Myrsky muutti Itämeren rannikon kuolemanloukuksi

Satoja ihmisiä hukkui ja kokonaisia taloja huuhtoutui mereen Itämeren tuhoisimmassa myrskytulvassa marraskuussa 1872. Väestön kärsimykset eivät päättyneet tulvavesien laskiessa.

Satoja ihmisiä hukkui ja kokonaisia taloja huuhtoutui mereen Itämeren tuhoisimmassa myrskytulvassa marraskuussa 1872. Väestön kärsimykset eivät päättyneet tulvavesien laskiessa.

Ullstein Bild Dtl./Getty Images

Ahkeraksi työihmiseksi tiedetty 26-vuotias Ane Pedersdatter pestautui 1. marraskuuta 1872 palvelukseen Jens Larsenin tilalle Falsterissa Etelä-Tanskassa.

Hän oli aiemmin työskennellyt läheisellä Bøtøgårdin tilalla.

Anen isä oli kuollut tuberkuloosiin, kun tyttö oli juuri päässyt ripille, ja tämän jälkeen naimaton nuori nainen joutui itse hankkimaan elantonsa.

Onneksi hän löysi pian paikan Jens Larsenin talosta. Työt alkoivat varhain aamulla: ensimmäiseksi piti aina lypsää lehmät.

Ane oli jalkeilla jo aamuviideltä, jolloin lehmät ammuivat jo kärsimättöminä navetassa.

  1. marraskuuta asiat eivät kuitenkaan olleet tolallaan. Voimakas itätuuli ravisti voimakkaasti talon kattoa, ja pihamaa oli veden vallassa, kun Itämeri kuohui yli äyräittensä.

Yksi palkollisista kantoi Anen navettaan aamuhämärissä, jotta tämä pääsisi kuivin jaloin lypsylle. Anan lypsäessä vesi jatkoi nousemistaan, ja talon isäntä pelkäsi, että se yltäisi kohta päärakennukseen saakka.

Isäntä joutui tekemään nopean päätöksen: mikäli vesi vielä nousisi, olisi pakko itsekin hakeutua ylemmäs.

Hän lähetti yhden miehistään noutamaan tikkaat, jotta väki pääsisi suojaan tallin ylisille.

”Kalauttakaa minua päähän ja antakaa minun kuolla”. Navettapiika Ane Pedersdatter

Päätös oli viisas, sillä vesi nousi nopeammin ja rajummalla voimalla kuin Larsen oli koskaan nähnyt.

Kun talon kaikki yhdeksän asukasta kököttivät turvassa heinäkasassa, aallot moukaroivat hataraa rakennusta, jonka seinät alkoivat antaa myöten.

Paniikissa Larsen hoputti perheen ja palvelusväen katolle. Kaikki pääsivät turvaan – paitsi Ane.

Ennen kuin hän ehti ylös, rakennus romahti ja hän jäi puristuksiin kahden kattopalkin väliin. Sitten katto irtosi ja lensi veteen ja virran mukana Bøtønlahdelle.

Ane joutui kylmään meriveteen. Muut eivät saaneet häntä irti ja yrittivät kannatella häntä käsistä, jotta hänen päänsä pysyisi pinnan yläpuolella irronneen katon ajelehtiessa veden mukana.

Hukkumisen lisäksi Anea uhkasi toinenkin vaara, sillä hänellä oli hetki hetkeltä kylmempi. Lopulta kylmä ja kipu alkoivat käydä sietämättömiksi.

”Kalauttakaa minua päähän ja antakaa minun kuolla”, hän rukoili.

© Wikimedia

Rannikko myrskytulvan armoilla

Larsenin tilaa marraskuussa 1872 kohdannutta ilmiötä kutsutaan myrskytulvaksi tai myrskyvuokseksi. Se nosti veden pinnan poikkeuksellisen korkeaksi Itämeren rannoilla.

Falsterin saarella asunut perhe ei suinkaan ollut tulvan ainoa uhri, vaan suuret tulva-aallot hyökyivät yli rantavallien kaikkialla Itämeren lounaisosissa.

Meri pyyhki satojen maatalojen ja monien kaupunkienkin yli, ja veden pinta nousi useissa paikoissa yli kolme metriä normaalikorkeutta ylemmäs.

Myrskytulvan saavuttaman tuhoisan laajuuden syynä oli usean epätavallisen meteorologisen ilmiön yhteensattuma, ja tilanne oli alkanut jo pari viikkoa aiemmin.

Myrsky oli painanut valtavat vesimassat Pohjanmereltä Itämereen aina Suomen rannikolle Pohjanlahteen saakka.

Marraskuun 10. päivänä säätyyppi muuttui. Aluksi tuuli tyyntyi, mutta muutaman päivän päästä se alkoi jälleen puhaltaa koillisesta.

Hirmumyrskyn voimalla puskeva myrskytuuli yltyi yli 32 metriin sekunnissa painaen vesimassoja kohti länttä.

Yleensä Itämeren liiat vesimassat valuvat Tanskan salmien ja Skagerrakin kautta Pohjanmereen, mutta vuoden 1872 myrskyn voimasta poikkeuksellisen suuri, Suomen rannikolla oleva vesimassa pusertuikin länttä kohti valtavalla voimalla, ja Itämeren lounaisosan suojattomat saaret jäivät armotta ennennäkemättömän voimakkaiden myrskytulvien armoille.

Tulva iski ensimmäisten joukossa Bornholmin saarelle.

Myrskytulva tuotti enimmäkseen vain synkkiä tarinoita, mutta niiden joukkoon mahtui sentään myös muutama valonpilkahdus.

©

Merimies seilasi kaupungin halki piippu suussa

Ærøn saarella sijaitsevassa Marstalin rantakaupungissa myrsky yllätti laivassaan olleen iäkkään merikarhun.

Hän oli mennyt laivan kajuuttaan täyttämään piippuaan ja noussut sen jälkeen kannelle ruorin ääreen.

Pian tämän jälkeen myrsky voimistui, ja vesimassat veivät laivan mukanaan.

Piippu suussa vanha kippari ohjasi alustaan halki tulvivan meren pitkin kaupungin katua, joka oli veden vallassa. Kadulla olleet pelastusjoukot eivät voineet kuin töllistellä näkyä.

© Shutterstock

Palkintopossu ja omistaja uivat peräkanaa

Faaborgilainen siankasvattaja Thorvald Nicolajsen koetti pelastaa 150-kiloisen palkintosikansa tulvalta, mutta eläimen jalat eivät yltäneet pohjaan.

Kun se alkoi hädissään uida, Nicolajsen tarttui sian saparoon ja ui vanavedessä.

Pajupuuhun pelastautunut paikallinen näki uimarit:

”Minne olet matkalla, Thorvald? Päästä sika menemään, ettet huku!”

Nicolajsen päästi irti saparosta ja kiipesi puuhun. Jonkin ajan päästä miehet pelastettiin veneeseen ja Nicolajsen löysi sikansa, joka oli pelastautunut pienelle kelluvalle saarelle.

©

Kiitollinen hevonen

Langelandin saarella eräs mies näki lieassa olevan, jo kaulaansa myöten vedessä olevan hevosen.

Miehen kävi hevosta sääli, ja hän ui vapauttamaan sitä. Sitten hän kiipesi hevosen selkään ja eläin ui turvaan.

Hevosen kerrottiin tämän jälkeen seuranneen pelastajaansa kaikkialle lemmikkikoiran lailla.

Myrsky murskasi laivoja

Marraskuun 12. päivän iltana Bornholmin saaren Allingen pikkukaupungin aallonmurtaja jäi veden alle, ja merivesi nousi kaduille repien muun muassa tuulimyllyn siipiä.

Silminnäkijän kertomus kuvaa rajuilmaa, jonka voima vain paheni yön kuluessa:

”Tornin korkuiset aallot iskivät maihin irrottaen kaupungin sataman aallonmurtajasta jopa 3,5 tonnin painoisia kiviä. Monet kalastaja-alukset murskautuivat myrskyssä, ja pari kuunariakin paiskautui maihin sellaisella voimalla, että toisen kuunarin keula tunkeutui erään talon kivijalan läpi”, kerrotaan marraskuista myrskytulvaa kuvaavassa tanskalaisessa teoksessa.

Bornholmin muissa osissa tilanne oli vielä pahempi. Esimerkiksi naapurikaupungin Sandvigin satama tuhoutui kokonaan.

Lisäksi myrskyssä kuoli useita ihmisiä, esimerkiksi kuunarin kaaduttua Randkløve Skårissa.

Silminnäkijä kuvailee tunnelmia: ”Hetken verran eräällä luodolla näkyi mies, joka koetti epätoivoisesti kurottaa käsillään kohti maata, mutta samassa hän huuhtoutui syvyyksiin.”

Tulva-aallot pyyhkivät monien Bornholmin rannikkokylien yli, ja moni alus ajautui rannikon kareille ja upposi miehistöineen aaltoihin.

Myrsky jatkoi kurssiaan kohti länttä ja iski seuraavaksi Ruotsin rannikolle Skåneen, joskin jo maltillisemmalla voimalla.

Rakennuksia tuhoutui esimerkiksi Hörten ja Abbekåsin rannikkokylissä, ja Falsterbron edustalla veden pinta nousi 2,4 metriä yli normaalin. Ihmishenkien menetyksiltä kuitenkin vältyttiin.

Jos luonnonkatastrofi ei kohdellut Ruotsia kovinkaan kaltoin, Saksan pohjoista rannikkoa Itämeri sen sijaan kuritti.

Monet hukkuivat aaltoihin

Saksalaisen Kielin satamakaupungin itäpuolella sijaitsevalla Schönbergin alueella paikallisen seurakunnan pappi kuvasi myrskytuhoa näin:

”Yöllä vesi nousi ja tunkeutui ranta-alueelle Schmoelissa, jossa rantavallin suojaama alava maa-alue jäi veden alle.”

Kyseinen murtunut rantavalli oli suojannut aluetta, jossa oli useita kalastajaperheiden taloja.

Kun vesi oli noussut jo kaulan korkeudelle, eräs Brasiliaksi kutsutussa talossa asuva perhe onnistui kasaamaan itselleen jonkinlaisen pelastuslautan ohi ajelehtivista tikkaista, ovista ja parruista.

Schönbergiläispappi kuvasi perheen eloonjäämiskamppailua:

”Lautta kiiti hurjaa vauhtia eteenpäin myrskyn painamien vesimassojen myötä, kunnes se takertui veden pinnalle ulottuvaan kasvillisuuteen. Tämä sai lautan kallistumaan niin, että perheen äiti ja tytär putosivat veden varaan. Lautta jatkoi matkaansa, kunnes se murtui osuessaan vedestä pilkistäviin puunlatvoihin. Puista otteen saanut isä huusi poikaansa, mutta tämä ajautui puolitajuttomana lautasta irtaantuneen parrun mukana.”

Pojan tilanne näytti jo toivottomalta, mutta suureksi onneksi hän ajautui saarekkeelle, joka pilkisti veden alle joutuneen maa-alueen keskeltä.

Sieltä paikalliset pelastivat hänet jonkin ajan päästä veneeseen. Muut ”Brasiliassa” asuneen perheen jäsenet menehtyivät aaltoihin.

Moni muukin koki saman kohtalon Schleswig-Holsteinin pohjoisrannikolla. Jopa 300 ihmistä kuoli, raivoava meri repi 3 000 taloa perustuksiltaan, ja 15 000 ihmistä menetti kotinsa.

Monin paikoin veden pinta kohosi yli kolme metriä, ja Schleswigin kaupungissa vesi nousi 3,49 metriä, mikä on kaikkien aikojen ennätyslukema.

Kun vesimassat vetäytyivät takaisin Itämereen, Flensborgin satama oli kuin pommituksen jäljiltä.

© Arkivet ved Dansk Centralbibliotek for Sydslesvig

Vaahtopäät kuin lumituisku

Myös Tanskassa Sjællandin saaren asukkaat saivat tuta myrskyn voiman.

Noin 50 alusta ajautui maihin saaren itärannikolla, ja tulvavedet tunkeutuivat kaupunkeihin.

Køgen satamakaupungin pohjoispuolella tuhoutui 25 taloa, kun merivesi tulvi voimalla maihin.

Pahimmaksi tilanne äityi Lollandissa ja Falsterissa, sillä kumpainenkin Itämeren eteläosassa sijaitseva saari on litteä kuin pannukakku, ja kun myrskytulvat iskivät rajulla voimalla saarten yli varhain marraskuun 13. päivän aamulla, saarten rantojen patorakennelmat osoittautuivat riittämättömiksi.

Maatalon poika Hans Lærke Lærkesen oli kyseisenä aamuna matkalla kouluun Lollandin lounaisosassa yhdessä renkipoika Kristianin kanssa.

Matkalla pojat tapasivat kiihtyneen maatalon emännän.

Hansin mukaan nainen kysyi surkeana, oliko pojan isä kotona, koska heillä itsellään sekä naapurissa vesi oli noussut korkealle.

Pojat tajusivat tilanteen vakavuuden vasta kouluun ennätettyään.

”Valkoisia hahtuvia tuiskutti koulunpihan yli. Luulin niitä lumeksi, mutta tajusin pian, että näinkin vaahtopäisiä aaltoja”, hän kertoi myöhemmin.

Hans ja Kristian lähetettiin kotiin, ja kumpikin selvisi katastrofista hengissä.

Kaikki lollantilaiset eivät olleet yhtä onnekkaita, vaan monet lähempänä rantaa asuvat joutuivat kiipeämään talojen ullakolle vettä pakoon. Valitettavasti ullakot osoittautuivat usein kuolemanloukuiksi.

Kun meri huuhtoi talon mennessään, kattorakenteet romahtivat. Jos katossa ei ollut luukkua, ullakolle jääneet asukkaat eivät päässeet millään konstilla ulos.

Ne, jotka eivät musertuneet katon painon alle, hukkuivat aaltoihin.

Joitakin kauhun vallassa katoilla kyhjöttäviä ihmisiä ehdittiin kuitenkin pelastaa, ennen kuin meri nielaisi heidät mukaansa.

Lollandin eteläosassa joukko miehiä rakensi ladonovista lautan, jonka avulla heidän onnistui ottaa talteen kokonaisia perheitä tulvan alle joutuneessa Høvængen satamassa.

Myöhemmin yksi rohkeista pelastajista kuvaili tehtävää näin:

”Sellaisella kulkupelillä liikkuminen oli työlästä, koska aallot nousivat koko ajan lautan päälle. Turvaan keräämämme ihmiset olivat koko ajan puoliksi veden peitossa, mutta yhtä kaikki saimme heidät pelastettua.”

Tämän kaltaisten urotekojen ansiosta Lollandissa menehtyi ainoastaan 28 ihmistä, vaikka saari oli suurelta osin veden peitossa.

Naapurisaarella Falsterissa tilanne oli toinen, sillä siellä tulvatuhot olivat paljon pahemmat.

Lollandissa maihin ajautunut merimiesarkku.

© Marstal Søfartsmuseum

Myös irtaimistoa tuhoutui ja katosi

Tappava tulva tuhosi kiinteistöjen lisäksi myös paljon irtaimistoa.

Valtaosaa menetetyistä tavaroista ei koskaan löytynyt, mutta joitakuita sentään onnisti.

Esimerkiksi Johan Pedersen Lollandista löysi sinisen vaatekaappinsa, joka oli ajautunut merelle.

Kaappi putkahti esiin Fynissä yli sadan kilometrin päässä.

Vain harva noin kauas ajautunut esine löytyi. Veden virtaus vei esimerkiksi Lollandista paljon taloustavaraa naapurisaarelle Langelandiin.

Jotkut saarelaiset seilasivat etsimään omaisuuttaan. Onnekkaimmat löysivätkin jotain, mutta useimmat joutuivat palaamaan tyhjin käsin.

Rannikkovartija alkoi epäillä erästä lollantilaismiestä, joka näytti löytävän yllättävän paljon kadottamiaan tavaroita.

Vartija päätti asettaa miehelle ansan. Hän haki omasta kodistaan tavaroita ja asetteli niitä rannalle. Kun lollantilainen näki tavarat, hän väitti niitäkin omikseen.

Tämä paljasti varkaan, joka passitettiin takaisin Lollandiin.

Tavarat, joita kukaan ei vaatinut omakseen, päätyivät myytäviksi suuressa huutokaupassa.

Lehmät hukkuivat, härkä pelastui

Siinä kuin lollantilaiset pystyivät pakenemaan saaren kuivemmille alueille tulvan alta, Falsterin asukkailla ei ollut paikkaa, minne mennä.

Falsterin eteläkärki on pitkä ja kapea, ja mikä vielä pahempaa, alueella oli tuolloin vielä matala lahti, josta oli vain kapea salmi ulos merelle.

Nykyisin lahden paikalla on kuivaa maata, mutta kun myrskytulva myllersi saaren yli, eteläkärjen asukkaat huuhtoutuivat kilometrin levyiseen ja 15 kilometriä pitkään Bøtønlahteen.

Ainoastaan jykevimmät Falsterin kaakkoisrannan talot kestivät myrskytulvan raivon. Yksi taloista kuului Johan Langelle, jonka tytär myöhemmin muisteli marraskuun 13. päivän tapahtumia:

”Pääsimme kaikki onnellisesti navetan ylisille. Tallimestari tuli viimeisenä. Hän piteli tikkaita, ja juuri kun hän pääsi ylös, iski valtava aalto, joka löi ladon oven sisään ja vei tikkaat mennessään. Jos tallimestari olisi myöhästynyt sekunninkin, hän olisi huuhtoutunut pois.”

Alhaalla navetassa kaikki talon 30 lehmää hukkuivat. Vain härkä jäi henkiin.

Se kiipesi lehmän päälle ja sai päänsä pidettyä pinnalla tulvan ajan.

”Ei erityisen ritarillinen teko eikä tyypillistä härän käyttäytymistä, mutta näin se pelasti nahkansa”, Johan Langen tytär kertoi.

Langen perhe ja muu talon väki pysyi myrskyn ajan navetan ylisillä. Eräs Falsterin länsiosassa asunut maanviljelijä pelasti heidät veneellä seuraavana päivänä.

Myrskytulva yllätti Itämeren rannikoiden asukkaat, ja moni kuoli, koska ei ehtinyt vesimassoja pakoon.

© AKG-Images

Virta vei kenet halusi

Langen perheen tavoin monet muutkin Bøtøn asukkaat pakenivat ullakoille ja katoille, heidän joukossaan maanviljelijä Jens Hansen.

Perhe ja palvelusväki ehti kiivetä ladon katolle, ennen kuin rakennus romahti kasaan meriveden paineessa. Katon päällä taiteillen he ajautuivat aaltojen mukana Bøtønlahdelle.

Kesken pelastautumisyrityksen katto repesi kahtia. Toinen puolikas, jonka päällä istuivat Hansenin perhe ja talon palvelustytöt, alkoi vähitellen hajota.

Toiselle katonpuolikkaalle jääneet eivät voineet kuin avuttomina katsella, kuinka perhe, johon kuului myös kaksi pientä lasta, katosi vaahtoavaan veteen.

Toisella puolella tulvan alle jäänyttä Falsteria myös Larsenin perhe taiteili palvelusväkineen katolla.

26-vuotias navettapiika Ane, joka oli jäänyt puristuksiin kahden raskaan kattopalkin väliin ja jääkylmän veden varaan, toivoi vain, että joku lopettaisi hänen kärsimyksensä saman tien.

”Erään bøtøläisisännän taloudenhoitajana toiminut äitini löydettiin kuolleena ojanpenkereeltä, ja yksi isännän lapsista oli hänen allaan”. Navettapiika Ane Pedersdatter

Anen onneksi tulva-aalto veti kuitenkin kattoa kohti korkeaa pajupuuta, jonka latva pilkisti esiin vedestä.

Katolle pelastautuneet tarttuivat tilaisuuteen ja kiipesivät puuhun. Sieltä talon miesväki onnistui vihdoin saamaan otteen myös jo pahoin kylmettyneestä Anesta, joka pelastettiin veden armoilta.

Nuori nainen olisi todennäköisesti paleltunut kuoliaaksi, jollei joukko paikallisia miehiä olisi pian tullut veneellä puun luo perhekuntaa pelastamaan.

Miehet ottivat pulaan joutuneet kyytiin ja veivät heidät läheiseen taloon, ja kun Larsenin perhe ja muut talon palkolliset nauttivat lämmintä ateriaa, Ane pääsi paksujen peittojen väliin vuoteeseen lämmittelemään.

Voimiensa palattua hän kuuli perheensä kokemasta synkästä kohtalosta.

Kaikkiaan 52 falsterilaista oli kuollut, heidän joukossaan Anen isoisä sekä tämän kolme aikuista lasta.

Onnettomuuspäivää muistellessaan Ane kertoi, kuinka hänen äitinsä oli löytynyt:

”Erään bøtøläisisännän taloudenhoitajana toiminut äitini löydettiin kuolleena ojanpenkereeltä, ja yksi isännän lapsista oli hänen allaan.”

Vuoden 1872 tulvat käynnistivät laajat pengerrystyöt sekä Tanskassa että Pohjois-Saksassa.

© Zoonar GmbH/Imageselect & Shutterstock

Rantavalleja vahvistettiin

Vuoden 1872 myrskytulva osoitti, että rannikkoa piti suojata paremmin tulevien tulvien varalta.

Onnettomuuden jälkeen Saksan ja Tanskan rannikoilla aloitettiin laajat penkereiden vahvistustyöt.

Saksan pohjoisrannikolle pystytettiin viisi metriä korkeita rantavalleja.

Yksi näistä oli Prerow-Pramortin rantavalli, jonka rakentaminen alkoi heti tulvan jälkeen ja joka valmistui vuonna 1874.

18,5 kilometriä pitkän penkereen oli tarkoitus suojata Rostockin ja Stralsundin välissä olevaa Fischland-Darß-Zingstin niemialuetta.

Myös Tanskassa aloitettiin pengerrystyöt. Toukokuussa 1873 hyväksyttiin Lollandin ja Falsterin rantapengertä koskeva laki.

Lollandiin piti saada 63 kilometriä pitkä ja 5 metriä korkea rantavalli Nakskovista Errindeviin asti.

Lisäksi sisämaahan tarvittiin 27 sulkua ja 10 kilometriä pengertä jakamaan saarta patovyöhykkeiksi.

Jos merivesi pääsi varsinaisen rantavallin yli, patovyöhykkeet estivät sen etenemisen sisemmäs.

Falsterin eteläkärkeä ja itärannikkoa suojasi 17 kilometriä pitkä penger.

Falsterin penger valmistui vuonna 1875, ja Lollandin pidempi valli kolme vuotta myöhemmin.

600 henkeä siirsi lapioilla ja kottikärryillä 1,73 miljoonaa kuutiota maata Tanskan historian isoimmalla pengerrystyömaalla.

Kylmää kättä poliitikoilta

Moni muukin marraskuisesta myrskytulvasta hengissä selvinnyt koki vastaavia henkilökohtaisia menetyksiä.

Itse asiassa lähes jokainen Itämeren myrskyalueen asukas oli menettänyt jonkun läheisen, ja tilanne oli murheellinen.

Vesimassojen mukanaan viemän hylkytavaran ja kaatuneiden puiden seassa makasi kuolleita eläimiä ja ihmisiä.

Ærøn saarella Ærøskøbingin satama kärsi tulvasta niin, että jäljellä oli vain majakka, joka seisoi yksinäisenä keskellä tasaiseksi tuhoutunutta maisemaa.

Kirjailija Julius Schytte kulki tuhoa kärsineillä Tanskan seuduilla onnettomuutta seuranneina päivinä, ja minne hän menikin, väki toisteli samoja sanoja:

”Jos vesi ei olisi iskenyt niin äkkiarvaamatta, olisimme ehtineet pelastautua”, sanoivat kaikki, joita Schytte tapasi.

Ihmishenkien lisäksi myös taloudelliset menetykset olivat suuria. Monilla seuduilla selvisi tulvavesien vetäydyttyä pois, että merivesi oli huuhtonut mennessään viljelykelpoisen maan ja jättänyt sen sijaan hiekkaa ja kiviä.

Tulva oli myös jättänyt maaperän suolaiseksi, mikä pilasi viljelymahdollisuudet vuosikausiksi.

Onnettomuutta pahensi se, että kolhut osuivat pahimmin köyhimpiin maanviljelijä- ja kalastajaperheisiin.

Heille ei jäänyt mitään, kun meri vei kodit ja omaisuuden mennessään.

Ainakin Tanskassa valtio auttoi uhreja vain rajallisesti.

Hallitus keräsi myrskytulvaa koskevia ilmoituksia kolmen viikon ajan, ja saatujen tietojen pohjalta sisäministeri C. A. Fonnesbeck teki Tanskan valtiopäiville katastrofia koskevan selvityksen.

Puheessaan ministeri käytti myrskytulvan uhreista nimitystä ”arvioitavat kohteet”.

Kööpenhaminassa poliitikot tuntuivat välittävän enemmän siitä, millaisen loven tilanne tekisi valtion kassaan, kuin siitä, kuinka onnettomuudesta selvinneille rannikon asukkaille kävi.

Onneksi apua tuli muilta tahoilta. Tanskassa ja Saksassa käynnistettiin useita yksityisiä keräyksiä heti onnettomuuden jälkeen.

Niiden ansiosta uhrit saivat ruokaa, vaatteita ja katon päänsä päälle siksi aikaa, kun rannikkoseutuja ja satamakaupunkeja rakennettiin uudestaan.

Vuoden 1872 katastrofi jätti ikuiset jäljet sen kokeneiden mieliin.

Myrskytulva oli Itämeren tunnetun historian voimakkain, ja kaikkiin tulvasta kärsineisiin kaupunkeihin pystytettiin muistokivi, joka kertoi, kuinka korkealle vesi oli noussut.

Tapaus pääsi myös kirjallisuuteen: esimerkiksi H. C. Andersen kirjoitti aiheesta runon.

Myös navettapiika Anen elämä sujahti vähitellen tuttuihin uomiinsa.

Kun tilan isäntä Jens Larsen kuoli vuoden päästä tulvasta, Ane palasi Bøtøgårdiin, jossa oli työskennellyt aikaisemmin.

Hän meni naimisiin paikallisen kankaankutojan Ole Hansenin kanssa vuonna 1876, ja samana vuonna pariskunnalle syntyi tytär.

Ane asui Falsterissa kuolemaansa 1929 saakka.

Tuntuu miltei kohtalon ivalta, että hänet haudattiin marraskuun 13. päivänä, tasan 57 vuoden päästä tuhoisasta tulvasta.