Mauste ja potenssilääke: 300 vuoden sota muskotista

44 neliökilometriä käsittävillä Bandasaarilla, joihin kuuluvat Pulau Ai ja Pulau Run sekä niiden seitsemän lähisaarta, oli kuitenkin 400 vuotta sitten jotakin, mitä muualla ei ollut: muskottipähkinöitä.

Muskotti tunnettiin Euroopassa jo 1200-luvulla, mutta ennen suuria tutkimusmatkoja sen alkuperä oli arvoitus.

Eurooppalaiset ostivat maustetta arabikauppiailta eivätkä tunteneet pitkää tietä Maustesaariksi kutsutuilta saarilta, josta muskottipähkinät tuotiin Malakansalmen kautta Malabarin rannikolle Intiaan myytäväksi.

Siellä arabialaiset maustekauppiaat ostivat pähkinät ja kuljettivat ne meriteitse Persianlahdelle tai Punaisellemerelle.

Matka jatkui kamelikaravaanissa Välimeren rannikolle, jossa eurooppalaiset ostivat muskotin arabialaisilta ja veivät sen Lissabonin, Madridin, Pariisin ja Lontoon kaltaisiin keskuksiin.

Pitkän matkan ja lukuisien välikäsien vuoksi pähkinöiden hinta kohosi matkalla monisatakertaiseksi alkuperäiseen hintaan nähden, mikä sai Euroopan kuningashuoneet havittelemaan kallisarvoisia mausteita tuottavia siirtomaita omiin imperiumeihinsa.

Muskottipähkinöiden kaltaiset arvokkaat mausteet olivat yksi tärkeimmistä syistä niin Kolumbuksen, Vasco da Gaman kuin Magalhãesinkin kaukomatkoille.

Kolumbus teki neljä matkaa, joilta hän toi joka kerran yhä epätoivoisempana Espanjaan useita näytteitä, joiden piti olla muskottia mutta jotka osoittautuivat aina tavalliseksi kaarnaksi. Miehistö väitti nähneensä viidakossa muskottipuita, joissa ei kuitenkaan ollut valitettavasti pähkinöitä!

Vaikka espanjalaisten Amerikan siirtokunnat tuottivat valtavia rikkauksia, emämaassa oltiin pitkään pettyneitä siihen, että niissä ei kasvanutkaan himoittuja mausteita. Jopa Hernán Cortés, joka lähetti Espanjaan laivalasteittain kultaa, pahoitteli suuresti siitä, ettei muskottipähkinöitä ollut löydetty.

Vuonna 1526 hän lupasi Espanjan kuninkaalle kirjeessään, että jollei hän löytäisi meritietä Maustesaarille, häntä saisi rangaista, ”kuten sellaista, joka ei kerro totuutta”.

Siinä missä Kolumbus ja Cortés etsivät mausteita väärästä suunnasta, portugalilaisella Vasco da Gamalla oli parempi onni, kun hän saapui Malabarin rannikolle Intiassa ja hankki maalleen maustekaupan hallinnan.

Seuraavina vuosina portugalilaiset etenivät yhä idemmäs, ja vuonna 1511 he pääsivät ensimmäisinä eurooppalaisina nousemaan maihin Maustesaarille.

Epäselvä omistajuus

Pian portugalilaislaivat purjehtivat muskottipähkinälasteineen Lissaboniin. Purjehdusreitti pidettiin visusti salassa ja merikortit, joihin Bandasaarten sijainti oli merkitty, julistettiin valtionsalaisuuksiksi.

Vuonna 1494 solmittu Tordesillasin sopimus oli jakanut siirtomaat Portugalin ja Espanjan etupiireihin, ja portugalilaiset pelkäsivät, että espanjalaiset voisivat vaatia sen perusteella saaria itselleen.

Portugalille kuuluivat alueet rajalinjasta itään ja Espanjalle alueet siitä länteen.

Maustesaaret olivat toki idässä, mutta purjehdusmatka sinne oli yllättävän pitkä. Saarten ja Espanjan Uuden maailman eli Amerikan välissä oli vain Tyynimeri.

Tuolloisen käsityksen mukaan sen pystyi ylittämään parissa päivässä, joten oli mahdollista, että Maustesaaret sijaitsivatkin todellisuudessa Espanjan alueella.

Portugalilainen aatelismies ja löytöretkeilijä Fernão de Magalhães päätti selvittää asian. Hän oli päätellyt, että lyhin reitti Maustesaarille kulkisi ensin Atlantin yli ja Etelä-Amerikan ympäri ja sitten suoraan pari päivää Tyynenmeren yli.

Portugalin kuningas kieltäytyi rahoittamasta retkeä, koska totuus saattaisi hyödyttää Espanjaa.

Magalhães kääntyi Espanjan kuninkaan puoleen, ja rahoitus järjestyi oitis. Syyskuussa 1519 Magalhãesin viisi laivaa lähtivät merille portugalilaisten protestoidessa ankarasti.

Matka Tyynenmeren yli tuotti ikävän yllätyksen: valtameri olikin luultua suurempi, ja matka sen yli kesti 14 viikkoa. Magalhães selvisi matkasta hengissä, mutta sitten hänet surmattiin välienselvittelyssä filippiiniläisen kansan kanssa.

Kun retkikunnan henkiin jääneet pääsivät kahden vuoden jälkeen lopulta Maustesaarille, oli selvää, että ne eivät todellakaan sijainneet Espanjalle sovitulla alueella.

Englanti vastaan Hollanti

Portugalilaiset eivät kauan saaneet pitää muskottipähkinöitä itsellään. Vuonna 1599 mausteimperiumista haaveilevat hollantilaiset lähettivät 22 purjealuksen laivaston Bandasaarille. He valtasivat portugalilaisten tärkeimmät linnoitukset ja täyttivät laivojensa lastiruumat muskottipähkinöillä. Laivoista 8 upposi, mutta sijoittajat saivat kuitenkin 400 prosentin voiton.

Vuonna 1602 hollantilaiset perustivat siirtomaakauppaansa pyörittämään maailman ensimmäisen osakeyhtiön, Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian (Vereenigde Oostindische Compagnie, VOC), joka sai parlamentilta monopolin Aasian-kauppaan.

Englannin kuningatar Elisabet I halusi myös osansa, joten britit valtasivat vuonna 1603 kaksi tärkeintä Bandasaarta.

Siksi Elisabetin seuraaja Jaakko I saattoi tulevina vuosina kutsua itseään ylpeästi ”Englannin, Skotlannin, Irlannin, Ranskan, Pulowayn ja Puloroonin kuninkaaksi”.

Hollannin Itä-Intian kauppakomppania kasvoi nopeasti aikansa vauraimmaksi yritykseksi. Sillä oli 150 kauppalaivaa, 40 sotalaivaa ja kaikkiaan 50 000 sotilasta ja työntekijää.

Se sai 1600-luvulla 2 000 prosentin tuoton muskottipähkinöistä, eikä se aikonut kauan antaa brittien kerätä voittoja Bandasaarten muskotista. Lukuisien veristen yhteenottojen jälkeen kauppakomppania onnistui vuonna 1619 karkottamaan englantilaiset.

Kauppakomppania kukisti verisesti kaikki paikallisten asukkaiden kapinointiyritykset Maustesaarilla ja piti muskotin hinnan pilvissä säännöstelemällä sen saatavuutta. Amsterdamissa komppanian johto piti huolen siitä, että maustetta oli niin vähän, että siitä saattoi pyytää kiskurihintaa.

Vuodelta 1734 peräisin olevassa asiakirjassa kuvataan, kuinka VOC tuhosi Amsterdamissa 600 000 kiloa muskottipähkinöitä polttamalla ne. Pähkinöistä kuumuudessa irronnut öljy kirjaimellisesti virtasi kaduilla.

Kun eräs paikallinen pihisti kourallisen pähkinöitä, jotka olisi kuitenkin tuhottu, hänet hirtettiin.

Englanti ei voinut hyväksyä, että Hollanti hallitsi maailman muskottipähkinäkauppaa, ja se vaatikin hollantilaisia luovuttamaan Runin saaren takaisin.

Kahden Englannin ja Hollannin välisen sodan ja pitkällisten neuvottelujen jälkeen Englanti alistui vuonna 1667 allekirjoittamaan sopimuksen, jossa se tunnusti Maustesaarten kuuluvan Hollannille.

Kolmannen sodan jälkeen vuonna 1674 Englanti sai hyvitykseksi Nieuw Amsterdamin siirtokunnan Pohjois-Amerikassa.

Britit vaihtoivat siirtokunnan nimeksi New York.