© British Museum

Rahan historia: näkinkengistä euroon

Ihminen on kautta aikojen käynyt kauppaa. Ennen ­nykyaikaista rahaa vaihdannan välineenä on käytetty monenlaisia esineitä harvinaista näkinkengistä ­viljaan ja sulkiin.

perjantai 4. tammikuuta 2019 teksti Pelle Stampe

2500 eaa.: Hopeatangot olivat ensimmäisiä rahoja

Varhaisimmat maininnat rahan käytöstä ovat peräisin nykyisessä Irakissa sijainneesta Mesopotamiasta. 

Vanhat nuolenpääkirjoitustaulut kertovat hopean olleen ensimmäinen standardoitu maksuväline. Arvokas jalometalli valettiin tangoiksi, joita katkottiin tarpeen mukaan ja punnittiin kaupanteon yhteydessä.

Hopeasta tuli maksuväline kaiketi käytännön syistä: kauppa kukoisti kehittyneessä Mespotamiassa, ­mutta maksuna käytetyt luonnon­varat olivat painavia ja vaikeita ­kuljettaa.

Hopeatangot sitä vastoin olivat kevyitä ja käteviä ottaa ­mukaan. Nuolenpääkirjoituksenkin ­uskotaan kehittyneen helpottamaan kauppiaiden kirjanpitoa.

1760 eaa.: Kuningas määräsi ­kaupan säännöt

Kuningas Hammurabi hyväksyi lakikokoelman, joka ­sääteli nykyisessä Irakissa sijainneen Babylonian elämää tarkoin. 

Hän määräsi muun muassa, että kaupoista oli sovittava sopimuksella tai todis­tajien läsnäollessa, jotta niistä ei ­syntyisi myöhemmin riitoja. 

Hammurabin hallitsemasta ­Babyloniasta kehittyi mahtivaltio. 

© Ullstein Bild

1500 eaa.: Kiinalaiset käyttivät maksu­välineenä näkinkenkiä

Kiinalaiset alkoivat käyttää pieniä ­näkinkenkiä maksuvälineenä noin 3 500 vuotta sitten.

Luultavasti näkinkenkiä käytettiin kaupanteossa varsin yleisesti, koska kiinalaisessa kirjoituksessa ­”rahaa” tarkoittava kirjoitusmerkki esittää näkinkenkää. Sama merkki viittaa kiinan kielessä myös sanoihin ”ostaa”, ”myydä” ja ”vaihtokauppa”.

Näkinkenkiä käytettiin rahana myös Intian valtameren rannikolla vielä 1900-­luvulla, jolloin niillä maksettiin muun muassa elintarvikkeita.

Nykyrahan tavoin myös näkinkenkä­valuutta saattoi kärsiä inflaatiosta: ­Ugandan syrjäseuduilla vaimo maksoi 1700-luvulla vaivaiset kaksi näkin­kenkää. 

Kun kulkuyhteydet rannikolle ­paranivat, simpukankuoria saatiin helpommin, jolloin niiden arvo laski. Niinpä vuonna 1860 vaimosta joutui pulittamaan jo tuhat näkinkenkää.

640 eaa.: Kolikot tekivät Lyydiasta rikkaan

Nykyisessä Länsi-Turkissa sijainnut Lyydia ei mahtinsa huipullakaan ollut juuri kaupunkivaltiota suurempi. Näennäisen mitätön kuningaskunta jätti kuitenkin perinnön, joka mullisti histo­rian kulun: metallikolikot.

Egyptissä, Kiinassa ja muissa antiikin suurvalloissa oli kyllä käytetty erilaisia rahoja, mutta lyydialaiset oivalsivat ensimmäisinä pienten helposti käsiteltävien maksuvälineiden kätevyyden.

Vuoden 640 eaa. tienoilla Lyydian kuninkaat lyöttivät ensimmäiset vakiopainoiset ja -kokoiset metallikolikot, joihin lyötiin heidän sinettinsä metallin aitouden takeeksi. 

Kolikkoraha mullisti kaupankäynnin: lyydialaisten kauppiaiden ei enää tarvinnut haaskata aikaa kulta- ja hopeakimpaleiden punnitsemiseen tai metallin puhtauden tutkimiseen, vaan kolikoiden laskeminen riitti.

Kolikoiden myötä tavallinen kansakin pääsi osalliseksi kaupankäynnistä, ja Lyydiasta kehittyi nopeasti yksi antiikin vauraimmista valtioista. 

Kaikista ­tunnetun maailman kolkista suorastaan virtasi kauppiaita piskuiseen Lyydiaan ­ostamaan muun muassa lyydialaisten kuuluisia hajusteita ja kosmetiikkaa.

Vilkkaan kaupankäynnin vanavedessä Lyydiaan perustettiin myös maailman ensimmäiset kauppaliikkeet.

323 eaa.: Muinaisessa Egyptissä vilja oli käypää valuuttaa

Muinaiset egyptiläiset tunsivat kyllä ­metallirahan, mutta sitä käyttivät lähes yksinomaan rikkaat kauppiaat, jotka kävivät kauppaa vierasmaalaisten kanssa. 

Tavallinen kansa käytti vaihdantavälineenä yleensä viljaa, ja esimerkiksi palkat maksettiin usein viljana. Työläisen kuukausipalkka oli noin 200 kiloa viljaa, jonka hän saattoi vaihtaa muihin tuotteisiin.

Kaupankäynnin edistämiseksi Egyptiin perustettiin kattava verkosto virallisia viljapankkeja, joihin kansa saattoi tallettaa ylimääräisen viljansa. 

Pankilta saattoi myös lainata viljaa. Asiakkaat saivat talletuksestaan tai lainastaan ­todistuksen, jota saattoi myös käyttää maksu­välineenä.

Haarakonttorien huijausyritysten estämiseksi Aleksandriassa sijaitsevassa keskuspankissa oli kopiot kaikkien sivukonttorien tileistä ja kirjanpidosta.

Egyptin talous perustui viljaan, ja työläisten palkkakin maksettiin ­yleensä viljelystuotteina.

© Scanpix/AKG Images

Väärät rahat

Huijarit ovat yrittäneet väärentää rahaa koko sen olemassaolon ajan. ­Yhtä ­kauan rahojen omistajat ovat ­puolestaan yrittäneet paljastaa ja estää ­väärennöksiä.

  • Kuparia kultana
    Antiikin Kreikassa ­väärentäjät peittivät kuparikolikoita ohuella kultakerroksella. 

  • Tinaa hopeana
    1930-luvulla meksikolaisten hopeadollareiden tyhjiä kuoria täytettiin esimerkiksi tinalla.

  • Pyöreistä kulmikkaita
    Britannian 50 pennyn kolikko on kulmikas. Väärennöksiä on viilattu, jotta ne muistut­taisivat aitoja kolikoita. 

  • Leikattuja kolikoita
    Antiikissa kulta- ja hopeakoli­koiden väärentäminen oli yleistä. Kauppiaat leikkasivatkin kolikoita varmistaakseen niiden aitouden.

  • Kivi paljasti väärennökset
    Kauppiaat tutkivat kolikoiden kultapitoisuutta mustalla kivellä, johon oli tehty merkkejä eri karaatin kultanauloilla. Kolikon väriä verrattiin naulanjälkiin sen kultapitoisuuden varmistamiseksi.

900-luku: Seteliraha korvasi hankalat kolikot Kiinassa

Setelit keksittiin pikemminkin tarpeen kuin huvin vuoksi. 900-luvun kiinalaiset kolikot olivat painavia, ja niiden yksinkertaiset kaiverrokset olivat helppoja ­väärentää. 

Lisäksi kolikot oli valmistettu halvoista metalleista, kuten kuparista ja raudasta, eikä niillä siksi ollut sulatusarvoa. 

Kolikot ­olivat siis kaikin tavoin epäkäytännöllisiä, ja kiinalaiset yrittivät ­kaikkensa välttää niiden käyttöä. 

Yksi suosituimmista tavoista oli jättää kolikot kauppiaalle, joka kirjoitti vastineeksi niiden arvoa vastaavan takuutodistuksen. 

Paperinen todistus oli paljon kätevämpi kuljettaa kuin kolikot, ja sen saattoi milloin tahansa vaihtaa takaisin ­kolikoiksi. Todistuksista tuli niin suosittuja, että niitä alettiin käyttää maksuvälineenä sellaisenaan.

Takuutodistusten suosio kantautui myös keisarin korviin. Hän halusi itse hallita valtakuntansa kaupankäyntiä ja päätti siksi ottaa käyttöön virallisia setelirahoja. 

Seteleiden väärentäminen sen aikaisilla välineillä oli erittäin vaikeaa, ja ­paperirahasta tulikin nopeasti hyvin suosittu maksuväline.

Tämä kiinalainen seteli vastasi arvoltaan tuhatta kolikkoa, jotka ­olisivat painaneet 3,5 kiloa.

© British Museum & DK Images

1300-luku: Eurooppaan perustettiin ensimmäiset pankit

1300-luvulla juutalaiset karkotettiin monista Euroopan maista ja viimeiset temppeliritarit teloitettiin. 

He olivat ­pitkään hallinneet sen ajan pankki­toimintaa, ja heidän häviönsä teki hetkeksi lopun valuutan vaihdosta ja rahan lainaamisesta. ­

Rikkaat italialaiset suvut käyttivät oitis tilaisuutta hyväkseen ja perustivat ­Eurooppaan ensimmäiset varsinaiset pankit. 

Toreille pystytettyjen tiskiensä – italiaksi banco – ääressä he lainasivat rahaa luottokelpoisille, ja pian he hallitsivat täysin Euroopan pankki­toimintaa. Italialaisilla pankeilla oli sivukonttoreita monissa maissa, ja ne tuottivat omistajilleen omaisuuksia.

Italialaiset pankkiirit eivät kuitenkaan lainanneet rahaa suoranaisesti korkoa vastaan, sillä Raamattu kielsi koron perimisen.

Niinpä pankit kirjoittivat ­vekseleitä, jotka lainan ottaja ”myi” pankille sovitusta summasta ja ”osti” myöhemmin takaisin hieman suuremmasta summasta. Kaupan kohteena ei siis ollut raha vaan asiakirja.

1660-luvun: Ruotsin kolikkokriisi toi ­setelirahan Eurooppaan

1660-luvun alussa Ruotsia vaivasi kuparipula. Pian havaittiin, että ruotsalaisten kolikoiden sisältämän kuparin arvo oli suurempi kuin kolikoiden nimellisarvo. 

Pian ruotsalaiset ­jonottivat maan ensimmäiseen pankkiin Stockholm Bancoon nostamaan sinne tallettamansa kuparikolikot myydäkseen ne metallin raaka-aineeksi.

Pankit olivat kuitenkin ehtineet lainata ­kolikot edelleen. 

Kriisin ratkaisemiseksi Stockholm Banco kirjoitti luottotodistuksia, jotka saattoi vaihtaa myöhemmin kolikoiksi. Euroopan ensimmäiset setelit olivat syntyneet.

Stockholm Banco julkisti pakon edessä seteleitä, ­jotka saattoi vaihtaa kuparikolikoiksi.

© British Museum/DK Images

1718: Pahamaineinen keinottelija ajoi Ranskan konkurssiin

Vuonna 1718 perustettiin Ranskan kansallispankki, jonka johtajaksi nimitettiin britti John Law. Hän oli taloustieteilijä mutta myös pahamaineinen keinottelija. 

Law vakuutti Filip II:n siitä, että Ranskan mittava valtionvelka voitaisiin kuitata kuninkaan takaamilla seteleillä, jotka Law'n mukaan virkistäisivät kauppaa ja kiihdyttäisivät talouden kasvua.

Samoihin aikoihin Law nimitettiin johtamaan myös Intian kauppakomppaniaa, joka kävi kauppaa Ranskan siirtomaiden kanssa. Hän laski liikkeelle komppanian osakkeita. 

Niiden kysyntä yllätti kaikki, mikä synnytti tarpeen laskea liikkeelle lisää kuninkaallisia seteleitä. Saadakseen ­kuninkaan suostumaan siihen Law liioitteli siirtomaiden rikkauksia. 

Osakkeiden arvo nousi parissa ­vuodessa 3 600 prosenttia – kunnes kupla puhkesi. Omistajat halusivat myydä osakkeensa, jolloin sekä niiden että setelien arvo romahti. Ranskan talous oli raunioina, ja Law karkotettiin maasta.

Kaiken maailman rahoja

Kevyt kuin sulka tai raskas kuin kivi: raha on eri aikoina ollut hyvinkin ­eri­näköistä ja -painoista. Joissakin ­maailmankolkissa maksuvälineinä on käytetty jopa sulkia, kiviä ja suolaa. 

  • Sulkia maksuksi vaimosta
    Salomonsaarilla pienillä yhteenliimatuilla sulilla saattoi ostaa vaikkapa kanootin tai vaimon.  

  • Jättikivi rahana
    Yapsaarella rahana ­käytettiin valtavia ­kivikiekkoja, joiden arvo perustui kokoon ja kivilajin harvinaisuuteen. 

  • Suola oli kultaa kalliimpaa
    Ennen setelien ja kolikoiden yleistymistä suola oli Eti­o­piassa yleinen maksuväline.

  • Maksuvälineenä kotilot
    Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät rahana kotiloilla ­kirjottuja vöitä, joiden arvo määräytyi kuvioiden mukaan.

  • Orjat maksettiin renkailla 
    Metallirenkaita käytettiin Länsi-Afrikassa rahana ­vuoteen 1948. Niillä ostettiin muun muassa orjia.

1873: Unelma Pohjolan suurvallasta synnytti kruunun ja äyrin

Ruotsin, Norjan ja Tanskan ­poliitikot pyrkivät 1800-luvulla yhdistämään valtakunnat valtioliitoksi.

Hanke tyssäsi vuoteen 1864, jolloin Ruotsi-Norja ­kieltäytyi tukemasta Tanskaa ­sodassa Preussia vastaan, mutta siitä jäi elämään yhteispohjoismainen rahaliitto.

Kruunu ja äyri otettiin käyttöön Tanskassa ja Ruotsissa vuonna 1873, Norjassa 1875. Kruunu oli alkujaan tanskalainen ja äyri ruotsalainen raha. Liittoa kesti vuoteen 1972.

1924: Luottokortti on autoajan peruja

Auto pani amerikkalaisiin liikettä 1900-luvun alussa, sillä kun saattoi muutamassa tunnissa piipahtaa etäälläkin sijaitsevissa paikoissa. 

Mukava ajeluretki saattoi kuitenkin muuttua tuskien taipaleeksi, jos autosta loppui polttoaine tai siihen tuli odottamaton ­vika eikä matkalaisilla ollut mukanaan riittävästi käteistä rahaa.

Ratkaistakseen ongelman ja houkutellakseen itselleen uusia asiakkaita öljy-yhtiö General Petroleum otti vuonna 1924 käyttöön maksukortin, joka kelpasi maksuksi kaikilla yhtiön huoltoasemilla ja ­korjaamoilla ympäri maata. 

Tavaratalot ja rautatieyhtiöt seurasivat pian esimerkkiä. Yksittäisten yhtiöiden kortit kelpasivat kuitenkin vain niiden omissa liikkeissä, ja niitä myönnettiin vain parhaille asiakkaille. 

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen talous kasvoi voimakkaasti, ja ihmiset ostelivat autoja ja muita kulutustavaroita – mieluusti luotolla, jotta he saivat ostoksensa heti käyttöönsä.

Diners’ Club ynnäsi yhteen kulutusinnon ja maksu­kortin kätevyyden ja esitteli vuonna 1950 ensimmäisen luottokortin. Sillä saattoi maksaa kaikkialla Yhdysvalloissa, ja ­lasku erääntyi vasta 60 päivän kuluttua.

Kun yritykset huomasivat, että ihmiset ostivat luotolla enemmän kuin muulloin, ne ottivat luottokortin avosylin vastaan.

Ensimmäisiä maksukortteja ­käytettiin huoltoasemilla, mutta Diners Club -kortti kelpasi kaikkialla.

© Getty Images

1967: Pankkiautomaatteja käyttivät aluksi ilotytöt ja uhkapelurit

Ensimmäinen sähköinen pankkiautomaatti tuli vuonna 1967 Lontooseen, mutta jo 28 vuotta aiemmin yhdysvaltalainen Luther Simjian oli keksinyt mekaanisen laitteen, josta newyorkilaisen pankin asiakkaat saivat nostaa käteistä vuorokauden ympäri.

Laite toimi moitteettomasti, mutta se poistettiin silti käytöstä jo puolen vuoden jälkeen. Monet asiakkaat näet luulivat sen huijaavan heiltä rahaa: 

”Automaatin ainoita käyttäjiä tuntuivat olevan prostituoi­dut ja uhkapelurit, jotka eivät halunneet asioida pankissa”, Sim­jian valitti.

Vuoden 1967 Barclays-pankin ­automaatti oli sen sijaan suuri menestys. Asiakas syötti laitteeseen šekin, joka oli käsitelty lievästi radioaktiivisella aineella. ­Sitten hän näpytteli numerokoodin, joka vastasi šekin radioaktiivista ”sormenjälkeä”.

Sähköisen pankkiautomaatin ­keksijä halusi alun perin käyttää laitteessaan ­kuusinumeroista tunnus­lukua, mutta hänen vaimonsa piti nelinumeroista koodia helpompana muistaa. 

Niinpä kaikkien maailman pankkikorttien tunnusluvussa on vielä nykyäänkin vain neljä numeroa. 

Ensimmäinen sähköinen pankkiautomaatti otettiin käyttöön vuonna 1967.

© Barclays

1999: Yhteisen rahayksikön piti yhdistää hajanainen Eurooppa

Yhteisvaluutta euro esiteltiin vuonna 1999. Sen oli määrä vahvistaa Euroopan unionin asemaa maailmanmarkkinoilla, lisätä talouden vakautta ja suojella unionin jäsenmaita inflaatiolta. 

Lisäksi ­euron uskottiin edistävän liikkuvuutta ja kaupankäyntiä, kun kansalaisten ei enää tarvitsisi murehtia vaihtokursseja.

Nykyään euroa käyttää yli 329 miljoonaa eurooppalaista, ja sadan miljoonan muun kotivaluutta on sidottu euroon. Euroalue onkin maailman suurin talous ja euro 750 miljardin rahakannallaan maailman levinnein valuutta.

Ajatus yhteisvaluutasta idea juontuu toisen ­maailmansodan jälkeiseen ­aikaan, ­jolloin Eurooppa oli raunioina. ­

Euroopan valtionpäämiehet halusivat lisätä maanosan yhtenäisyttä ja vahvistaa yhteis­eurooppalaista identiteettiä estääkseen siten uudet sodat Euroopassa. Niinpä vuonna 1951 perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö EHTY. 

Sitä ­seurasi Euroopan yhteisö EY ja ­myöhemmin Euroopan unioni EU, jonka pää­tarkoitus on turvata rauhaa ­Euroopassa poliittisen ja taloudellisen yhteistyön keinoin. 

Harvinaisuudet maksavat omaisuuksia

Keräilijät metsästävät alati harvinaisia kolikoita. Niistä halutuimmat voivat maksaa omaisuuksia, jos ne ovat hyväkuntoisia, kuten nämä miljoonia maksaneet kolikot.

  • 5 442 268 €
    Yhdysvaltalainen vuoden 1933 Double Eagle - kultakolikko on maailman kalleimpia rahoja.

  • 2 679 898 €
    Yhdysvaltalainen vuoden 1804 hopeadollari on yksi maailman halutuimmista ja tarunhohtoisimmista kolikoista. 

  • 1 362 356 €
    Tätä 1 dimen kolikkoa lyötiin vuonna 1894 vain 24 kappaletta, joista nykyään tunnetaan 9.

  • 932 138 €
    Tätä 1 dollarin kolikkoa ­vuodelta 1870 ei koskaan virallisesti julkaistu, mutta niitä tunnetaan silti 11.

  • 370 951 €
    Australialaista kuparipennyä vuodelta 1930 on tallessa enää kuusi kappaletta.

Ehkä sinua kiinnostaa...