1600-luvun Elon Musk löysi tien menestykseen

Nuori mies täynnä kunnianhimoa

Stockalperin suku polveutui jumalaa­pelkäävistä vuoristotalonpojista, jotka olivat muuttaneet Brigin kaupunkiin. 14. heinäkuuta 1609 maailmaan putkahti Kaspar, reipas ja tiedonhaluinen poika, joka sai hyvän kasvatuksen jesuiittojen luona Freiburgissa Etelä-Saksassa.

Todistuksen mukaan munkeilla oli ”erittäin suuria odotuksia” nuoren miehen suhteen, kun tämä päätti opintonsa ja palasi kotiin.

Brigissä Stockalper ryhtyi notaariksi, ja jo vuoden päästä hänet valittiin kaupunginraatiin. Hänellä oli suuria suunnitelmia, joille ajat olivat otolliset.

Keski-Euroopassa oli riehunut sota vuodesta 1618 alkaen. Myöhemmin kolmikymmenvuotiseksi sodaksi nimetyn sodan kestoa ei aavistettu vielä vuonna 1633, kun Kaspar Stock­alper lähti Antwerpeniin tapaamaan alankomaalaisia kauppiaita.

Stockalper tiesi, että alppisolat oli suljettu sodan vuoksi eikä kauppatavara liikkunut Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä. Stock­alperin kotikaupunki Brig sijaitsi yhä avoimen kulkureitin alkupäässä.

Alppien ylittäjät eivät yleensä suosineet Simplonin solaa, sillä sen tie oli kehno ja rotkot vaarallisia. Niin kauan kuin sota raivosi, reitti oli kuitenkin ainoa mahdollinen, ja mikä parasta, Stock­alper oli hiljattain hankkinut itselleen yksin­oikeuden liikenteeseen solan läpi.

Kauppiaat ottivat kohteliaasti vastaan kaunopuheisen sveitsiläisen, joka hallitsi kuutta kieltä (saksaa, ranskaa, espanjaa, italiaa, latinaa ja kreikkaa), mutta he olivat silti epäileväisiä. Simplonin solan oli ensin osoitettava toimivuutensa.

Tilaisuus siihen koitti vuotta myöhemmin, kun Savoijin prinsessa Marie de Bourbon Condén piti päästä Alppien yli. Tehtävä oli vaativa, sillä prinsessan saattueeseen kuului viisikymmentä hovin jäsentä ja sata hevosta.

Hanke kuitenkin onnistui. Prinsessa pääsi kahdessa päi­vässä turvallisesti Alppien yli, ja Stock­alper sai ruhti­naal­li­sen palkkion. Tär­kein­tä oli kuitenkin se, että tieto turval­lisesta tiestä Alppien yli kantautui Euroopan kuningashuoneisiin.

Etenkin Espanjan kuninkaalla oli sille käyttöä, sillä maalla oli alueita Italiassa ja Alankomaissa ja ainoa suora tie niihin maitse kulki vihollisen Ranskan halki. Toisaalta myös Ranska tarvitsi oiko­tietä vuorten yli pitääkseen yhteyttä liittolaiseensa Venetsiaan.

Tie sai päällysteet ja majataloja

Stockalperin onnistui toimia diplomaattisesti niin, että sodan osapuolet eivät käyneet toistensa kimppuun Simplonissa.

Stockalper avioitui varakkaan porvarisneidon, Magdalenan, kanssa, joka toi yhteiseen pesään muhkeat myötäjäiset. Stockalper sijoitti rahat pikaisesti siihen, mitä nykysuomessa kutsuttaisiin ”infra-­
struktuuriksi”:

Ensinnäkin reitti päällystettiin. Stockalper hankki tätä varten kahden metrin levyisiä kivilaattoja. Lisäksi hän rakennutti reitin varrelle siltoja, joiden ansiosta matkustavaiset pääsivät kuivin jaloin kuohuvien jokien ja purojen yli, ja perusti säännöllisin välimatkoin majataloja.

Avainkohtiin hän rakennutti kivestä kerrostaloja, joissa oli yöpymis- ja varasto­tilaa niille, jotka esimerkiksi odottivat tavaroidensa tullaamista tai kanto­juhtien vaihtamista. Tavarat kulkivat usein muulien ja aasien selässä.

Eläimet olivat aiemmin olleet riippumattomien säumerien eli aasin­ajajien omistuksessa, mutta saadakseen tavaraliikenteenkin hal­tuunsa Stockalper neuvotteli pitkään säu­merien killan kanssa, kunnes säumerit lopulta luopuivat itsenäisestä asemastaan ja tulivat hänen palvelukseensa.

Tavaroita kuljetti vuorten yli kaikkiaan kaksisataa miestä. Stockalper kääri rahaa kaikesta: aasien vuokrasta, tiemaksuista ja majoituksesta ja ruoasta. Lisäksi hän keräsi tullimaksut piispan puolesta.

Liikenne ei seisahtunut talvisinkaan, sillä Stockalper oli palkannut miehiä lapioimaan tien puhtaaksi. Heidän palkkansa hän maksoi erityisestä talvilisästä, jonka hän keräsi matkustajilta.

Simplonin solan ympäristössä oli runsaasti arvokkaita mineraaleja. Stockalper avasikin kaivoksia, jotka tuottivat hänelle kultaa, rautaa, lyijyä ja kuparia. Metallintuotanto vaati hiiltä, minkä vuoksi Stockalper tarvitsi myös metsiä.

KARTTA: Stockalper muutti Simplonin solan rahasammoksi

Nuoren liikemiehen elämä ei silti ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Hänen nuorikkonsa menehtyi vain kolmen vuoden päästä. Menestyvällä leskellä ei kuitenkaan ollut vaikeuksia löytää uutta puolisoa.

Vain 38 päivän päästä Magda­lenan kuolemasta Stock­alper kihlautui 18-vuotiaan Cäcilian kanssa, jolla myös oli runsaat myötäjäiset ja jonka kanssa Stockalper sai 13 lasta.

Simplonin kuningas rakensi linnan

Vaikka Martti Lutherin opit levisivät laajalle Sveitsissä ja protestanttisuus sai kannattajia myös Valais’n tasavallassa, Stockalper pitäytyi katolisessa opissa ja rakennutti uusia kirkkoja ja avasi luostareita, kouluja sekä sairaalan. Hänen motiivinaan ei kuitenkaan ollut vain Jumalan suosion saavuttaminen.

Itsevarma liikemies oli vakuuttunut siitä, että hän ansaitsi kaiken saavuttamansa rikkauden. Hänen mottonsa oli: Sospes lucra carpat – Jumalan suosikki kuorii kerman päältä – minkä hän kirjoitti tilikirjojensa alkuun.

Stockalper oli vakuuttunut siitä, että maallinen rikkaus oli todiste Jumalan suosiollisuudesta ja että se, joka käytti avujaan maan päällä, palkittaisiin myös taivaassa. Sospes lucra carpat oli kaiken lisäksi anagrammi hänen nimestään muodossa ”Casparus Stockalper”.

Alppitien rakentamisen ja hoitamisen sekä muun liiketoimintansa ohella Stock­alper jatkoi poliittista uraansa, sillä hän oli jo aikoja sitten ymmärtänyt julkisen viran ja yksityisen liiketoiminnan yhdistämisen edut.

Valais’s maapäivillä eli parlamentissa hän sai yhä korkeampia virkoja, ja hän toimi 18 vuoden ajan tasavallan kirjurina eli käskynhaltijan oikeana kätenä ja pääministerinä. Vuonna 1670 hänen ponnistelunsa huipentuivat tasavallan käskynhaltijan virkaan.

Vaalin tulos oli yksimielinen, ja maapäivien jäsenet kehuivat häntä kilpaa.

Vuoden päästä Stockalperin perhe muutti Brigiin rakennettuun uuteen linnaan, jonka tornit nimettiin itämaan tietäjien mukaan Caspariksi, Melchioriksi ja Balthasariksi.

Linna olisi kelvannut kuninkaallekin, ja Ranskan Ludvig XIV kutsuikin liioittelematta Stockalperia ”Simplonin kuninkaaksi”. Stockalper hallitsi Valais’ta taloudellisesti, poliittisesti ja juridisesti. Mitään ei tapahtunut hänen sallimattaan.

”Sillä, jolla ei ole rahaa, ei ole vaikutusvaltaa”, Stockalper totesi.

Sotilaita sotaan kuin sotaan

Aurinkokuninkaan osoittamaan arvostukseen oli syynä erityisesti yksi Stock­alperin liikeimperiumin osa: 1 200 hyvin koulutettua sotilasta, joita Stock­alper vuokrasi sopivaa korvausta vastaan Euroopassa käytyihin sotiin.

Aurinkokuninkaalla oli Stockalperin rykmenttiin etuoikeus, mitä hän käyttikin useasti. Jos Ranska ei tarvinnut sotilaita, ottajia oli jonossa, sillä jopa paavi vuokrasi sotilaita Stockalperilta.

Stock­alperin miehet tunsivat toisensa jo nuoresta, ja he olivat taistelleet yhdessä pitkään. Hänen joukkonsa olivat siksi paljon tehokkaammat kuin muut Euroopan palkkasoturiarmeijat.

Ne koostuivat yleensä sekalaisesta joukosta onnen­onkijoita, joiden taistelumoraali oli kyseenalainen. Tavallisista palkkasotureista teki epäluotettavia sekin, että päälliköt usein jättivät palkat maksamatta. Sveitsiläisille näin ei käynyt:

”Ei rahaa, ei sveitsiläisiä”, Euroopan hallitsijoilla oli tapana todeta. Jos he halusivat käyttöönsä sveitsiläistasavaltojen hyviä sotilaita, heidän ei auttanut kuin pulittaa sovittu summa.

Stockalper sai maksun hallitsijoilta, ja kun hän oli jakanut sotilaille osuutensa, hänelle jäi itselleenkin aina sievoinen summa. Kun sota lopulta päättyi vuonna 1648 ja palkkasotilaiden kysyntä lopahti, Stockalper keskittyi uuteen liiketoimintaan eli suolaan.

Stockalperin oli onnistunut hankkia itselleen yksinoikeus suolakauppaan Valais’ssa, jossa sitä ei ollut luonnostaan ja jonne tuotiin vuosittain noin tuhat tonnia suolaa. Suola oli olennainen osa ruokavaliota, ja sitä käytettiin muun muassa säilönnässä ja juustonvalmistuksessa.

Suolan tuottaminen oli itsessään halpaa, mutta siitä kerättiin runsaasti tullia ja muita maksuja. Ennen kuin suola ehti tuotantopaikalta kuluttajalle, sen hinta nelinkymmenkertaistui, ja eniten hinnannoususta hyötyi tietysti Stockalper.

Velka koitui Stockalperin kohtaloksi

”Jumalan suosikki” keräsi ansaitsemansa voitot yksityiseen pankkiinsa, joka lainasi rahaa muun muassa Euroopan kruunupäille. Ja jos nämä eivät kyenneet maksamaan velkojaan, Stockalper otti mielellään rahan sijasta maksuksi maata tai muita suosionosoituksia.

”Mikään ei ole pysyvää, vain maa ja kiinteä omaisuus ovat”, Stockalper tiesi.

Myös Valais’n yksityishenkilöt turvautuivat usein Stockalperin apuun, jos sato epäonnistui tai piti saada jostain rahaa myötäjäisiin. Stockalper lainasi rahaa etenkin vaikutusvaltaisille henkilöille, kuten piispalle tai Valais’n maapäivien jäsenille, joista tuli velan vuoksi hänestä riippuvaisia.

Ei ihme, että hänet valittiinkin käskynhaltijaksi kolme kertaa. Stockalper hallitsi päättäjiä lainoilla kahdeksan vuoden ajan, kunnes vastaan tuli tilanne, jollaista hän ei ollut odottanut.

110:sta maapäivien jäsenestä 87 oli lopulta Stockalperille niin paljon velkaa, että he eivät kyenneet maksamaan sitä takaisin. Koska tilanne oli velallisten kannalta toivoton, he päättivät hankkiutua eroon lainanantajastaan.

Tämän mittaamattomat rikkaudet ja mahtava linna olivat jo ennestään herättäneet väestössä kateutta. Porvarisvesan käyttäytyminen kuninkaan lailla synnytti vihaa tasavaltalaisissa, jotka arvostivat vapauttaan päästyään irti Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta.

Kun maapäivien oli määrä vuonna 1678 äänestää Stockalperin suolamonopolin jatkamisesta, velalliset iskivät.

”Nuoruudestaan asti herra Stockalper on tottunut hyökkäämään ajattelematta tai kysymättä. Hän uskoo, että hän voi tehdä mitä vain”, todettiin vihaa uhkuvassa syytteessä, jossa Stockalperin kerrottiin syyllistyneen ”karkeuksiin ja pahansuopuuteen, jonka vertaista ei tunneta maassamme”.

Maapäivät luki Stockalperille syytöskirjelmän, jossa häntä syytettiin 18 rikoksesta, muun muassa virkarikoksesta, palkkasotilaiden pettämisestä, tullimaksupetoksista ja suolakauppahuijauksesta.

Entinen käskynhaltija vaadittiin tunnustamaan syyllisyytensä kuolemanrangaistuksen uhalla. Hänen piti myös luovuttaa omaisuutensa tasavallalle, ja tunnustuksen puristamiseksi hänestä irti hänet määrättiin arestiin Sioniin.

Liikeimperiumi mureni

Kesäkuussa 1678 Stockalper vapautui arestista ja pääsi palaamaan Brigin linnaansa, missä hän tapasi maapäivien virkamiehet luetteloimassa kiireellä hänen omaisuuttaan.

Ker­rotaan, että pelas­taakseen edes osan omaisuuttaan Stock­alper tarjoutui tuomaan kaikki arvo­esineensä linnan kappelin alttarille. Kun hän oli kantanut kaikki kauppakirjat, panttikirjeet, kullan ja hopean sinne, hän piilotti puolet niistä alttarin alle.

Jumalaapelkäävä liikemies pystyi näin vannomaan totuudenmukaisesti, että ”Kaikki omistamani on kätteni alla!”

Perimätiedon mukaan Stockalperin huijaus toimi – hetken. Virkamiehet jatkoivat vääjäämättä työtään ja laskivat Stockalperin omaisuuden arvoksi kaksi miljoonaa Valais’n puntaa.

1600-luvulla määrällä olisi voinut ostaa 122 233 lypsylehmää. Summaan ei ollut edes laskettu Stockalperin omistuksia Valais’n ulkopuolella, kuten Domodossolan palatsia tai Brigin linnaa, jotka tämä sai pitää.

Tulevaisuus näytti synkältä. Stockalperin vastustajat jakoivat keskenään hänen imperiuminsa, ja yksi heistä oli hänen arkkivihollisensa Adrian In-Albon.

Käskynhaltijana ollessaan Stockalper oli kieltäytynyt naittamasta tytärtään In-Albonille, ja nyt tämä syytti häntä majesteettirikoksesta Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisaria vastaan.

Pian Stockalper ymmärsi, etteivät hänen vastustajansa luovuttaisi ennen kuin hänet mestattaisiin. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli jättää kaikki ja paeta.

Palvelijat satuloivat Stockalperille hevosen, ja hän katosi yöhön parin uskollisen miehen kanssa määränpäänään Domo­dos­solan palatsi rajan toisella puolella.

Linnaan jäi muun muassa hänen laaja kirjastonsa ja muistikirjansa, joihin hän oli kerännyt viisauksia, kuten tämän: ”Niin kuin varjo seuraa ruumista, kateus seuraa hyvää mainetta.”

Jälkikirjoitus:

Kaspar Stockalper vietti Domodossolassa viisi vuotta, kunnes tilanne Valais’ssa rauhoittui. 75-vuotias pakolainen joutui pyytämään julkisesti anteeksiantoa, jotta hän pystyi palaamaan kotiin. Hän kuoli 29. huhtikuuta 1691 linnassaan katkerana miehenä.

Stockalperin suvun viimeinen jäsen kuoli Brigissä vuonna 1975.

Solien sulkeminen kolmikymmenvuotisen sodan aikana sai Euroopan suurvallat ymmärtämään Sveitsin merkityksen vapaalle kaupalle. Rauhanneuvotteluiden aikana Sveitsin valaliiton tasavallat saivat täyden itsenäisyyden Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta. Alppimaan puolueettomuudella haluttiin taata solien pysyminen auki jatkossakin.