Kartelli pilasi hehkulamput

Philips, Osram, General Electric – maailman suurimmat hehkulamppuvalmistajat punoivat vuonna 1924 katalan juonen, jolla lamppujen käyttöikä puolitettiin ja yhtiöiden voitot nostettiin pilviin.

Philips, Osram, General Electric – maailman suurimmat hehkulamppuvalmistajat punoivat vuonna 1924 katalan juonen, jolla lamppujen käyttöikä puolitettiin ja yhtiöiden voitot nostettiin pilviin.

Shutterstock

Joulukoristeet loivat tunnelmaa Geneven kaduilla 24. joulukuuta 1924. Lapset kurkkivat toiveikkaina näyteikkunoihin, joissa hehkulamput valaisivat tonttuja ja joulukuusia. Jouluvalojen loisteessa kukaan tuskin aavisti, miten säälimätöntä liiketoimintaa niihin kytkeytyi.

Tuona jouluaattoiltana Genevessä kohtasivat nimittäin maailman kahdeksan suurimman hehkulamppuvalmistajan edustajat: Philips-konsernin Anton Philips oli saapunut paikalle Hollannista, Osram-yhtiön johtaja William Meinhardt Saksasta ja General Electric -yhtiön edustajat Yhdysvalloista, ja paikalla oli tuottajia myös Meksikosta ja Japanista asti.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun he tapasivat. Yhtiöissä oltiin pohdittu jo kuukausia sitä, miten lamppujen myynnin voitot voitaisiin maksimoida. Tänä jouluaattona asiasta päästiin yksimielisyyteen: kahdeksan hehkulamppuja tuottavaa yhtiötä perustaisi kartellin, jonka avulla he voisivat hallita markkinoita.

1900-luvun alun hehkulamppumainoksissa korostettiin usein sitä, miten kysessä oli lähes ihmeen kaltainen tuote.

© Imageselect

Kartellin tavoitteena oli perustajiensa mukaan ”turvata ja ylläpitää sähkövalon tasaisen korkeaa laatua ja kasvattaa sen tehokkuutta sekä edistää sen käytettävyyttä kuluttajien eduksi”.

Todellisuudessa miesten aikomukset olivat päinvastaiset. Yhteistyöstä haluttiin kuitenkin antaa ruusuinen kuva, ja seuralle annettiin runollinen nimi Phoebus (Foibos), joka oli kreikkalaisen mytologian valon jumalan Apollonin lisänimi.

Nimi oli kuvaava: kartellin vaikutusvaltaiset jäsenet näkivät itsensä jumalina, joille kaikki oli sallittua voiton tekemisen nimissä. Historian ensimmäinen kansainvälinen kartelli oli syntynyt, ja sen perusajatus – tuotteiden laadun heikentäminen myynnin ja voittojen kasvattamiseksi – jättäisi myös pysyvän jäljen kapitalistiseen maailmaan.

Phoebus-kartellia ympäröi salamyhkäisyys, mutta historioitsijat tietävät ainakin neljän henkilön olleen paikalla 24. joulukuuta vuonna 1924 tapaamisessa, jossa kartelli perustettiin.

© GaHetNa (Nationaal Archief NL)

Anton Philips – Philipsin johtaja

Hollantilainen Frederik Philips aloitti hehkulamppujen valmistamisen poikansa Gerardin kanssa vuonna 1891. Pikkuveli Anton johti sittemmin yhtiön kansainväliseen menestykseen – ja Phoebus-kartelliin.

© German Federal Archives

William Meinhardt – Osramin hallituksen puheenjohtaja

Kartelli oli etenkin William Meinhardtin luomus. Hän oli koonnut Saksan hehkulamppuvalmistajat Osram-yhtiöönsä ja oli panemassa alulle Phoebusta, jossa hän toimi hallituksen puheenjohtajana.

© German Federal Archives

Owen D. Young – General Electricin pääjohtaja

Young oli Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimpia liikemiehiä ja toimi viiden presidentin neuvonantajana. Hän johti General Electric -yhtiötä, joka tuotti muun muassa radioita, kelloja ja hehkulamppuja.

© History archive

Franjo Hanaman – keksijä

Hanaman keksi volframista valmistetun hehkulangan, joka paloi kirkkaammin mutta vähemmän aikaa. Hän edusti unkarilaista Tungsgram-yhtiötä, Euroopan kolmanneksi suurinta hehkulamppujen valmistajaa.

Huuma hiipui markkinoilla

Hehkulamppuja oli käytetty jo vuosikymmeniä ennen Phoebus-kartellin perustamista. Jo 1850-luvulla saksalaissyntyinen kelloseppä Heinrich Göbel onnistui verstaallaan New Yorkissa johtamaan sähköä hiilletyn bambusäikeen läpi, jolloin se hehkui valoa ilmattomassa lasiastiassa. Kunnian sähkövalon keksimisestä sai kuitenkin lopulta yhdysvaltalainen Thomas Alva Edison, joka patentoi keksinnön vuonna 1879.

Sähköverkkoja alettiin rakentaa 1910-luvulla, ja hehkulamputkin alkoivat yleistyä – aluksi vauraissa kotitalouksissa, joissa luovuttiin ilomielin kynttilöistä ja kaasuvalaisimista kirkkaamman valon tähden.

Pariisia kutsutaan valon kaupungiksi, ja vuonna 1878 siellä nähtiin ensimmäiset sähköiset katuvalot. Kolme vuotta myöhemmin Pariisissa oli jo 4 000 sähköistä katuvaloa.

© New York Public Library

Hehkulamppujen myynti oli 1920-luvun alussa erityisen tuottoisaa bisnestä. Muun muassa General Electric, Osram ja Philips tahkosivat rahaa myymällä hehkulamppuja valaistukseen, lämmitykseen ja lääketieteelliseen käyttöön.

Osramin johtaja William Meinhardt saikin hyristä tyytyväisyydestä toimistossaan Münchenissä vuonna 1922 tutkiessaan vuoden myyntilukuja – saksalaisjätti myi sinä vuonna 63 miljoonaa hehkulamppua. Seuraavana vuonna myynti putosi kuitenkin 28 miljoonaan, ja kun lasku jatkui vuonna 1924, Meinhardt otti yhteyttä alan muihin suuryrityksiin.

Kartellin oli määrä kääntää tilanne edukseen minimoimalla kilpailu ja maksimoimalla omat voittonsa. Ensimmäinen tavoite saavutettaisiin asettamalla kiinteä hinta yritysten hehkulampuille. Kartellin jäsenet neuvottelivat lisäksi kansainvälisten markkinoiden jaosta, jolla estettiin kalliit hintasodat.

Markkinaosuus määriteltiin kunkin valmistajan edellisvuoden myynnin perusteella. Lisäksi yhtiöt jakoivat tietotaitoa ja sopivat patenttien vaihtamisesta keskenään voidakseen yhdenmukaistaa tuotteensa.

”Voisimme tehdä hehkulamppuja, jotka kestävät tuhat vuotta, mutta sitä kukaan meistä ei halua.” Phoebus-kartellin sisäinen muistio

Kartellin jäsenillä oli toki tiedossa, miksi myynnit laskivat – lamput olivat liian kestäviä. Tehtaiden insinöörit olivat vuosikymmeniä kehittäneet mahdollisimman pitkäikäisiä hehkulamppuja, ja vuonna 1924 ne saattoivat kestää yli 2 500 tuntia.

”Voisimme tehdä hehkulamppuja, jotka kestävät tuhat vuotta, mutta sitä kukaan meistä ei halua”, todettiin kartellin sisäisessä muistiossa.

Kartellin jäsenet päättivät sen sijaan valmistaa hehkulamppuja, joiden käyttöikä oli lyhyempi, ja tulivat samalla luoneeksi historian ensimmäisen esimerkin suunnitellusta vanhenemisesta. Kuluttaja sai kehnomman tuotteen, mutta valmistaja takasi tienestinsä, kun asiakkaat joutuivat ostamaan nopeammin uusia lamppuja.

Chailletin hehkulampun valmisti yhdysvaltalainen Shelby Electric Company. Monet muutkin yhtiön 1900-luvun alussa valmistamat hehkulamput toimivat edelleen.

© Shutterstock

Hehkulamppu on palanut jo 120 vuotta

Kun Phoebus-kartellissa lyhennettiin hehkulamppujen käyttöikää, muiden valmistajien tuotteet kestivät vuosia. Yksi niistä on valaissut kalifornialaista paloasemaa jo 120 vuotta.

Ennen kartellin perustamista keksijöille ja insinööreille, kuten ranskalaiselle Adolphe Chailletille, oli kunnia-asia saada hehkulamput palamaan mahdollisimman pitkään.

Chailletin lamput olivat niin hyviä, että yksi, vuonna 1901 Livermoren kaupungin paloasemalla Kaliforniassa päälle kytketty valo palaa edelleen. Niin kutsuttu Centennial Light on siis toiminut jo yli 120 vuotta.

Lähes miljoona tuntia palanut lamppu on nykyisin niin kuuluisa, että sillä on oma kotisivunsa, jossa sen palamista voi seurata. Ironista kyllä, tähän mennessä jo kaksi lamppua kuvaavaa webkameraa on mennyt rikki.

Ei tiedetä varmasti, miksi Chailletin hehkulanka on kestänyt niin pitkään. Yksi selittävä tekijä voi olla se, että lamppu on käsin puhallettu ja sen hiilipohjainen hehkulanka on hieman tavallista paksumpi. Se ei siis katkea vaan sen valo vain heikkenee vähitellen. Lamppu oli alunperin teholtaan 30 wattia mutta nykyisin se vastaa noin neljän watin lamppua.

Lamput tehtiin kehnommiksi

Osramin johtajan Meinhardtin luotsaama kartelli päätti uudessa tapaamisessa Genevessä vuonna 1925, että tulevaisuuden hehkulamppujen käyttöiän tuli olla alle puolet sillä hetkellä myytäviin lamppuihin verrattuna.

”Hehkulamppujen käyttöiäksi ei saa taata, valmistaa tai mainostaa yli tuhatta tuntia”, kartellin huippusalaiseen asiakirjaan kirjattiin. Asiakirja tuli päivänvaloon vasta 80 vuotta myöhemmin, kun saksalainen historioitsija Markus Krajewski alkoi perehtyä kartelliin.

Kartellin painostamina yritysten insinöörit alkoivat kehittää tuotteita, jotka palaisivat nopeammin loppuun. Hehkulampun käyttöikää saatiinkin lyhennettyä muuttamalla hehkulangan kiinnitystä ja muokkaamalla materiaalin koostumusta. Koelamppuja pantiin roikkumaan riveihin, jolloin voitiin seurata, mikä versio kesti täsmällisimmin tuhat tuntia.

Tarkimmin tavoiteajan kestäneet lamput päätyivät prototyypeiksi tulevaan tuotantoon. Kun kehitystyö oli valmis, kartellin jäsenet lanseerasivat uudet lamppunsa mullistavina uutuuksina, joiden valo oli entistä kirkkaampaa. Kuluttajat eivät aavistaneet lamppujen käyttöiän lyhentyneen, ja uutuustuotteet menivät kuin kuumille kiville.

”Kaupallisesta näkökulmasta merkitsee valtavan paljon, ettei tuhannen tunnin juurikaan ylitetä.” Phoebus-kartellin varoitus jäsenilleen

Kartelli piti jäseniään tiukassa otteessa, ja yritysten oli lähetettävä jatkuvasti tuotteistaan näytekappaleita koelaboratorioon Sveitsiin, missä kartellin tekninen osasto testasi niitä perusteellisesti. Kuten kartelli jäseniään varoitti, jokainen poikkeama sovitusta kestosta tuli nimittäin kalliiksi:

”Kaupallisesta näkökulmasta merkitsee valtavan paljon, ettei tuhannen tunnin juurikaan ylitetä, sillä jo kymmenen tunnin ylitys merkitsee koko maailman tasolla yhden prosentin menetystä – mikä vastaa noin 4 000 000:a tuotetta.”

Hehkulamput symboloivat monella tapaa teollistunutta maailmaa, jossa tekniikka voitti entisaikojen pimeyden.

© Geheugen van Nederland

Kartelli käytti mafian menetelmiä

Jäsenet tiesivät aina kartellin perustamisesta asti, että niiden olisi pysyttävä kovina niitä kollegoita kohtaan, jotka eivät noudattaneet uusia standardeja. Kartelli perustikin sakotusjärjestelmän, jota sovellettiin silloin, kun Sveitsin testilaboratoriossa todettiin jonkun yrityksen hehkulampun palavan liian pitkään.

Jos lamppu paloi yli 2 000 tuntia, valmistajan oli maksettava 50 Sveitsin frangia sakkoa tuhatta myytyä yksikköä kohden. Jos lamppu toimi yli 2 500 tuntia, sakko nousi sataan frangiin, ja 3 000 tunnin kestoa pidettiin jo pyhäinhäväistyksenä, josta sakotettiin 200 frangia tuhannelta yksiköltä.

Kartellin asiakirjoissa eräs nimeämätön valmistaja määrätään vuonna 1929 maksamaan yhteensä 118 000 frangin sakot, kun tämä ei ole noudattanut kartellin vaatimuksia. Sakko oli varsin merkittävä – se vastaisi 500 uuden Harley-Davidson-moottoripyörän hintaa.

Hehkulampputeollisuus oli loistossaan 1900-luvulla, jolloin myytiin vuosittain satoja miljoonia lamppuja.

© Siemens Historical Institute

Kartelli sakotti jäseniään myös silloin, jos nämä myivät enemmän kuin niiden kiintiöt sallivat. Lukuisat sakot kurittivat muun muassa japanilaista Tokyo Electriciä. Yritys oli vuonna 1927 viisinkertaistanut tuottonsa hehkulamppujen käyttöiän lyhentämisen ansiosta, mutta johdossa ei oltu tyytyväisiä:

”Jos tuottojen kasvu vain valuu suuriin sakkoihin, siinä ei ole mitään mieltä, ja se lannistaa meidät.”

Tokyo Electricissä, kuten muissakin yhtiöissä, tiedettiin kuitenkin, että kartellista ulos jäämisellä olisi vielä kovempi hinta. 1920-luvun myyntiluvut puhuivat selvää kieltä: vuonna 1926 kartellin jäsenet myivät 336 miljoonaa hehkulamppua, neljä vuotta myöhemmin myynti oli kasvanut jo 421 miljoonaan.

Menestystarina sai kuitenkin lopulta päätöksensä.

Monet yritykset ovat kahdeksankymmenen viime vuoden aikana tietoisesti lyhentäneet tuotteidensa käyttöikää. Saksalaisessa tutkimuksessa on arvioitu niin kutsutun suunnitellun vanhenemisen lisäävän tarpeetonta kulutusta 6–14 prosentilla.

© Erik Liljeroth, Nordiska museet

Nailonsukista tuli heikompia

Vuonna 1939 DuPont-yhtiö toi markkinoille nailonsukat, jotka olivat muita sukkia vahvemmat ja kestävämmät. Yhtiö kehotti kuitenkin kemistejään tekemään kuidusta heikompaa, jotta sukat hajoaisivat nopeammin ja myynti kasvaisi.

© Blaine Murphy

Muovi lyhentää käyttöikää

Monissa kodinkoneissa metalliosia on vaihdettu muoviosiin, jotka ovat herkempiä hajoamaan. Esimerkiksi Bosch käyttää halpoja muoviosia tehosekoittimissaan, ja niiden vaihtaminen maksaa saman verran kuin uusi kone.

© Shutterstock

Liima vaikeuttaa korjaamista

Yritykset alkoivat käyttää 1900-luvun lopulla sähkölaitteissa liimaa osien kiinnittämiseen toisiinsa. Tällöin yksittäistä osaa ei voinut enää vaihtaa tai korjata vaurioittamatta samalla muita osia.

© Shutterstock

Tulostimet tekevät tenän

Monet tulostinvalmistajat ovat joutuneet oikeuden eteen, kun on käynyt ilmi, että laitteisiin on asennettu siru, jotka saavat laitteet hajoamaan tietyn tulostemäärän tultua täyteen.

© Shutterstock

Päivitys hidastaa iPhonea

Vanhemmat iPhonet tapaavat hidastua ohjelmistopäivityksen myötä, minkä väitetään olevan tarkoituksellista, jotta käyttäjä ostaisi uuden puhelimen. Apple selittää ilmiötä sillä, että hidastus säästää laitteiden virtaa.

Kartelli hävisi hintasodan

Phoebuksen vaikutusvalta alkoi hiipua jo 1930-luvulla. Voittojen kasvattamiseksi kartelli piti kiinni korkeista hinnoista, vaikka tuotantokustannukset laskivat. Alan uudet yritykset saattoivat tällöin myydä hehkulamppujaan halvemmalla, ja kuluttajat alkoivat suosia niitä vanhojen jättien sijaan.

Esimerkiksi Tokyo Electric ei pystynyt mitenkään estämään satojen uusien lamppuja valmistavien perheyhtiöiden syntymistä Japaniin. Kun maailman markkinoille alkoi pian virrata edullisempia tuotteita, kartellin jäsenet jäivät kilpailijoidensa jalkoihin.

Kartelli yritti uhkailla kilpailijoitaan oikeusjutuilla, mutta kun sen patenttien voimassaoloajat alkoivat päättyä 1930-luvulla, uhkaukset olivat hyödyttömiä.

The Light Bulb Conspiracy -dokumentti kertoo lisää Phoebus-kartellin salatusta historiasta

Vuosina 1930–1933 Phoebus-kartellin myynnit putosivat yli 20 prosenttia vaikka globaalisti markkinat kasvoivat samaan aikaan sähköjen yleistyessä niin tehtaissa kuin kodeissakin. Kun toinen maailmansota puhkesi vuonna 1939, Meinhardt päätti kumppaneineen lopettaa kartellin. Tavallisen hehkulampun käyttöikä pysyi kuitenkin edelleen tuhannessa tunnissa, mitä se on yhä nykyäänkin.

Suunnitellun vanhenemisen ilmiö, jossa tuote tehdään tarkoituksella hajoamaan nopeammin, jäi myös Phoebus-kartellin jäljiltä merkittäväksi osaksi kulutustuotteiden tuotantoa.

”Jokainen laatutuotteiden valmistaja voi todeta, että tuote, joka ei suostu hajoamaan, on liiketoiminnallinen tragedia”, yhdysvaltalaisessa mainosalan Printers’ Ink -julkaisussa kirjoitettiin vuonna 1928.

Tämä oppi vaikuttaakin ohjaavan monien yritysten toimintaa yhä tänäkin päivänä.