Mausteet ja myrskyt loivat osakemarkkinat

Hollantilaiset avasivat osakemarkkinat

Kiinalaisilla oli käytössä osakkeita muistuttavia arvopapereita jo Tang-dynastian aikaan (618–907). Ensimmäiset nykyisten kaltaiset osakkeet lanseerattiin kuitenkin 1600-luvun Hollannissa – myrskyjen ja merirosvojen pelossa.

1500-luvulla Portugali ja Espanja kävivät tuottoisaa kauppaa Kaukoidästä hankituilla mausteilla, ja hollantilaiset halusivat kaupasta osansa. Vuonna 1602 he perustivat oman Itä-Intian kauppakomppaniansa, Verenigde Oostindische Compagnien eli VOC:n.

Kokeneet espanjalaiset ja portugalilaiset olivat purjehtineet maailman merillä jo sata vuotta arvokkaiden mausteiden perässä. Hollantilaiset tiesivät, että aluksilla oli kuitenkin myös vaarana kadota myrskyissä tai merirosvojen kynsissä.

Yksittäiselle toimijalle tämä nähtiin liian suurena riskinä, ja ratkaisuna keksittiinkin jakaa sekä riskit että tuotot useamman omistajan kesken.

VOC:n osakkeilla käytiin kauppaa Amsterdamissa, ja niitä sai ostaa kuka tahansa. Kuten nykyisinkin, yhdellä osakkeella ostaja sai yhden osuuden yhtiöstä.

Osakkeenomistajat toivoivat, että yhtiön alukset palaisivat ehjinä kotiin arvokkaine lasteineen, jolloin yhtiö voisi jakaa myyntivoitot omistajien kesken. Menestys voisi myös nostaa osakkeen arvoa niin, että sen myynnistä jäisi voitolle.

Jos yhtiön alus sen sijaan haaksirikkoutuisi, yhtiön arvo laskisi ja edessä voisi olla konkurssi, jolloin osakkaat menettäisivät sijoittamansa summan. Hollantilaisten onneksi maustekauppa kuitenkin ylitti odotukset.

VOC perustettiin 6,4 miljoonan guldenin osakepääomalla, ja 35 vuotta myöhemmin sen oma pääoma oli jo 78 miljoonaa guldenia eli nykyrahassa lähes 2,7 miljardia euroa.

Lähes kahden vuosisadan ajan yhtiö jakoi vuosittain huimat 18 prosentin osingot. Kultakausi päättyi vasta vuonna 1796, kun yhtiö ajautui konkurssiin. Syynä olivat korruptio sekä teen ja posliinin suosion kasvu – niissä VOC:lla kun ei ollut monopoliasemaa.

Lyhyeksi myynti keksittiin pian osakkeiden jälkeen

1609: Perinteisessä osakesijoittamisessa toivotaan, että osakkeen arvo nousisi. Rahaa on mahdollista kuitenkin tehdä itse asiassa myös osakkeilla, joiden arvo laskee. Eräs hollantilaiskauppias oivalsi tämän ansaintamahdollisuuden jo vuonna 1609.

Hävittyään oikeusjutun maailman ensimmäistä osakeyhtiötä VOC:ta vastaan hollantilainen Isaac Le Maire (1558–1624) päätti punoa juonen, jolla hän kostaisi yhtiölle – ja tienaisi samalla itselleen omaisuuden.

Le Maire lupasi useille sadoille sijoittajille VOC:n osakkeita. Hinta olisi 145 guldenia osakkeelta (noin 2 400 euroa) ja se oli maksettava heti, mutta sijoittajat saisivat osakkeet käsiinsä vasta seuraavana vuonna. Näin Le Maire saisi kasaan suuren summan osakkeista, joita hän ei vielä omistanut.

Ennen kuin hän alkoi ostaa osakkeita, hän levitti huhuja, joiden mukaan VOC:n aluksia upposi tämän tästä ja että yhtiö oli konkurssin partaalla. Temppu toimi, ja VOC:n osakkeiden kurssi alkoi laskea.

Le Mairen suunnitelmana oli ostaa VOC:n osakkeita silloin, kun niiden hinta oli alhaisimmillaan, esimerkiksi 45 guldenia, ja toimittaa ne sitten tilaajille, jolloin hänelle jäi joka osakkeesta sata guldenia voittoa.

Tämä tunnetaan nykyisin lyhyeksi myyntinä (shortselling). Le Maire menetti lopulta kuitenkin rahansa, kun VOC sai viranomaiset kieltämään sellaisten osakkeiden myynnin, joita myyjä ei henkilökohtaisesti omista.

B-osakkeet juontuvat keisarillisesta Kiinasta

Samalla yhtiöllä voi olla niin A-, B- kuin C-osakkeitakin. Osakelajien ero on niillä saatavassa vaikutusvallassa. Tyypillisesti A-osakkeilla saa äänioikeuden yhtiökokouksessa, B- ja C-osakkeilla sen sijaan ei. Passiivisten sijoittajien idea juontuu keisarillisen ajan Kiinasta.

Tang-dynastian aikaan (vuosina 618–907) kauppiaiden liiketoiminnan taustavoimina olivat passiiviset sijoittajat, joita ei kiinnostanut toiminnassa muu kuin oma osansa voitoista.

Song-dynastia (960–1279) kehitti järjestelmää ja antoi kauppiaille lähes vapaat kädet liiketoiminnan harjoittamisessa. Kun omistajuus ja toiminnan johtaminen erotettiin lailla, syntyi uuden tyyppinen kauppias, joka käytännössä pyöritti yritystään muiden rahoilla.

Sijoittajat ostivat osuuksia liiketoiminnasta, jolloin kiertävällä kauppiaalla ei tarvinnut olla alkuun päästäkseen omaa pääomaa, vain hyvä liikeidea.

Tuhlailu johti hyperinflaatioon

Korkea inflaatio heikentää väestön ostovoimaa, kun esimerkiksi ruoan ja palveluiden hinnat nousevat. Siitä kärsivät myös aina eniten väestön vähävaraisimmat – kuten historian ensimmäisessä dokumentoidussa hyperinflaatiossa, joka koettiin Egyptissä.

Vuonna 1324 Malin upporikas kuningas Mansa Musa lähti pyhiinvaellukselle, ja monarkin tuhlailu matkallaan aiheutti rajun inflaation aina Länsi-Afrikasta Mekkaan asti.

Aikalaislähteiden mukaan kuninkaan seurueeseen kuului 60 000 henkeä. Näistä 12 000 oli orjia, joilla kullakin oli kannettavana 1,8 kilon kultaharkko. Karavaanin 80 kamelia kantoivat lisäksi jokainen sadan kilon kultajauhesäkkiä.

Musa jakeli avokätisesti omaisuuttaan edetessään Pohjois-Afrikan halki. Kairossa tuhlailulla oli tuntuvat seuraukset – kuningas käytti kaupungissa niin paljon kultaa, että sen arvo romahti.

Kaikkien tuotteiden hinnat määräytyivät kullan arvon mukaan, ja sen syöksyessä viljan ja muiden elintarvikkeiden hinnat nousivat räjähdysmäisesti. Kairo oli merkittävä kauppakaupunki, ja hyperinflaatio heijastui kaikkialle Lähi-itään.

Jos inflaatio olisi hellittänyt Musan jatkettua matkaa, kriisistä olisi selvitty helposti, mutta kullan arvo pysyi Lähi-idässä puolessa entisestä vielä seuraavat kaksitoista vuotta.

Kuplan puhkeaminen oli tulppaanikeinottelun loppu

Hyvinvointi lisää kiinnostusta sijoittamiseen. 1600-luvun Hollannissa keinoteltiin kukkasipuleilla, ja voiton tavoittelulla oli vaaralliset seuraukset.

Kukoistava maustekauppa teki hollantilaisista rikkaita. Vaurastumisen myötä myös ylellisyystuotteiden ja statussymboleiden – esimerkiksi tulppaanien – kysyntä kasvoi.

Värikäs kukka oli vasta äskettäin saapunut Ottomaanien valtakunnasta Eurooppaan, ja sen kauppa kasvoi rajusti. Vuonna 1636 tulppaanit olivat Hollannin neljänneksi merkittävin tuontituote, jonka ohittivat vain paloviina, suolasilli ja juusto.

Joka vuosi kukinnan jälkeen tulppaanien sipulit kaivettiin maasta ja myytiin edelleen. Hinta nousi nousemistaan, ja pian yhdestä sipulista maksettiin niin paljon, että summalla sai talon Amsterdamista.

Sijoittajat eivät malttaneet odottaa, että saisivat sipulit käsiinsä, ja hollantilaiset sijoittivatkin sen sijaan oikeuteen ostaa niitä tulevaisuudessa – nykyisin futuuriksi kutsuttavassa sopimuksessa myyjä lupasi toimittaa tietyn määrän sipuleita muutaman kuukauden kuluessa.

Tulppaanifutuureita kaupattiin usein edelleen moneen kertaan yhä korkeammalla hinnalla ilman, että ostaja oli nähnyt ensimmäistäkään sipulia.

Helmikuussa 1638 tulppaanimarkkinat romahtivat. Huhut hintojen laskusta saivat futuurien omistajat pyrkimään niistä eroon, mutta ostajia ei enää ollut, jolloin sijoitukset menetettiin historian ensimmäisen sijoituskuplan puhjetessa.

Obligaatiot pelastivat viljelijän talouden

Obligaatio on velkakirja, jonka voi myydä kolmannelle osapuolelle. Keksintöä osattiin hyödyntää jo muinaisessa Babyloniassa.

Vanhin tunnettu obligaatio on savitaulu, joka on löydetty nykyisen Irakin alueella Eufrat- ja Tigrisjoen välissä sijainneen mahtavan Babylonian valtakunnan Nippurin kaupungista.

Savitauluun kaiverrettu teksti kertoo, että viljelijä oli kutsuttu armeijaan ja tarvitsi sijaista hoitamaan maataan. Naapuri tarjoutui hoitamaan tilaa väliaikaisesti, ja osapuolet sopivat jakavansa sen tuotot omistajan ollessa sodassa.

Savitaulu velvoitti naapurin maksamaan tilanomistajalle sodan jälkeen. Tämä ei sinänsä tehnyt siitä vielä obligaatiota, mutta lopussa ollut teksti toi sopimukseen uuden ulottuvuuden:

Sopimuksen takaajaksi on mainittu eräs kauppias, joka on luvannut ottaa vastuulleen naapurin velvoitteet, jos kotiin palaava sotilas ei saisikaan tältä rahojaan.

Sittemmin obligaatioita ovat laskeneet liikkeelle useimmiten yritykset tai valtiot, jotka tarvitsevat rahoitusta erityisen kalliisiin hankkeisiin.

Britannian ja Ranskan vuosina 1337–1453 käymä satavuotinen sota pysyi käynnissä niin kutsuttujen sotaobligaatioiden tuella.

Sijoittajien silmissä valtion obligaatiot olivat hyvin turvallinen sijoittamisen muoto. Valtio ja täten sen asukkaat takasivat, että sijoittajat saivat luvatun vuosikoron ja investoimansa pääoman takaisin laina-ajan päättyessä 5–20 vuotta myöhemmin.

Vekselit vaurastuttivat temppeliritareita

Jo muinaisessa Intiassa kauppiaat ottivat käteisen sijaan pitkille ja vaarallisille matkoille mukaan niin kutsuttuja vekseleitä. Kristityt ritarit nappasivat idean ja kierivät pian rahassa.

Vekseli oli yksinkertaistettuna entisajan sekki, joka saattoi vaihtaa käteiseen kaukaiseen määränpäähän saavuttuaan.

300-luvulla eaa. intialaiset kauppiaat luovuttivat ennen matkaan lähtöä summan rahaa eräänlaiselle pankkivirkailijalle, joka antoi maksusta kuitin. Määränpäässään kauppias sai lunastaa summan virkailijan kollegalta kuittia vastaan.

Vekselistä veloitettiin palkkio, mutta sen avulla matkalainen suojasi omaisuutensa – rosvot tuskin olisivat tohtineet yrittää lunastaa vekseliä.

Euroopassa kristityt temppeliritarit omaksuivat järjestelmän. Heidän linnoissaan rahat olivat turvassa, ja koska ritareilla oli linnoituksia pitkin Eurooppaa ja Lähi-itää, vekseleitä voitiin lunastaa monissa kohteissa.

Keskiajalla kunnon kristityn ei kuitenkaan sopinut kirkon mukaan periä korkoa, eivätkä temppeliritaritkaan virallisesti tehneet niin. Intialaisten tapaan he sen sijaan veloittivat palkkion, ennen kuin ristiritarit ja pyhiinvaeltajat lähtivät kohti Pyhää maata vekseleineen.

Vekseli oli suosittu pitkälle 1900-luvulle asti, ja se katosi vasta luottokorttien ja pankkiautomaattien yleistyttyä.

Optiot osoittivat filosofin arvon

Optio on rahoitussopimus, jolla sijoittajalle annetaan oikeus ostaa esimerkiksi osake sovittuun hintaan. Käsite on peräisin vuodelta 635 eaa., jolloin kreikkalainen filosofi Thales halusi kirkastaa maineensa.

Historian vanhin optio juontuu antiikin Kreikasta, missä filosofi Thales (noin 623-545 eaa.) oli vakuuttunut, että luvassa oli erityisen hyvä oliivisato.

Hän olikin hankkinut oikeuden käyttää kaikkia nykyisessä Turkissa sijainneen Miletoksen kaupunkivaltion oliivipuristimia.

Thales sai puristimet kohtuulliseen hintaan ja pystyi myöhemmin vuokraamaan niitä huomattavasti korkeammalla summalla, kun hänen ennustuksensa osui oikeaan ja oliivisadosta tuli ennätyksellisen runsas.

Kertomus on peräisin filosofi Aristoteleelta, jonka mukaan Thales ei käyttänyt optioita rikastuakseen vaan osoittaakseen, miten hyödyllistä filosofia saattoi olla. Eräs miletoslainen kun oli nenäkkäästi ihmetellyt, miten Thaleksen kaltainen viisas mies oli niin köyhä.

Herra Pörssi antoi nimen rakennukselle

Tavara vaihtoi omistajaa kauppapaikoilla, joita myöhemmin alettiin kutsua pörsseiksi. Pörssit ovatkin paljon osakkeita vanhempia.

Bruggen satamakaupunki oli keskiajalla keskeinen kauppapaikka, jonne saapui kauppiaita kaikkialta Euroopasta.

1200-luvulla van der Beurzen perhe piti kaupungissa kestikievaria, ja pöydissä käytyjä keskusteluja kuunnellessaan he oppivat itsekin kansainvälisen kaupan kysynnästä, tarjonnasta ja hinnan muodostuksesta.

Van der Beurzet pystyivät ajan mittaan antamaan kauppiaille hyviä vinkkejä, ja he toimivat jopa välikäsinä merkittävissä liiketoimissa. Lopulta perhe jätti majoitusalan.

He tekivät talostaan kauppapaikan, missä kauppiaat saattoivat tavata ja vaihtaa tavaroita. Näin syntyi ensimmäinen nykyaikainen (tavara)pörssi.

Beurzen nimi alkoi merkitä kauppaa, ja perheen talon alettiin tuntea pörssinä. Idea levisi moniin muihinkin Euroopan kaupunkeihin.