Wallpaper

5 myyttiä keskiajasta

Keskiajan eurooppalaiset olivat tyhmiä, verenhimoisia ja pahanhajuisia! … Vai olivatko sittenkään?

MYYTTI 1: Kaikki haisivat pahalle

FAKTA: Ihmiset eivät lemunneet keskiajalla kovin kauhealle. Suurin osa väestä panosti puhtauteen ja hygieniaan, mistä keskiaikainen ranskalainen sanontakin kertoo: ”Metsästäminen, lemmiskeleminen, peseytyminen, juominen – se on oikeaa elämää!”

Puhtaus oli itse asiassa niin arvostettua, että monissa kaupungeissa oli julkisia kylpylaitoksia, joissa asukkaat saattoivat käydä säännöllisesti peseytymässä. Jotkut kylpivät jopa päivittäin.

MYYTTI 2: Ihmisiä teloitettiin mitättömistä asioista

FAKTA: Toisin kuin yleisesti luullaan, keskiajalla ei eletty oikeudellisessa takapajulassa.

Useimmat oikeusjutut hoidettiin melko reilusti, ja kuolemantuomiota pidettiin äärettömän kovana rangaistuksena, jonka sai vain murhasta, petoksesta tai tuhopoltosta.

© National Portrait Gallery

Vasta keskiajan loppupuolella hallitsijat, kuten esimerkiksi Englannin Elisabet I, alkoivat käyttää kuolemantuomiota poliittisten ja uskonnollisten vastustajiensa eliminointiin.

MYYTTI 3: Keskiaika oli yhtä veristä sotaa

FAKTA: Keskiajalla nähtiin monta väkivaltaista sotaa ja konfliktia, mutta kuolonuhrien määrällä mitattuna ajanjakso ei pääse lähellekään 1900-lukua, jolloin Stalinin, Hitlerin ja Maon kaltaiset diktaattorit surmasivat miljoonia ihmisiä.

Espanjan inkvisitio on päässyt moniin kirjoihin ja elokuviin todisteeksi keskiajan julmuudesta, mutta useimmat nykyajan historioitsijat tietävät, ettei inkvisitio ollut yhtä raaka kuin maineensa.

Tilastot osoittavat, että inkvisitiossa käsiteltiin noin 45 000 oikeusjuttua, joista 826:ssa langetettiin kuolemantuomio. Siis 160 vuoden aikana!

MYYTTI 4: Köyhät nääntyivät nälkään

FAKTA: Keskiajan köyhät talonpojat saivat yleensä tuoretta puuroa ja leipää päivittäin. Tavallisesti ateria huuhdeltiin alas kotitekoisella oluella. Lisäksi monen ruokavalioon kuului kuivalihaa, juustoa sekä paikallisia vihanneksia ja hedelmiä.

Kana, ankka, hanhi ja kyyhkynen eivät myöskään olleet harvinaisuuksia talonpoikien ruokapöydässä, ja jotkut täydensivät ravintoaan omien mehiläisten tuottamalla hunajalla.

Historioitsijat ovat osoittaneet, että keskiajan alkupuolella talonpojat olivat pääasiassa kasvissyöjiä, mutta ajanjakson loppua kohti liharuoat yleistyivät.

MYYTTI 5: Ihmiset olivat oppimattomia ja tyhmiä

FAKTA: Hollywoodin mukaan keskiajan Euroopan väestö oli oppimatonta ja taikauskoista. Historioitsijat kuitenkin kumoavat tämän käsityksen.

Todellisuudessa eri puolille Eurooppaa syntyi yliopistoja, ja keskiajalla tiede ja filosofia kukoistivat. Huomattava osa historian merkittävimmästä kirjallisuudesta, taiteesta ja musiikista syntyi keskiajalla.

© The Yorck Project

Sellaiset merkkihenkilöt kuin Boëthius, Boccaccio, Petrarca, Giotto, Dante, Donatello ja Machiavelli elivät kaikki keskiajalla, ja heidän teräviä aivojaan ihaillaan edelleen.

Keskiaikaiset kirkot ja linnat eri puolilla Eurooppaa seisovat edelleen todisteina erinomaisesta käsityötaidosta.