Tuhansia tonneja hiekkaa, maata ja pölyä syöksyi hyökyaallon tavoin Boise Cityn kaupunkiin Yhdysvalloissa Oklahomassa eräänä kevät-päivänä vuonna 1932.
Ensimmäinen varoitus hiekkamyrskystä oli saatu vain muutamaa minuuttia aikaisemmin, kun teräksenharmaa huhtikuinen taivas oli yhtäkkiä alkanut synketä pahaenteisesti.
Kirkuvat lintuparvet täyttivät taivaan, ja tuuli yltyi yltymistään kaupungin puutalojen välisissä kapeissa kujissa. Uhkaava, vinkuva ääni lähestyi ja voimistui vähitellen.
Se muuttui yhä kovemmaksi läpitunkemattoman tumman pilven vyöryessä Boise Cityyn. Tuuli lennätti kaupunkiin valtavan määrän pölyä ja hiekkaa armottomalla voimalla.
Myrsky rikkoi ikkunoita, ja lasinsirpaleet nousivat kieppumaan tuulen mukana. Ja sitten myrsky oli poissa, aivan yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin, mutta se oli jättänyt jälkeensä jopa metrin paksuudelta tomua.
Silminnäkijöiden mukaan kadut, talot ja jopa ihmisetkin olivat pölystä mustia. Alueella ei ollut koskaan nähty mitään vastaavaa. Pölymyrsky oli noussut aivan yllättäen ja iskenyt valtavalla voimalla.
Myräkkä oli kestänyt alle minuutin, mutta Boise Cityn asukkaiden elämän se muutti pysyvästi.
1905
1800-luvun lopussa Keskilännen laajoille preerioille alkoi muuttaa paljon uudisasukkaita. Muutamassa vuosikymmenessä tasangot oli muokattu viljelymaiksi.
1937
Tehokkaan viljelyn seurauksena syntyi pölymyrskyjä, jotka muuttuivat yhä pahemmiksi. 1930-luvulla preeriat olivat muuttuneet autiomaaksi.
Myrsky oli tehnyt joitakin peltoja viljelykelvottomiksi ja sen jäljet olivat karua katsottavaa, eikä kukaan ei osannut pahimmissa painajaisissaankaan kuvitella, että se oli vain alkua tuleville koettelemuksille.
Seuraavien seitsemän vuoden aikana Keskilännessä koettiin useita pölymyrskyjä, ja vähitellen ne muuttivat suuria alueita karuksi ja hedelmättömäksi kuumaisemaksi.
Pölymyrskyjä alettiin kutsua kuvaavalla nimellä Black Blizzards eli ”mustat lumimyräkät”.
Preeriat haluttiin asuttaa
Useimmat Boise Cityn asukkaat olivat muiden Keskilännen uudisasukkaiden tapaan tulleet 1900-luvun alussa hevosvankkureilla preerialle ja asettuneet sinne toiveikkaana viljelemään maata.
Yhdysvaltojen hallitus toivoi, että ihmisiä muuttaisi intiaaneista ja biisoneista tyhjennetyille ”rajaseuduille” maata viljelemään, ja jokaiselle yhdysvaltalaiselle tarjottiin mahdollisuus hankkia itselleen pala viljelymaata.
”Terveyttä, rikkautta ja mahdollisuuksia”, mainosti hallitus, joka tarjosi uudisasukkaille jopa ilmaisen junamatkan lounaaseen Coloradon, Kansasin, New Mexicon, Texasin ja Oklahoman suurille tasangoille.
”Maa oli niin muhevaa, että kun sitä aurasi, se näytti aivan suklaalta.” Maanviljelijä 1920-luvulla
Lupaus halvasta ja hyvästä viljelymaasta sai uudisraivaajia virtaamaan länteen. Varsinainen ryntäys alkoi vuonna 1914, jolloin uudisraivaajat ottivat haltuunsa 53 000 maapalstaa.
Ravinnepitoinen viljelysmaa pantiin alusta asti täyteen hyötykäyttöön. Pian Keskilännen preeriat oli muutettu laajoiksi maissi- ja vehnäpelloiksi. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua vehnän hinta oli kaksinkertaistunut, ja elämä tasankojen maanviljelijänä kuulosti monesta houkuttelevalta ja helpolta.
”Maa oli niin muhevaa, että kun sitä aurasi, se näytti aivan suklaalta”, yksi uudisasukas kuvaili ihastuneena maaperää. Maissin ja vehnän kasvanut menekki ja hintojen nousu innostivat auraamaan yhä lisää maata pelloiksi.
1920-luvulla maanviljelijöiden avuksi tulivat koneet. Traktori teki monen hevosen työn, ja yhtäkkiä maan kyntäminen kävi 15 kertaa aiempaa nopeammin. Preerialle saapui yhä lisää ihmisiä onneaan ja elantoaan etsimään.
Osa heistä oli kuitenkin keinottelijoita, joita kutsuttiin nimellä suitcase farmer. Nämä olivat viljelijöitä, jotka kylvivät vehnää suurelle alalle, korjasivat sadon ja myivät sen hintojen ollessa korkeimmillaan, mutta eivät asettuneet itse alueelle vaan asuivat jossakin muualla.
Traktori vauhditti Keskilännen tasankojen muuttamista pelloiksi.
Kyntäminen edisti eroosiota
Valtavia ruohotasankoja alettiin 1920-luvulla muuttaa huimaa vauhtia tuottoisaksi viljelymaaksi uuden maatalouskoneen, traktorin, avulla.
Kun monia peltoja ei myöhemmin esimerkiksi kuivuuden vuoksi viljeltykään, aiemmin ruohon peittämät alueet jäivät yhtäkkiä täysin paljaiksi ja alttiiksi tuulieroosiolle.
Pelloille ei kasvanut suojaavaa ruohoa, koska sen juuret olivat tuhoutuneet koneellisessa aurauksessa. Paljailla tasangoilla tuuli pääsi myllertämään vapaasti ja nostattamaan kuivunutta maanpintaa, ja näin syntyivät tuhoisat pölymyrskyt.
Laajat tasangot muuttuivat vähitellen keltaisina aaltoileviksi viljapelloiksi, ja presidentti Herbert Hoover oli riemuissaan.
”Amerikka on lähempänä köyhyyden lopullista nujertamista kuin koskaan aiemmin”, vastavalittu presidentti julisti optimistisesti vuonna 1929. Miten väärässä hän olikaan.
Lama laski hintoja
Herbert Hoover oli tuskin asettunut Valkoiseen taloon, kun pörssiromahdus lokakuussa 1929 vei Yhdysvaltojen talouden syöksylaskuun. Raaka-aineiden hinnat alkoivat pudota huimaa vauhtia, ja vaikka viljelijät raatoivat niska limassa, se oli turhaa, sillä vehnän hinta romahti kymmenesosaan aikaisemmasta.
Heillä ei ollut varaa maksaa hankkimiensa maatalouskoneiden lainanlyhennyksiä, ja epätoivoissaan he kyntivät yhä laajempia alueita pelloiksi voidakseen myydä enemmän vehnää.
Kesällä 1931 alkoi pitkäaikainen kuivuus, joka heikensi toimeentulomahdollisuuksia lounaisilla tasangoilla entisestään. Se vähäinen vesi, jota maasta saatiin pumpattua, ei riittänyt valtaville viljelyksille, ja sadot kuivuivat.
Alueen entiset ruohotasangot muuttuivat vähitellen rutikuiviksi ja käyttökelvottomiksi. Maaperää suojaavan ja maata sitovan ruohon sijaan valtavien tasankojen pintaa peitti nyt vain hienojakoinen maa-aines.
Pölymyrskyt tukahduttivat kaiken
Katastrofin ensimmäiset merkit saatiin keväällä 1932, kun tuuli alkoi nostaa mukaansa rutikuivien tasankojen pölyä. Paljaalla maalla tuulet pystyivät etenemään esteettä, ja niin syntyi voimakkaita myrskyjä, jotka keräsivät mukaansa yhä enemmän maata.
Ne muodostivat edetessään jopa satojen metrien korkuisia pölypilviä, jotka saattoivat liikkuasadan kilometrin tuntivauhtia. ”Tuuli raivosi voimalla, jollaista en olisi voinut koskaan kuvitellakaan. Tuntui kuin koko maan pinta olisi puhallettu pois”, kertoi kansasilainen maanviljelijä Lawrence Svobida.
Boise Cityä huhtikuussa 1932 riepotelleen kaltaiset pölymyrskyt piinasivat lounaisia tasankoja lähes viikoittain, ja ne panivat uudisasukkaat lujille.
Kuivuuden vuoksi viljelijät olivat pystyneet viljelemään vain pieniä peltolänttejä, joille vesi oli kannettu sangoilla, ja nyt myrskyt tuhosivat kaiken. Kieppuva maa-aines synnytti staattista sähköä, joka aiheutti voimakkaita sähköiskuja esimerkiksi ihmisten kätellessä toisiaan, ja sähköisyys haittasi viljelyä entisestään.
”Ilman sähköisyys oli tuhonnut kaiken vehnän. Vihreät vehnäpellot olivat palaneet kuoliaiksi”, kertoi oklahomalainen viljelijänpoika, joka näki kasvavan huolen kuvastuvan isänsä kasvoilta.
”Tuntui kuin joku olisi hakannut hiekkapaperilla”, kertoi eräs hiekkamyrskyn kokenut.
Valtava pölymyrsky pimensi Keskilännen
14. huhtikuuta 1935 iltapäivällä Lounais-Yhdysvaltoihin iski 1930-luvun voimakkain pölymyrsky, joka pyyhkäisi 7 osavaltion läpi Kalliovuorten itäpuolella. Pahimmillaan myrsky ulottui 600 metrin korkeuteen ja oli laajuudeltaan yli 200 kilometrin levyinen.
Myrskytuulten keskinopeus oli 80–100 km tunnissa. Yhteensä myrsky nostatti matkallaan ilmaan ainakin 300 000 tonnia maata. 322 ihmistä tukehtui tuulen lennättämiin pöly- ja hiekkamassoihin, ja tuhansia loukkaantui.
Myrsky oli niin voimakas, että osa siitä kulki Washington D.C.:hin yli 3 000 kilometrin päähän.
Koko tasanko oli muuttumassa autiomaaksi, ja muuan alueella käynyt toimittaja alkoi nimittää aluetta Dust Bowliksi eli ”pölykulhoksi”.
Ihmiset peittivät ulos mennessään suunsa kostealla kankaalla, jotta tukahduttava pöly ei kulkeutuisi heidän keuhkoihinsa, ja talojen ikkunat ja ovet tilkittiin kosteilla lakanoilla, sillä silloinkin kun myrsky ei riehunut, kevytkin tuuli nostatti pölyä ilmaan.
Boise Cityssä miehensä ja vuoden ikäisen tyttärensä kanssa asunut opettaja Hazel Lucas Shaw joutui myös kokemaan pölymyrskyjen kauhut.
Vuoden 1932 ensimmäinen raju myrsky oli rikkonut koulun ikkunat, ja sittemmin Shaw oli lopettanut työnsä pystyäkseen paremmin pitämään huolta lapsestaan. Toistuvat myrskyt vaikuttivat kaikkiin arkisimpiinkin askareihin.
- huhtikuuta 1935 tunnetaan nimeltä ”musta sunnuntai”.
Elämä ”pölykulhossa” oli opettanut Shaw’lle, että pöytää ei pitänyt koskaan kattaa, ennen kuin ruoka oli valmista syötäväksi, sillä astiat peittyivät nopeasti tomukerrokseen, ja kattiloissa piti aina olla kannet suojaksi pölyltä.
Eniten Shaw kuitenkin kantoi huolta tyttärestään. Kun hän öisin heräsi syöttämään tätä, tyttären kasvot olivat mustan pölyn peitossa, huulet olivat turvoksissa ja silmät punoittivat, ja tytär sai usein rajuja yskänkohtauksia.
Tilanne oli sama kaikissa Keskilännen pikkukaupungeissa, ja etenkin lapset ja vanhukset kärsivät. Pöly tappoi vuosikymmenen loppuun mennessä yli 7 000 ihmistä sekä paljon kotieläimiä.
Ennen kuin Shaw perheineen lähti Boise Citystä, heidän tyttärensä keuhkot pettivät ja hän kuoli.
Ihmiset pakenivat tasangoilta
”Hautaudumme yhä syvemmälle tomuun”, kirjoitti Boise City News keväällä 1935. Pöly pahensi pitkäaikaista kuivuutta entisestään, sillä pölyhiukkaset estivät sateen pääsyn maahan.
Nälkä ja kurjuus uhkasivat kovia kokeneita viljelijöitä, jotka elivät jo muutenkin niukoilla annoksilla maissia ja papuja. Moni antoi periksi ja muutti länteen hedelmälliseen Kaliforniaan.
Ihmisten pako pölyn piinaamilta alueilta sai Washingtonin poliitikot heräämään.
Valtio tarjoutui ostamaan ihmisiltä terveen karjan, joka ammuttiin ja jonka liha jaettiin nälkiintyneille viljelijöille.
Jotta koko laaja alue ei muuttuisi lopullisesti autiomaaksi, pölyn valtaamat pellot piti kylvää uudelleen. Vuodesta 1935 lähtien hallitus osti maita ja istutti niille ruohoa, ja viljelijöille opetettiin uusia viljelymenetelmiä, joiden avulla voitaisiin estää tuulta kasaamasta pölydyynejä pelloille.
Pölymyrskyt heikkenivät vasta vuonna 1939, ja alueelle saapuivat ensimmäiset kunnon sateet. Silloin jo lähes puolet Boise Cityn ympäristön asukkaista oli lähtenyt länteen etsimään parempaa elämää.