Australia "löydettiin" ehkä jo oletettua aiemmin
Italialaiseen renessanssimaalaukseen kuvattu eksoottinen lintu viittaa siihen, että eurooppalaisten kauppasuhteet ulottuivat 1400-luvulla luultua pidemmälle.

Eksoottiset linnut olivat suosittuja 1400-luvun Euroopassa. Niitä pidettiin pyhinä, ja niitä esiintyi usein uskonnollisissa maalauksissa.
Taulun papukaija paljastaa kauppareitin
Yksittäinen lintukin voi muokata käsityksiä historiasta. Näin on tehnyt papukaija, joka esiintyy italialaisen Andrea Mantegnan vuonna 1496 maalaamassa taulussa Madonna della Vittoria. Louvren museossa Pariisissa sijaitsevassa taulussa on kultatöyhtökakadu, joita elää Australiassa, Indonesiassa ja Uudessa Guineassa.
Eurooppalaisten kauppasuhteet eivät historiankirjojen mukaan 1400-luvulla vielä ulottuneet noille alueille, joten kyseistä lintua ei olisi pitänyt tuntea tuolloin Euroopassa.
Yhteyksiä Australiaan oletettua aiemmin
Australialainen taidehistorioitsija Heather Dalton Melbournen yliopistosta uskoo linnun asennon ja olemuksen perusteella, että taiteilijalla on ollut mallinaan elävä lintu. Euroopasta on siis ehkä ollut yhteyksiä Australaasiaan oletettua aiemmin.
"Kultatöyhtökakadu eurooppalaisessa maalauksessa vuodelta 1496 osoittaa, että Kaakkois-Aasiaan ja Australiaan oli kauppareittejä jo ennen kuin eurooppalaiset virallisen tiedon mukaan saapuivat sinne", Dalton väittää.