähän myöhemmin yhdeksän miestä tuotiin tuomiolle käräjille Nyborgiin, missä Tanskan aatelisto kokoontui keskustelemaan maan asioista. Syytetyistä korkea-arvoisin oli kuninkaan marsalkka Stig Andersen Hvide.
Tapaus vaikutti selvältä, ja Rydin luostarin Rydårbogen-kronikan mukaan käräjät tuomitsivat miehet kuninkaan murhan ”suunnittelusta ja toteutuksesta”. Kaikki yhdeksän tuomittiin lainsuojattomiksi, eli he menettivät omaisuutensa, asemansa ja oikeutensa eivätkä saaneet enää tavata perhettään. Lisäksi he olivat vapaata riistaa kaikille, jotka halusivat tappaa heidät.
Tuomio ei kuitenkaan palauttanut valtakuntaan rauhaa ja järjestystä. Tuomitut vakuuttivat syyttömyyttään, ja heti Nyborgista lähdettyään he alkoivat suunnitella kostoa, joka suistaisi Tanskan kaaokseen.
Kuningatar juonitteli marsalkalle tuomion
Kuninkaan murhasta syytettyjen tuomioon kului kuusi kuukautta. Sinä aikana kuninkaan leski, kuningatar Agnes, uurasti saadakseen toimitettua syytettyjen penkille useita tanskalaisia merkkimiehiä, jotka eivät olleet olleet ehdottoman uskollisia Eerik V:lle.
Marsalkka Stig Andersen ja muut lainsuojattomat on kuvattu taiteessa kuningas Eerik V:n murhaajiksi.
Yksi heistä oli Stig Andersen Hvide, joka oli kuninkaan armeijan komentaja sekä Tanskan hallituksen jäsen. Marski Stig oli yksi mahtimiehistä, jotka halusivat heikentää kuninkaan valtaa eivätkä tukeneet Eerik V:n 12-vuotiasta poikaa Eerik Menvediä seuraavaksi kuninkaaksi.
Siksi kuningatar tukijoineen halusi raivata marski Stigin ja tämän liittolaiset pois tieltä.
Lainsuojattomat janosivat kostoa
Tuomionsa ja omaisuutensa menettämisen katkeroittamina marski Stig ja kahdeksan muuta lainsuojatonta pakenivat Tanskasta Norjaan, jossa kuningas Eerik Pappisvihaaja eli Eerik II otti heidät lämpimästi vastaan.
Eerik II kävi sotaa Tanskaa vastaan, ja hän hyväksyi vaikutusvaltaisen tanskalaisen marsalkan avosylin liittolaisekseen. Liitosta oli hyötyä molemmille osapuolille, sillä se tarjosi lainsuojattomille tilaisuuden kostaa ja hankkia omaisuutensa takaisin.
Marski Stig johti laivastoa, joka vuonna 1289 purjehti Kattegatin poikki takaisin teini-ikäisen Eerik Menvedin hallitsemaan Tanskaan. Sotaretki onnistui yli odotusten. Marskin miehet tuhosivat linnoituksia Samsøssä ja Korsørissa Seelannissa ja asettuivat sitten Kattegatiin Hjelmin saarelle Kattegatiin vuonna 1290.
”Kolikossa oli kuninkaan nimi, mutta se oli melko kevyt ja muistutti valtakunnan virallisia kolikoita vain ulkonäöltään.” Eerik Menvedin asianajaja väärennetyistä kolikoista
Yhdessä norjalaisten liittolaistensa kanssa lainsuojattomat perustivat Eerik II:n armeijalle tukikohdan keskelle Tanskaa kaatamalla saaressa puita ja rakentamalla linnoituksen sen jyrkälle rinteelle.
Hjelmistä lainsuojattomat ryöstelivät Kattegatissa kulkevia tanskalaisia aluksia. Merirosvouksen lisäksi marski Stigin joukkio ryösteli Tanskan rannikkokaupunkeja etsien etenkin yhtä tiettyä saalista – kuparia.
He ryöstivät lukuisia sepänpajoja ja sulattamoita, kunnes marskin alukset olivat täynnä kuparia. Kuparilla oli tärkeä rooli marski Stigin ja Eerik II:n suunnitelmassa, joka perustui valtavaan määrään kolikoita.
Hjelmin saaresta tuli väärentäjien pesäke
Marski Stigin ja Eerik II:n suunnitelma oli kaksijakoinen. Ensinnäkin he keräisivät väärennetyillä kolikoilla rahaa taisteluun Tanskan kuningasta vastaan, ja toisaalta väärennetyt kolikot heikentäisivät Tanskan taloutta.
Eerik Menvedin virallisissa penningeissä oli kuparin lisäksi 8–10 prosenttia hopeaa, ja ne näyttivät hopearahoilta. Marski Stig ja Eerik II halusivat saada kansan epäilemään penninkien arvoa laskemalla liikkeelle väärennettyjä kolikoita, jotka sisälsivät enimmäkseen kuparia.
Niinpä he perustivat Hjelmiin kolikkopajan, jossa varastettu kupari sulatettiin uusiokäyttöön. Vuodesta 1290 lähtien saarelta kaikui jatkuvasti vasaroiden pauke, kun väärentäjät takoivat litteitä tankoja kolikoiksi.
Kuninkaan lyöttämät kolikot olivat hopeanvärisiä, ja siksi väärentäjät antoivat kolikoilleen hopeanvärisen pinnan. Nykyään väärennökset näyttävät kuitenkin juuri siltä, mitä ne ovatkin: kuparikolikoilta.
Väärennettyihin kolikoihin tarvittiin kuparia ja virtsaa
1200-luvun lopulla tanskalaisten kolikoiden väärentämiseen tarvittiin ennen kaikkea kuparia. Metalli kuumennettiin suurien palkeiden avulla sulamispisteeseen eli lähes tuhanteen asteeseen, minkä jälkeen väärentäjät kaatoivat sulaa kuparia luultavasti hiekkaan vedettyihin uriin.
Näin syntyneet kupariharkot taottiin ensin tangoiksi ja sitten ohuemmiksi nauhoiksi, joista leikattiin neliön muotoisia paloja. Sitten kupariaihiot muotoiltiin pyöreiksi.
Pyöreistä aihioista tehtiin kolikoita asettamalle ne kahden rautamuotin väliin ja iskemällä ylämuottia napakasti vasaralla, jolloin kolikon kummallekin puolelle syntyi valtakunnan virallisista kolikoista kopioitu korkokuva.
Lopuksi väärentäjät pinnoittivat kuparikolikot upottamalle ne hopeapitoiseen nesteeseen, joka sisälsi muun muassa sarvihopeaa ja virtsaa ja antoi kolikolle hopeanhohtoisen pinnan.
Väärentäjien suurin haaste oli tehdä kuparikolikoista niin aidon näköisiä, etteivät tavalliset tanskalaiset pystyisi erottamaan niitä kuninkaan kolikoista. Marski Stig keksi ongelmaan pätevän ratkaisun.
”He ottivat vangiksi muutamia kuninkaan kolikkomestareita”, aikalaislähteissä kerrotaan.
Kolikkomestarit tekivät työnsä huolella. He valmistivat muotteja, jotka muistuttivat erehdyttävästi kuninkaan kolikoita kuninkaallista liljaristiä ja kruunua myöten. Kun kolikot oli leimattu, väärentäjät tekivät punertavista kuparikolikoista ”hopearahoja” upottamalla ne hopeapitoiseen nesteeseen.
Väärennetyt kolikot levisivät laajalle
Tavallisten tanskalaisten oli lähes mahdotonta erottaa väärennetyt kolikot virallisista. Siksi lainsuojattomien oli helppo laskea väärennettyjä kolikoita kiertoon käydessään mantereella. Eerik Menvedin hovissa tiedettiin kuitenkin tarkkaan, mitä lainsuojattomat puuhasivat.
”Kolikoissa oli kuninkaan nimi, mutta ne olivat melko kevyitä ja muistuttivat valtakunnan virallisia kolikkoja vain ulkonäöltään”, yksi kuninkaan neuvonantajista kuvaili väärennettyjä rahoja.
Rahaa on väärennetty muinaisista ajoista lähtien
Väärentäjästä tuli keisarin neuvonantaja
Itä-Roomassa 500-luvulla elänyt ”Parturiksi” kutsuttu Alexander paljastui historian ensimmäiseksi suureksi rahanväärentäjäksi. Sen sijaan että olisi antanut teloittaa Alexanderin, keisari Justinianus (527–565) palkkasi hänet ohjailemaan valtakunnan taloutta.
Väärennetyt setelit päätyivät USA:n etelävaltioihin
Yhdysvaltojen pohjoisvaltioissa elänyt Samuel Upham painoi sisällissodan aikana väärennettyjä etelävaltioiden seteleitä ja myi niitä pilailumielessä Philadelphiassa. Setelit olivat kuitenkin niin uskottavia, että niitä päätyi laajalti käyttöön etelävaltioissa.
Natsit väärensivät puntia
Natsi-Saksan operaatio Bernhardin tavoitteena oli tuhota Britannian talous pudottamalla sinne lentokoneista väärennettyjä punnan seteleitä. Keskitysleirivankien painamat setelit olivat kuitenkin niin hyviä, että saksalaiset pystyivät käyttämään niitä maksuvälineenä ulkomaankaupassa.
”He lähettivät väärennettyjä kolikoita hyville ystävilleen eri puolille valtakuntaa maksuksi tuotteista ja levittivät niitä siten laillisten rahojen joukkoon. Näin he tärvelivät koko valtakunnan kolikkokannan ja pettivät ihmisiä – erityisesti köyhiä.”
Historioitsijoiden mukaan Hjelmin lainsuojattomat saattoivat väärentää jopa satojatuhansia kolikoita. Väärennöksiä oli liikkeellä niin paljon, että väestö lakkasi luottamasta kolikoiden arvoon ja inflaatiosta tuli Eerik Menvedille vakava ongelma – aivan kuten marski Stig ja Eerik II olivat kaavailleet.
Menved poltti linnoituksen
Marski Stig toivoi näkevänsä Eerik Menvedin menettävän Tanskan kruunun, mutta hänen toiveensa ei toteutunut. Hän kuoli vuonna 1293 eli vain kolme vuotta Hjelmiin asettumisensa jälkeen.
Muut lainsuojattomat jatkoivat kolikoiden väärentämistä Hjelmissä vuoteen 1295, jolloin 21-vuotias Menved tapasi Eerik II:n Hindsgavlin linnassa Fynillä ja solmi tämän kanssa rauhan. Norjan kuningas lupasi lopettaa kolikoiden väärentämisen Hjelmissä, mikäli saari jäisi Norjan hallintaan.
Menved puolestaan salli muiden lainsuojattomien palata koteihinsa. Päätöksen taustalla oli puhtaasti halu palauttaa valtakuntaan rauha, sillä kuningas piti yhä tuomittuja syyllisinä Eerik V:n murhaan.
Vuonna 1891 tanskalainen pohatta pystytti 2,7 metriä korkean graniittiristin paikalle, jossa hän uskoi Finderupin ladon sijainneen 1200-luvulla.
Tuomio oli luultavasti oikeusmurha
Eerik V:n murha on yksi Tanskan historian tunnetuimmista rikosmysteereistä. Stig Andersen tuomittiin, mutta hänen syyllisyytensä on kyseenalaistettu ja jo marski Stigin aikalainen, arkkipiispa Jens Grand, piti Stigin ja muiden lainsuojattomien tuomiota vääränä.
Myös nykyhistorioitsijat uskovat Stig Andersenin ja muiden tuomittujen syyttömyyteen. Luultavasti tuomitut olivat vain pelinappuloita leskikuningatar Agnesin lähipiirin poliittisessa pelissä, mutta vaikka kuningatar hyötyi murhasta, hän tuskin suunnitteli sitä itse.
Yksi ehdokas murhaajaksi saattoi olla Slesvigin herttua Valdemar. Hänellä oli selkeä motiivi, koska Eerik V oli pitänyt häntä jonkin aikaa vankinaan. 1300-luvun puolivälissä kirjoitetun Jyllannin kronikan mukaan Valdemar ”alkoi suunnitella joidenkin mahtimiesten kanssa kuninkaan murhaa” pian vapautumisensa jälkeen.
Historialliset lähteet ovat kuitenkin liian puutteellisia, jotta murhaajat voitaisiin niiden perusteella selvittää. Siksi Tanskan viimeinen kuninkaanmurha jäänee ratkaisematta.
Rauhaa kesti vain lyhyen aikaa. Kun Eerik II kuoli, valtaistuimelle nousi hänen veljensä Haakon, ja pian Tanskan ja Norjan välille syttyi taas sota. Taisteluja käytiin pääasiassa Hallandissa, mutta vuonna 1306 Menved päätti häätää vihollisensa Hjelmistä ja kokosi sitä varten suuren armeijan.
Saarelaiset antautuivat lyhyen taistelun jälkeen kuninkaan ylivoimaiselle armeijalle ja luovuttivat saaren suurimman linnoituksen tälle lähes ilman vastarintaa. Eerik Menved poltti linnoituksen.
Marski Stigin vanha tukikohta tuhoutui, ja kaksi vuotta myöhemmin Tanska ja Norja solmivat rauhan. Marski Stigin nimi ja teot jäivät kuitenkin historiaan ja säilyivät jälkipolville kansanlauluissa ja tarinoissa.