Getty Images
Assyria ilmasto kuivuus

Kuivuus kukisti Assyrian

Nykyisen Irakin alueella muinoin sijainnut mahtava Assyrian imperiumi tuhoutui nopeasti ja sen suurin kaupunki autioitui.

Uus-Assyrian valtion nopea romahdus johtui vuonna 2019 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan ilmastonmuutoksesta, joka muistutti nykyään käynnissä olevaa ilmiötä.

Assyrialaiset hallitsivat vuoden 670 eaa. tienoilla nykyisen Irakin alueella maailman siihen asti suurinta imperiumia. Muutaman vuosikymmenen päästä valtion aiemmin alistamat viholliset olivat kuitenkin hävittäneet Assyrian sekä sen pääkaupunki Niniven 12 kilometrin pituisine puolustusmuureineen.

Tippukivet kertovat sateista ja lämpötiloista

Historiantutkijat eivät olleet aiemmin osanneet selittää, miksi imperiumi hävisi niin nopeasti, mutta Yalen yliopiston ja Kalifornian osavaltion yliopiston tutkijat uskovat löytäneensä syyn: se oli ilmastonmuutos.
He analysoivat tippukivien happi-isotooppeja luolassa, joka sijaitsee 300 kilometrin päässä Niniven raunioista. Happi-isotoopeista voidaan arvioida alueen sademäärät ja lämpötilat viimeisten 4 000 vuoden ajalta.

Assyria sota kuivuus

Assyrialaiset valloittivat vuosisatojen kuluessa valtavia alueita ja perustivat siihen asti suurimman imperiumin, joka perustui äärimmäiseen julmuuteen ja kokonaisten kansojen pakkosiirtoihin.

© Shutterstock

Assyriasta tuli Idän mahti

883 eaa.

Assyrialaiset valloittavat naapurivaltioitaan.

671 eaa.

Assyria valloittaa Egyptin ja on laajimmillaan.

612 eaa.

Viholliset kukistavat Assyrian ja hävittävät sen pääkaupungin Niniven.

125 vuoden kuivuus

Tutkimuksen mukaan Assyrian ydinalueilla alkoi noin vuoden 675 eaa. tienoilla valtava kuivuus, joka kesti 125 vuotta. Imperiumin heikentyminen, joka alkoi noin 660 eaa., osuu siis samaan aikaan kuivan kauden kanssa.

Assyrialaiset olivat riippuvaisia maataloudesta, joten kuivuus oli heille suuri katastrofi, joka johti heidän tuhoutumiseensa.

Tutkimus osoittaa tekijöidensä mukaan, miten valtavat seuraukset pitkäaikaisella kuivuudella voi olla – niin silloin kuin nykyäänkin.