Yhteiskunta - Keskiaika

Keskiajan 5 tärkeintä markkinasääntöä

Keskiajan markkinapäivät olivat viikon kohokohta. Torilla myytiin kaikkea vihanneksista mausteisiin ja eläimiin. Kaupankäyntiä koskivat tiukat säännöt, joista kukaan ei saanut laistaa.

1. Kauppiaat leikkelivät maksuvälineitä

1200-luvulla muun muassa Venetsia, Milano ja ­Firenze siirtyivät vaihdantataloudesta rahan käyttöön.

Ne kävivät kansainvälistä ­kauppaa, ja oli parempi käyttää käteistä, kun osti esimerkiksi villaa Englannista tai mausteita idästä, sillä vaihtokaupan vastineeksi ­tuodut tavarat saattoivat särkyä tai pilaantua matkan aikana.

Venetsian hopeiset liirat ja Firenzen 3,5 grammaa painavat kul­taiset floriinit levisivät vähitellen muun muassa Englannin, Unkarin, ­Saksan ja Tanskan kuninkaiden ja muun eliitin käyttöön.

Kolikot ­saivat paikallisia nimiä, ja niihin lyötiin laadun takeeksi hallitsijan muotokuva. Kulta- tai hopeapitoisuudessa huijaaminen oli vakava rikos, ja Englannissa rahanväärentäjiltä katkaistiin käsi.

Pienimuotoisessa kaupassa ei aina tarvittu kokonaista kolikkoa, joten niistä leikattiin maksuksi pieniä paloja jalometallia.

”Kolikot oli leikelty lähes sisimmälle kehälle asti, ja reunaa kiertävä kaiverros oli joko täysin kadonnut tai pahoin vahingoittunut”, kirjoitti englantilainen munkki Mattheus Parisiensis vuonna 1248.

2. Vilpistä rangaistiin monella tavalla

  • Lantakärryt Englantilaisia koronkiskureita (rahanlainaajia, jotka vaativat erittäin korkeaa korkoa) rangaistiin ajeluttamalla heitä sidottuina ympäri markkinakaupunkia avo­naisissa vaunuissa, joissa yleensä ­kärrättiin lantaa.

  • Polttaminen Firenzessä mädäntynyt liha piti polttaa teurastajan kojun edessä ja huonosti värjätty silkki kasattiin poltettavaksi keskelle katua.

  • Kaakinpuu Viinin laimentamisesta tai pilaantuneen viljan käytöstä oluen panossa oli rangaistuksena kolme päivää kaakinpuussa. Osa juomasta juotettiin huijarille, ja loput kaadettiin hänen päälleen.

3. Ei teurasjätteitä eikä aseita, kiitos!

Sääntöjen tarkoitus oli taata markkinoiden sujuvuus ja asianmukaisuus, mutta ne olivat usein myös melkoisen ankaria.

Italialaisessa Pistoiassa kauppakadut ­olivat vuonna 1180 käyneet niin ahtaiksi, että kaupunki määräsi parvekkeelliset talot purettaviksi, koska niiden tukipylväät kaven­sivat ”julkisia katuja”.

Samoin päätettiin, että teurastajien piti tainnuttaa eläimet ja leikellä ne julkisesti, jotta voitaisiin torjua ”runsasta ja laajaa huijausta”, sillä moni myi luonnostaan kuolleiden eläinten vanhaa lihaa.

Usein killat valvoivat sääntöjen noudattamista. Esimerkiksi Firenzessä teurastajien killan piti varmistaa, että jäsenet siivosivat myyntipaikkansa hyvin eivätkä jättäneet jälkeensä mädäntyviä jätteitä.

Toisaalta teurasjätteet ja muu hävikki ­olivat myös haluttua tavaraa, ja moni kaupunki huutokauppasi ­oikeuden siivota kauppiaiden jäljet torilta.

Siivotessa sai kerättyä runsaasti eläinten lantaa ja muita jätteitä, jotka pystyi myymään lannoitteiksi ja sianruuaksi.

Markkinoille ei haluttu myöskään turhia välikohtauksia. Englannissa Leicesterissä ne, jotka vetivät miekkansa esiin markkinoilla tai niiden läheisyydessä, saivat tavallista ankaramman rangaistuksen.

Joillakin paikkakunnilla kaupungin porteista ei saanut markkinoiden aikana tuoda lainkaan keihäitä, hilpareita tai suuria sauvoja.

4. Sääntöjä laadittiin pikkuasioistakin

  • Siistit markiisit Myyjien oli sidottava markiisit kunnolla, sillä lepattavat katokset olivat ”rumia ja sopimattomia”, määräsi Pistoia vuonna 1296.

  • Pienet pöydät Tilaa oli niukasti, joten myyntipöytä sai ­monissa italialaisissa kaupungeissa ulottua korkeintaan jalan (noin 32 cm) verran kadulle.

  • Vetojuhdat Härät, hevoset ja aasit eivät saaneet olla kytkettyinä torilla markkinoiden aukioloaikaan, sillä ne veivät liikaa tilaa, vaan ne oli vietävät esimerkiksi kaupungin kievarin talliin.

5. Olutta ja viiniä oli aina varaa ostaa

Jotta peruselintarvikkeiden hinnat eivät heilahtelisi sodan tai heikon sadon vuoksi, muun muassa leivällä, viinillä ja oluella oli hintakatto.

Esimerkiksi Englannissa kuningas päätti, että leipä sai maksaa korkeintaan puoli penniä, kun taas italialaisissa kaupunkivaltioissa päätöksen teki ruhtinas, kiltalaitos tai kaupunginvaltuusto.

Hintakaton ansiosta myös yhteiskunnan alimmilla luokilla oli varaa ruokaan, mikä torjui kapinamielialaa.

Vuonna 1307 Englannin kuningas Edvard II pyysi seriffejään nimittämään jokaiseen kaupunkiin kaksi hintojen ­valvojaa, mutta julkisvallan oli käytännössä mahdotonta varmistaa, noudat­tivatko myyjät aina sääntöjä.

Jos leipuri tai oluenpanija jäi kiinni vilpistä, sakkoa määrättiin noin 6 penniä. Uudestaan kiinni jäänyt saattoi saada jopa 24 pennin sakon tai joutua kaakinpuuhun.

Lue myös:

pest døden middelalder
Keskiaika

Suot kertovat mustan surman leviämisestä

2 minuuttia
Arkielämä

Mystisiä merkkejä on kaikkialla ympärillämme

14 minuuttia
Keskiaika

Keskiajan markkinoiden 8 eksoottisinta tuotetta

3 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!