2500 eaa.: Hopeatangot olivat ensimmäisiä rahoja
Varhaisimmat maininnat rahan käytöstä ovat peräisin nykyisessä Irakissa sijainneesta Mesopotamiasta.
Vanhat nuolenpääkirjoitustaulut kertovat hopean olleen ensimmäinen standardoitu maksuväline.
Arvokas jalometalli valettiin tangoiksi, joita katkottiin tarpeen mukaan ja punnittiin kaupanteon yhteydessä.
Hopeasta tuli maksuväline kaiketi käytännön syistä: kauppa kukoisti kehittyneessä Mespotamiassa, mutta maksuna käytetyt luonnonvarat olivat painavia ja vaikeita kuljettaa.
Hopeatangot sitä vastoin olivat kevyitä ja käteviä ottaa mukaan. Nuolenpääkirjoituksenkin uskotaan kehittyneen helpottamaan kauppiaiden kirjanpitoa.
1760 eaa.: Kuningas määräsi kaupan säännöt
Kuningas Hammurabi hyväksyi lakikokoelman, joka sääteli nykyisessä Irakissa sijainneen Babylonian elämää tarkoin.
Hän määräsi muun muassa, että kaupoista oli sovittava sopimuksella tai todistajien läsnäollessa, jotta niistä ei syntyisi myöhemmin riitoja.
1500 eaa.: Kiinalaiset käyttivät maksuvälineenä näkinkenkiä
Kiinalaiset alkoivat käyttää pieniä näkinkenkiä maksuvälineenä noin 3 500 vuotta sitten.
Luultavasti näkinkenkiä käytettiin kaupanteossa varsin yleisesti, koska kiinalaisessa kirjoituksessa ”rahaa” tarkoittava kirjoitusmerkki esittää näkinkenkää. Sama merkki viittaa kiinan kielessä myös sanoihin ”ostaa”, ”myydä” ja ”vaihtokauppa”.
Näkinkenkiä käytettiin rahana myös Intian valtameren rannikolla vielä 1900-luvulla, jolloin niillä maksettiin muun muassa elintarvikkeita.
Nykyrahan tavoin myös näkinkenkävaluutta saattoi kärsiä inflaatiosta: Ugandan syrjäseuduilla vaimo maksoi 1700-luvulla vaivaiset kaksi näkinkenkää.
Kun kulkuyhteydet rannikolle paranivat, simpukankuoria saatiin helpommin, jolloin niiden arvo laski. Niinpä vuonna 1860 vaimosta joutui pulittamaan jo tuhat näkinkenkää.
640 eaa.: Kolikot tekivät Lyydiasta rikkaan
Nykyisessä Länsi-Turkissa sijainnut Lyydia ei mahtinsa huipullakaan ollut juuri kaupunkivaltiota suurempi.
Näennäisen mitätön kuningaskunta jätti kuitenkin perinnön, joka mullisti historian kulun: metallikolikot.
Egyptissä, Kiinassa ja muissa antiikin suurvalloissa oli kyllä käytetty erilaisia rahoja, mutta lyydialaiset oivalsivat ensimmäisinä pienten helposti käsiteltävien maksuvälineiden kätevyyden.
Vuoden 640 eaa. tienoilla Lyydian kuninkaat lyöttivät ensimmäiset vakiopainoiset ja -kokoiset metallikolikot, joihin lyötiin heidän sinettinsä metallin aitouden takeeksi.
Kolikkoraha mullisti kaupankäynnin: lyydialaisten kauppiaiden ei enää tarvinnut haaskata aikaa kulta- ja hopeakimpaleiden punnitsemiseen tai metallin puhtauden tutkimiseen, vaan kolikoiden laskeminen riitti.
Kolikoiden myötä tavallinen kansakin pääsi osalliseksi kaupankäynnistä, ja Lyydiasta kehittyi nopeasti yksi antiikin vauraimmista valtioista.
Kaikista tunnetun maailman kolkista suorastaan virtasi kauppiaita piskuiseen Lyydiaan ostamaan muun muassa lyydialaisten kuuluisia hajusteita ja kosmetiikkaa.
Vilkkaan kaupankäynnin vanavedessä Lyydiaan perustettiin myös maailman ensimmäiset kauppaliikkeet.
323 eaa.: Muinaisessa Egyptissä vilja oli käypää valuuttaa
Muinaiset egyptiläiset tunsivat kyllä metallirahan, mutta sitä käyttivät lähes yksinomaan rikkaat kauppiaat, jotka kävivät kauppaa vierasmaalaisten kanssa.
Tavallinen kansa käytti vaihdantavälineenä yleensä viljaa, ja esimerkiksi palkat maksettiin usein viljana. Työläisen kuukausipalkka oli noin 200 kiloa viljaa, jonka hän saattoi vaihtaa muihin tuotteisiin.
Kaupankäynnin edistämiseksi Egyptiin perustettiin kattava verkosto virallisia viljapankkeja, joihin kansa saattoi tallettaa ylimääräisen viljansa.
Pankilta saattoi myös lainata viljaa. Asiakkaat saivat talletuksestaan tai lainastaan todistuksen, jota saattoi myös käyttää maksuvälineenä.
Haarakonttorien huijausyritysten estämiseksi Aleksandriassa sijaitsevassa keskuspankissa oli kopiot kaikkien sivukonttorien tileistä ja kirjanpidosta.
900-luku: Seteliraha korvasi hankalat kolikot Kiinassa
Setelit keksittiin pikemminkin tarpeen kuin huvin vuoksi. 900-luvun kiinalaiset kolikot olivat painavia, ja niiden yksinkertaiset kaiverrokset olivat helppoja väärentää.
Lisäksi kolikot oli valmistettu halvoista metalleista, kuten kuparista ja raudasta, eikä niillä siksi ollut sulatusarvoa.
Kolikot olivat siis kaikin tavoin epäkäytännöllisiä, ja kiinalaiset yrittivät kaikkensa välttää niiden käyttöä.
Yksi suosituimmista tavoista oli jättää kolikot kauppiaalle, joka kirjoitti vastineeksi niiden arvoa vastaavan takuutodistuksen.
Paperinen todistus oli paljon kätevämpi kuljettaa kuin kolikot, ja sen saattoi milloin tahansa vaihtaa takaisin kolikoiksi. Todistuksista tuli niin suosittuja, että niitä alettiin käyttää maksuvälineenä sellaisenaan.
Takuutodistusten suosio kantautui myös keisarin korviin. Hän halusi itse hallita valtakuntansa kaupankäyntiä ja päätti siksi ottaa käyttöön virallisia setelirahoja.
Seteleiden väärentäminen sen aikaisilla välineillä oli erittäin vaikeaa, ja paperirahasta tulikin nopeasti hyvin suosittu maksuväline.
1300-luku: Eurooppaan perustettiin ensimmäiset pankit
1300-luvulla juutalaiset karkotettiin monista Euroopan maista ja viimeiset temppeliritarit teloitettiin.
He olivat pitkään hallinneet sen ajan pankkitoimintaa, ja heidän häviönsä teki hetkeksi lopun valuutan vaihdosta ja rahan lainaamisesta.
Rikkaat italialaiset suvut käyttivät oitis tilaisuutta hyväkseen ja perustivat Eurooppaan ensimmäiset varsinaiset pankit.
Toreille pystytettyjen tiskiensä – italiaksi banco – ääressä he lainasivat rahaa luottokelpoisille, ja pian he hallitsivat täysin Euroopan pankkitoimintaa. Italialaisilla pankeilla oli sivukonttoreita monissa maissa, ja ne tuottivat omistajilleen omaisuuksia.
Italialaiset pankkiirit eivät kuitenkaan lainanneet rahaa suoranaisesti korkoa vastaan, sillä Raamattu kielsi koron perimisen.
Niinpä pankit kirjoittivat vekseleitä, jotka lainan ottaja ”myi” pankille sovitusta summasta ja ”osti” myöhemmin takaisin hieman suuremmasta summasta. Kaupan kohteena ei siis ollut raha vaan asiakirja.
1660-luvun: Ruotsin kolikkokriisi toi setelirahan Eurooppaan
1660-luvun alussa Ruotsia vaivasi kuparipula. Pian havaittiin, että ruotsalaisten kolikoiden sisältämän kuparin arvo oli suurempi kuin kolikoiden nimellisarvo.
Pian ruotsalaiset jonottivat maan ensimmäiseen pankkiin Stockholm Bancoon nostamaan sinne tallettamansa kuparikolikot myydäkseen ne metallin raaka-aineeksi.
Pankit olivat kuitenkin ehtineet lainata kolikot edelleen.
Kriisin ratkaisemiseksi Stockholm Banco kirjoitti luottotodistuksia, jotka saattoi vaihtaa myöhemmin kolikoiksi. Euroopan ensimmäiset setelit olivat syntyneet.
1718: Pahamaineinen keinottelija ajoi Ranskan konkurssiin
Vuonna 1718 perustettiin Ranskan kansallispankki, jonka johtajaksi nimitettiin britti John Law. Hän oli taloustieteilijä mutta myös pahamaineinen keinottelija.
Law vakuutti Filip II:n siitä, että Ranskan mittava valtionvelka voitaisiin kuitata kuninkaan takaamilla seteleillä, jotka Law'n mukaan virkistäisivät kauppaa ja kiihdyttäisivät talouden kasvua.
Samoihin aikoihin Law nimitettiin johtamaan myös Intian kauppakomppaniaa, joka kävi kauppaa Ranskan siirtomaiden kanssa. Hän laski liikkeelle komppanian osakkeita.
Niiden kysyntä yllätti kaikki, mikä synnytti tarpeen laskea liikkeelle lisää kuninkaallisia seteleitä. Saadakseen kuninkaan suostumaan siihen Law liioitteli siirtomaiden rikkauksia.
Osakkeiden arvo nousi parissa vuodessa 3 600 prosenttia – kunnes kupla puhkesi. Omistajat halusivat myydä osakkeensa, jolloin sekä niiden että setelien arvo romahti. Ranskan talous oli raunioina, ja Law karkotettiin maasta.
1873: Unelma Pohjolan suurvallasta synnytti kruunun ja äyrin
Ruotsin, Norjan ja Tanskan poliitikot pyrkivät 1800-luvulla yhdistämään valtakunnat valtioliitoksi.
Hanke tyssäsi vuoteen 1864, jolloin Ruotsi-Norja kieltäytyi tukemasta Tanskaa sodassa Preussia vastaan, mutta siitä jäi elämään yhteispohjoismainen rahaliitto.
Kruunu ja äyri otettiin käyttöön Tanskassa ja Ruotsissa vuonna 1873, Norjassa 1875. Kruunu oli alkujaan tanskalainen ja äyri ruotsalainen raha. Liittoa kesti vuoteen 1972.
1924: Luottokortti on autoajan peruja
Auto pani amerikkalaisiin liikettä 1900-luvun alussa, sillä kun saattoi muutamassa tunnissa piipahtaa etäälläkin sijaitsevissa paikoissa.
Mukava ajeluretki saattoi kuitenkin muuttua tuskien taipaleeksi, jos autosta loppui polttoaine tai siihen tuli odottamaton vika eikä matkalaisilla ollut mukanaan riittävästi käteistä rahaa.
Ratkaistakseen ongelman ja houkutellakseen itselleen uusia asiakkaita öljy-yhtiö General Petroleum otti vuonna 1924 käyttöön maksukortin, joka kelpasi maksuksi kaikilla yhtiön huoltoasemilla ja korjaamoilla ympäri maata.
Tavaratalot ja rautatieyhtiöt seurasivat pian esimerkkiä. Yksittäisten yhtiöiden kortit kelpasivat kuitenkin vain niiden omissa liikkeissä, ja niitä myönnettiin vain parhaille asiakkaille.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen talous kasvoi voimakkaasti, ja ihmiset ostelivat autoja ja muita kulutustavaroita – mieluusti luotolla, jotta he saivat ostoksensa heti käyttöönsä.
Diners’ Club ynnäsi yhteen kulutusinnon ja maksukortin kätevyyden ja esitteli vuonna 1950 ensimmäisen luottokortin. Sillä saattoi maksaa kaikkialla Yhdysvalloissa, ja lasku erääntyi vasta 60 päivän kuluttua.
Kun yritykset huomasivat, että ihmiset ostivat luotolla enemmän kuin muulloin, ne ottivat luottokortin avosylin vastaan.
1967: Pankkiautomaatteja käyttivät aluksi ilotytöt ja uhkapelurit
Ensimmäinen sähköinen pankkiautomaatti tuli vuonna 1967 Lontooseen, mutta jo 28 vuotta aiemmin yhdysvaltalainen Luther Simjian oli keksinyt mekaanisen laitteen, josta newyorkilaisen pankin asiakkaat saivat nostaa käteistä vuorokauden ympäri.
Laite toimi moitteettomasti, mutta se poistettiin silti käytöstä jo puolen vuoden jälkeen. Monet asiakkaat näet luulivat sen huijaavan heiltä rahaa:
”Automaatin ainoita käyttäjiä tuntuivat olevan prostituoidut ja uhkapelurit, jotka eivät halunneet asioida pankissa”, Simjian valitti.
Vuoden 1967 Barclays-pankin automaatti oli sen sijaan suuri menestys. Asiakas syötti laitteeseen šekin, joka oli käsitelty lievästi radioaktiivisella aineella. Sitten hän näpytteli numerokoodin, joka vastasi šekin radioaktiivista ”sormenjälkeä”.
Sähköisen pankkiautomaatin keksijä halusi alun perin käyttää laitteessaan kuusinumeroista tunnuslukua, mutta hänen vaimonsa piti nelinumeroista koodia helpompana muistaa.
Niinpä kaikkien maailman pankkikorttien tunnusluvussa on vielä nykyäänkin vain neljä numeroa.
1999: Yhteisen rahayksikön piti yhdistää hajanainen Eurooppa
Yhteisvaluutta euro esiteltiin vuonna 1999. Sen oli määrä vahvistaa Euroopan unionin asemaa maailmanmarkkinoilla, lisätä talouden vakautta ja suojella unionin jäsenmaita inflaatiolta.
Lisäksi euron uskottiin edistävän liikkuvuutta ja kaupankäyntiä, kun kansalaisten ei enää tarvitsisi murehtia vaihtokursseja.
Nykyään euroa käyttää yli 329 miljoonaa eurooppalaista, ja sadan miljoonan muun kotivaluutta on sidottu euroon.
Euroalue onkin maailman suurin talous ja euro 750 miljardin rahakannallaan maailman levinnein valuutta.
Ajatus yhteisvaluutasta idea juontuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin Eurooppa oli raunioina.
Euroopan valtionpäämiehet halusivat lisätä maanosan yhtenäisyttä ja vahvistaa yhteiseurooppalaista identiteettiä estääkseen siten uudet sodat Euroopassa.
Niinpä vuonna 1951 perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö EHTY.
Sitä seurasi Euroopan yhteisö EY ja myöhemmin Euroopan unioni EU, jonka päätarkoitus on turvata rauhaa Euroopassa poliittisen ja taloudellisen yhteistyön keinoin.