Kauppaa ravintolassa
Tulokkaita tulppaanimarkkinoilla kutsuttiin nimellä floristen. He kauppasivat tulppaaneja niiden korkean arvon takia, ei niiden kauneuden, ja hoitivat liiketoimintaansa meluisissa ravintoloissa tupakoinnin, juomisen ja syömisen hulinassa. Kauppiaat muodostivat pieniä klubeja. Heidän itseluottamuksensa sekoittui huoleen, kun he tarjosivat yhä korkeampia hintoja yhä vähemmästä määrästä sipuleita. Humalassa he kirjoittivat tarjouksen ja vastatarjouksen liitutaululle ja juhlivat kauppojaan viinipullollisilla.
Tämän tyyppinen kaupankäynti sinkosi kysynnän pilviin, koska kilpailua käytiin harvoista sipuleista. Se aiheutti myös sen, että yksittäiset sipulit saattoivat maksaa omaisuuksia. Vaatimattomat, aiemmin jätekasaan heitetyt sipulit, olivat nyt arvokkaita. Sipuleja alettiin siksi ostaa muullakin kuin rahalla – esimerkiksi kolme sipulia vaihdettiin taloon 1633.
1635 tapahtui jotain tärkeää, joka teki Winckelistä rikkaan. Ihmiset alkoivat ostaa sipuleja, jotka olivat vielä maassa, mutta se tarkoitti, että kauppa käytiin tulevaisuuden epävarmoilla voitoilla, jotka ostaja kenties sai myöhemmin. Hinta oli aina asetettu siinä uskossa, että se jatkaisi nousuaan. Näin alettiin myydä keskenkasvuisia sipuleita yhä kalliimmalla ja yhä nopeammin.
Varakkaita paperilla
Ihmiset keinottelivat rahoilla, joita heillä ei ollut, ja sipuleilla, joita he eivät olleet nähneet – rikkaudet olivat olemassa vain paperilla. Winckel, epätavallista kyllä, todella omisti sipulit ja saattoi koskettaa niitä. Kauppiaat puolestaan käsittelivät tunkkaisissa baareissa velkakirjoja ja loivat ostajien ja myyjien välille ketjuja, joissa oletettiin sipulien olevan yhä arvokkaita maasta noustessaan. Hinnat jatkoivat nousuaan.
Syksyllä 1636 tulppaanihulluus teki itsestään nimensä veroisen. Yhä useampi lukitsi itsensä keinottelukaupan ketjuihin. Tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta arvion mukaan kahdesta miljoonasta alankomaalaisesta noin 5 000 oli mukana. Kun useampi osti, hinnat nousivat nopeammin, ja yksittäisten sipulien arvo saattoi kolminkertaistua viikossa, jopa päivässä, vaikka ne kelpasivat vain viljelyyn.
Helmikuussa 1637 tuli romahdus. Hintojen nousu pysähtyi. Yksi sipuli myytiin tammikuussa 10 000 guldenilla. Amsterdamin paremmilta kulmilta sai tällä hinnalla talon puutarhoineen ja talleineen. Kauppiaat uskoivat ensin hintojen nousun pysähtymisen olevan väliaikaista. Samalla moni alkoi jo hieman haparoiden myydä sipuleitaan. Kun yksi aloitti myymisen, seurasi toinen ja sen jälkeen useampia. Yhtäkkiä paniikki levisi koko maahan.
Tulppaanimarkkinat sortuivat yhdessä yössä. Kun kaikki myivät, eivätkä edes herkuttelijat halunneet ostaa, hinnat romahtivat. Moni kauppis oli myynyt kaiken ostaakseen sipuleita ja oli nyt syvästi velkaantunut. Romahduksen laannuttua tulppaanisipulit eivät olleet sen arvokkaampia kuin muutkaan kasvit.