Turistit tungeksivat malttamattomina busseista keskelle kitaroiden ja trumpettien soittoa. Musiikki kantautui Casa Antonio -ravintolasta, jonka ovella oli vastassa parrakas espanjalainen. Ravintolan omistaja, Antonio Santana Miranda, kätteli kaikki miespuoliset vieraat, ja naisille hän suikkasi suukon poskelle.
Vieraat istutettiin pitkien pöytien ääreen ja heidän eteensä kannettiin vadeittain paistettua porsasta. Vieraat huusivat viiniä ja espanjalaista punaviiniä ja hedelmiä sisältävää kylmää sangriaa, ja tarjoilijat kiiruhtivat kaatamaan niitä lähes suoraan vieraiden suuhun pitkänokkaisista kannuista.
”Kiinnostaisiko pulahdus Välimereen jouluaattona?” Spiesin matkatoimiston mainos
Alkoholi houkutteli vieraat tanssilattialle. Kun alkoi äänestys ”illan kuningattaresta”, eräs naispuolinen vieras kipaisi orkesterin eteen, napitti paitansa auki ja esitteli sulojaan juopuneen yleisön hihkuessa – eikä kilpailun voittajasta ollut epäilystäkään.
Ravintolan omistaja don Antonio – joka tunnettiin paremmin nimellä ”Sika-Antonio” – seurasi asiakaskunnan hölmöilyä tyytyväisenä, sillä hän kääri 1970-luvulla ryyppyjuhlillaan taskuunsa sievoiset summat.
Espanjan lämpö ja halpa punaviini olivat vetäneet turisteja puoleensa jo kaksi vuosikymmentä. Etelänmatkoista oli tullut miljardiluokan liiketoimintaa, ja yksi suurimmista alan toimijoista oli tanskalainen matkamoguli Simon Spies.
Hyvinvointi herätti matkakuumeen
Tavallisten ihmisten mahdollisuus lähteä etelän lämpöön syntyi toisen maailmansodan jälkeen. Kasvava talous toi rahaa, jota kansalaiset käyttivät nyt uuteen ilmiöön: lakisääteiseen oikeuteen pitää palkallista lomaa.
Halu nähdä maailmaa ja ruskettua kasvoi, mutta pelkkä ajatus hotellihuoneen etsimisestä ja ruoan tilaamisesta vieraassa maassa oli liian pelottavaa yksin. Tanskassa Tjæreborgin kylässä matkakuumeeseen sairastuneet rukoilivat vuonna 1950 kylän pappia Ejlif Krogageria ryhtymään matkanjärjestäjäksi.
Pappi vuokrasi bussin, jonka 30 paikkaa suorastaan revittiin käsistä, ja seurakuntalaiset suuntasivat kesällä Krogagerin johdolla kohti Espanjaa. Muutamaa vuotta myöhemmin Krogager perusti Tjæreborg-yhtiön eli Tjäreborgin. 80 bussin omistajana hänellä oli Pohjoismaiden suuri bussimatkayhtiö.

Pohjoismaiset turistit rakastivat kosteita sikajuhlia, joissa pantiin jalalla koreasti.
Usea matkatoimisto iski silmänsä Etelä-Eurooppaan. Yksi niistä oli ruotsalainen Nyman & Schultz (myöhempi Vingresor). Suosittuja 1950-luvun bussimatkojen määränpäitä olivat Ranskan Riviera ja Gardajärvi Italiassa, mutta myös Espanjalle kuuluva Mallorcan saari veti jatkuvasti enemmän väkeä suotuisan sään ja alhaisten hintojen ansiosta.
Tanskassa Mallorcan-matkoja järjesti muun muassa De Forenede Rejsebureauer eli ”Yhdistyneet matkatoimistot”, ja yksi matkanjohtajista oli energiaa pursuava psykologian opiskelija Simon Spies.
”Nooh, oletteko valmiit lataamaan akkujanne?” Spies huikkasi usein bussissa istuville narisevalla äänellään.
Spies pystyi juomaan useimmat matkalaiset pöydän alle ja silti olemaan seuraavana aamuna pirteänä bussin luona odottamassa. 36 tuntia kestävän matkan aikana Spies ehti ummistaa silmänsä vain hetkeksi yölautalla Barcelonasta Mallorcalle. Krooninen univaje ei estänyt häntä saamasta nerokasta ideaa, joka mullisti Pohjois-Euroopan matkailualan.

Rooman yläluokka lomaili meren äärellä kaukana suurkaupunkien katkusta.
Antiikin roomalaiset tepastelivat rannalla
Antiikin roomalaiset rentoutuivat rannalla ja nauttivat raikkaasta meri-ilmasta, joka oli vastapainoa suurkaupungin löyhkälle. Rikkaimmat vetäytyivät luksushuviloihinsa pakoon rahvasta ja väkijoukkoja.
Rooman kansalaiset rakastivat rantalomia. Joka kevät yhteiskunnan kerma hylkäsi ahtaat ja ummehtuneet kaupungit ja muutti lomapalatseihinsa meren rannalle. Upeimmat niistä sijaitsivat Napolinlahdella, ja omistajiin lukeutuivat muun muassa sotapäälliköt Julius Caesar, Pompeius ja Marcus Antonius.
Eliitillä oli usein ainakin kaksi huvilaa: yksi rannikolla kevätkäyttöön ja yksi Italian viileässä vuoristossa kesäkuumaksi. Tunnetulla poliitikolla Cicerolla oli peräti kuusi loma-asuntoa, joihin hän saattoi matkustaa kaivatessaan rauhaa ja raitista ilmaa.
Tavalliset varakkaat roomalaiset lomailivat rannikkokaupungeissa, kuten Pompejissa ja Puteolissa (nyk. Pozzuoli). He vierailivat kylpylöissä, seurasivat gladiaattoritaisteluja ja käyskentelivät rantapromenadilla etsimässä hyviä ravintoloita tai ostaakseen matkamuistoja.
Tärkeimmät kaukokohteet olivat Egypti ja Kreikka, joissa turistit pääsivät näkemään pyramideja ja Kreikan temppeleitä.
Talvimatka myi hyvin
Simon Spies oli yhtä ihastunut Mallorcaan kuin turistit. Vuonna 1956 tuolloin 35-vuotias matkanjohtaja keksi ryhtyä viemään turisteja etelään kesäsesongin ulkopuolella eli loka-maaliskuussa, jolloin saaren hotellit olivat aina puolityhjiä.
Spies solmi mallorcalaisten hotellinomistajien kanssa edullisen sopimuksen lupaamalla myydä kaikki huoneet. 11. marraskuuta 1956 Spies julkaisi lehdessä uuden yhtiönsä, Spies Rejserin (Spies-Matkat), mainoksen.
”Kiinnostaisiko pulahdus Välimereen jouluaattona?” mainos houkutteli.
Neljä viikkoa Mallorcalla maksoi 995 Tanskan kruunua, mikä vastasi esimerkiksi kirvesmiehen puolentoista kuukauden palkkaa. Silti kaikki 26 paikkaa menivät heti, ja Spies pystyi pitämään lupauksensa hotellinomistajille.
Matkalaisten piti kolkutella Euroopan halki junalla epämukavissa makuuvaunuissa, sillä Ranska oli kieltänyt ulkomaisten tilausbussien ajamisen maan halki. Spies oli oppaana ja piti vitsailullaan joukon pahimmatkin yrmyt hyvällä tuulella.

Eksentrinen matkamoguli Simon Spies tunnettiin suurista puheistaan.

Eksentrinen matkamoguli Simon Spies tunnettiin suurista puheistaan.
Mallorcalla kävi ilmi, että hotellinomistajat eivät sen sijaan olleet pitäneet omaa osaansa sopimuksesta. Vain harva luvatuista huoneista oli valmiina, ja osa jopa sijaitsi hotelleissa, joita ei ollut edes rakennettu vielä.
Spies sai tilanteen pelastettua haalimalla huoneita muista hotelleista ja juottamalla asiakkailleen kannuittain sangriaa, jonka hän maksoi omasta pussistaan. Makea viileä punaviini oli jymymenestys. Moni vieraista nautti sitä runsain mitoin ja vajosi aurinkotuoliin uima-altaan reunalle. Muutaman tunnin humalaisen horteen jälkeen he heräsivät iho kirkuvan punaisena Välimeren auringon polttamana.
Spies-Matkojen seuraavan kauden matkat menivät kuin kuumille kiville. Myyntiesitteessä matkanteon vaivalloisuutta peiteltiin kuvailemalla esimerkiksi lauttamatkaa Mallorcalle runollisin sanankääntein.
”Valtaosa haluaa varmasti ensin kannelle ihailemaan Välimerta tähtien loisteessa, ennen kuin vetäydymme meille varattuihin hytteihin tietoisena siitä, että seuraavana aamuna herätessämme horisontissa siintää Hesperidien kultainen saari Mallorca”, maalailtiin kauden 1957–1958 esitteessä. Sanat olivat Simon Spiesin omia.
Lentämisen ylellisyys
Kaikki eivät saapuneet etelään bussilla tai junalla: vuodesta 1953 esimerkiksi ruotsalainen Transair-yhtiö lennätti matkailijoita sinne potkurikoneellaan. Simon Spiesin tavoin Transairin myyntijohtaja Göte Rosén oli ihastunut Mallorcaan ja sen pääkaupunkiin Palmaan:
”Istuin auringossa nauttien sen poltteesta kalpealla ihollani ja ihailin näkymää Palmaan. Suljin silmäni ja ajattelin, että tämä voisi olla stressaantuneiden ruotsalaisten lomaparatiisi”, Rosén kirjoitti muistelmissaan Vägen till Palma vuonna 1970.
Transairin matkat olivat hermoja raastavia. Matkustajat kyhjöttivät istuimillaan kauhusta kankeina, koska he olivat tottumattomia toisen maailmansodan aikaisten DC-3-koneiden meteliin. Henkilökunta rauhoitteli heitä tarjoilemalla konjakkia.
Vuodesta 1956 alkaen ruotsalainen Vingresor myi etukäteen maksettavia pakettimatkoja, jotka sisälsivät lennot, majoituksen ja täysihoidon. Koneet tekivät vähintään kolme välilaskua tankkausta varten muun muassa Ranskassa Marseillessa ja pääsivät perille vasta 13 tunnin matkanteon jälkeen.
Lentäminen oli silti sodan jälkeen ylellisyyttä, sillä lentoja oli vähän ja polttoaineen hinnan vuoksi lippujen hinnat olivat nelinkertaisia junamatkoihin verrattuna. Ei ihme, että miehet sonnustautuivat matkalle pikkutakkiin ja solmioon, naiset leninkeihin.

1950-luvulla tuhannet turistit matkustivat tilauslennoilla Pohjolasta Espanjaan lomalle.
Espanjalaiset pitivät matkalaisia hienoina vieraina. Kun ensimmäiset ruotsalaiset chartermatkustajat laskeutuivat Teneriffalle vuonna 1956, heitä oli vastassa pormestari ja orkesteri.
Hinnoista huolimatta ruotsalaiset ostivat vuonna 1956 noin 10 000 etelänlomaa. Simon Spies otti mallia ruotsalaiskollegoistaan ja aloitti jouluna 1958 asiakkaidensa lennättämisen etelään. Spiesillä oli paljon asiakkaita, ja hän pystyi neuvottelemaan lentoyhtiöiltä isoja alennuksia, joilla hän sai pidetyksi hintansa halvempina kuin kilpailijoiden.
”Ansaitsen ehkä vain 11 kruunua per matka, mutta koska myyn miljoona matkaa vuodessa, siitä kertyy melkoisesti”, Spies kuvasi liiketoimintaansa.
Ejlif Krogager otti haasteen vastaan ja perusti vuonna 1962 Sterling Airways -lentoyhtiön. Kahden vuoden päästä Spies perusti Conair-yhtiön. Sterling Airways oli silti nopein Super Caravellen eli maailman nopeimman chartersuihkukoneen ansiosta.
Matka Espanjaan kesti enää vain 6,5 tuntia. Klassisten etelänmatkojen kultakausi oli alkanut.
Matkayhtiöt keksivät uusia lomakohteita







Paratiisi kasvoi vuosi vuodelta
1950-luvun puolivälistä alkaen lomakohteiden valikoima kasvoi vuosi vuodelta. Matkatoimistot etsivät jatkuvasti Espanjasta uusia helmiä, jotka houkuttelivat lisää asiakkaita.
1953 – Aurinkoinen Mallorca
Ruotsalaisturistit kävivät saarella ympäri vuoden. 1960-luvulla Cala Mayorin alueen Pepe’s Bar oli pohjoismaalaisten suosituin kohtaamispaikka.
1954 – Etelärannikon helmet
Tanskalaiset bussimatkailijat viihtyivät Espanjan etelärannikolla Costa del Solissa etenkin Málagan ja Torremolinoksen hiekkarannoilla.
1955 – Kanariansaaret kartalle
Ruotsalaiset keksivät Teneriffan ja Gran Canarian. Gran Canarian pääkaupunki Las Palmas oli iso vetonaula baareineen ja ravintoloineen.
1960 – Hippien oma bilesaari
Ibizan saari oli pitkään hippien paratiisi. 1970-luvulla hasiksen polttajat alkoivat jäädä toiseksi seuramatkailijoille, jotka rakastuivat valkoisiin hiekkarantoihin.
1969 – Lentokenttä avautui turisteille
Espanjan diktaattori kenraali Franco salli uuden lentokentän rakentamisen Fuerteventuraan. Pohjoismaalaiset löysivät myös naapurisaaren Lanzaroten.
1970 – Yläosattomissa rannalla
Magaluf oli 1970-luvulla tupaten täynnä baareja, diskoja ja hotelleja. Kilometrin mittaisella rannalla turistit ottivat aurinkoa yläosattomissa.
Franco salli bikinit
Viinan perään olevat puolialastomat skandinaavit järkyttivät uneliaita espanjalaisia kalastajakyliä.
Vuonna 1953 paikallinen arkkipiispa oli erottaa Benidormin pormestarin Pedro Zaragoza Ortsin kirkon ehtoollisyhteydestä, koska tämä oli sallinut paljastavat bikinit eli pohjoiseurooppalaisten turistien suosimat niukat uima- ja ranta-asut.
Pormestari tiesi, että bikinikielto ehdyttäisi turistivirran ja tekisi ison loven kaupungin kassaan, mutta katoliselle piispan uhkaus merkitsi tuonpuoleista helvetissä. Päättäväisesti Orts hyppäsi Vespansa selkään ja körötteli noin yhdeksän tuntia Madridiin, missä hänen onnistui saada audienssi Espanjan yksinvaltiaalta kenraali Francolta.
”Vaihdoin paitani mutta menin kenraalin luo moottoriöljyyn tahriintuneissa housuissa. Hän tuki minua, ja bikinit sallittiin”, Orts muisteli myöhemmin.
Pormestari vältti ekskommunikaation, koska piispa viisaasti veti uhkauksensa takaisin, jottei olisi saanut diktaattorin vihoja päälleen.
”Voi olla, että Spies on halvempi, mutta koska lennätämme ihmisiä nopeammin edestakaisin, he saavat enemmän irti lomastaan.” Tjäreborgin perustaja Ejlif Krogager
Hotellit, baarit ja ravintolat joutuivat myös mukautumaan pohjoismaalaiseen makuun. Rantakaupunkien katukuvaan ilmaantui uusia ruokalistoja, joissa tarjottiin voileipiä, snapsia ja ”fikaa” eli ruotsalaista kahvihetkeä.
Etenkin kahvi oli kynnyskysymys. Matkalla lentokentältä hermostuneet ruotsalaisturistit tivasivat oppaalta, tarjottiinko hotellissa ”ruotsalaista kahvia”.
Matkustajien kahvinhimon tyydyttämiseksi ruotsalainen Fritidsresor jakoi ennen lähtöä matkustajille koneessa kahvia ja suodatinpusseja. Sen ansiosta vieraat pystyivät itse keittämään kahvinsa lomahuoneistoissa, jotka kuuluivat Fritidsresorin pakettimatkaan.
Muut yhtiöt toimittivat hotelleihin etukäteen turistien mieleistä kahvia.
Massaturismia sielun pelastukseksi
Keskiaikana miljoonat kristityt kävivät pyhiinvaelluksella sovittaakseen syntinsä tai lyhentääkseen kiirastulessa kuluvaa aikaa ennen pääsyä taivaaseen. Matkalla katsastettiin myös nähtävyyksiä.

Jerusalem: Pyhä kaupunki Lähi-idässä
Keskiajan tärkein pyhiinvaelluskohde oli Jerusalem. Venetsialaislaivojen kapteenit ansaitsivat sievoisia summia myymällä pakettimatkoja Pyhään maahan. Lippu sisälsi laivamatkan, täysihoidon ja opastetut kierrokset.

Rooma: Haudat ja rauniot vetivät miljoonia
Joka vuosi Roomaan matkusti tuhansia pyhiinvaeltajia vierailemaan Pietarin ja Paavalin haudoilla ja tutustumaan Colosseumiin ja muihin antiikin raunioihin. Paavi muutti Pietarinkirkon viereen välttääkseen ruuhkat.

Nidaros: Kiirastulen piinat helpottivat
Kun Norjan kuningas Olavi Haraldinpoika vuonna 1031 julistettiin pyhäksi, hänen haudastaan Nidarosissa (nyk. Trondheim) tuli pyhiinvaelluskohde. Siellä rukoilemisen uskottiin lyhentävän aikaa kiirastulessa.
Sikajuhlat syntyivät töppäyksestä
Espanjan keittiö tarjosi voimakasta ja eksoottisesti maustettua ruokaa – se sisälsi muun muassa valkosipulia, joka sai hengen haisemaan, ja Pohjolasta tulleet pitivät enemmän jauhelihapihveistä ja ruskeasta kastikkeesta. Ruokapaikoissa alettiinkin 1960-luvulla tarjota ruokaa, joka jäljitteli pohjoismaisen keittiön herkkuja.
Vingresor kehotti esitteessään matkailijoita tuomaan mukanaan kutunjuustoa, marmeladia ja jauhettua kahvia, josta hotellin henkilökunta pystyi suodattamaan tutun makuiset kahvit. Toinen vinkki oli aloittaa espanjalaisen ruoan aiheuttamien mahanväänteiden välttämiseksi päivä lasillisella Fernet Brancaa tai Jägermeisteria. Se väitettiin ehkäisevän myös epäilyttävän hanaveden haittoja.
Vuonna 1961 Gran Canarialla oli syttyä varsinainen ruokariita. Hotellissa ei ollut tarpeeksi huoneita, ja ylimääräiset vieraat majoitettiin parantolaan. Pian ruotsalaisoppaalle alkoi sataa valituksia syömäkelvottomasta sairaalaruoasta!
”Minä ostan aina myös viereisen paikan itselleni. Se on minun kepilleni.” Simon Spies teatterikäynneistä
Mielialan kohentamiseksi opas otti yhteyttä paikalliseen ravintoloitsijaan Antonio Santana Mirandaan, joka lupasi tarjota grillattua sikaa – ei nyt aivan sellaista possupaistia, johon turistit olivat tottuneet, mutta siihen suuntaan. Ikävä kyllä Miranda unohti lupauksensa, ja kun 50 nälkäistä ruotsalaista illalla saapui ravintolan luo, hän avasi oven pyjamassaan.
Miranda kiskoi nopeasti vaatetta ylleen ja järjesti paikalle orkesterin. Valmisteluihin ei ollut aikaa, joten tulelle heitettiin kokonainen sika. Sitä paistettiin tuntikausia henkilökunnan availlessa viinipulloja ja kaadellessa juomia nälkäisille ja kiukkuisille asiakkaille. Lasi lasilliselta ruotsalaisten mieliala kohosi, ja lopulta ilta päättyi riehakkaasti elävän musiikin, tanssin, kokonaisen porsaan ja viinin ansiosta.
Huhut kiirivät nopeasti, ja ravintola joutui muuttamaan isompiin tiloihin pystyäkseen palvelemaan turisteja, jotka halusivat juhlia juuri ”Sika-Antonion” luona.
Närkästys kasvatti matkamyyntiä
Lentoyhtiöiden välinen kilpailu romahdutti hinnat. Vuonna 1966 kahden viikon Mallorcan loma maksoi enää vain kolmanneksen kymmenen vuoden takaisesta. Kesäkohteet, kuten Kreeta, Kos ja Rodos, ilmaantuivat Pohjolan matkatoimistojen esitteisiin, ja moni perhe säästi päästäkseen etelään sekä kesällä että talvella.
Espanja oli yhä pohjoismaalaisten suosikki ja siellä etenkin Costa del Sol, Mallorca ja Kanariansaaret, joiden valtteja olivat houkuttelevat hiekkarannat ja lauhat talvet. Sadattuhannet pohjoisen turistit ostivat matkansa Spiesiltä tai Krogagerilta.
”Voi olla, että Spies on halvempi, mutta koska lennätämme ihmisiä nopeammin edestakaisin, he saavat enemmän irti lomastaan”, totesi Ejlif Krogager viitaten Caravelle-koneisiinsa.
Simon Spiesillä oli silti paremmat liikemiesvaistot kuin ”pappi” Krogagerilla.

Matkailusesongin aikana Espanjan rannoille sulloutui runsaasti vähäpukeisia auringonpalvojia.
Rehentely oli Spiesin tavaramerkki. Tanskan yleisradion haastattelussa Spies kertoi, että teatterissa hän varasi aina myös edessään olevat paikat, jotta näki paremmin.
”Minä ostan aina myös viereisen paikan itselleni. Se on minun kepilleni”, matkamoguli naurahti.
Spiesin eksentrisyyden herättämä ärtymys tuotti iltapäivälehtiin meheviä otsikoita, mikä vain kasvatti matkojen myyntiä, ja Spies itse totesi: ”Puhutaan, mitä puhutaan, kunhan puhutaan.”
Toisinaan Spies myi enemmän matkoja kuin koneissa oli paikkoja. Tällöin epäonniset matkustajat joutuivat istumaan lattialla tai lentoemäntien keittiössä.
Korvaukseksi Spies alensi hintaa. Kerran hän joutui kaivamaan lompakkonsa esiin ja maksamaan möhläyksestä kovan hinnan: Tuolloin matkayhtiö oli unohtanut varata koneen Kööpenhaminasta lähtevälle charterlennolle. Pettyneet turistit kuskattiin Tivoliin kuuluisaan Wivex-ravintolaan ja heille tarjottiin yöpyminen luksushotellissa.
”Kun nyt kerran on möhlinyt kunnolla, voi sitten hyvittääkin isolla rahalla”, Spies totesi kuivasti.
Lomalaiset marinoituivat alkoholissa
Juhlinta alkoi jo lentokoneessa. Henkilökunta myi alkoholia, ja verovapauden ansiosta viiniä ja samppanjaa sekä viskiä, rommia ja muita teräviä sai paljon halvemmalla kuin kotona.
Tunnelmaa koneessa pitivät yllä myös lihapyörykät, silli ja snapsi.
Humala jatkui yhä suosituissa sikajuhlissa. Konsepti oli levinnyt 1960-luvun aikana Mallorcalle ja Costa del Solille. Sikajuhlia järjestettiin kaksi kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, ja paikalle saapui aina 12–15 bussilastillista seuramatkalaisia.
”Ilmainen alkoholi sai tunnelman nousemaan nopeasti kattoon, ja moni löysi suhteen, joka toisinaan johti jopa avioliittoon”, kertoi tanskalainen Spies-Matkojen entinen päämatkanjohtaja Lennart Isaksen La Danesalle.

Monen turistin lomaan kuului myös käynti härkätaistelussa.
Sikajuhlat kiinnostivat kaikkia yhteiskuntaluokkia, ja saman pöydän ääreen kerääntyi niin roskakuskeja kuin juristejakin. Lennart Isaksenin mukaan juhlilla oli kuitenkin myös kääntöpuolensa:
”Oppaat välttelivät viimeistä bussia parhaansa mukaan, sillä sen matkustajat oli tuotava ravintolasta kottikärryillä ja kannettava sisään.”
Busseissa oli pusseja oksentelua varten. Tolkuttomassa kunnossa olevat saivat nukkua pahimman humalansa pois jo ravintolassa, jotta he pystyivät edes ilmoittamaan, missä hotellissa he asuivat.
Päivisin turistit vaeltelivat kaupunkien toreilla, joilla myytiin espanjalaisia hapsullisia huiveja, puisia maalattuja aaseja ja muuta rihkamaa. Uskaliaimmat seurasivat opasta sunnuntain vakiokohteeseen: härkätaisteluun. Katsomossa jännitettiin matadorin veristä kamppailua härkää vastaan.
”Pelottavaa mutta värikästä draamaa areenalla”, kuvaili Ole Clifford Pejtersen Danmarksposten-lehdelle (nyk. Danes), joka oli suunnattu ulkomailla eläville tanskalaisille.
Seuramatkoja kaikille
Osa turisteista ihastui Espanjaan niin kovasti, että he muuttivat sinne asumaan. 1970-luvulla Espanjan hintataso oli pohjoiseurooppalaisille houkutteleva. Supermarketissa litra maitoa maksoi kymmenen pesetaa eli nykyrahassa alle 70 senttiä. Litra viiniä maksoi sitäkin vähemmän, 60 sentin verran.
Tulokkaat avasivat hotelleja, baareja ja ravintoloita, jotka saivat kotimaasta muistuttavia nimiä kuten ”Viking” ja ”Lapponia”. Ruokailijat pääsivät lappamaan lautaselleen perunaa ja siankylkeä ilman pelkoa siitä, että ruokaan olisi sujautettu oreganoa, sahramia tai muita kummallisia mausteita. Ruoka huuhdottiin alas tutun makuisella oluella ja kirkkaalla viinalla.
Uudet ja nopeat suihkukoneet lyhensivät matka-ajan 2,5 tuntiin, ja lähtöjä oli joka päivä enemmän. Esimerkiksi SAS:n johto nyrpisteli ensin nenäänsä tilauslennoille mutta tajusi pian, että ne olivat kultakaivos.

Matkakuumeiset britit, joilla oli paksu lompakko, pystyivät jo 1900-luvun alussa lähtemään ryhmämatkalle Egyptiin.
Absolutisti keksi ryhmämatkat
Ensimmäinen matkatoimisto sai alkunsa, kun puuseppä Thomas Cook alkoi järjestää pakettimatkoja raittiuskokouksiin. Yhtiö hoiti myös Lontoon vuoden 1851 maailmannäyttelyn matkat.
1841 – Kiertolakikiertueet
Englantilainen raittiusmies Thomas Cook järjesti junamatkoja raittiuden kannattajille, jotka kiersivät kaupungista toiseen alkoholimielenosoituksiin.
1855 – Kaipuu ulkomaille
Järjestettyään matkat Lontoon maailmannäyttelyyn 150 000 vieraalle Thomas Cook alkoi viedä turisteja myös Ranskaan ja Saksaan.
1922 – Turismista tuli organisoitua
Thomas Cook & Son -yhtiö myi matkoja eri puolille maailmaa, muun muassa eksoottisiin Egyptiin ja Sudaniin. Hinta sisälsi majoituksen, ateriat ja retket.
2019 – Velat veivät konkurssiin
Yli miljoonan punnan velat kaatoivat Thomas Cookin. 21 000 ihmistä menetti työnsä, ja 600 000 turistia joutui palaamaan kotiin muiden yhtiöiden kyydeillä.
Matkakuume vain yltyi, ja uusilla Boeingin koneillaan Spies-Matkat vei vuodesta 1968 alkaen etelään vuosittain yli 180 000 turistia. Se perusti toimistot muun muassa Ruotsiin ja Suomeen samaan aikaan, kun ruotsalainen Fritidsresor aloitti toimintansa Tanskan markkinoilla.
Ejlif Krogagerin Sterlings Airways oli maailman suurin yksityisomisteinen tilauslentoyhtiö, ja se lennätti vuoden 1970 tienoilla miljoonannen matkustajansa. Vuonna 1973 Tjäreborg oli puolestaan Euroopan suurin matkanjärjestäjä vuotuisella 600 000 asiakkaallaan.
Myynnin tehostamiseksi Krogager otti käyttöön jopa ATK-järjestelmän. Spies taas hangoitteli uudistuksia vastaan, ja hänelle tilikirjat olivat luotettavampi tapa pitää lukua miljardien liikevaihdosta.
Öljykriisi lopetti juhlat
1970-luvun alussa avattiin uusia matkakohteita esimerkiksi Turkkiin. Kuulujen patsaiden minikokoiset kipsikopiot olivat suosittuja matkamuistoja, ja Kreikan-lomien jälkeen matkalaukkuun eksyi myös pihkanmakuista retsinaa.
Miljoonat turistit kävivät yhä Espanjassa, jonka rannoille nousi betonielementtihotelleja. Tjäreborg rakennutti oman hotellin muun muassa Torremolinokseen. Matkabisneksen tulevaisuus näytti hyvältä, kunnes vuonna 1973 iski maailmanlaajuinen öljykriisi.
Kriisin aiheutti öljynviejämaiden yhteistyöorganisaatio OPEC, joka asetti Israelia tukevat maat vientikieltoon. Öljymarkkinoiden levottomuus nosti raakaöljytynnyrin hinnan noin kolmesta dollarista yhteentoista. Hintojen nousu iski pahasti tilauslentoihin, joista moni jouduttiin peruuttamaan.
Maailman talous toipui hiljalleen 1980-luvulle tultaessa, ja kuvaan tulivat uudet eksoottiset matkakohteet, kuten Thaimaa ja Sri Lanka. Nykyisin Pohjoismaissa myydään vuosittain yhä miljoonia tilausmatkoja.

Matkakeisari Kalevi Keihäsen Spear Air -lentoyhtiö kilpaili Finnairin kanssa.
Matkoja Mallorcalle ja kyytipojaksi Kihniön kipakkaa
Keihäsmatkat tarjosi tavallisille suomalaisille seuramatkoja mottonaan ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – ja Kihniön kipakaksi väitettyä espanjalaista kotipolttoista.
Suomalaisten tilausmatkojen historian ehdottomasti kuuluisin hahmo on Kalevi Keihänen. Hänen Spear Air -lentoyhtiönsä ja Keihäsmatkat-matkatoimistonsa kuljettivat etelän lämpöön tuhansia turisteja vuosina 1965–1974. Härmän Mimmi- ja Härmän Jätkä -suihkukoneissa matkatunnelma kohosi nopeasti kattoon suomalaisille maistuvan edullisen tiukan viinan ansiosta.
Pitkähiuksinen Keihänen oli värikäs persoonallisuus, joka osasi hyödyntää julkisuutta taitavasti. Kansakoulupohjalta maankuuluksi yrittäjäksi ponnistanut mies otti julkisuuskuvaansa kehitellessään mallia tanskalaisesta matkamogulista Simon Spiesistä ja esiintyi mielellään kuvissa chinchillaturkkiin ja uimahousuihin sonnustautuneena.
Öljykriisi ja tuhlaileva taloudenpito veivät Keihäsmatkatkin konkurssiin vuonna 1974.
Jälkikirjoitus: Simon Spies kuoli maksasyöpään vuonna 1984, ja hänen vaimostaan Janni Spiesistä tuli Euroopan rikkain leski. Viisi vuotta myöhemmin Spies-Matkat osti suurimman ja vanhimman kilpailijansa Tjäreborgin. Huono johto ja lainarahoilla hankitut koneet veivät Spies-Matkat konkurssiin, ja vuonna 1996 yhtiö päätyi brittiläiselle Thomas Cookille. Kun sekin teki konkurssin vuonna 2019, Spies-Matkat siirtyi norjalaiselle miljardöörille Petter Stordalenille.
Tanskan kansallinen yleisradioyhtiö DR (Danmarks Radio) paljastaa vuonna 2022 julkaisemassaan dokumentissa Simon Spiesin pimeän puolen – joka oli tunnettu jo ennestään mutta joka on aiemmin painettu villaisella. Dokumentti kertoo 15-18-vuotiaista teinitytöistä, yleensä yhtiön työntekijöistä, joille Spies maksoi voidakseen käyttää heitä seksuaalisten ja väkivaltaisten mielihalujensa tyydyttämiseen.
LUE LISÄÄ ETELÄNMATKOISTA
- Jonn Lindskog: Simon, People’s Press, 2006
- Andreas Fugl Thøgersen: Simon Spies, Solkongens liv og tid, Politikens Forlag, 2012