Noin 50 kiinalaista siirtolaista makasi tukahduttavassa makuusalissa Hotel Globessa. Se oli eräänlainen asuntola, josta sai vuokrata yöksi huoneen 10 sentillä. Kello oli jo yli keskiyön 6. maaliskuuta 1900, ja nuori kiinalainen oli kieriskellyt tuskissaan koko illan, mutta nyt hän makasi yhtäkkiä aivan hiljaa. Jonkin ajan kuluttua naapurisängyn asukas huolestui äkillisestä hiljaisuudesta ja meni katsomaan.
Kauhukseen hän näki maanmiehensä suun olevan vaahdon peitossa, ja tämän iho oli kalpea ja viileä. Ei epäilystäkään – mies oli kuollut. Yövahti kutsuttiin nopeasti paikalle, ja asukasluettelosta hän näki, että kyseessä oli 44-vuotias kiinalainen Chick Gin. Vähän ajan kuluttua terveysviranomaiset hakivat ruumiin Hotel Globesta tutkimuksiin.
Vastavalmistunut patologi Frank P. Wilson kumartui heti päivänkoitteessa Chick Ginin ruumiin ylle. Tämän kainaloiden ja nivusten imusolmukkeet olivat kovat ja suurentuneet omenan kokoisiksi. Wilson avasi kirurgisella Y-viillolla Chick Ginin ylävartalon ja näki, että sisäelimet olivat veren turvottamat. Kylmät väreet kulkivat Wilsonin selkäpiitä pitkin. Oliko tämä sitä mitä hän pelkäsi?
Sitten alkoi tapahtua. Nuori lääkäri kutsui vanhemmat kollegansa paikalle, ja samana iltapäivänä terveysviranomaiset ilmoittivat lehdessä, että Chick Gin oli ilmeisesti menehtynyt ruttoon ja että San Franciscon kiinalainen kaupunginosa Chinatown asetettaisiin siksi karanteeniin. 7. maaliskuuta Chinatown suljettiin köysillä ja aseistetut poliisit pantiin vahtimaan, ettei karanteenia rikottu.
Paljon kiinalaisia kuolisi tautiin, mutta ainakaan se ei leviäisi muualle kaupunkiin.
San Franciscon reagoiminen tilanteeseen voi vaikuttaa rajulta, mutta se ei ollut mitään uutta. Viranomaiset ovat tuhansia vuosia turvautuneet karanteeniin tukahduttaakseen tappavimpia tauteja.
Kun isorokkoepidemia saapui yhdysvaltalaiseen Milwaukeen kaupunkiin, suuri osa kaupungin siirtolaisista pantiin karanteeniin.
40 päivän karanteenin uskottiin estävän tartuntoja
Yksi vanhimmista esimerkeistä karanteenista on Raamatun Vanhassa testamentissa, joka sisältää muun muassa ohjeita spitaalisten eristämisestä ja ulosteiden hävittämisestä sairauden torjumiseksi. Spitaaliset tuli eristää seitsemäksi päiväksi, minkä jälkeen pappi tutki, olivatko heidän oireensa lievittyneet vai pahentuneet.
Kun vakava tautiepidemia riehui Bysantin valtakunnassa 500-luvulla, keisari Justinianus eristi tartunta-alueet valtakunnastaan. Kiinalaiset lähteet 600-luvulla kertovat samasta menetelmästä.
Sana karanteeni ja tartunnan saaneiden ja matkustajien eristäminen saivat alkunsa keskiajalla paiseruton saavuttua Venetsiaan. Vuosina 1347–1352 musta surma levisi Italian niemimaalle, ja vaikka epidemian syytä ei tiedetty, oli selvää, että tauti, joka tappoi runsaasti ihmisiä, kulki matkalaisten mukana.
Venetsian viranomaiset määräsivät, että kaupunkiin pyrkivien laivojen piti olla 40 päivää ankkurissa merellä, ennen kuin miehistö pääsi maihin. Sana karanteeni tuleekin italian kielen sanoista quaranta giorni eli 40 päivää.
Historiantutkijat eivät tiedä, miten päädyttiin juuri lukuun 40. Se voi johtua siitä, että lääketieteen isä Hippokrates piti lukua neljä erityisen suojaavana, tai sitten 40 päivää oli aika, jolloin ruttotartunnan saanut varmasti joko parantui tai kuoli.
”Korvani eivät ole koskaan kuulleet niin tuskaista valitusta. Nenäni ei ole koskaan haistanut niin vastenmielistä löyhkää, eivätkä silmäni ole koskaan nähneet niin kauhistuttavia näkyjä.” Kirkkoherra Mompesson ruton koettelemasta Eyamista.
Kaupungin kuuluisaan Pyhän Markuksen kirkkoon pantiin vartijoita. Kun he näkivät lipun, joka kertoi laivan olevan tulossa, he lähettivät veneen hakemaan kapteenin. Hänet vietiin satamassa suljettuun huoneeseen, ja satamaviranomaiset kuulustelivat häntä pienen luukun kautta.
Ensimmäisenä karanteenimääräyksiä otettiin käyttöön Euroopan satamakaupungeissa, mutta myös sisämaakaupungit alkoivat suojautua matkalaisten tuomilta tartunnoilta. Jossakin kiellettiin matkalaisten ja kauppiaiden pääsy kaupunginportista sisään, mikä oli oiva tekosyy estää myös hyljeksittyjen juutalaisten, kerjäläisten ja prostituoitujen pääsy kaupunkiin.
Euroopan suurissa kaupungeissa perustettiin myös karanteenisairaaloita, joihin sairaat eristettiin muusta yhteiskunnasta. Ensimmäinen valmistui vuonna 1423 Santa Maria di Nazarethin saarelle Venetsian ulkopuolella. Myös spitaalisia vietiin eristyksissä olevalle saarelle sairaalaan, jota alettiin kansan suussa kutsua nimellä lazaretum tai lazzaretto viittauksena spitaalisten pyhimykseen Lasarukseen.
Lasaretit rakennettiin etäälle kaupungeista tartuntojen leviämisen estämiseksi, mutta riittävän lähelle, jotta sairastuneet oli helppo kuljettaa sinne. Usein ne rakennettiin paikkaan, jonka vesistö erotti ympäristöstä. Jollei se ollut mahdollista, joissakin paikoissa kaivettiin lasarettien ympärille vallihauta.
Maailman ensimmäinen leprasairaala perustettiin Venetsian ulkopuolella olevalle saarelle, ja se toimi myös ruttosairaalana.
Kylä sulkeutui vapaaehtoiseen karanteeniin
Ruttoepidemioita esiintyi Euroopassa tasaisin väliajoin satojen vuosien ajan 1300-luvun puolivälissä riehuneen mustan ruton jälkeen. Vallanpitäjät oppivat vähitellen, että tärkeintä taudin leviämisen ehkäisemiseksi oli pitää ne, joilla epäiltiin tartuntaa, poissa kaupungeista. Englannissa eräs kylä päätti vapaaehtoisesti asettua karanteeniin.
Syyskuussa 1665 Eyamin kylään Sheffieldin ja Manchesterin kaupunkien välisen kauppatien varrella saapui kangaspaali. Räätälin apulainen George Viccar otti tavaran vastaan – aavistamatta, että kankaiden joukossa piilotteli joukko tappavia salamatkustajia eli ruttoa kantavia kirppuja.
Viccar kuoli viikon päästä, ja kuukauden kuluessa 29 Eyamin 800 asukkaasta oli päätynyt hautaan. Talven taittuessa tilanne vain paheni. Ruttobakteerit asettuivat keuhkoihin, ja tartunnan saaneet ihmiset levittivät tautia ympäristöön yskiessään ja rykiessään.
Kaupungin kirkkoherra William Mompesson teki rohkean ratkaisun: Eyam piti sulkea, jotta tauti ei leviäisi muualle. Kylän ympärille 1,6 kilometrin säteelle sen keskustasta merkittiin kivillä kehä, jota ei saanut ylittää kylään tai sieltä pois, ennen kuin tauti olisi taltutettu. Naapurikylien asukkaat asettivat kiville ruokaa kyläläisiä varten, ja Eyamin asukkaat jättivät samaan paikkaan maksuksi etikassa puhdistettuja kultakolikoita.
Eyam oli suljettu kivikehän sisään 14 kuukautta, ja sinä aikana kyläläisistä joka kolmas kuoli ruttoon. Kirkkoherra Mompesson, joka joutui hautaamaan oman vaimonsa elokuussa 1666, kuvaili painajaista kirjeessä:
”Korvani eivät ole koskaan kuulleet niin tuskaista valitusta. Nenäni ei ole koskaan haistanut niin vastenmielistä löyhkää, eivätkä silmäni ole koskaan nähneet niin kauhistuttavia näkyjä – –. Tämä on Golgata, pääkallojen paikka.”
Strategia kuitenkin toimi, eikä rutto levinnyt Eyamista.
Yhdysvalloissa syytettiin siirtolaisia
Rutto hiipui vähitellen Euroopassa, ja karanteeni osoittautui tehokkaaksi myös monissa muissa taudeissa. Liikennevälineiden kehittyminen ja liikkumisen lisääntyminen kaikkialla maailmassa merkitsi sitä, että taudit saattoivat levitä laajemmalle ja nopeammin kuin koskaan aiemmin, ja myös pelko niitä kohtaan kasvoi.
1800-luvulla Lähi-idästä Länsi-Eurooppaan tulleet joutuivat kolmen viikon karanteeniin. Heidän vaatteensa savustettiin, ja heidän karanteenista lähettämänsä kirjeet kastettiin etikkaan niiden desinfioimiseksi.
Niille, joilla oli varaa maksaa yksityishuoneesta karanteeniasemalla, karanteeni oli vain ohimenevä pieni kiusa. Köyhät sen sijaan saattoivat joutua nukkumaan ulkona purevassa kylmyydessä, kunnes heidät arvioitiin terveiksi.
Erityisesti merimiehille karanteeni tuli tutuksi, sillä oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että he joutuivat jäämään laivaansa viikoiksi ennen pääsyä maihin. Uuden tutkimuksen mukaan 90 prosenttia Britannian satamien ulkopuolella odottelevista laivoista oli tullut alueilta, joilla tautia ei juurikaan ilmennyt.
Siirtolaisiinkin sovellettiin järjestelmällistä karanteenia, etenkin Yhdysvalloissa. Pelkästään New Yorkin satamaan saapui vuosina 1881–1884 kolme miljoonaa ihmistä kaikkialta maailmasta, ja heistä monet lähetettiin saman tien suuriin karanteenihalleihin.
”Vaatteemme otettiin pois ja meihin hierottiin jotain liukasta ainetta – se saattoi olla mitä tahansa – ja sitten päällemme kaadettiin kattilallinen kuumaa vettä.” Yhdysvaltoihin matkalla ollut venäläinen siirtolainen Mary Antin, joka joutui karanteeniin Hampurissa.
Yhdysvaltoihin tultiin yleensä laivoilla Euroopan suurista satamakaupungeista, joissa matkustajat joutuivat myös usein viikkojen karanteeniin.
”Tavaramme otettiin meiltä pois ja ystävät erotettiin toisistaan ennen tarkastusta – –. Meidät vietiin pieneen huoneeseen, jossa kattila kiehui liedellä. Vaatteemme otettiin pois ja meihin hierottiin jotain liukasta ainetta – se saattoi olla mitä tahansa – ja sitten päällemme kaadettiin kattilallinen kuumaa vettä”, kirjoitti Yhdysvaltoihin matkalla ollut venäläinen siirtolainen Mary Antin pakollisesta karanteenista Hampurin satamassa.
Kun matkalaiset noin kymmenen päivän Atlantin-ylityksen jälkeen sitten saapuivat New Yorkiin, heidät laskettiin maihin Ellis Islandilla, jossa terveysviranomaiset tutkivat heidän matkatavaransa, vaatteensa ja kehonsa. Ne, joilta löytyi taudin merkkejä, vietiin kaupungin karanteenisairaaloihin.
Sukupolvia aiemmin Amerikkaan tulleiden maahanmuuttajien jälkeläisten keskuudessa levisi käsitys, että uudet siirtolaiset olivat syypäitä kaikkiin tauteihin. Etenkin maalitauluksi joutuivat juutalaiset, itäeurooppalaiset, kiinalaiset, japanilaiset ja intialaiset, kun kulkutaudeille etsittiin syntipukkia.
Eri maanosien väliä purjehtivat merimiehet joutuivat monesti usean viikon karanteeniin kotiin palattuaan. Joissakin paikoissa, kuten Marseillessa vuonna 1884, he saivat nähdä perhettään, mutta turvatoimena välissä oli kaksinkertaiset kalterit.
Eristämistä ja pakkorokottamista
Chinatownin 35 000 asukasta tuomittiin myös kollektiivisesti mahdollisiksi tartunnan levittäjiksi Chick Ginin kuoltua San Franciscossa 6. maaliskuuta 1900.
- maaliskuuta kaupungin valkoiset työnantajat joutuivat heräämään uuteen todellisuuteen:
”Aamiaista ei ollut valmistettu. Palace Hotelin kokki odotti turhaan tusinaa kiinalaisia, joiden piti tulla töihin. Sama tapahtui kaikkialla, missä kiinalaisia oli töissä. Chinatownin puhelinkeskuksessa piti kiirettä, kun raivostuneet kaupunkilaiset yrittivät saada yhteyttä työläisiinsä ja palvelijoihinsa”, raportoi San Francisco Chronicle -lehti
Kaupungin halpatyövoima oli asetettu väliaikaiseen karanteeniin lääkärien yrittäessä selvittää, kuoliko Chick Gin ruttoon vai ei.
Ruttobakteeri Yersinia pestis oli tunnistettu vuonna 1894, ja kaupungin karanteenijohtaja, tohtori Joseph Kinyoun, viljeli nyt laboratoriossaan San Franciscon lahdessa sijaitsevalla Angel Islandilla ruumiista eristettyjä bakteereja ruiskuttaakseen niitä sitten koe-eläimiin – apinaan, kahteen rottaan ja marsuun – voidakseen vahvistaa diagnoosin.
Chinatown aidattiin köysillä, ja sitten alkoi täydellinen kaaos. Kasvomaskeihin ja kumikäsineisiin pukeutuneet terveysviranomaiset rynnivät mitään selittämättä ovelta ovelle kartoittaakseen Chick Ginin viimeiset liikkeet.
”Chinatownin puhelinkeskuksessa piti kiirettä, kun raivostuneet kaupunkilaiset yrittivät saada yhteyttä työläisiinsä ja palvelijoihinsa.” San Francisco Chronicle -lehti kirjoitti Chinatownin yhtäkkisen karanteenin seurauksista.
Myöhemmin samana päivänä kaupunginosan asukkaat saattoivat lukea puhelinkioskeihin ja kioskeihin kiinnitetyistä keltaisista julisteista, mistä oli kyse. Muun muassa lehdistössä esitetyn kritiikin jälkeen karanteeni lopetettiin 9. maaliskuuta, mutta sitäkin suurempi kaaos syntyi, kun tohtori Kinyoun ilmoitti kaksi päivää myöhemmin, että Chick Gin oli sairastanut ruttoa.
Viranomaiset käynnistivät heti valtavan karanteenikoneiston: kaikki Chinatownin kodit piti desinfioida, asukkaat joutuivat kadulle ja heidän omaisuutensa poltettiin. Kaupat suljettiin, ja poliisi nujertaisi niskoittelijat.
Joka ikinen San Franciscon kiinalainen ja japanilainen asukas rokotettaisiin kiistanalaisella Haffkine-rokotteella, halusivatpa he tai eivät. Rokote oli aiheuttanut useita kuolemia Intiassa, ja myöhemmissä tutkimuksissa on todettu, että sillä ei ollut minkäänlaista rutolta suojaavaa vaikutusta.
Chinatownin eristys lakkautettiin vasta kesäkuussa. Sitä ei tehty terveyssyistä vaan siksi, että kaupunginneuvosto oli päättänyt, että karanteeni oli puuttumista asukkaiden oikeuksiin.
Tammikuussa 1901 San Franciscon viranomaiset kutsuivat kolme Yhdysvaltojen johtavaa ruttoasiantuntijaa analysoimaan tilannetta. He tulivat siihen tulokseen, että ei ollut hyötyä eristää ihmisiä etnisen taustan mukaan, kuten oli tehty aitaamalla Chinatown, vaan tärkeintä oli desinfioida kodit, joissa sairautta oli esiintynyt, ja hävittää niistä syöpäläiset.
Kun rutto jälleen levisi San Franciscossa vuonna 1907, viranomaiset keskittyivät rottien ja kirppujen hävittämiseen eivätkä kaupungin kiinalaisväestön ahdistelemiseen.
Koleraepidemian aikaan Romaniassa vuonna 1911 erään kylään asukkaat kieltäytyivät luovuttamasta sairastuneita, sillä he epäilivät lääkäreiden tappavan nämä. Viranomaiset eristivät kylän ja panivat sotilaat vahtiin.
Espanjantauti sulki yhteisöjä
Karanteenille tuli tarvetta myös vuosina 1918–1920, kun maailmassa riehui uuden ajan tappavin pandemia: espanjantaudiksi kutsuttu influenssa. Käytiin ensimmäistä maailmansotaa, ja joukkojen siirto maanosasta toiseen levitti tartuntaa tehokkaasti.
Esimerkiksi Euroopan länsirintamalle tuotiin puoli miljoonaa yhdysvaltalaista sotilasta muutama viikko sen jälkeen, kun tautia oli alkanut esiintyä Yhdysvalloissa. Kun Espanjan lehdistö kertoi taudista kesäkuussa 1918, se oli levinnyt jo eri puolille maailmaa. Espanjantauti kehittyi pandemiaksi muutamassa kuukaudessa.
Sitten keskiajan ruttoepidemioiden lääketiede oli edennyt harppauksin. Influenssan syy oli selvitetty, ja lääkärit olivat ymmärtäneet, että erityyppiset taudit edellyttivät erilaisia ehkäisy- ja parannuskeinoja.
Tiedettiin myös, että taudit levisivät helpommin lähikosketuksissa, ja siksi viranomaiset eri puolilla maailmaa alkoivat eristää tartunnan saaneita ja sulkea julkisia tiloja, kuten kouluja, kirkkoja ja teattereita.
Italiassa rippituolit pysyivät tyhjinä, ja hautajaiset pidettiin ulkona tai niitä ei pidetty lainkaan. Yliopistojen opetus keskeytettiin ja urheilutapahtumia peruttiin. Saatiin näyttöä siitä, että toimenpiteillä onnistuttiin vähentämään tartuntoja ja pelastamaan ihmishenkiä.
St. Louisin kaupunki Yhdysvalloissa esimerkiksi sulki kaikki koulut ja kielsi yli 20 ihmisen kokoontumiset jo ennen pandemian huippua, ja koululuokat olivat tyhjinä 143 päivää. Pittsburghissa sen sijaan koulut suljettiin 53 päiväksi vasta, kun tartuntaluvut olivat suurimmillaan. St. Louisissa kuolinluvut olivat vain kolmannes siitä mitä Pittsburghissa.
Toinen esimerkki oli Philadelphia, jossa viranomaiset päättivät järjestää sotilasparaatin. Sitä saapumaan katsomaan saapui 200 000 ihmistä, ja kolmen päivän päästä kaupungin sairaaloiden vuoteet eivät riittäneet sairastuneille.
Huolimatta eristystoimista ja yhteiskuntien sulkemisesta espanjantauti tappoi jopa 50 miljoonaa ihmistä. Tutkijat ovat huomauttaneet, että karanteenitoimiin ryhdyttiin aivan liian myöhään tai ne olivat riittämättömiä nopeasti levinneen taudin pysäyttämiseksi mutta että pandemia olisi koitunut vielä kohtalokkaammaksi ilman minkäänlaisia karanteenitoimia.
St. Louis todennäköisesti pelasti tuhansia asukkaitaan nopeilla ja johdonmukaisilla karanteenimääräyksillä. Kaupunkia käytetään edelleen esimerkkinä siitä, että eristys, kontrolliasemat ja joukkokokoontumisten estäminen ovat toimivia keinoja hidastaa vaarallisimpien tautien leviämistä.
Espanjantauti iski rajusti muuhun Coloradoon, paitsi Gunnisoniin.
Yhdysvaltalainen vuoristokaupunki sulki tappajainfluenssan ulos
Kun espanjantautiepidemia alkoi Yhdysvalloissa 1918, Coloradossa sijaitsevan vuoristokaupunki Gunnisonin 1 300 asukasta seurasivat kauhulla taudin leviämistä.
Gunnison oli kahden rautatielinjan solmukohdassa ja siten alttiina tartunnan leviämiselle muualta. Kaupunki julistautuikin siksi ”karanteeniin maailmasta”. Viranomaiset pystyttivät sisääntuloväylille barrikadeja, kielsivät kaupunkiin tulon ja määräsivät kaupungin suljettavaksi.
”Poistukaa kotoanne vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä. Tuulettakaa kotona ja antakaa auringon paistaa sisään. Kokoontumiset ovat kiellettyjä, eikä jumalanpalveluksia järjestetä. Koulut suljetaan – sekä julkiset että kaikenlainen yksityisopetus, johon osallistuu yli neljä henkilöä. Teatterit ja viihdepaikat suljetaan”, sanottiin Gunnisonin karanteenimääräyksissä.
Karanteenin rikkomisesta seurasi vankeusrangaistus. Kaupungin kautta kulkevia junamatkustajia varoitettiin, että jokainen, joka astuisi asemalaiturille Gunnisonissa, pidätettäisiin ja asetettaisiin karanteeniin, yleensä viideksi päiväksi.
Viisi kuukautta kestäneet karanteenitoimet säästivät kaupungin pandemian kahdelta ensimmäiseltä aallolta, jotka olivat myös tappavimmat. Kaikkiaan Gunnisonissa kuoli epidemiaan vain muutama ihminen, kun sen lähikaupungeissa tautitartunnat ja kuolonuhrit olivat moninkertaiset.