Luonnonkatastrofit ovat aiheuttaneet kuolemia ja tuhoa koko ihmiskunnan historian ajan.
Viimeisten 500 vuoden aikana ihminen on oppinut ymmärtämään paremmin, miten myrskyvuoksilta, salamaniskuilta ja muilta tuhoisilta luonnonilmiöiltä voidaan suojautua. Ihmisten ahneus ja ylimielisyys ovat kuitenkin johtaneet yhä uudestaan uusiin kohtalokkaisiin katastrofeihin.
Tästä voit lukea viimeisten 500 vuoden pahimmista luonnonkatastrofeista Euroopassa.
1 – PYÖRREMYRSKY: Ritarilaivasto tuhoutui
Varsinaisia pyörremyrskyjä tavataan harvoin merellä. Vähemmän voimakkaat trombit ovat merilläkin yleisiä, ja ne voivat olla laivoille vaaraksi.
Syyskuun 23. päivänä vuonna 1556 kello seitsemän aamulla valtava pyörremyrsky suuntasi meren halki suoraan kohti Maltaa ja Vallettan satamaa. Pyörremyrskyjä syntyy, kun kaksi ilmamassaa törmää toisiinsa. Otollisissa olosuhteissa törmäys voi synnyttää ylöspäin kohoavan pyörretuulen, joka pyörii ja imee vettä ja pilviä itseensä jopa yli 500 kilometrin tuntinopeudella.
Ranskalaisen Maltan ritarin ja historioitsijan Pierre-Marie-Louis Kerdun mukaan pyörremyrsky oli tappava. Hän kuvaili, miten se upotti alle puolessa tunnissa laivat ja hautasi sataman asukkaat raunioihin:
”Prikit ja kaljuutit pirstoutuivat, ja vielä ikävämpää oli, kun neljä kaleeria kääntyi ylösalaisin, jolloin suurin osa upseereista, sotilaista ja kaleeriorjista joko hukkui tai murskautui aluksen painon alla.”
Kerdun mukaan kuolleita oli ”yli kuusisataa henkeä” ja joukossa oli useita Maltan ritareita. Kun maltalaiset olivat surreet kyllikseen, saaren suurmestari Claude de la Sengle rakennutti satamarakennukset ja laivaston uudestaan.
2 – METSÄPALO: Savu tukahdutti 82 palomiestä hengiltä
Yritykset sammuttaa raivoisaa metsäpaloa oksilla hakkaamalla eivät onnistuneet kovin hyvin.
Toisen maailmansodan jälkeen Ranskan palolaitos oli kurjassa jamassa ja Bordeaux'sta lounaaseen sijaitsevan Landesin laajojen mäntymetsien palokujat kasvaneet umpeen. Alueella koettiin kolme kuivaa kesää, jolloin mitattiin jopa 42 asteen lämpötiloja. Sitten 19. elokuuta 1949 vartija havaitsi savua Saucatsin kaupungin lähellä.
Paikallinen palokunta yritti saada liekkejä kuriin männynoksilla hakkaamalla, mutta palo levisi nopeasti laajalle. Kun se lopulta saatiin hallintaan, 82 vapaaehtoista palomiestä, joukossa Saucatsin pormestari, oli menehtynyt. Jäljellä oli yli 500 neliökilometriä hiiltynyttä metsää.
Henkiin jäänyt kuvaili paloa: ”Näimme liekkien nuolevan heidän ruumiitaan niin, että rasva kupli ulos.”
Poliisi totesi, että Euroopan eniten uhreja vaatinut metsäpalo oli syttynyt palavasta tupakasta.
Metsäpaloista on tullut viime vuosina iso ongelma. Vuonna 2021 Dixie-palo tuhosi yli 3 800 neliökilometriä metsää Kaliforniassa.
3 – RAKEET: Jääpommitus tuhosi kylän
Kun rakeet kasvavat nyrkin kokoisiksi, raekuuro voi olla hengenvaarallinen.
Heinäkuun 1. päivänä vuonna 1891 Alankomaissa ja Länsi-Saksassa koettiin kammottava rajuilma. Salamat leiskuivat ja pyörremyrsky pyyhkäisi Düsseldorfin luoteispuolelta peltojen yli, ja etenkin alankomaalaiset saivat niskaansa pahimman raekuuron miesmuistiin.
Rakeita muodostuu, kun maahan putoamassa olevat sadepisarat jäätyvät uudestaan. Voimakas tuuli voi kierrättää raetta sadepilvessä ylös ja alas, jolloin usea pisara jäätyy yhden, alati kasvavan ytimen ympärille. Alankomaiden kuninkaallisen ilmatieteen instituutin kuvausten mukaan rakeet olivat paikoitellen ”nyrkin kokoisia”.
Jääpommit tuhosivat Hezelaarin kylän täysin. Saksan puolella rakeet tuhosivat silminnäkijäkertomusten mukaan monin paikoin ikkunat, katot ja viljasadon. Hamelnin kaupungista löydettiin 1,5 kilon painoinen rae, ja paikallinen lehti kirjoitti: ”Näin ankaraa ja tuhoisaa myrskyä ei ole täällä koettu miesmuistiin.”
4 – MAANVYÖRYMÄ: Koulu jäi hiilikuonan alle
28 tuntia katastrofin jälkeen Aberfanissa vallitsi yhä kaaos ja kaikkialla oli hiilistä kuonaa.
Walesissa Aberfanin pikkukaupungissa koulu oli juuri alkanut 21. lokakuuta 1966, kun sikäläisen kaivoksen kuonakasa lähti liikkeelle Pantglasin alakoulun läheisen harjanteen huipulta. Kolme viikkoa kestäneet rankat sateet olivat kastelleet 34 metriä korkean kivi- ja maakasan, joka oli syntynyt hiilikaivoksen jätteestä.
Jätekasa oli kyllästynyt vedellä, ja kello 9.15 mustaa tahmeaa massaa alkoi valua kohti Aberfania. Pian kehittyi valtava vyörymä, kun 110 000 kuutiometriä kuonaa luisui alas 640 metriä korkeaa rinnettä.
Eräs silminnäkijä kuvasi myöhemmin massaa ”tummaksi välkehtiväksi aalloksi”, ja se tuhosi muutamassa minuutissa kaksi taloa ja törmäsi koulurakennukseen. Kun se lopulta pysähtyi, 9,1 metriä korkea kovettunut massa peitti sekä koulun että useita taloja. 116 lasta ja 28 aikuista kuoli vyörymässä.
Katastrofi johti kuukausia kestäneisiin selvityksiin, joiden päätteeksi NCB-kaivosyhtiö joutui maksamaan jokaisen kuolleen lapsen vanhemmille 500 puntaa korvauksia.
Katso, miten Aberfanin katastrofin jälkiä raivattiin:
5 – KYLMYYS: Pieni jääkausi koetteli eurooppalaisia
Pienen jääkauden aikana Keski-Euroopassakin oli usein talvella lunta.
Keskiajan lopulla Euroopan ilmasto kylmeni tuntemattomasta syystä. Noin vuosina 1300–1850 keskilämpötila oli 1,5 astetta nykyistä alhaisempi. Muutoksella oli kohtalokkaita seurauksia.
JÄÄTIKÖT NIELIVÄT MAATA
Sveitsin Alpeilla laajenevat jäätiköt nielaisivat kyliä 1600-luvulla. Norjassa Jostedalsbreenin jäätikön yksi haara laajeni vuosina 1700–1748 neljä kilometriä ja tuhosi useita maatiloja, joista yhden nimi oli Nigard. Jäätikön haara nimettiin Nigardsbreeniksi.
MERI JÄÄTYI
Pienen jääkauden vuoksi meri jäätyi talvisin aiempaa etelämpänä. Ison-Beltin jäädyttyä vuonna 1659 Ruotsin armeija pääsi jäätä pitkin Fyniltä Sjællandiin. Tanskalaiset kärsivät merkittävän tappion ja menettivät Ruotsille Skånen, Hallandin ja Blekingen.
ALUEITA AUTIOITUI
Keväät ja kesät muuttuivat viileämmiksi ja kosteammiksi, ja sadot ruokkivat vähemmän ihmisiä. Islannin väestö puolittui suuren nälänhädän vuoksi. Erään teorian mukaan kylmyys sai 1400-luvulla viimeisetkin pohjanmiehet jättämään Grönlannin.
6 – TSUNAMI: Kallionlohkare aiheutti tuhoaallon
Lodalenin katastrofi on yksi Norjan historian pahimmista luonnonkatastrofeista.
Kun 1 500 metriä korkeasta Ramnefjell-vuoresta oli vyörynyt vuonna 1905 Lovatnetjärveen iso maamassa, jonka nostattama hyökyaalto oli tappanut 61 ihmistä, länsinorjalaisen Lodalenin asukkaat arvelivat, että 1 500 metriä korkea vuori olisi vastedes vakaa ja vaaraton. Vuori koostuu kovista kvartsi- ja graniittikerroksista. Siinä risteilee kuitenkin huokoisia kiillejuonteita, joihin sadevesi pystyy tunkeutumaan.
Jos vesi ei pääse pois juonteista, voi syntyä niin suuri paine, että osa kalliota repeytyy irti, mutta geologit eivät uskoneet sen tapahtuvan uudestaan. Käsitys muuttui, kun Ramnefjellistä irtosi miljoonan kuutiometrin lohkare 13. syyskuuta 1936.
Lohkare putosi 800 metrin matkan Lovatnetiin, missä se nostatti 70-metrisen tsunamin. Aalto repi järveä ympäröivät rakennukset perustuksiltaan, ja muutamassa minuutissa 74 ihmistä kuoli.
Tsunami oli niin voimakas, että se murskasi myös vuoden 1905 onnettomuuden muistomerkin, vaikka se oli valettu peruskallioon. Katastrofin jälkeen Lodalen autioitui.
7 – UKONILMA: Salama sytytti Napoleonin ruudin
Vaikka salamoilta on opittu suojautumaan, ne voivat yhä olla hengenvaarallisia. Intiassa 76 ihmistä menetti henkensä huhtikuussa 2021 voimakkaan ukonilman aikana.
Salamoita osuu maahan noin kahdeksan miljoonaa joka päivä. Jos salama, jonka jännite on yleensä sadan miljoonan voltin luokkaa, osuu ihmiseen, se voi aiheuttaa vakavia palovammoja, aivovammoja ja pahimmassa tapauksessa kuoleman.
Kesäkuun 26. päivänä vuonna 1807 yksi ainoa salama aiheutti Luxemburgissa tappavan kaaoksen. Brittiläinen London Times kertoi salaman osuneen ”alakaupungin ruutivarastoon, joka räjähti" ja että "kaksi katua tuhoutui täysin.”
Suurherttuakuntaa miehittivät tuolloin Napoleonin joukot, jotka olivat muun muassa varastoineet ruutia Verlorenkostin kaupunginosassa sijaitsevaan torniin.
Kun salama osui torniin, 224 ruutitynnyriä räjähti ja räjähdys aiheutti laajaa tuhoa kaupunginosan rakennuksissa. 32 ihmistä kuoli ja 120 loukkaantui pahoin. Jotkut historioitsijat arvioivat uhrimääräksi peräti 300.
8 – MYRSKYVUOKSI: Meri nielaisi tuhansia ihmisiä
Vattimerellä koettiin myrskyvuoksi sekä vuonna 1362 että vuonna 1634. Kartat osoittavat, miten suuret alat maata jäivät äkillisesti kohonneen veden alle.
Yöllä 11.–12. lokakuuta 1634 myrsky nostatti valtavia vesimassoja Etelä-Jyllannin ja Tanskaan tuolloin kuuluneiden Schleswigin ja Holsteinin herttuakuntien länsirannikoille. Meri nousi nopeasti yli matalien patojen, joiden huoltamista oli laiminlyöty pitkään.
Toistuvista tulvista huolimatta Vattimerellä ei ollut varoitusjärjestelmää, ja monet olivat pahaa aavistamatta nukkumassa, kun vesi tunkeutui heidän koteihinsa. Riben kaupungissa vesi nousi kuusi metriä ja tulvi muun muassa tuomiokirkkoon.
Ainakin 6 000 ihmistä ja 50 000 eläintä kuoli etelämpänä Friisinmaalla Strandin saaressa, jonka 21 kirkosta 17 huuhtoutui mereen. Suuri myrskyvuoksi, jota henkiin jääneet pitivät Jumalan rangaistuksena, vaati kaikkiaan jopa 15 000 ihmisen hengen ja muutti merkittävästi Vattimeren rantaviivaa.
Tanskan tuolloin neljänneksi suurin satama Søndersiden kalastajakylässä jäi meren alle, ja myös useita saaria hävisi kartalta.
9 – KUIVUUS: Euroopan joet kuivuivat
Ankaran kuivuusjakson aikana moni Ranskan joki kuivui kokonaan.
Vuonna 1539 Euroopassa alkoi kuivuus, jollaista ei ollut ennen koettu. Jo vuoden lopulla Espanjan kirkoissa alettiin rukoilla Jumalalta sateita, ja pohjoisitalialaisissa aikakirjoissa ihmeteltiin, miten oli ”yhtä lämmintä kuin heinäkuussa”.
Tammikuussa 1540 kuivuus levisi pohjoisemmaksi Alppien toiselle puolelle, ja seuraavien yhdentoista kuukauden aikana valtaosassa Eurooppaa ei juuri satanut lainkaan. Kesällä lämpötila kipusi usein yli 40 asteen, ja Alsacessa hedelmäpuut kukkivat kahdesti. Ihmiset pystyivät kahlaamaan Reinin ja Seinen yli, sillä niiden vesimäärä vähentyi 90 prosenttia.
Sato kuivui pelloille, ja eläimet ja ihmiset sairastuivat janosta ja puutostaudeista. Osa historioitsijoista pitää vuotta Euroopan kuivimpana viimeiseen viiteensataan vuoteen. Ainoat siitä hyötyneet olivat viininviljelijät, sillä kuivahtaneista rypäleistä sai tehtyä erityisen hyvää viiniä, joka aikakirjojen mukaan oli kuin ”kultaa lasissa!”.
Muilla eurooppalaisilla ei mennyt hyvin. Kuivuus kuivatti kaivot, aiheutti pulaa ruoasta ja synnytti metsäpaloja.
10 – HIRMUMYRSKY: Myräkkä riepotteli Englantia
Moni britti piti myrskyä osoituksena Jumalan vihasta, ja sitä käsiteltiin pappien moraalisaarnoissa aina 1800-luvulle asti.
Marraskuun 26. päivänä vuonna 1703 matalapaine synnytti Luoteis-Eurooppaan yhden Englannin historian pahimmista hirmumyrskyistä. Myrsky puhalsi Englannin kanaalin pohjoispuolella hurjimmillaan 130 kilometrin tuntinopeudella.
Lontoossa Westminster Abbeystä irtosi lyijykatto, ja Englannin ja Skotlannin kuningatar Anna joutui pakenemaan myrskyä St Jamesin palatsin kellariin. Pääkaupungissa sortui kaksituhatta savupiippua, ja Etelä-Englannissa neljätuhatta tammea repeytyi juuriltaan.
Brittilaivaston alukset heittelehtivät kuin lastut laineilla ja tiettävästi yksi niistä ajautui Harwichista Göteborgiin asti. Maalla tuulimyllyjen siivet pyörivät niin vinhaan, että kitkan kerrotaan sytyttäneen puiset hammaspyörät tuleen.
Vuonna 1704 englantilainen kirjailija Daniel Defoe kuvasi historioitsijoiden mukaan jopa 15 000 kuolonuhria vaatinutta myrskyä sanoen, että rannikkokaupungit ”näyttivät siltä kuin vihollinen olisi ryöstänyt ne ja pistänyt vielä ilkeyttään pirstaleiksi”.
