Vuonna 1216 Turkin Harranissa moskeijaan saapui eräänä perjantaina varsin epätavallinen vieras: pyhän huoneen halki tepasteli apina ja sen perässä palvelija. Apinalla oli yllään hienot vaatteet, ja sen ympärillä leijui hajuveden tuoksu.
Palvelija levitti nöyrästi apinalle rukousmaton, ja apina istuutui ja otti esiin rukousnauhan. Seurakuntalaiset seurasivat silmät pyöreinä, kun apina kuljetti helmiä sormiensa läpi kuin rukoukseen syventyneenä.
Kun palvelija huomasi hölmistyneet katseet, hän selitti, että apina oli oikeasti nuori prinssi, jonka mustasukkainen vaimo oli noitunut. Vaimo vaati kirouksen kumoamisesta suurta summaa kultaa.
”Mies vei apinaa pitkin kaupunkia.” Al-Jawbari apinahuijauksesta
Tarinan liikuttamat seurakuntalaiset ryhtyivät kaivamaan esiin rahapussejaan. Kun palvelija oli kerännyt rahat, hän katosi apinan kanssa ihmisvilinään. Vasta tuolloin lahjoittajat tajusivat, että heitä oli jymäytetty pahan kerran.
”Mies vei apinaa pitkin kaupunkia, ja kaikkialla hän teki saman tempun”, kertoi tapausta seurannut kirjailija al-Jawbari, joka kuvaili temppua teoksessaan ”Huijareiden kirja”.
Tämä ei ollut suinkaan ainoa al-Jawbarin todistama huijaus. Kuten kristityssä Euroopassa, myös keskiajan muslimimaailmassa riitti puoskareita, vääriä profeettoja ja muita petkuttajia – mutta al-Jawbaria he eivät huijanneet.
Emiiri rakasti huijauksia
Nykyisten Turkin, Syyrian ja Irakin alueilla hallinneen Artukid-dynastian emiiri Rukn al-Din Mawdudia kiehtoivat tarinat alamaailmasta.
Emiiri oli lukenut 1000-luvulla kirjoitetun teoksen ”Paljastetut petokset ja karkotetut epäilykset”, mutta kirja oli jo parisataa vuotta vanha ja hän janosi uutta tietoa aiheesta. Hallitsija kutsui juuri hoviinsa saapuneen al-Jawbarin puheilleen.
”Kirjoita samanlainen kirja mutta tee siitä lyhyempi ja helppotajuisempi,” oli emiirin ohje.
1200-luvulla suosiossa olivat rikollisista kertovat tarinat, kuten kertomus ryöstäjästä, joka huumasi ja ryösti erään seurueen.
Emiiri tiesi, että hoviin 1220-luvulla saapunut al-Jawbari oli hyvin perillä huijareiden konsteista, sillä tämä oli matkustanut eri puolilla muslimimaailmaa Marokosta Arabian niemimaalle ja Mesopotamian halki aina Intiaan asti.
Matkansa varrella al-Jawbari oli tutustunut valeprofeettoihin, puoskareihin ja muihin huijareihin, seurannut näiden temppuja ja kirjannut näkemänsä talteen. Nyt hän alkoi emiirin kehotuksesta koota tietojaan kirjaksi.
Käärmeet ja kakka tekivät pyhän
Monet al-Jawbarin kuvaamista hahmoista olivat pikkutekijöitä, kuten hevoskauppiaita, jotka värjäsivät hevostensa karvan kysytyimmän väriseksi saadakseen siitä paremman hinnan.
”Jokainen heidät näkevä uskoo varmasti heidän olevan sokeita.” Al-Jawbari yleisestä kerjäläistempusta
Jotkut taas olivat tavallisia kerjäläisiä, jotka esiintyivät sokeina.
”He esittivät sokeita vaikkeivät sitä olleet. Vahvistaakseen vaikutelmaa he sekoittavat yhden osan puutiaisesta saatua verta ja yhden osa arabikumia ja levittävät massaa silmäluomiensa reunoille. Jokainen heidät näkevä uskoo varmasti heidän olevan sokeita”, al-Jawbari kirjoitti.
Muita temppuja olivat rahan huijaaminen hyväuskoisilta, kuten ”apinaksi kirotun prinssin” tapauksessa. Useimmissa huijauksissa tekijä pyrki luomaan itsestään vaikutelman vaikutusvaltaisena tai pyhänä hahmona.
Tätä tavoitteli esimerkiksi mies, jonka turbaani näytti hohtavan jumalallista valoa.
”Se loistaa hänen otsaltaan aina taivaisiin asti”, al-Jawbari kertoi.
Valon lähteenä olivat tosin Jumalan sijaan kiiltomadot.
”Hän ottaa neljäkymmentä matoa ja asettelee ne taidokkaasti punottuun hiusverkkoon, jota hän käyttää turbaaninsa alla”, kirjailija selitti.
Nekään ”pyhät miehet”, jotka antautuivat tulen liekkeihin todistaakseen pyhyytensä, eivät tosiasiassa nauttineet erityistä taivaallista suojelusta.
”Kun he voitelivat kehonsa rasvalla, tuli ei vahingoittanut heitä.” Al-Jawbari tulihuijauksesta
Heidän salaisuutensa oli paljon arkisempi: he keittivät sammakon, erottivat siitä rasvan ja sekoittivat siihen salpietaria.
”Kun he voitelivat kehonsa rasvalla, tuli ei vahingoittanut heitä,” al-Jawbari selitti.
Al-Jawbari paljasti myös ”pyhän profeetan”, joka käveli veden päällä, ja jota kalatkin palvoivat niin, että suutelivat tämän jalkoja. Al-Jawbarin mukaan mies levitti ensin jalkoihinsa basilikasta, pihkasta, ulosteesta ja jasmiiniöljystä tekemäänsä sekoitusta.
”Sitten hän käveli veden päällä – vesirajassa tietysti – ja kun kalat haistoivat sekoituksen, ne tulivat oitis näykkimään hänen jalkojaan”, al-Jawbari kertoi.
Viljelijä Robert Carpenter kuvaili muun muassa, miten itselleen sai huijattua vasta teurastetun lampaan.
Brittiviljelijä kirjoitti huijausoppaan
Huijaaminen oli yleistä kristityssä Euroopassakin. 1200-luvulla englantilainen viljelijä kuvaili, miten isäntää pystyi petkuttamaan perusteellisesti.
Robert Carpenter oli toiminut tilanhoitajana Isle of Wightilla ja tiesi kaiken maanviljelyksestä. 1260-luvulla hän päätti laatia osaamisensa perusteella oppaan muidenkin hyödyksi.
Kuivan asiasisällön sekaan kätkeytyi myös häkellyttävämpää materiaalia. Eräässä osiossa Carpenter kuvaa, miten viljelijä voi huijata isäntäänsä.
Carpenter muun muassa selittää, miten juuston valmistukseen tarkoitetusta maidosta voi napata päivittäin kahdeksasosan ja hankkia näin riittävästi maitoa oman juuston valmistukseen.
Mukana on mutkikkaampiakin temppuja, joiden avulla voi hankkia vaikkapa kokonaisen vasta teurastetun lampaan:
”Kun lammas on nyljetty, laita nahka lämpimään veteen ja kuivaa se sen jälkeen välittömästi. Näin se näyttää siltä, kuin eläin olisi kuollut karjaruttoon.”
Kun kukaan ei halua sairaan eläimen lihaa, se jää keplottelijan haltuun.
Ei tiedetä, miten tuottoisia Carpenterin huijausvinkit lopulta olivat, mutta ainakin hänen poikansa piti niitä hyödyllisinä, sillä vuosia myöhemmin hän lisäsi kokeneena tilanhoitajana isänsä vinkit omiin kirjoituksiinsa.
Kirjailija huijasi itsekin
Al-Jawbari ei ymmärtänyt, miten aikuiset ihmiset saattoivat mennä huijareiden lankaan.
”Jos he tekisivät näin lasten edessä, vannon, että nämä nauraisivat kovaan ääneen. Avatkaa silmänne, te unissakävelijät, ja herätkää!”
Al-Jawbarin kirja valmistui luultavasti liian myöhään, jotta emiiri Rukn al-Din Mawdud olisi ehtinyt iloita siitä, sillä hallitsija syrjäytettiin vuonna 1232 tai 1233. Al-Jawbari vaikuttaa kuitenkin hyödyntäneensä itse keräämäänsä tietoa.
Hän myöntää heikkona hetkenään uskotelleensa torikauppiaille, että hänen myymänsä jauhe oli pippuria, joka oli tuolloin ylellisyystavaraa. ”Pippuri” oli kuitenkin tosiasiassa jauhettu tavallisista mungopavuista.
Ei tiedetä, syyllistyikö kirjailija muihin, kenties pahempiinkin huijauksiin, mutta pelko mahdollisesta maineen tahrautumisesta on ilmeisesti vaivannut häntä, sillä hän vakuuttaa syyttömyyttään.
”Vannon mahtavan Jumalan edessä, että sieluni ei ole koskaan antanut periksi. En koskaan kyennyt vakuuttamaan sitä siitä, että olisi sille eduksi ryhtyä moiseen”, al-Jawbari selitti.
Hän kuitenkin lisäsi ovelasti: ”Toisaalta on parempi tietää asioita kuin olla niistä tietämätön.”