Silkkitie yhdisti idän ja lännen

Kiinalaisesta silkistä maksettiin Rooman valtakunnassa omaisuuksia. Roomalaiset himoitsivat kauniisti hohtavaa silkkiä mutta eivät osanneet valmistaa sitä itse.

Silkin kysyntä Roomassa oli niin suurta, ettei tarjonta riittänyt läheskään tyydyttämään sitä.

Niinpä silkin hinta nousi tasaisesti, kunnes ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskumme alun jälkeen silkki oli jo niin kallista, ­että jopa Rooman keisari Tiberius harmitteli asiaa: ”Ostamme tyhjänpäiväisiä kauppatavaroita, ja rahamme päätyvät vieraaseen valtakuntaan ja jopa vihollistemme käsiin.”

Kiinalaisille silkkikauppa oli kuitenkin ehtymätön rahasampo, ja Aasian kauppiaille Silkkitie oli reitti mittaamattomiin rikkauksiin.

Silkkitie ei ole yksi ainoa kauppareitti vaan reittien verkosto, ­joka yhdisti Kiinan Intiaan ja Eurooppaan. Laaja verkosto alkoi Kiinan keisarien muinaisesta pääkaupungista Chang’anista, joka tunnetaan nykyään nimellä Xi’an.

Sieltä lähtivät matkaan pitkät kauppakaravaanit, joihin saattoi kauppiaiden lisäksi kuulua tuhansia ­kameleita, kamelinajajia, vartijoita, kokkeja ja palvelijoita.

Karavaanien määränpäänä olivat kaukana Välimeren rannalla sijaitsevat Rooman valtakunnan vilkkaat kauppakaupungit.

Nykyään Silkkitieksi kutsutun kauppareittien verkoston kartoitti kiinalainen Zhang Qian.

Han-dynastian keisari Wu Di nimitti hänet vuonna 138 eaa. johtamaan retkikuntaa, jonka oli määrä matkustaa Ferganaan nykyisen Uzbekistanin alueelle suostuttelemaan sikäläinen heimo Han-dynastian kanssa liittoon Kiinaa uhanneita mongoleja vastaan.

Zhang Qian lähti yli 2 000 kilometrin mittaiselle taipaleelle noin sadan miehen kanssa.

Hän kuvitteli palaavansa ­kotiin parin vuoden kuluttua mutta erehtyi pahan kerran.

Retkikunnan reitti kulki mongo­lien hallitseman alueen halki, ja nämä vangitsivat Zhangin ja ­hänen matkakumppaninsa.

13 vuotta myöhemmin Zhang Qian palasi kotiin ainoan toisen hengissä selvinneen retkikunnan jäsenen kanssa.

Hänellä oli keisarille sekä huonoja että hyviä uutisia: ferganalainen heimo ei ­ollut kiinnostunut sotilasliitosta Han-­dynastian kanssa, mutta toisaalta korkeiden vuorten takana oli monia rikkaita valtakuntia, joiden asukkaat ihailivat suuresti Kiinaa ja himoitsivat sen ylellisiä kauppatavaroita.

Zhang Qian ei ollut nähnyt kuvaile­miaan valtakuntia omin silmin, mutta hän oli kuullut kerrottavan yhä uudelleen rikkaasta valtakunnasta, joka sijaitsi kaukana lännessä suuren meren takana.

Valtakunta oli nimeltään Rooma, ja Zhang Qianin tietojen mukaan se oli mahtava suurvalta aivan kuten Kiinakin.

Keisari kuunteli Zhang Qianin kertomusta suurella mielenkiinnolla. Han-­dynastia oli yhdistänyt Kiinan pienet ­kuningaskunnat yhdeksi valtioksi ja laajentanut valtakuntaa pitkälle pohjoiseen ja etelään.

Keisari tajusi voivansa ansaita omaisuuksia käymällä kauppaa kaukaisten valtakuntien kanssa.

Pian Zhang Qianin kotiinpaluun jälkeen ensimmäiset silkkikaravaanit jo lähtivät matkaan Chang’­anista kohti tuntematonta länttä.

Ensimmäiset karavaanit matkasivat vain läntisessä Kiinassa sijaitsevalle Tarimin altaalle, missä kauppiaat vaihtoivat silkkinsä jadeen.

Pian heille kuitenkin selvisi, että kauempana lännessä silkistä sai vieläkin paremman hinnan.

Kauppiaat eivät aikailleet vaan lähtivät rohkeasti matkaan uusia asiakkaita etsimään. Päivä päivältä ja kilometri ­kilometriltä karavaanit kulkivat yhä edemmäs länteen tuntemattomille seuduille.

Uusia karavaanireittejä syntyi, ja ne yhdistyivät vanhoihin, jo vakiintuneisiin reitteihin. Ajan mittaan kauppareittien verkosto laajeni yhä kauemmas Keski-Aasian vuoriseutujen ja lähes loputtomilta vaikuttavien tasankojen yli.

Arvokasta tavaraa kuljettavat kara­vaanit kiinnostivat myös ryöväreitä. Niinpä pian Silkkitien kaupan vilkastuttua sekä kiinalaiset että roomalaiset ryhtyivät suojelemaan kaup­pa­­kara­vaa­neja sotilaallisesti.

Kiinassa Silkkitien varteen perustettiin vartiotorneja ja linnakkeita, joiden sotilaat suojelivat karavaaneja rosvoilta. Silkkitien länsipäässä matkalaisten turvana olivat puolestaan Rooman legioonat.

Suurvaltojen väliin Keski-Aasiaan jäi kuitenkin laajoja alueita, joita hallitsi kaksi kansaa: lännessä parthialaiset ja idässä kušanalaiset.

He perivät maksun matkalaisille tarjoamastaan suojelusta ja elivät mukavasti vilkkaan kauppareitin tarjoamilla tuloilla.

Lisäksi he ansaitsivat hyvin ostamalla kauppiaiden tuotteita ja myymällä niitä eteenpäin.

Karavaaneja varustavat kauppiaat joutuivat käyttämään matkan suunnitteluun kuukausia. Heidän oli hankittava myytävät tuotteet, löydettävä riittävästi terveitä ja hyväkuntoisia kuormajuhtia ja palkattava ihmisiä, jotka olivat halukkaita lähtemään pitkälle ja vaaralliselle matkalle.

Silkkitiellä käytettiin kuormajuhtina enimmäkseen kameleita, jotka pystyivät olemaan päiväkausia syömättä ja juomatta, mutta myös hevoset, aasit ja härät olivat suosittuja. Karavaaneissa saattoi olla jopa tuhat eläintä ja satoja miehiä eri tehtävissä.

Chang’anista lähdettyään karavaanit kulkivat Kiinan muurin viertä pitkin, kunnes reitti haarautui kahteen suuntaan Tarimin altaan laidalla. Edessä oli Saharan jälkeen maailman toiseksi suurin autiomaa Taklimakan, joka tunnettiin rajuista hiekkamyrskyistään, jäätävistä pakkasistaan ja matkalaisia riivaavista demoneistaan.

Karavaanireitin toinen haara kiersi Taklimakanin pohjois­puo­litse ja toinen haara kulki autiomaan eteläreunaa pitkin.

Valitsivatpa karavaanit kumman reitin tahansa, ne eivät välttyneet Taklimakanin raaoilta oloilta.

Lämpötila vaihteli 30 pakkasasteesta 40 asteen paahtavaan kuumuuteen, ja äkillinen hiekkamyrsky saattoi yllättää matkalaiset milloin tahansa.

Voimakas tuuli nostatti maasta hiekkaa ja pikkukiviä ja piiskasi armotta niin ihmisiä kuin eläimiäkin.

Myrskyn yllättämillä kulkijoilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääriytyä huopiin, jotta tuulen mukana lentelevät kivet eivät ­vahingoittaisi heitä.

Kuukausia kestäneen taivalluksen jälkeen Taklimakan jäi taakse, ja pohjoinen ja eteläinen reitti yhdistyivät taas Kashgarin keitaalla.

Kashgarissa matkalaiset lepäsivät, täydensivät muona- ja rehuvarastojaan ja hankkivat uusia juhtia autiomaassa menehtyneiden tilalle.

Matkan koettelemukset olivat kuitenkin vasta alussa, sillä seuraavaksi edessä oli vaikeakulkuinen Pamirin vuoristoalue.

Karavaanit joutuivat kipuamaan ylös jyrkkiä vuorenseinämiä, ja ­joka hetki vaarana olivat lumimyrskyt ja kivi- ja lumivyöryt.

Silkkitie oli paitsi tärkeä kauppareitti myös merkittävä tiedon valtaväylä.

Tekniset ja tieteelliset keksinnöt, kuten ruuti, kompassi, posliini ja paperi, sekä taide, ja uskonnot kulkeutuivat Silkkitietä pitkin idästä länteen ja lännestä itään, ja tavatessaan matkalaiset vaihtoivat tietoja kotiseutunsa tapahtumista.

Silkkitiellä oli ratkaisevan tärkeä merkitys myös uskontojen leviämiselle: buddhalaisuus alkoi levitä ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskumme alun jälkeen Intiasta Kiinaan ja Keski-Aasiaan, ja muutama sata vuotta myöhemmin kristinusko ja islam levisivät vastaavasti lännestä kohti itää.

Kulttuurien ja uskontojen kohtaaminen ei aina sujunut rauhanomaisesti, ja Silkkitien historiaa leimaavatkin monet sodat ja levottomuudet.

Suuria alueita autioitui, ja sotajalalla olevat kilpailevien hallitsijoiden sotajoukot tekivät matkalaisten elämän vaaralliseksi.

Silkkitie kukoisti mongolivallan alla, mutta kaupankäynti hiipui, kun mon­golien laaja valtakunta alkoi heiketä 1300-luvun puolivälin paikkeilla.

Karavaanit eivät päässeet kulkemaan sotien vuoksi, ja Euroopassa ja Lähi-idässä ristiretket olivat synnyttäneet syvän vihan kristittyjen ja muslimien välille.

Sen vuoksi kristityt kauppiaat eivät uskaltaneet kulkea muslimien hallitsemien alueiden halki itään, ja muslimit valtasivat käytännössä koko Silkkitien kaupan.

Muslimit ostivat karavaaneilta tuotteita ja myivät niitä edelleen hyvällä voitolla. Niinpä tuotteiden hinnat nousivat ennennäkemättömän korkeiksi, ja Silkkitiellä kuljetetun tavaran määrä pieneni vuosi vuodelta.