Pahaenteinen natina kantautui Titanicin tyylikkääseen tupakointisalonkiin.
Ääni tuli aluksen puuosista, jotka vääntyivät laivaan syöksyvien hyisten vesimassojen paineessa.
Uppoamaton laiva oli antamassa periksi.
Thomas Andrews seisoi salongin keskellä ja nojasi eteenpäin pysyäkseen pystyssä lattian kallistuessa yhä jyrkemmin. Titanicin yleensä niin energinen pääsuunnittelija oli jähmettynyt paikoilleen kädet puuskassa, kun stuertti John Stewart kurkisti huoneeseen huhtikuun 15. päivänä kello 2.10.
”Ettekö edes halua yrittää pelastautua, herra Andrews?”, hän kysyi.
Andrews ei vastannut. Hän oli tiennyt jo yli kahden tunnin ajan, että hänen suurenmoinen laivansa uppoaisi.
Pääsuunnittelija oli ollut luomassa Titanicia ensiluonnoksista lähtien, ja työ oli huipentunut viisi päivää aiemmin loistoristeilijän lähdettyä matkaan Southamptonista.
Titanic oli hänen ylpeytensä ja kuin hänen oma lapsensa.
Andrews ei ollut aikeissakaan jättää alusta.
Andrews sai unelmatehtävän
Thomas Andrews oli vain 16-vuotias, kun hän aloitti työt Belfastin Harland & Wolffin telakalla, missä hänen enonsa William Pirrie oli osaomistajana.
Roteva teinipoika ahkeroi puuseppien pajoissa ja telakkahalleissa ja oppi vähitellen kaiken laivanrakentamisesta. Vuonna 1907 hän eteni 34-vuotiaana Harland & Wolffin suunnittelupäälliköksi.
Muutaman kuukauden kuluttua Andrews sai unelmiensa toimeksiannon.
White Star -varustamo halusi panostaa Atlantin laivamatkailuun ja houkutella etenkin rikkaita matkustajia jättimäisillä loistoristeilijöillä. Harland & Wolff sai kunnian rakentaa kolme maailman suurinta laivaa – muun muassa Titanicin.
Näin White Star Linen höyrylaivat kehittyivät 20 vuodessa
- SS Tauric, 1891, 140,2 m pitkä, keskinopeus 20 solmua.
- SS Cymric, 1898, 178,4 m pitkä, keskinopeus 15 solmua.
- RMS Oceanic, 1899, 215 m pitkä, keskinopeus 19 solmua.
- RMS Baltic, 1904, 222,2 m pitkä, keskinopeus 16 solmua.
- RMS Adriatic, 1907, 222 m pitkä, keskinopeus 17 solmua.
- RMS Titanic, 1912, 269 m pitkä, keskinopeus 21 solmua.
Ahkera ja pienimpiäkin yksityiskohtia myöten tarkka Andrews oli juuri oikea henkilö tehtävään. Yhdessä telakan johtajan Alexander Carlislen kanssa hän ryhtyi suunnittelemaan uutta loistoristelijää.
Maaliskuussa 1909 luonnokset ja mallit alkoivat muuttua todeksi 269 metriä pitkästä kölistä alkaen. Titanicin rakennustöissä oli apuna 17 nosturia, ja rungon kokoamiseen kului muun muassa kolme miljoonaa niittiä. Andrews valvoi teräsjättiläisen rakennustöitä herkeämättä.
”Hänellä vaikutti olevan pohjattomasti energiaa, ja hän uppoutui työhönsä täysillä”, eräs Andrewsin kollega muisteli.
Tehdäkseen Titanicista erityisen turvallisen Andrews jakoi aluksen rungon 16 osastoon, jotka oli eristetty vesitiiviillä väliseinillä eli laipioilla. Niiden avulla voitiin estää veden tulviminen osastosta toiseen. Uusimman sähkötekniikan ansiosta osastojen vesitiiviit ovet voitiin myös sulkea salamannopeasti komentosillalta käsin.
”Onnettomuuden sattuessa, tai milloin muuten on tarpeen, kapteeni voi vain sähkökytkintä painamalla tehdä laivasta käytännössä uppoamattoman”, The Shipbuilder -lehden vuoden 1911 erikoisnumerossa ihasteltiin.
”Keskustelimme kaksi tuntia ensimmäisen luokan hyttien matoista ja viisitoista minuuttia pelastusveneistä.” Harland & Wolffin johtaja Alexander Carlisle, 1912
Huippumodernien turvallisuusmekanismien vuoksi laivan rakentaja eivätkä varustamo nähneet tarpeelliseksi lisätä Titaniciin pelastusvenepaikkoja kaikille matkustajille, etenkin kun lakikaan ei sitä edellyttänyt vuonna 1912 .
”Keskustelimme kaksi tuntia ensimmäisen luokan hyttien matoista ja viisitoista minuuttia pelastusveneistä”, johtaja Carlisle myönsi turman jälkeen.
Suunnittelija teki tarkkaa työtä
Kesällä 1910 Andrewsille siirrettiin kokonaisvastuu Titanicista Harland & Wolffin uutena toimitusjohtajana, kun Carlisle jäi eläkkeelle. Ylennys sopi hyvin Andrewsille, joka piti Titanicia jo kuin omanaan.
Toukokuussa 1911 pääsuunnittelijalle koitti lopulta suuri päivä, kun Titanicin sisältä vielä keskeneräinen runko laskettiin vesille. Seuraavaksi kattilahuoneeseen laskettiin sadan tonnin painoiset kattilat ja neljä jättimäistä savupiippua pystytettiin paikoilleen.
Lopulta oli aika sisustaa alus kelluvaksi loistohotelliksi.
Titanic oli kelluva palatsi
Liikuntaa sähkökamelilla
Venekannella oli liikuntaa kaipaavien matkustajien käytössä kuntosali, joka oli varustettu uusimmilla laitteilla, kuten sähköhevosella ja -kamelilla.
Portaikko oli Titanicin helmi
Ensimmäisen luokan ruokailusalonkiin johtava portaikko oli Andrewsin mestariteos. Päivällä sinne tulvi luonnonvaloa lasikupolista, iltaisin tilaa valaisivat kullatut kristallivalaisimet.
1. luokan uima-allas
Ensimmäisen luokan matkustajat pääsivät uimaan ensimmäiseen höyrylaivaan koskaan rakennettuun uima-altaaseen. Allas täytettiin merivedellä, joka lämmitettiin laivan kattiloissa.
Turkkilaisen saunan tunnelmaa
Turkkilainen sauna oli sisustettu koristeellisin kaakelein ja itämaisin valaisimin. Tarjolla oli lämpimiä ja kylmiä kylpyjä sekä uusi ”sähkökylpy”, jonka höyryn sanottiin virkistävän.
Ykkösluokassa oli upeat matot
Ensimmäisen luokan sviiteissä oli hienojen hotellien tapaan käsinkudotut matot ja empiretyyliset huonekalut. Toisen luokan kalleimmissa hyteissä oli mahonkikaapit ja pehmeät matot.
Andrews valvoi henkilökohtaisesti puuseppien työtä ja varmisti, että kaikki paneelit vastasivat aluksen ylellistä tyyliä. Hän suunnitteli yksityiskohtia myöten jopa kolmannen luokan tilat ja asennutti sähkövalot ja pesualtaat alimmankin kannen hytteihin.
Keskiyöllä 3. huhtikuuta 1912 Titanic saapui Southamptoniin. Andrews ahkeroi yhä neitsytmatkaa edeltävällä viikolla.
”Herra Andrews ei levännyt hetkeäkään vaan paneutui niin hyllyihin, pöytiin, tuoleihin, kerrossänkyjen tikkaisiin kuin tuulettimiin ja totesi, ettei olisi tyytyväinen, ellei kävisi itse läpi kaikkea”, hänen sihteerinsä muisteli.
Vasta päivää ennen lähtöä New Yorkiin pääsuunnittelija saattoi hengähtää hetkeksi.
”Titanic on nyt täysin valmis, ja uskon, että se on yrityksellemme kunniaksi huomenna, kun lähdemme matkaan”, hän kirjoitti vaimolleen huhtikuun 9. päivän iltana.
Titanicin synty lukuina
Maailman suurimman aluksen rakentamiseen kului valtavasti rahaa ja työtunteja, ja se maksoi myös ihmishenkiä.
Titanic oli ”lähellä täydellistä”
Southamptonissa Titanicia ylistettiin vuolaasti. Lehdet kuvailivat sitä ”unelmien laivaksi” ja ”alukseksi, joka ylittää kaiken muun kelluvan”.
Thomas Andrewsilla ei ollut aikaa jäädä paistattelemaan kehuihin. Ensimmäisen luokan matkustajille oli toki tarjottava kunnia saada tavata laivan rakentaja, mutta hänen ensisijainen tehtävänsä oli tutkia, miten laiva toimi käytännössä.
Andrews kulkikin joka päivä muistikirja kädessään etsimässä mahdollisia parannuskohteita.
Hän pani muun muassa merkille, että kävelykannen seinäpaneelien sävy oli liian tumma, hyttien hattukoukuissa oli liikaa näkyviä ruuveja ja että naisten luku- ja kirjoitushuoneesta voitaisiin erottaa tilaa kahdelle lisähytille, sillä naiset eivät enää juuri tavanneet vetäytyä päivällisen jälkeen keskenään istuskelemaan.
Nämä olivat kuitenkin lopulta pikkuasioita. Huhtikuun 14. päivänä hän totesi ystävälleen, että ”laiva on niin lähellä täydellistä kuin mitä ihmisaivot voivat suunnitella”.
Hieman ennen puoltayötä Andrews istui hytissään A-36 ja kokosi päivän muistiinpanojaan, kun kapteeni Edward Smith lähetti hänelle viestin. Titanic oli törmännyt jäävuoreen, ja Andrewsin olisi parasta tulla arvioimaan mahdollisia vaurioita.
Smith oli sulkenut osastojen väliset vesitiiviit ovet, mutta repeämä oli niin pitkä, että siitä ryöppysi vettä useisiin osastoihin.
Kun Andrews näki kuuden osaston olevan jo veden vallassa, hän tiesi Titanicin kohdanneen loppunsa.
”Laiva on niin lähellä täydellistä kuin mitä ihmisaivot voivat suunnitella.” Pääsuunnittelija Thomas Andrews Titanicista muutama tunti ennen uppoamista
Alus olisi selvinnyt, jos vain neljä osastoa olisi täyttynyt vedestä, mutta osastojen väliseinät ulottuivat vain noin kolme metriä vesilinjan yläpuolelle ja aluksen kallistuessa vesi pääsi leviämään osastosta seuraavaan.
Mikään ei voinut enää pelastaa Titanicia uppoamasta.
Andrews ilmoitti kapteenille vaimeasti, että laiva pysyisi pinnalla enää korkeintaan puolitoista tuntia.
Andrews hoputti matkustajia
Huhtikuun 15. päivänä viittä yli puolenyön kapteeni Smith määräsi pelastusveneet valmiuteen, ja Andrews ryhtyi tekemään kaiken voitavansa matkustajien pelastamiseksi.
”Tilanne on hyvin vakava, mutta älä kerro kenellekään, ettei synny paniikkia”, hän sanoi hyttiemäntä Mary Sloanille.
Andrews tiesi, että levottomuuden lietsomisesta ei seuraisi hyvää, mutta ajan kuluessa hän ymmärsi monien matkustajien suhtautuvan tilanteeseen turhankin kevyesti – kaikki eivät uskoneet, että laiva todella uppoaisi.
”Enkö jo sanonut, että teidän pitää pukea pelastusliivit”, hän ärähti hyttiemäntä Annie Robinsonille.
Puoli yhden aikaan Andrews totesi liikemies John B. Thayerille ja hänen teini-ikäiselle pojalleen, että heillä oli ”enää tunti aikaa”.
Hän ohjeisti tiukasti myös veneisiin nousevia naisia:
”Te ette voi valita mihin veneeseen menette. Älkää vitkastelko vaan pitäkää kiirettä!”
Titanicin vesitiivistä laipiota vastaava väliseinä sisaralus RMS Olympicilla.
Kun keula alkoi kallistua jo selvästi, Andrews arvioi, ettei enempää ollut enää tehtävissä.
39-vuotias pääsuunnittelija lähti kannelta, missä paniikki oli päässyt valloilleen, ja laskeutui tupakointisalonkiin laivan perään. Siellä hän myös kuolisi.
Suunnittelija upposi aluksensa kanssa
Kun stuertti John Stewart näki viimeisenä Andrewsin kello 2.10, Titanicin pääarkkitehti seisoi keskellä tupakointisalonkia.
Vihreällä huopapöydällä oli pelastusliivi, ja Andrews katseli takan ylle ripustettua Plymouth Harbour -nimistä maalausta.
Se esitti Titanicia satamakaupunki Plymouthin edustalla – alus olisi ohittanut kaupungin palatessaan Englantiin. Andrews olisi palannut kotiin juhlittuna nerona, joka oli luonut maailman suurimman ja ylellisimmän laivan. Nyt hän oli kuitenkin epäonnistunut.
Matkattuaan viisi päivää Titanic vajosi Atlantin syvyyksiin ja vei mukanaan Thomas Andrewsin ja yli 1 500 matkustajaa.