San Francisco, Yhdysvallat, 3.5.1906
Rakas isä,
Tilanne täällä on aivan kammottava. Minne tahansa menenkin, näen vain tuhoa ja hävitystä. Tämä kaikki on niin kauheaa, että sitä on mahdotonta sanoin kuvata. Mutta kun se on kerran painunut mieleen, sitä on mahdotonta unohtaa.
Heräsin 18. huhtikuuta noin kello 5.15 siihen, että sänkyni heilui edestakaisin. Se tuntui todella pelottavalta, ja pelkäsin jo, ettei se koskaan loppuisi.
Meidät määrättiin kaduille, ja marssimme Geary Boulevardia pitkin Market Streetille ja sieltä Montgomery Streetille.
Juuri kun olimme kääntymässä Market Streetiltä Montgomery Streetille, näimme miten Palace- ja Grand-hotellit syttyivät palamaan, ja muutamassa minuutissa ne molemmat olivat liekkien vallassa.
Valtoimenaan raivoava liekkimeri oli selkäpiitä karmivan kauhistuttava näky.
Urheat palomiehet joutuivat perääntymään askel askeleelta ja kortteli korttelilta yrittäessään parhaan kykynsä mukaan taltuttaa tuota demonia, joka oli tuhoamassa rakkaan San Franciscomme. Heidän ponnistelunsa olivat kuitenkin hyödyttömiä.
He käyttivät dynamiittia, mutta se ei auttanut ja tuli levisi vääjäämättä rakennukseen, jossa Examiner ja Chronicle -sanomalehtien toimitukset sijaitsivat.
Lopulta lieskat saavuttivat Call-rakennuksen, joka törröttää kuin suuri muistomerkki keskellä valtavaa hautausmaata. Tuli tuhosi rakennuksen täysin, ja ennen niin vaikuttava pilvenpiirtäjä on nyt pelkkä nokeentunut tiilikasa.
Tuli jatkoi leviämistään ja saartoi lopulta oikeustalon. Sekin muuttui muutamassa minuutissa valtavaksi tulipatsaaksi, jonka lieskat löivät korkealle ilmaan.
VIDEO – San Franciscon tuhot:
Meitä alkoi hirvittää, sillä meidän ja liekkien välissä oli enää muutama talojen rivistö. Ajatukseni suuntautuivat oitis perheeseeni, jota en ollut nähnyt aamuvarhaisen jälkeen.
Aprikoin, oliko tuli kenties levinnyt jo kotiimme, miten he voivat ja olivatko hekin joutuneet pakenemaan liekkejä.
Huomasin katukiveyksellä paperinpalasen. Nostin sen käteeni ja riipustin siihen nopeasti pari riviä tiedoksi kotiväelle, koska halusin ilmoittaa heille, että olin elossa ja rohkealla mielellä.
Kirjoitin viestin liekkien kajossa ja pyysin erästä miestä toimittamaan sen perille. Myöhemmin kuulin, että äiti oli saanut viestini ja ilahtunut siitä kovasti.
Etenimme kohti kaupungin keskustaa. Tuli oli levinnyt kukkulan yli ja nielaissut uuden Fairmont-hotellin. Kun liekit olivat tehneet tehtävänsä, rakennus oli kauttaaltaan musta ja se erottui terävänä taivasta vasten.
Vetäydyimme takaisin Jefferson Squarelle Golden Gate -sillan ja Octavia Boulevardin tuntumaan. Siellä kohtasimme noin 3 000 ihmisen pakolaisjoukon, joka oli pakkautunut tiiviisti suunnilleen kahden asuinkorttelin suuruiselle alueelle.
Kukaan ei nukkunut sinä ensimmäisenä kamalana yönä. Se oli kerta kaikkiaan mahdoton ajatus sekä kuumuuden että pelon vuoksi.
Neljän aikaan aamulla puolet pataljoonastamme määrättiin Golden Gate Park -puistoon huolehtimaan sinne paenneista kaupunkilaisista.
He kyyhöttivät lakanoista, matoista, huovista ja kaikesta mahdollisesta kyhätyissä teltoissa etsien suojaa kylmältä ja usvalta, jotka valtaavat usein kaupungin illan tullen, kuten hyvin tiedät.
Muutamaa päivää myöhemmin olin vartiovuorossa Third Streetin päässä olevien raunioituneiden rakennusten keskellä.
Siinä vartioidessani huomasin vähän matkan päässä miehen kumartuneena tutkimaan jotakin, joka lojui kadulla. Huusin hänelle ja käskin häntä häipymään, mutta hän ei näyttänyt kuulevan minua. Niinpä nousin seisomaan ja ammuin häntä kohti varoituslaukauksen.
En tietenkään osunut häneen, mutta laukaus säikäytti häntä sen verran, että hän lähti juoksemaan poispäin.
Valmistauduin ampumaan uudelleen, kun kadun toiselta puolelta yhtäkkiä kajahti laukaus ja mies kaatui maahan.
Ampuja oli tavallinen sotamies, joka oli nähnyt miehen pinkaisevan juoksuun minun ammuttuani häntä kohti.
Kun pääsimme miehen luokse, näimme, että luoti oli osunut häntä kaulaan ja hän oli kuollut kuin kivi. Samalla näimme, että hän oli mustaihoinen. Ohikulkeva poliisi käski meitä heittämään ruumiin yhä palaviin raunioihin, ja me teimme työtä käskettyä.
Ihmiset etsivät omaisuuttaan raunioista järistyksen jälkeen. Jotkut yrittivät avata purkkeja nähdäkseen, onko niissä jotain syötävää.
Sitten menimme katsomaan, mitä kummaa tuo piruparka oli kadulla ihmetellyt, ja löysimme miehen hautautuneena puoliksi kivien ja tiilien alle.
Kaivoimme vainajan vapaaksi ja hautasimme hänet yhdessä asuntolan sortumassa kuolleiden 20 vainajan kanssa.
Siellä täällä törröttää yhä korkeita savupiippuja, jotka tuovat mieleen kirkkomaan hauta-muistomerkit.
Lopulta pääsin käymään Market Streetillä. Miten sydäntäni raastoikaan nähdä ne vanhat rakennukset, jotka ovat meille niin tuttuja niiltä ajoilta, kun meillä oli vielä oma yritys! Nyt ne ovat pelkkiä rauniokasoja.
Hengissä selvinneet etsivät järistyksen jälkeen omaisuuttaan talojen raunioista.
Itse asiassa kaikki rakennukset Market Streetiltä alas lauttalaiturille on julistettu niin vaarallisiksi, että niihin ei voi mennä sisälle. Vielä pystyssä olevat rakennukset aiotaankin purkaa turvallisuussyistä.
Kaikki kaupunkimme suuret julkiset rakennukset ovat tuhoutuneet. Kaupungintalokin on pelkkä rauniokasa, ja pian sekin aiotaan purkaa pois.
Jälkikirjoitus
Mittavia tuhoja kärsinyt San Francisco jälleenrakennettiin ennätysajassa, ja vuonna 1915 se oli jo lähes entisensä.
Vuoden 1906 järistyksen uhreja muistetaan vuosittain Lotta’s Fountain -muistomerkillä, jonka luo eloonjääneet kokoontuivat järistystä seuranneina päivinä. Vuonna 1989 San Franciscossa koettiin jälleen raju maanjäristys, jonka voimakkuus oli 6,9 Richterin asteikolla mitattuna ja jossa kuoli 63 ihmistä.