University of Exeter/PA

Keskiaikaiset ritarit ratsastivat pienillä hevosilla

Mielikuvan suurista lihaksikkaista sotaratsuista voi unohtaa. Keskiajan ritarien ratsut olivat usein hyvinkin pienikokoisia.

Keskiajalla käytettyjen sotaratsujen säkäkorkeus oli vain 147 cm, osoittaa eteläenglantilaisessa Exeterin yliopistossa tehty kattava tutkimus.

Nykyajan mittapuulla kyse oli poneista, jotka olivat kaukana nykyaikaisista suurista hevosroduista, jotka monet ovat tottuneet mielessään liittämään taisteluvarustuksessa ratsastaviin ritareihin. Nykyiset pikimustat friisiläiset ovat noin 160–173 cm korkeita, kun taas shirenhevosen säkäkorkeus eli korkeus selän korkeimmasta kohdasta mitattuna on noin 178 cm.

Tutkijat kävivät läpi 2 000 hevosen luurankoa, ja selvityksen perusteella voitiin todeta, että keskiajalla ritarit ratsastivat esimerkiksi kaksintaisteluissa huomattavasti pienemmillä hevosilla kuin on aiemmin ajateltu.

”Tästä nähdään, että asiat eivät aina ole niin kuin on uskottu. Populaarikulttuurissa keskiaikaiset hevoset esitetään usein shirenhevosen korkuisina, mutta todellisuudessa ne eivät olleet lähelläkään sitä. Suurin osa keskiaikaisista hevosista oli yllättävän pieniä. Vain harvat niistä olivat sen kokoisia kuin elokuvissa tai museoissa esitetään”, arkeologian professori Alan Outram selittää.

Mahtava shirenhevonen (takana) astui kuvioihin vasta myöhemmin. 1100- ja 1200-lukujen ritarit ratsastivat suunnilleen tämän päivän vuonohevosen (edessä) korkuisilla ratsuilla.

© Shutterstock

Hevoset kasvoivat ajan mittaan

Tutkijat päättelivät myös, että ritarit yrittivät jo keskiajalla saada hevosista jalostamalla suurempia. Britannian vuonna 1066 alkaneen normanniajan suurin hevonen oli 152 cm korkea, kun taas keskiajalla (noin 1200–1350) suurimmat hevoset olivat säkäkorkeudeltaan noin 11 cm tätä korkeampia.