Cofod, Arthur Jr.
Hindenburg palaa

Miksi ilmalaiva Hindenburg paloi?

Heinäkuun 6. päivä 1937 ilmalaiva Hindenburg oli laskeutumassa, kun tulipalo alkoi levitä sen perästä. Puolessa minuutissa alus oli tuhoutunut täysin.

Heinäkuun 6. päivänä vuonna 1937, noin kello 18.30, saksalainen Hindenburg – historian suurin ilmalaiva – oli juuri lähestymässä kiinnitysmastoa New Jerseyssä, Yhdysvalloissa, kun jättialuksen perä yhtäkkiä syttyi tuleen. Vain puolen minuutin kuluttua ilmalaiva, jonka säiliöt olivat täynnä vetyä, oli tuhoutunut.

Yhdysvaltalaiset ja saksalaiset viranomaiset aloittivat tutkimukset, mutta onnettomuuden syystä ei päästy yksimielisyyteen. Palon aiheuttajasta onkin spekuloitu vuosikymmeniä.

Hindenburg palaa

35 matkustajaa ja yksi työntekijä kuoli, kun Hindenburg tuhoutui palossa.

© Cofod, Arthur Jr.

Palo johtui köydestä

Nykyisin monet asiantuntijat uskovat onnettomuuden juontuneen vuodosta, jossa helposti syttyvää vetyä pääsi ulos aluksesta. New Jerseyssä oli vallinnut ukonilma, mikä lisäsi staattisen sähkön aiheuttamien kipinöiden riskiä. Tuhoisa kipinä luultavasti syntyi, kun miehistö heitti kiinnitysköyden ulos.

Amatöörivideo, joka tuli julki vuonna 2012, osoittaa, että Hindenburgin miehistö heitti köyden ulos, kun alus oli vielä korkealla ilmassa. Asiantuntijoiden mukaan sähkövarauksen muodostumisen riski alukseen oli näin suuri, ja köyden laskemisesta juontunut kipinä saattoi sytyttää aluksesta vuotaneen vedyn. Palossa kuoli 36 ihmistä, ja onnettomuus vaikutti osaltaan siihen, että lentokoneet syrjäyttivät ilmalaivat.

Video: Katso vuonna 2012 julki tullutta aineistoa Hindenburgin tuhosta

Video