Turman jälkeen sotilaat etsivät kuolleita ja loukkaantuneita melassin seasta ja yrittivät kartoittaa tuhojen laajuutta. 

© The Boston Public Library

Sokeritsunami levitti kuolemaa ja kaaosta Bostoniin

Tammikuussa 1919 Bostonin satamassa romahti siilo, jossa oli 12  000 tonnia melassia. Melassiaalto hyökyi satama-alueelle, ja sadat joutuivat tahmean vyöryn uhreiksi.

maanantai 13. maaliskuuta 2017 teksti Michelle Skov

Isaac Gonzales oli useaan otteeseen ­varoittanut työnantajaansa US ­Industrial Alcohol Companya ­uhkaavasta vaarasta. 

Hän oli kuullut terässiilon natisevan liitoksissaan laivojen tyhjentäessä melassilastinsa sinne ja nähnyt, miten siilon kyljistä hilseili ruostetta. 

Kun siilosta eräänä päivänä irtosi useita niittejä, Gonzales pyysi esimiestään korjauttamaan sen. Yhtiö tyytyi kuitenkin vain paikkaamaan pahimmat halkeamat.

15. tammikuuta 1919 oli poikkeuksellisen leuto talvipäivä Bostonissa. 

Satamatyöläiset hikoilivat kuormatessaan tynnyreitä junien tavaravaunuihin ja ­pinotessaan laatikoita kasoihin. 

Miehet eivät kiinnittäneet mitään huomiota ­sataman yllä kohoavaan 15 metrin korkuiseen terässiiloon, johon mahtui noin yhdeksän miljoonaa litraa melassia.

Kulmakunnan lapset sen sijaan parveilivat kilvan siilon luona, sillä sen kylkiä pitkin valu­i makeita melassivanoja, jotka muodostivat maahan lammikoita. 

Mukana olivat yhdeksänvuotias Antonio DiStasio, hänen 10-vuotias sisarensa Maria ja 10-vuotias Pasquale Iantosca.

Yhtäkkiä siilosta alkoi kuulua matalaa jyrinää, ja siinä samassa siilon kyljet repesivät. Tuhannet teräsniitit sinkoutuivat ilman halki kuin luodit, ja silmänräpäystä myöhemmin satama-alueelle vyöryi 12  000 tonnia tahmeaa melassia. 

50 kilometrin tuntino­peudella etenevä neljän metrin korkuinen aalto pyyhkäisi mukaansa hevosia, painavia teräsrakenteita, junanvaunuja ja ihmisiä, kuljetti uhrejaan vauhdilla ja paiskasi nämä sitten rakennuksia vasten. 

Melassiaalto eteni vääjäämättä ja tunkeutui talojen pohjakerroksiin, joissa olleet ihmiset yrittivät epätoivoisesti päästä pakoon ­tukahduttavaa tahmeaa hyökyä.

Antonio näki, miten melassiaalto vei mukanaan ­hänen Maria-siskonsa. Hän itsekin tempautui virran mukaan ja paiskautui vasten revenneestä siilosta irronnutta teräspalkkia, jonka terävä reuna viilsi hänen päähänsä pitkän haavan. 

Viime hetkellä muuan mies huomasi melassivirrassa verta vuotavan pikkupojan ja veti tämän turvaan seipään avulla.

Aalto eteni vastustamattomalla voimalla läpi satama-alueen ja läheisten korttelien. Se murskasi liikkeiden näyteikkunoita ja julkisivuja ja kaatoi hataria taloja. 

Vyöry repi paloaseman perustuksiltaan ja kuljetti sen aivan satama-altaan reunalle asti. 

Hyökyaallon vietäväksi joutuneet huusivat hädissään apua yrittäessään vapautua tahmeasta virrasta.

Hajonnut melassisiilo leikattiin kappaleiksi polttoleikkureilla. Sataman puhdistaminen melassista kesti ­viikkokausia.

© Kuvat julkaistu The Boston Public Libraryn luvalla

Melassihyöky aiheutti laajaa tuhoa

Pian onnettomuuden jälkeen satamaan alkoi virrata ambulansseja sekä satoja poliiseja, palomiehiä, lääkäreitä ja vapaaehtoisia auttajia. 

Satamassa ankkurissa olleen sotalaivan miehistökin tarjoutui osallistumaan pelastustöihin. Auttajien oli vaikea uskoa satamassa näkemäänsä hävitystä todeksi.

Satama näytti siltä, kuin sen yli olisi ajettu valtavalla jyrällä. 

Rakennuksia oli murskana, ikkunat olivat säpäleinä vielä toisen kerroksen korkeudella, ja joka paikkaa peitti paksu tahmainen kerros, jonka läpi pelastajat joutuivat tarpomaan päästäkseen auttamaan uhreja.

Boston Post -lehden toimittaja kirjoitti järkyttyneenä: ”Hevosia kuoli kuin kärpäsiä kärpäspaperissa. Mitä enemmän ne reuhtoivat päästäkseen vapaaksi, sitä syvemmälle ne vajosivat. ­Ihmiset kokivat saman kohtalon.”

Onnettomuuspäivänä löydettiin 11 uhrin ruumiit ja yli 40 loukkaantunutta vietiin sairaalaan hoidettavaksi. 

Lääkärit imivät uhrien keuhkoista melassia, ja sairaalan lattiat tahriintuivat siirappiin ja vereen. Sairaalan sängyt muuttuivat käyttökelvottomiksi, kun niiden pyörät tarttuivat kiinni tahmeaan lattiaan.

Pelastuspartiot etsivät kadonneita yhdessä omaisten kanssa. 

Maria DiStasion ruumis löydettiin ensimmäisten joukossa palomiehen huomattua hänen pitkät kiharat hiuksensa melassilammikossa. Pasqualen ruumis löydettiin neljä päivää myöhemmin.

Turmassa kuoli kaikkiaan 20 ihmistä, ja se aiheutti miljoonien dollarien tuhot. 

Siilon omistanut US Industrial Alcohol Company sai syytteen turvallisuuden laiminlyömisestä, ja kuusi vuotta kestäneen oikeustaistelun päätteeksi yhtiö suostui maksamaan korvauksia uhrien omaisille. 

Korvauksia saivat myös Marian­ ja Pasqualen vanhemmat. 

Kieltolain uhka johti viinatulvaan

Melassi on sokerinvalmistuksen sivutuote. 

Niin sanottu teollisuusmelassi oli hyvin tärkeä aine ensimmäisen maa­ilman­sodan aikana, sillä siitä ­valmistetusta teollisuusalkoholista tehtiin räjäh­dysaineita. 

Monet ­yritykset ansaitsivatkin melassilla suuria summia.

Kun maailmansota loppui marras­kuussa 1918, yritysten varastoissa oli miljoonia litroja melassia, jota voitiin käyttää rauhan aikana rommin valmistukseen. 

Raittiusjärjestöt ja poliitikot ajoivat Yhdysvaltoihin kuitenkin alkoholin myynnin, viennin ja hallussa­pidon täyskieltoa.

Yhdysvaltojen rommitislaamoille tuli kiire: niiden piti saada varastoitu melassi käytettyä ja siitä tehty rommi myytyä ­ennen kuin kieltolaki astuisi voimaan 10. lokakuuta 1919. 

Niille tislaamoille, jotka eivät ehtineet käyttää melassi­varantojaan ajoissa, aiheutui suuria taloudellisia tappioita. 

Ehkä sinua kiinnostaa...