Kengän kokojen alkuperä on jäänyt historian hämäriin, sillä muinaiset kronikoitsijat eivät ole kertoneet paljoa jalkineista.
Ensimmäinen kirjallinen maininta kengän koon määrittelystä on vuodelta 1688 aatelismies Randle Holmen brittiläisen jalanmittausjärjestelmän kuvauksesta.
Sen mukaan jalka mitataan tuumissa, ja ensimmäiset viisi tuumaa (12,7 cm) muodostavat koon 1. Jokainen tätä seuraava tuuma jaetaan kolmanneksiin, jotka lisätään kokoon.
Esimerkiksi kahdeksan tuuman jalkaan (5 tuumaa + 9 kertaa 1/3 tuumaa) tarvitaan koon 14 kenkä.
Ei tiedetä varmasti, miksi koon määrittämiseen kehitettiin niin monimutkainen laskumalli, mutta se loi perustan esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa edelleen käytettävälle järjestelmälle.
Ranskassa määritettiin 1800-luvulla vastaavasti mittayksikkö, joka vastasi senttimetrin kahta kolmasosaa ja joka on yhä käytössä Euroopassa.
Muualla maailmassa suutarit kehittivät niin ikään eri mittayksiköitä – aasialaisessa mittajärjestelmässä huomioidaan myös jalan leveys.