Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

General Slocum on fire 1904 accident catastrophe

Liekit nielivät retkilaivan

Yli tuhat köyhää amerikansaksalaista nousi kesällä 1904 höyrylaiva General Slocumille. Pian laivalla syttyi tulipalo, joka levisi puisessa aluksessa nopeasti.

The Mariner’s Museum and Park

Ihastuksen huokaus kohosi saksalaisten maahanmuuttajien sankasta joukosta, kun he seisoivat parhaimpiinsa pynttäytyneinä East 3rd Streetin laiturilla Manhattanin rannassa.

Klein­deutsch­landin eli Pikku-Saksan työläiskorttelin asukkaat olivat usein katselleet kateellisena hienoja newyorkilaisia suurkaupungin loisteliaissa siipiratasaluksissa.

Tänään, keskiviikkona 15. kesäkuuta 1904, he pääsisivät itsekin matkustamaan yhdellä East Riverin kelluvista palatseista.

Niin lapset kuin aikuisetkin tuijottivat silmät suurina, kun yli 80 metriä pitkä, kolmikantinen General Slocum laski laituriin ja aluksen kymmenen metriä korkea siipiratas seisahtui.

Yli 1 300 innokasta matkustajaa puristi matkalippua kädessään ja odotti, että maihinnoususilta laskettiin.

Kleindeutschlandin seurakunnan pastori, 50-vuotias George Haas, eli tällaisia päiviä varten. Kerrankin hänen seurakuntansa saisi ikimuistoisen elämyksen poissa arjen raadannasta.

Pastori itse oli aloittanut perinteen, että pyhäkouluvuoden päättymistä vietettiin lasten ja vanhempien yhteisellä retkellä.

Monet isät eivät tosin saaneet vapaata töistä, mutta silti tänä vuonna retkeläisiä oli enemmän kuin edellisten 16 vuoden aikana. Väkeä oli houkutellut etenkin laivamatka Manhattanilta Long Island Soundiin.

Herra näytti olevan erityisen armollinen tänä kesäkuun päivänä, koska aurinko paistoi evankelisluterilaisen Pyhän Markuksen kirkon seurakuntalaisten ylle.

Pilven pilveä ei näkynyt taivaalla, ja ilo täytti pastori Haasin sydämen, kun hän ajatteli, miten suuri elämys odotti hänen pyhäkoululaisiaan.

Pastori ei voinut aavistaakaan, että tämä ilon päivä, saksalaisten maahanmuuttajaperheiden vuoden kohokohta, koituisi yhdeksi New Yorkin historian tuhoisimmista.

Little Germany - 1900s

Kleindeutschlandin kaupoissa myytiin saksalaisia oluita, leipiä ja makkaroita.

© maggieblanck.com

Saksalaiset elivät ghetossa

New Yorkissa oli Little Italy ja Chinatown, ja samaan tapaan Ala-Manhattanilla oli myös Little Germany.

Saksaa puhuvien asukkaiden Kleindeutschlandiksi nimittämä alue Pyhän Markuksen kirkon ympärillä oli Saksasta New Yorkiin 1800-luvun puolivälissä muuttaneiden perheiden asuttama.

Saksalaisten ja heidän jälkeläistensä oma alue koostui lähinnä työläisistä, jotka raatoivat aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa.

Yleisesti ottaen työläisperheet olivat köyhiä, mutta työteliäisyyden ansiosta juuri kukaan Kleindeutschlandin asukkaista ei nähnyt nälkää tai ollut vailla yösijaa. Vuonna 1904 kortteleissa asui noin 12 000 saksalaista.

Maahanmuuttajat nousevat laivaan

KESKIVIIKKO 15.6.1904 KLO 8.30: Höyrylaivan miehistö oli valmistellut alusta matkaan koko aamun. Kannet oli pesty, puupaneelit kiillotettu ja hiilivarastot täytetty.

Viikset vahattuina ja lakki suorassa 67-vuotias kapteeni William van Schaick asteli edestakaisin laivan ohjaamossa.

Siipiratasaluksen omistaja oli höyrylaivayhtiö Knickerbocker Steamship Company, ja kapteeni van Schaick oli seissyt General Slocumin ruorin takana aina sen vesille­laskusta lähtien keväällä 1891.

Kokenut merikarhu myös asui aluksellaan monien muiden kapteenien tavoin. Van Schaick odotti, että päivästä tulisi rauhallinen, ja hän antoi ohjaamosta merkin puosu Ed Flanaganille, että tämä voisi päästää matkustajat kyytiin.

Tunnelma oli leppoisa, ja maahanmuuttajaperheiden vyöryessä laivaan ilman täytti lämpimien sämpylöiden ja suolarinkeleiden tuoksu.

Pian kapteeni van Schaick ohjaamossaan alkoi kuitenkin hermostua, sillä monet perheet olivat pahasti myöhässä.

Erikoispäivän takia kapteeni teki poikkeuksen ja lykkäsi pastori Haasin pyynnöstä useamman kerran lähtöä, jonka oli alun perin pitänyt olla kello 8.45, sillä kukaan ei halunnut pilata myöhästyneiden ihmisparkojen päivää.

Niinpä höyrylaiva lähti lähes tunnin myöhässä, kun maihinnoususilta lopulta nostettiin ja köydet irrotettiin.

”Alus on irrotettu laiturista, sir!” ilmoitti toinen perämies Ed Wea­ver van Schaickille. General Slocum lähti matkalle, joka olisi jäävä siipirataslaivan viimeiseksi.

captain van schaick slocum disaster
© Library of Congress & Spydersden

Pastori tervehti seurakuntalaisiaan

Klo 9.45: General Slocum purjehti kohti etelää ja kääntyi 180 astetta Williamsburgin sillan luona voidakseen hyödyntää East Riverin virtauksen.

Iloisten lasten ja aikuisten keskellä pastori Haas asteli auringon lämmittämällä ylimmällä kannella eli myrskykannella.

Matkustajat nojailivat siellä kaiteisiin ja ihailivat näkymiä Manhattanille toisella ja Brooklyniin toisella puolella.

Pastori Haasin jatkaessa matkaansa alemmille kansille aikuiset alkoivat jo nostella herkkuja esiin eväskoreistaan.

Siipiratasaluksen pääkannella pastori huomasi mielikseen, että laivalla soittavan orkesterin hilpeät sävelet olivat houkutelleet monia nuoria tanssilattialle.

Laivaa kierrellessään Haas tervehti paikalle saapuneita perheitä joko vain nyökäten tai vaihtaen muutaman sanan upeasta säästä.

Monet halusivat myös kiittää Haasia. Ilman hänen vaivannäköään retki ei olisi koskaan toteutunut.

General Slocum steamboat

Kesäkuussa 1904 alkoi General Slocumin 14. purjehduskausi New Yorkin joilla.

© Shutterstock

Epäonni vainosi siipiratasalusta

New Yorkin seudun vesillä tapahtui yli 150 onnettomuutta ja pohjakosketusta joka vuosi, ja General Slocum oli kokenut jo useita vaaratilanteita ennen vuoden 1904 katastrofia.

  • 1891

    Kauhujen viikko aloitti neitsytkauden

    General Slocumin ensikauden ensimmäisella viikolla höyryalus joutui kahdesti onnettomuuteen New Yorkin vesillä.

    Ensin laiva törmäsi hiekkasärkkään Rockawayn väylällä Brooklynin eteläpuolella niin, että hinaajien oli tultava apuun.

    Muutaman päivän kuluttua General Slocum törmäsi toiseen New Yorkin monista höyrylaivoista, tosin ilman mainittavia vahinkoja.

  • 1894

    Ankara myrsky ajoi höyrylaivan karille

    Neljännellä kaudellaan General Slocum joutui myrskyyn Coney Islandin eteläpuolella.

    Oikukas tuuli työnsi 1 300-tonnisen aluksen karille niemellä Brooklynin eteläkärjessä.

    Matkustajat piti siirtää toiseen laivaan, ennen kuin siipiratasalus saatiin kiskottua karilta. Samana vuonna alus törmäsi hinaajaan East Riverillä.

  • 1898

    Törmäys aiheutti kunnon reiän keulaan

    Kahdeksannella kaudellaan höyrylaiva ajoi päin suurta jokiproomua ”The Batteryssa” Manhattanin eteläkärjessä.

    Törmäyksessä General Slocumin keulaan tuli reikä, mutta kolhun saanut siipiratasalus pääsi kuitenkin uppoamatta maihin, missä vauriot voitiin korjata.

  • 1901

    Humalaiset yrittivät vallata siipiratasaluksen

    Kolmen vuoden kuluttua oli käydä hullusti, kun höyrylaivan kyydissä oli 900 humalaista matkustajaa Patersonista, New Jerseystä.

    Joukko matkustajia aloitti humalassa kapinan ja yritti vallata General Slocumin.

    Miehistö kuitenkin puolustautui ja piti aluksen hallinnassaan, siihen asti, että laivan kapteeni van Schaick sai ohjattua sen Manhattanin poliisin laituriin, missä 17 kapinallista pidätettiin.

  • 1902

    Matkustajat joutuivat yöpymään Slocumilla

    Ajatuksena ei varsinaisesti koskaan ollut, että matkustajat yöpyisivät aluksella.

    Höyrylaivan 12. purjehduskaudella alus kuitenkin törmäsi karille New Yorkin petollisilla kulkuvesillä, jolloin 400 matkustajaa joutui pakosta yöpymään laivalla.

    Siipiratasalusta ei saatu heti hinattua irti eikä matkustajia ehditty evakuoida laivasta ennen pimeän tuloa.

    Niin ollen miehistö etsi kaikille peitot, ja matkustajien oli vietettävä yö pääkannen tiloissa, joissa heillä oli sentään katto pään päällä.

Laivapoika huomasi savua portaikossa

Klo 10.00: General Slocum lipui Manhattanin ja Blackwell’s Islandin väliselle väylälle. Saarella sijaitsi kaupungin mielisairaala.

Tiivistynyt kosteus valui vetenä lasin kylkeä pitkin. Laivapoika John Coakley seisoi pääkannen baarissa kädessään olutlasi, jonka baarimikko oli juuri ojentanut hänelle.

Kapteeni van Schaick oli ilmoittanut painokkaasti baarimikolle, ettei tämä saisi ”antaa miehille liikaa juotavaa tänään”.

Coakley oli uusi laivalla, ja hän oli ensimmäistä kertaa 18 päivän työrupeamansa aikana pyytänyt oluen tauollaan, joten hän sai juomansa.

Nautinto jäi kuitenkin lyhy­eksi, sillä lähellä seissyt pikkupoika tokaisi yhtäkkiä Coakleylle: ”Mister, yhdestä portaikosta nousee savua.”

Enemmän velvollisuudesta kuin halusta Coakley meni portaikkoon, ja savua tosiaan nousi miehistön tiloista.

Savu ei ollut niin sakeaa, että laivapoika Coakley olisi vaivautunut ilmoittamaan siitä ohjaamoon kuparisella puheputkella. Kapteenia ei saanut häiritä pikkuasioilla.

Coakley lakeutui portaat huitoen savua edeltään ja totesi käryn tulevan aluksen etuosassa sijaitsevasta lamppuhuoneesta.

Kun laivapoika avasi oven huoneeseen, jossa roikkui vieri vieressä sammutettuja öljylamppuja ja lyhtyjä, sisään virrannut ilma ruokki kytenyttä tulta, joka syttyi liekkiin.

Coakley löysi rätin ja yritti sammuttaa sillä tulipalon kuitenkaan onnistumatta. Äkkiä hän huomasi oven takana hiilisäkin, tarttui siihen ja kaatoi sen liekkien päälle.

Hiili tukahdutti tulen tilapäisesti, mutta tilanne helpottui vain hetkeksi. Hämmentynyt laivapoika rynnisti etsimään puosua, Ed Flanagania, joka johti ja jakoi kansimiehistön töitä.

Coakley kuitenkin jätti lamppuhuoneen oven selälleen takanaan. Hän ei tullut ajatelleeksi, että avoimesta ovesta hapekasta ilmaa virtasi tulvimalla sisään lamppuhuoneeseeen, ja niin liekit voimistuivat jälleen ja leimahtivat valloilleen.

Vaarallinen väylä vaati keskittymistä

Klo 10.03: Kauhistuneen John Coakleyn etsiessä Ed Flanagania General Slocum oli parhaillaan saapumassa East Riverin ”Helvetin portille”.

Kuten aina, East Riverillä kuhisi laivoja ja veneitä. Kapteeni van Schaick oli kuitenkin erityisen tarkkana Helvetin portin takia.

Se oli kapea ja vaarallinen väylä Ward’s Islandin ja Long Islandin Queensin välillä. Väylällä petolliset pyörteet voivat työntää aluksen rannan lähellä vaaniville kareille.

Vain 12 tuntia aiemmin höyrylaiva Chester Chapin oli törmännyt pohjaan Helvetin portin luona, joten van Schaick oli erityisen tarkkana General Slocumin lähestyessä petollista väylää.

Siksi kapteeni raivostui, kun 12-vuotias poika seisoi huitomassa kannella ohjaamon edessä.

”Hey, mister! Laivassa palaa!” huusi hengästynyt poika, joka myös oli nähnyt portaikosta nousevan savun.

”Painu helvettiin ja pysy poissa!” karjaisi kapteeni, jota suututtivat alati mekastavat ja kiusaa tekevät kakarat.

Tuho alkoi lamppu­huoneesta

Lamppuhuone General Slocumin uumenissa oli paloansa, jossa miehistön vähäinenkin huolimattomuus saattoi aiheuttaa tuhoisan tulipalon siipiratasaluksella.

Edward T. O’Donnell: Ship Ablaze: The Tragedy of the Steamboat General Slocum, Broadway Books

Tuli syttyi laivan lamppuhuoneessa

Lamppuhuoneessa ilmeisesti kyti tuli jo General Slocumin lähtiessä satamasta. Vasta kun laivapoika John Coakley avasi oven ja päästi siten lamppuhuoneeseen happea, liekit leimahtivat kunnolla.

Edward T. O’Donnell: Ship Ablaze: The Tragedy of the Steamboat General Slocum, Broadway Books

Savu ja liekit loivat pakokauhua

Kun miehistön jäsenet luopuivat palon sammutusyrityksistä, portaikosta alkoi nousta savua ja lopulta liekkejä ensin pääkannelle ja sitten kävelykannelle.

”Nauru vaihtui kauhunhuutoihin, kun savun perässä esiin leiskahti liekki”, eloonjäänyt silminnäkijä kertoi.

Edward T. O’Donnell: Ship Ablaze: The Tragedy of the Steamboat General Slocum, Broadway Books

Tulipalo levisi laivan perää kohti

Liekit etenivät nopeasti perää kohti. Todistaja kuvaili kuumuutta ”kuin lehähdykseksi hehkuvasta uunista”. Matkustajat joko hyppäsivät veteen tai hakeutuivat aluksen peräosaan.

Edward T. O’Donnell: Ship Ablaze: The Tragedy of the Steamboat General Slocum, Broadway Books

Alus murskautui North Brother Islandin luona

Alle 23 minuuttia sen jälkeen, kun John Coakley oli avannut lamppuhuoneen oven, General Slocumin palanut yläkansi romahti aluksen keskivaiheilla.

Hetken kuluttua yhä liekehtivä siipiratasalus ajoi karille North Brother Islandin luona, missä muutama sata matkustajaa pelastautui maihin. Kaikkiaan 1 021 matkustajaa paloi hengiltä tai hukkui.

Edward T. O’Donnell: Ship Ablaze: The Tragedy of the Steamboat General Slocum, Broadway Books

Hajonneet letkut estivät sammutuksen

Klo 10.06: Matkustajilla ei ollut aavistustakaan vaarasta. He nauttivat sydämensä kyllyydestä rupattelusta, tanssimisesta ja musiikista.

John Coakley oli löytänyt puosu Ed Flanaganin pääkannelta, ja he seisoivat nyt kaksin henkilökunnan portaikossa, mistä nousi paksua savua liekkien loimottaessa lamppuhuoneessa.

Flanagan tarttui kupariseen puheputkeen ja huusi ohjaamoon niin lujaa kuin pystyi: ”Laiva on tulessa!”

Odottamatta vastausta puosu juoksi alemmaksi laivan kone­huoneeseen ja käski siellä konemestari Ben Conklinin käynnistää nopeasti pumput, jotta höyrykone alkaisi pumpata vettä aluksen sammutusletkuihin.

Matkalla takaisin kohti lamppuhuonetta Flanagan nykäisi vielä pari laivapoikaa mukaansa. Tilanne näytti olevan hallinnassa, ja miehet kiskoivat lähimmän letkun auki kiepiltä ja suuntasivat sen kohti palavaa lamppuhuonetta.

Flanagan avasi kiireesti venttiilin ja tunsi samassa veden virtaavan letkuun. Etummaisena ollut laivapoika kuitenkin huusi, ettei letkun suuttimesta tullut lainkaan vettä.

Miehet näkivät kauhukseen savun halki, että letku oli revennyt paineen vaikutuksesta. Vuonna 1891 upouutena hankittu letku oli vuonna 1904 enää koinsyömää kangasta.

Äkillisen pakokauhun vallassa Flanagan ymmärsi, ettei miehistö voinut tehdä mitään liekkien torjumiseksi: ”Menkää veneisiin”, Flanagan huusi alaisilleen.

Kapteeni määräsi täyttä höyryä eteenpäin

Klo 10.10: Kapteenin huolellisella toiminnalla General Slocum oli selviytynyt tavalliseen tapaan turvallisesti Helvetin portista ja lähestyi avovettä.

Van Schaick kiirehti takaisin ohjaamoon puntaroiden, mitä hänen tulisi nyt tehdä. Kapteeni oli juuri käynyt alhaalla katsomassa tulipaloa, ja hän tiesi, että General Slocum palaisi lähes varmasti poroksi.

Hänen tehtäväkseen jäi vain pelastaa mahdollisimman paljon ihmishenkiä. Hengästyneenä iäkäs mies läväytti ohjaamon oven auki ja ilmoitti kahdelle perämiehelleen masentavan uutisen.

Lyhyen keskustelun jälkeen kapteeni teki päätöksen: ”Vie alus North Brother Islandin lähelle”, kapteeni käski ensimmäistä perämiestään, Ed van Wartia.

Edempänä pohjoisessa sijainneella saarella oli sairaala, mutta valitettavasti General Slocum oli vielä muutaman kilometrin päässä paikasta.

Siksi ohjaamosta lähetettiin saman tien konehuoneeseen käsky ajaa alusta täyttä höyryä eteenpäin. Kilpajuoksu laivan uumenissa kaiken tieltään tuhoavia liekkejä vastaan oli alkanut.

5 cent coin steamer slocum

General Slocumilla matkustajat maksoivat laivan omilla kolikoilla.

© The Mariner’s Museum and Park

Pakokauhu otti vallan matkustajista

Klo 10.12: Laiva kiisi kohti North Brother Islandia 13,5 solmun (25 km/h) vauhdilla. Samaan aikaan pakokauhu levisi matkustajien keskuudessa.

Pastori Haas oli tehnyt kansikierroksensa ja seisoi nyt vaimonsa Annan ja heidän 12-vuotiaan tyttärensä Gertruden vieressä, kun hän huomasi savua aluksen etuosassa.

”Kahvi on varmaankin vain palanut pohjaan kapyysissä”, pastori sanoi lähellään seisoville pelästyneille vanhemmille, vaikka hän ei itsekään oikein uskonut sanoihinsa.

Hetken kuluttua muusikoiden lopetettua soittamisen ja tanssijoiden suosionosoitusten vaiennuttua kaikki laivalla tajusivat, että jokin oli hullusti.

Aluksen etuosasta kuului kauhunkiljaisuja, ja pian liekit syöksyivät ulos lamppuhuoneen yläpuolisista portaikoista. Siipiratasaluksen kovan vauhdin takia laivan ilmanottoaukot toimivat melkein kuin palkeet, jotka ruokkivat tulta entisestään.

”Jumala meitä auttakoon! Jumala meitä auttakoon!” liekkejä pakoon pyrkivät matkustajat huusivat.

”Pysykää rauhallisena”, Haas sanoi vaimolleen ja tyttärelleen sekä ympärillä oleville ihmisille ja lähti katsomaan, voisiko hän rauhoitella väkeä muualla aluksella.

Kaikkialla juoksenteli itkeviä lapsia etsimässä vanhempiaan tuulen viskoessa kipinöitä ja palavaa ainesta joka puolelle.

Kun ryhmä miehiä yritti irrottaa höyrylaivan kuusi teräksistä pelastusvenettä, he näkivät kauhukseen, että paksu kerros kovettunutta maalia oli kiinnittänyt veneet kanteen niin, että ne olivat auttamattomasti jumissa.

Myöskään laivan pelastusliiveistä ei ollut iloa niiden roikuttua 13 vuotta sateessa, tuulessa ja auringonpaisteessa huoltamatta.

Vanhojen liivien korkki oli murentunut tahmeaksi jauhoksi, joka ei kellunut. Pelastusliivit toimivat jopa päinvastoin kuin niiden oli tarkoitus.

Vanhemmat, jotka pukivat liivit lapsilleen ja heittivät heidät laidan yli, katsoivat kauhuissaan, kun lapset painuivat pinnan alle.

Pelastusveneiden ja -liivien puute nostatti kylmät väreet Haasin selkäpiihin. Pastori tiesi, että vain harvat hänen seura­kuntansa jäsenistä osasivat uida.

Ilman pelastusvarusteita vaihtoehtoina oli vain palaa hengiltä tai hukkua.

Ymmärtäessään, ettei hän voinut tehdä juuri mitään rauhoittaakseen pelokkaita ihmisiä ympärillään, Haas palasi mylläkän halki perheensä luo laivan perään, josta etäisyys kasvavaan liekkimereen oli suurin.

Kaikki kuitenkin tiesivät, että aluksen peräosa tarjosi turvapaikan liekkejä vastaan enää vain ehkä muutamien minuuttien ajan.

Aluksia riensi höyrylaivan avuksi

Klo 10.20: General Slocumin edetessä kohti North Brother Islandia laivan torvea soitettiin merkiksi muille East Riverille purjehtineille aluksille, että höyrylaivalla tarvittiin kiireesti apua.

Hinaajan omistaja Jack Wade oli vuosia hinannut laivoja New Yorkin ruuhkaisessa satamassa.

Keskiviikko 15. kesäkuuta oli tuiki tavallinen työpäivä, kunnes hinaajan kippari kuuli General Slocumin merkkitorven äänen ja näki palavan höyrylaivan lähestyvän North Brother Islandia.

Wade ohjasi välittömästi pienen, kuolleen isänsä mukaan John Wadeksi nimetyn aluksensa General Slocumin vanaveteen.

Hinaaja ei tosin kulkenut yhtä nopeasti kuin siipi­ratasalus, mutta John Wade ja monet muut alukset joella lähtivät silti perään.

Jonkin ajan kuluttua osa aluksista kuitenkin lakkasi seuraamisen ja alkoi sen sijaan kerätä kuolleita ja eläviä vedestä Jackin jatkaessa palavan aluksen perässä.

Lähes kaksi kolmasosaa höyrylaivasta oli liekkien vallassa, ja hinaajan kipparia viilsi nähdä, miten matkustajat heittäytyivät mereen, koska heillä ei ollut muuta mahdollisuutta paeta liekkien yhä yltyessä.

Jack Wade toivoi voivansa pelastaa edes joitakin laivalla matkustaneita ihmisparkoja, mutta aika oli tiukilla.

steamboat disaster slocum on fire sinking

Höyrylaiva General Slocum tuhoutui suurimmalta osin.

Shutterstock

Pastori Haasin perhe putosi jokeen

Klo 10.24: General Slocum lähestyi North Brother Islandia kuin kelluva soihtu. Kapteeni van Schaick perämiehineen tunsi liekkien kuumuuden takanaan, ja pian tuli saavutti komentosillan.

Kuumuus, savu ja liekkien humina tuntuivat jo laivan perimmäisessäkin osassa, missä pastori George Haas yhä seisoi vaimonsa ja tyttärensä kanssa.

Matkustajat tönivät toisiaan ja tungeksivat eteenpäin pakokauhun vallassa päästäkseen mahdollisimman loitolle liekeistä. Kaiken mylläkän seurauksena pienimpiä lapsia työntyi kahden ylimmän kannen kaiteiden välistä ja upposi veteen.

Pastori Haas oli neuvonut Annaa ja Gertrudea hyppäämään vasta, kun ei olisi muuta vaihtoehtoa.

Pastori oli saanut uutta toivoa nähdessään höyrylaivaa seuranneet alukset, mutta 50-vuotias pastori ja perheenisä tiesi, että eloonjäämisen mahdollisuus oli suurin matalassa vedessä.

Haasin suunnitelma kuitenkin romuttui. Juuri ennen kuin General Slocum saapui North Brother Islandille, väkijoukon paine työnsi pastorin perheineen kaiteen yli veteen.

Hetken pastori sai pidettyä kiinni Annasta ja Gertrudesta, mutta muut pudonneet vetivät heitä erilleen, ja Haas tunsi otteensa kirpoavan perheenjäsenistään.

Kun Haas ponnisteli takaisin pinnalle, hänen ympärillään kuhisi huutavia lapsia ja vanhempia. Painavat monikerroksiset hameet vetivät naisia syvyyksiin, ja pikkulasten kiivas veden loiskinta ei pitänyt heitä pitkään pinnalla.

Haas tähyili rakkaitaan, mutta hän ei nähnyt vaimoaan ja tytärtään missään. Anna ja Gertrude olivat poissa.

Waden hinaaja syttyi tuleen

Klo 10.25: North Brother Islandilla potilaat ja sairaalahenkilökunta näkivät palavan höyrylaivan lähestyvän. Pian alus törmäisi saareen.

Hinaajassa Jack Wadelle valkeni, että General Slocumin kapteeni oli matkalla North Brother Islandille, missä sijaitsi Riverside-sairaala.

Siipiratasalus oli kuitenkin niin pahoin vaurioitunut, että sen ylin kansi romahti vain sekunteja ennen kuin laiva tömähti hiekkapohjaan.

Törmäys saareen oli niin voimakas, että se työnsi laivan lipumaan taas poispäin saaresta eivätkä matkustajat laivan takaosassa siksi ehtineet poistua aluksesta matalassa vedessä. Onneksi Jack Waden hinaaja saapui hetkeä myöhemmin palavan höyrylaivan luo.

Toiset paikalle kiirehtineet alukset pystyivät vain katsomaan toimettomina etäältä, miten matkustajat katosivat liekkeihin tai pinnan alle, kun taas Jack Waden litteäpohjainen hinausalus pääsi etenemään aivan General Slocumin lähituntumaan.

Kuumuus oli niin valtava, että John Waden maali alkoi kuoriutua, kun kippari ohjasi aluksensa aivan höyrylaivan perään.

Yksi Waden miehistä varoitti kapteenia, että hän menettäisi aluksensa ja elinkeinonsa, elleivät he siirtyisi pian kauemmaksi liekkipätsistä. ”Viis hinaajasta! Palakoon vaikka poroksi!” Wade karjui ohjaamosta.

Savun tihentyessä General Slocumin peräpäässä Waden miehistö otti vastaan palavasta laivasta ojennettuja lapsia.

Lisäksi Wade ja kaksi hänen miehistään hyppäsivät veteen poimimaan matkustajia, jotka eivät osanneet uida. Kavuttuaan takaisin alukseensa Wade huomasi hinaajan kansirakennelmien olevan tulessa monessa kohdin.

Vielä pahempaa kuitenkin oli, että aluksen potkuri oli sotkeutunut haaksirikkoutuneelta siipiratasalukselta pudonneeseen köysistöön. Kippari yritti raivokkaasti käynnistää koneistoa, mutta potkuri ei liikahtanutkaan.

John Wade oli jo vähällä joutua itsekin liekkimeren nielemäksi, kun sammutusalus Zophar Mills ilmestyi ruiskuttamaan vettä aluksen ylle.

Vesisuihkujen viilentäessä hinaajaa ja sen kyydissä olleita yhä lisää General Slocumin ahdinkoon joutuneita matkustajia hyppäsi alukseen.

Kuin ihmeen kaupalla hinaaja saatiin liikkeelle sen verran, että se lähti lipumaan keula edellä North Brother Islandin matalikolle, missä aikuiset pystyivät kahlaamaan maihin.

Hetkessä John Wadesta oli tullut pelastus­silta siipiratasaluksen ja saaren välille. Zophar Millsin letkut eivät kuitenkaan riittäneet sammuttamaan General Slocumia, joten lopulta toinen hinaaja veti Jack Waden aluksen pois höyrylaivan luota.

John Waden miehistö muistutti sodasta palanneita, kun alusta hinattiin turvaan. Miesten iho hehkui kuumuudesta, ja miehistön vaatteet olivat osin palaneet ja sulaneet pois.

Kuumuus oli polttanut kapteeni Jackin käsivarsista kaikki ihokarvat, mutta hän oli ylpeä. Kapteeni tiesi, että hän ja hänen miehistönsä olivat tehneet suuren työn.

Pastori palasi tajuihinsa saarella

Klo 10.35: Laivat ja veneet kiersivät North Brother Islandin vesillä keräämässä turman uhreja. Kaikki kuljetettiin saarelle, missä Riverside-sairaalan hoitajat ja lääkärit paiskivat ylitöitä.

George Haas heräsi hätkähtäen. Hänen ympärillään oli monta lääkäriä ja sairaanhoitajaa, jotka olivat kamppailleet saadakseen pastorin tajuihinsa. Pastori ei heti muistanut, miten hänet oli pelastettu.

Pian hänelle kuitenkin valkeni, että hän oli North Brother Islandilla. Hinaaja oli toimittanut hänet hoitoon Riverside-sairaalaan, jonka henkilökunta huolehti kaikin voimin laivaonnettomuuden uhreista.

Heti kun Haas pystyi puhumaan, hän vaati vastauksia. ”Missä he ovat? Missä perheeni on? Onko heidät pelastettu? Ovatko he kuolleita vai hengissä?” pastori tivasi, mutta vastaus oli koko ajan sama: kukaan ei tiennyt.

Siitä lähtien, kun palava General Slocum oli törmännyt pohjaan kello 10.25, henkilökunta oli ollut täydessä hälytysvalmiudessa.

Sairaalan uimataitoiset olivat pelottomasti hypänneet jokeen pelastamaan matkustajia, ja muut lääkärit ja hoitajat olivat yrittäneet elvyttää uhreja.

Sekä eläviä että kuolleita tuotiin saarelle myös aluksilla, jotka kiertelivät pitkin jokea keräämässä onnettomuuden uhreja.

Kun pastori Haas pystyi nousemaan vuoteesta, pelastustoimet olivat yhä käynnissä, vaikka hoitohenkilökunta alkoi kello 10.45 lopettaa elvytyksiä. Niistä ei ollut enää apua.

Vedessä kellui edelleen ruumiita ja hylyn kappaleita, ja maissa lojui kuolleita pitkissä riveissä. Haasia masensi nähdä vainajien joukossa tuttuja kasvoja – ihmisiä, joita hän oli kastanut, konfirmoinut ja vihkinyt.

Joidenkin jäsenet olivat vääntyneet ja ilmeet tuskaiset sen merkiksi, että he olivat taistelleet loppuun asti. Toiset taas makasivat rauhallisen näköisinä kädet rinnalla.

Jotkut äidit puristivat yhä pieniä lapsiaan itseään vasten kuin yrittäen suojata rakkaita pienokaisiaan kuolemalta. Osaa uhreista pastori ei pystynyt tunnistamaan, koska he olivat palaneet niin pahoin.

Omasta vaimostaan ja tyttärestään Haas ei löytänyt jälkeäkään – ei elävien eikä kuolleiden joukosta. Hän ei ollut ainoa etsijä. Seurakunnan eloonjääneet etsivät perheitään, mutta moni sai pahimman vastauksen.

North Brother Islandilla jokaisen sydäntä viilsi aina, kun ilmaa leikkasi tuskainen huuto jälleen yhden vanhemman menetettyä lapsensa tai lapsen äitinsä tai isänsä.

”Äiti, herää!”, kuultiin saarella monta kertaa, kun taas joku lapsista löysi äitinsä liikkumattomien ruumiiden rivistä voimatta ymmärtää tilannetta.

slocum catastrophe disaster aftermath

Monet ruumiit jätettiin ensin peitettyinä odottamaan rannoille.

Shutterstock

Kapteeni näki höyrylaivansa tuhoutuvan

Klo 10.55: Haavoittuneet matkustajat istuivat huopiin kääriytyneinä North Brother Islandilla. Sanattomina he tuijottivat East Riverille.

13 vuotta General Slocumilla kapteenina työskennellyt van Schaick istui rannalla ja katsoi kotinsa tuhoutuvan liekeissä.

Kapteeni ja kaksi perämiestä olivat jääneet komentosillalle aivan viimeiseen asti, vaikka raivoisa tuli oli juuri ennen törmäystä riehunut uhkaavan lähellä ohjaamoa.

Vasta keulan osuessa North Brother Islandiin kolmikko oli kavunnut ulos ohjaamon ikkunasta, hypännyt yhdeksän metrin pudotuksen veteen ja pelastautunut maihin.

67-vuotias kapteeni hoidatti juuri palovammojaan ja murtunutta jalkaansa, kun Slocumin palava runko äkkiä irtautui hiekkapohjasta.

Vuorovesi tempaisi murheellisen hylyn mukanaan joelle kuin ei olisi halunnut siipiratasaluksen uppoavan matalaan veteen uhriensa keskelle.

Palavan höyrylaivan pelättiin aiheuttavan lisää onnettomuuksia ahtaalla ja vilkasliikenteisellä East Riverillä, joten sammutusalukset ruiskuttivat aluksen päälle niin valtavia määriä merivettä, että laiva viimein upposi. Joen pinnalle jäi kellumaan vain yksittäisiä hylynkappaleita.

General Slocum oli 13 vuoden aikana tuottanut paljon iloa ja elämyksiä New Yorkin jokien vesillä purjehtiessaan, mutta tuhoisan onnettomuuden jälkeen siipiratasaluksesta muistettaisiin ikuisesti vain suru, tuska ja menetykset.

Lehden mukaan kapteeni William von Schaickin kymmenen vuoden tuomio oli ”kova mutta oikeutettu”.

© Library of Congress & Spydersden

Kapteeni sai syyn niskoilleen

Varustamo sai pienehkön sakon General Slocumin onnettomuudesta, kun taas kapteeni van Schaick joutui katastrofin suurimmaksi syntipukiksi.

Uimataidottomat matkustajat olivat käytännössä tuomittuja kuolemaan onnettomuudessa. Laivan pelastusliivit olivat läpeensä lahoja, ja pelastusveneet olivat jumissa.

Silti aluksen omistanut höyrylaivayhtiö Knickerbockers selvisi pienehköllä sakolla.

Normaalisti varustamo olisi vedetty vastuuseen siitä, ettei General Slocumin pelastusvarusteita ollut pidetty kunnossa.

Knickerbockersin onneksi kansallisen höyrylaivojen tarkastusviraston (USSIS) tarkastaja oli kuitenkin hyväksynyt aluksen turvavarusteet 5.5.1904, puolitoista kuukautta ennen turmaa.

Tarkastaja oli todennut, että pelastusliivit olivat ”hyvässä kunnossa”. Lausunnon myönteisyys johtui siitä, että USSIS käytti kokemattomia tarkastajia, joilla oli urakkapalkka.

Siksi tarkastus tehtiin pinnallisesti ja kiirehdittiin seuraavaan alukseen. Kapteeni van Schaick sai niskoilleen syyn onnettomuudesta ja kymmenen vuoden vankilatuomion.

Seuraavina vuosina tiukennettiin vaatimuksia muun muassa pelastusliivien ja sammutuskaluston suhteen.

George Haas sai tiedon perheestään

Klo 21.00: Pakkahuoneelle Kleindeutschlandin lähelle oli perustettu ruumishuone, missä omaiset saivat varmuuden omaistensa kohtalosta.

Nukuttuaan kolme tuntia omassa vuoteessaan Geor­ge Haas heräsi hätkähtäen. Varhain iltapäivällä pastori oli romahtanut uupumuksesta North Brother Islandilla, ja hänet oli kannettu kotiin lepäämään.

Vuoteessa pastorin vierellä oli tyhjä paikka. Siinä nukkui yleensä Anna, mutta tyyny oli nyt tyhjä ja koskematon.

Yhtäkkiä Haasin tietoisuuteen iskeytyi ajatus, miten julmasti jokavuotinen juhlapäivä oli tällä kertaa päättynyt – eikä vain hänelle vaan sadoille perheille.

Tilanne ei helpottunut, kun pastorin vanhin lapsi, hänen 19-vuotias poikansa George Jr astui sisään makuuhuoneen ovesta yhdessä pastorin veljen kanssa.

Surun saattoi lukea molempien miesten kasvoilta. He puhuivat matalalla äänellä ja hitaasti oikeita sanoja etsien. Anna oli löydetty kuolleena.

Gertrud oli edelleen kadoksissa, mutta ei ollut mitään syytä uskoa, että tytär olisi selviytynyt hengissä. Oletus vahvistui myöhemmin.

”Näin pelkäsinkin asian olevan, ja olin valmis tämän kuulemaan”, Haas sopersi lannistuneena.

Vuoden kesäretkestä oli tullut pastorin elämän synkin päivä – ja yksi synkimmistä New Yorkin historiassa.

shoes from slocum victim

Anna Liebenow hukkui turmassa, mutta hänen sisarensa Adella selviytyi. Kun Annan ruumis löydettiin, Adellalle tuotiin sisaren kengät.

© Getty Images

Jälkisanat

George Haas pääsi jaloilleen menetyksensä jälkeen ja jatkoi pastorin työssään Kleindeutschlandissa vuoteen 1921 asti. Hän kuoli 73-vuotiaana vuonna 1927.

John Coakley ja Ed Flanagan selviytyivät kumpikin onnettomuudesta. William van Schaick vedettiin ainoana vastuuseen onnettomuudesta ja tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan, missä hän istui 3,5 vuotta. Hän kuoli vuonna 1927.

Jack Wade ja hänen miehistönsä John Wadella pelastivat kohtalokkaana kesäkuun päivänä yhteensä 155 henkeä.

Lue myös:

Amerikan historia

New York lukuina

4 minuuttia
Arkeologia

Uponneen yhdysvaltalaisen sota-aluksen arvoitus ratkesi

3 minuuttia
Ensimmäinen maailmansota

Halifaxin onnettomuus: Ainutlaatuinen silminnäkijäkertomus

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota