Soturit ovat antiikin ajoista asti suojanneet kehoaan erilaisilla asusteilla ja varusteilla.
Jo 300-luvulla eaa. Euroopassa alettiin käyttää rengashaarniskaa, tuhansista metallirenkaista punottua paitaa.
Varhaiskeskiajalla rengashaarniska oli ritarien yleisin suojavaruste. Se oli joustava mutta kolmenkymmenen kilon painoisena myös raskas.
Aseiden kehittyessä tarvittiin myös yhä vahvempia suojavarusteita, ja 1100-luvulta lähtien rengashaarniskoita alettiin vahvistaa metallilevyillä. 1300-luvulla ritarit pukeutuivat jo kokonaiseen levyhaarniskaan.
Raskasta, kuumaa ja ruostuvaa varustetta oli kuitenkin tuskaisa käyttää.
KUUMUUS
Ristiritarit taistelivat Lähi-idässä rengashaarniskoissaan yli 40 asteen kuumuudessa.
Kuumuus muutti haarniskan painekattilaksi
Korkeassa lämpötilassa haarniskassa oli tukalat oltavat – tämän saivat kokea monet Lähi-idässä taistelleet ristiritarit.
Ristiretkien aikaan rengashaarniskat olivat yleisimpiä, ja kymmenettuhannet tiiviisti punotut metallirenkaat kuumenivat nopeasti auringossa.
Koko kehon peittänyt levyhaarniska toimi puolestaan kuin painekattila, jonka sisältä hiki ja kuumuus eivät päässeet haihtumaan.
Lämpöhalvaus olikin kuumalla säällä taistelussa lähes yhtä suuri uhka kuin vihollisen nuolet.
PAINO
Pelkästään haarniskan kypärä saattoi painaa neljä kiloa.
Panssari vei ritarin voimat
1400-luvun levyhaarniskat painoivat jopa 40 kiloa, ja yksin jalkojen suojana oli kuusitoista kiloa terästä.
Vuonna 2011 brittiläisen Leedsin yliopiston kokeessa todettiin, että haarniskassa jo kävelykin kulutti yli tuplasti enemmän energiaa kuin tavallisesti.
Tutkijoiden mukaan ranskalaisritareiden raskaat haarniskat saattoivatkin olla syynä tappioon Englantia vastaan käydyssä Azincourtin taistelussa vuonna 1415.
Jopa 30 000 metallirengasta sisältänyt rengashaarniska ei ollut kevyt sekään.
HUOLTO
Nuorimmillaan 14-vuotiaat aseenkantajat huolehtivat ritarien haarniskoista, aseista ja hevosista.
Palvelijat saivat kuurata haarniskoja
Haarniskoiden huoltaminen oli vaivalloista ja aikaavievää.
Kura, sade ja yleinen kosteus ruostuttivat metallia, ja haarniskoja oli puhdistettava ja öljyttävä jatkuvasti.
Rengashaarniskoista lika ja ruoste puhdistettiin yleensä kierittelemällä niitä tynnyrissä, jossa oli etikalla kostutettua hiekkaa. Levyhaarniskan osia hangattiin esimerkiksi hohkakivellä tai hiekalla.
Työläs tehtävä lankesi asemiehelle, ritarin uskolliselle palvelijalle, joka luultavasti vihasi haarniskaa vielä enemmän kuin sen kantaja.
JÄYKKYYS
Ritarin kädet peittäneet levyt vaikeuttivat käsien liikuttelua.
Kömpelö asu teki ritarista helpon saaliin
Haarniska oli paitsi raskas, se myös rajoitti liikkumista. Ritari olikin aseenkantajansa avusta riippuvainen ja tarvitsi tätä esimerkiksi hevosen selkään nousemisessa.
Avuttomuus oli vaarallista – jos ritari putosi hevosen selästä taistelussa, hän oli vihollisen armoilla.
Rengashaarniskakin rajoitti käyttäjänsä liikkeitä, minkä totesi myös Saksan keisari Fredrik I, kun hän vuonna 1190 putosi ristiretkellä Turkissa Salefjokeen. Keisari hukkui, luultavasti rengashaarniskansa painon vuoksi.
HINTA
Haarniskan valmistaminen saattoi viedä sepältä kokonaisen vuoden.
Varustus maksoi kahdentoista vuoden palkan
Haarniska oli varsin hintava varuste.
Vaikka hinta vaihteli materiaalista ja työn laadusta riippuen, haarniska oli aina kallis.
Vuonna 1347 englantilaisen ritarin oli pulitettava haarniskasta 16 puntaa, mikä vastasi kolmea ammattitaitoisen työläisen vuosipalkkaa.
Erityisen taitavat sepät, kuten itävaltalainen Jörg Seusenhofer, veloittivat vielä enemmän.
Vuonna 1546 Saksan keisari Ferdinand I maksoi Seusenhoferille haarniskastaan kokonaiset 1 200 kultakolikkoa, mikä vastasi hovin virkamiehen kahdentoista vuoden palkkaa.