Kaksintaistelut – verinen kunnia-asia
Kuolettavia iskuja sapelilla, pistoja rapiirilla ja luoteja pistoolista. Kolmensadan vuoden ajan eurooppalaiset aatelismiehet ja upseerit puolustivat kunniaansa kaksintaisteluissa.

Kaksintaistelijoita avustivat sekundantit, jotka saattoivat tietyin ehdoin keskeyttää taistelun.
Varhaisena aamuna vuonna 1803 kaksi upseeria on ratsain liikkeellä Lontoon Hyde Parkissa. Molemmilla on mukanaan koira. Nähdessään toisensa koirat syöksyvät toistensa kimppuun, ja eversti Montgomery hyppää hevosensa selästä erottamaan hurjistuneet eläimet toisistaan. Hän potkaisee ja kiroaa vierasta koiraa, jonka omistaja ei ole näköpiirissä.
Pian mutkan takaa ratsastaa kapteeni McNamara. Hän on kuullut ja nähnyt kaiken ja on raivoissaan: ”Jaaha, te haluatte tappaa koirani? Ennen sen tekemistä joudutte surmaamaan minut.”
Miehet huutavat kovaan ääneen ja koska kumpikaan ei halua pyytää anteeksi, he sopivat pistoolein käytävästä kaksintaistelusta samana iltana kello seitsemän. Molemmat upseerit ovat taitavia ampujia ja haavoittavat toisiaan. McNamara saa osuman lonkkaan, Montgomery puolestaan haavoittuu rinnan oikealle puolelle.
Kapteeni McNamara selviää, mutta eversti Montgomery kuolee pian haavansa vuoksi. Ja kaikki lähti liikkeelle vieraan koiran haukkumisesta.
Yksi kuolema kaksintaistelussa päivässä
Kaksintaisteluita on käyty kaikissa kulttuureissa, ja keskiajan Euroopassa niillä oli usein oikeudellinen asema. Vastustajansa kukistanut oli saanut oikeutta. Vuoden 1500 tietämillä Italiassa kehittyi säädelty kaksintaistelun muoto, jossa loukatut aateliset pyrkivät palauttamaan kunniansa. Tämä tapa ratkaista erimielisyydet levisi nopeasti Euroopan aristokraattien keskuudessa.