Poika tarvitsi uudet kengät, mutta hinnat olivat nousseet valtavasti. Isä nosti koko kuukausipalkkansa ja lähti ostoksille Berliiniin. Hänen kuukausipalkkansa ei kuitenkaan riittänyt lastenkenkiin, vain kupilliseen kahvia.
Tarina on Saksasta 1920-luvun alusta, jolloin tavalliset talouden lait eivät enää päteneet.
Hintojen nousu yltyi pahimmillaan jopa 3,2 miljoonaan prosenttiin kuukaudessa. Hyperinflaatio merkitsi sitä, että hinnat kaksinkertaistuivat 49 tunnissa – ja jälleen uudelleen parissa vuorokaudessa.
Jatkuva hintojen nousu aiheutti monenlaisia käytännön ongelmia. Kauppaliikkeet esimerkiksi joutuivat sulkemaan ovensa kesken päivän hinnoitellakseen tuotteensa uudelleen.
Kierrätys: Setelit vaihtuivat salamannopeasti uusiin, joiden nimellisarvo oli korkeampi. Kansallispankki painoi lopulta 100 000 000 000 000 markan seteleitä. Vanhat setelit kerättiin ja paperi käytettiin uudelleen.
Muutoin hyllyt tyhjenisivät tavaroista ja kauppiailla olisi käsissään rahaa, joka ei ollut edes painopaperinsa arvoista – ja jolla ei saisi ostettua lisää tavaraa.
Työläiset olivat myös epätoivoisessa tilanteessa. Viikkopalkka maksettiin perjantaina, mutta kun kauppaan ei ehtinyt samana päivänä, lauantaisin hinnat olivat jo nousseet ja rahan ostovoima oli vastaavasti laskenut.
Jotkin yritykset alkoivat siksi maksaa palkan joka kolmas päivä, mutta ne eivät kyenneet nostamaan palkkoja riittävästi, jotta ihmiset olisivat pystyneet ostamaan edes välttämättömimmän.
Rahat roihuamaan: Setelinipulla oli enemmän arvoa polttoaineena kuin sillä olisi saanut polttopuita. Niinpä rahaa paloi taivaalle valtavia määriä vuosina 1922–23.
Ihmiset lähtivät paikoin hurjistuneena ryöstämään kauppoja. Levottomuudet osuivat ankarasti muun muassa Berliinin juutalaisiin kauppiaisiin. Heitä ryöstettiin ja piestiin, ja heiltä riistettiin vaatteet päältä.
4,2 biljoonaa markkaa dollarista
Hyperinflaation seurauksena kukaan ei halunnut Saksan rahoja riesakseen, ei lompakkoon eikä pankkiin.
Sijoittajat välttivät pitkäaikaisia sijoituksia ja hakivat vain pikavoittoja – tai yrittivät sijoittaa säästöjä arvonsa pidempään säilyttäviin kohteisiin – esimerkiksi kultaan, polttoainebriketteihin tai ulkomaiseen valuuttaan.
Setelit seinäpaperina: Hyperinflaation aikana raha menetti arvonsa maksuvälineenä, ja sen sijaan Saksan markoilla saattoi vaikka tapetoida seinät.
Joulukuussa 1914 heti ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen dollari maksoi 4,5 markkaa. Yhdeksän vuotta myöhemmin, 15. lokakuuta 1923, dollarista sai maksaa järjettömät 3 760 000 000 eli 3,7 miljardia markkaa.
Kuukautta myöhemmin, 20. marraskuuta 1923, dollari maksoi 4 200 000 000 000 eli 4 200 miljardia markkaa.
Raha rakennuspalikoina: Inflaatio ajoi monet ahdinkoon, kun hinnat nousivat nopeammin kuin palkat. Arvottomat seteliniput löysivät tiensä lasten leikkeihin.
Syy hintojen tähtitieteelliseen nousuun ei ole yksinkertainen, mutta yksi selitys oli se, että Saksa ei ollut sitonut valuuttaansa kultaan ensimmäisen maailmansodan syttyessä.
Sodan jälkeen asiaan vaikuttivat myös Versaillesin rauhansopimuksen ankarat korvausvaatimukset saksalaisille. Mittavat sotakorvaukset aiheuttivat valtavan alijäämän valtion talouteen.
Sodan jälkeen maan tuonti oli lisäksi paljon vientiä suurempi, koska kaikesta tavarasta oli huutava pula. Lopuksi hinnat nousivat korkeuksiin, kun ihmiset menettivät täysin luottamuksensa markkaan käypänä maksuvälineenä.
Poliisit pottuvahteina: Poliisienkin työnkuva muuttui inflaation aikana. Rahakuljetusten sijaan heidän piti vartioida oikeasti arvokkaita asioita – kuvassa kymmenen poliisia vartioi perunapeltoa.
Hyperinflaatio hidastui vasta, kun toteutettiin valuuttauudistus ja siirtymävaluutta Rentenmark otettiin käyttöön marraskuun puolivälissä 1923. Yksi Rentenmark vastasi tuhatta miljardia vanhaa markkaa.
Saksalaisten luottamus rahaan vahvistui hiljalleen ja hinnat rauhoittuivat. Vuonna 1924 siirtymävaluutan korvasi uusi Reichsmark.
Järkytys siitä, miten nopeasti rahan arvo saattoi heiketä, vaikutti kuitenkin saksalaisiin vuosikymmeniä.