Illuminati ajoi uutta järjestystä

Taivaalle oli kerääntynyt synkkiä pilviä ja sade piiskasi ­armotta maata, kun kaksi miestä kiisi ratsujensa selässä yhä kauemmaksi baijerilai­sesta ­Regensburgin kaupungista kohti Baijerin ja Böömin rajaa 20. heinäkuuta 1785.

Yhtäkkiä kuului korviaraastava ­jyrähdys, kaksikon ympäröi kirkas valkoinen valo ja miehet paiskautuivat ratsujensa selästä maahan.

Ilmassa väreili sähkö ja haisi palaneen käry, kun toinen miehistä jonkin ajan ­kuluttua pääsi jaloilleen. ­Salama oli osunut suoraan hänen matkatoveriinsa, joka makasi nyt kuolleena maassa.

Hengissä selvinnyt ratsastaja keräsi kii­reesti menehtyneen toverinsa papereita laukkuunsa ja jatkoi sitten kohti rajaa.

Myöhemmin samana päivänä Baijerin viran­omaiset tutkivat kuolleen miehen ­ruumiin ja löysivät tämän vaatteisiin ommelluista salataskusta asiakirjoja.

Kun ­viranomaiset tutkivat papereita tarkemmin, heidän silmänsä rävähtivät häm­mäs­tyksestä selälleen.

Asiakirjat olivat jäsenluetteloita ja ohjeita, ja ne olivat ensimmäiset konkreettiset todisteet siitä, että huhuttu Illuminati-salaseura todella oli olemassa.

Illuminati oli verrattain nuori salaseura vuonna 1785, sillä se oli perustettu vain yhdeksän vuotta aikaisemmin 1. toukokuuta 1776. Sen perustaja oli tuolloin 26-vuotias kirkollisen oikeuden ja käytännöllisen filosofian professori ­Johann Adam Weishaupt.

Monien muiden ­eurooppalaisten aikalaistensa tavoin Weishauptkin oli vankkumaton valistusaatteen kannattaja.

Eurooppalaiset tiedemiehet olivat 1600-luvulta lähtien tehneet monia mullistavia luonnontie­teellisiä löytöjä ja havaintoja. ­

Esimerkiksi englantilainen Isaac Newton oli kehitellyt teorian painovoimasta ja italialainen Galileo Galilei oli todistanut oikeaksi puola­laisen Niko­laus Koper­ni­kuksen teorian siitä, että Maa kiersi Aurinkoa eikä päinvastoin.

1700-luvulla tieteelliset havainnot kyseenalaistivat kirkon maailmankuva ja kuningasvallan jumalallisen oikeutuksen.

Ajatus kansa­laisten oikeudesta päättää itse omista asioistaan alkoi saada yhä enemmän kannatusta ­pienissä suljetuissa keskustelupiireissä, joita syntyi Eurooppaan 1700-luvulla kuin sieniä sateella.

Vapaa-ajattelijoiden kahviklubeja ja lukuseuroja

Ensimmäiset keskustelupiirit olivat ­pikemminkin ­yksityisiä kahvi- ja tee­salonkeja, joihin ­yhteiskunnan kerma ja valistushenkiset porvarit kokoontuivat keskustelemaan kulttuurista ja politii­kasta.

Osa seuroista kehittyi lukupiireiksi, joiden ­jäsenet lukivat yhteiskunnallista kirjallisuutta ja keskustelivat siitä.

Viranomaisten edustajat soluttautuivat urkkijoiksi moniin tällaisiin seuroihin ja raportoivat esimiehilleen, mikäli seuroissa edes sivuttiin valtiolle vahingollisia ­puheenaiheita.

Niinpä vapaa-ajattelijat perustivat salaseuroja, jotka toimivat pii­lossa taval­listen lukupiirien taustalla.

Yhden tällaisista salaseuroista muodostivat vapaamuurarit, joiden toiminnan juuret juontuivat keskiaikaista muurarikilloista.

1700-luvulla killoista tuli looseja eikä niiden jäsenillä välttä­mättä ollut enää mitään tekemistä muurarin­ammatin kanssa.

Periaatteessa vapaa­muurariloosin jäseneksi saattoi päästä kuka tahansa – kunhan hän vain oli mies, käynyt läpi ­salaisen jäseneksi­­ot­tamisrituaalin ja vannonut ehdotonta lojaalisuutta vapaamuurariveljilleen.

Illuminati perustetaan

Johann Adam Weis­haupt liikkui tässä enemmän ja vähemmän salaisten seurojen maailmassa aina, kun hän ei luennoinut Ingolstadtin yliopistossa Baijerissa.

Weishaupt oli yliopistonsa ainoa professori, joka ei kuulunut katoliseen jesuiittasääntökuntaan. Weishauptin kollegat yrittivät alati savustaa ei-uskonnollista työtoveriaan ulos yliopistosta, ja häntä muun muassa kiellettiin luennoimasta opiskelijoilleen ranskalaisen valistus­filosofin Voltairen ajatuksista ja ranskalais­ten luonnontieteilijöiden teorioista.

Jesuiitat saattoivat hyvinkin olla yksi syy siihen, että nuori Weishaupt alkoi karsastaa uskontoa.

Vaikka paavi viral­lisesti lakkautti jesuiittasääntökunnan vuonna 1773, yliopiston munkit eivät jättäneet Weishauptia rauhaan vaan vaikeuttivat yhä tämän työtä.

Weishauptille oli päivänselvää, että ­uskonto oli esteenä ihmiskunnan kehitykselle.

Lukupiireissä kuulemiensa ajatusten innoittamana hän alkoi kehitellä omaa malliaan ihanneyhteiskunnasta, jonka kansalaiset olivat valistuneita ja pystyivät itse luomaan omat käsityksensä elämästä ja uskonnosta ilman hallitsijan tai kirkon ohjausta.

Weishaupt uskoi vakaasti valoisaan ­tulevaisuuteen, jossa ”ei enää ole ruhtinaita ja kansakuntia ja jossa koittaa aika, jolloin ainoa laki on luonnon suureen kirjaan kirjattu laki”.

Lukupiirien ja vapaamuurarien esimerkin mukaisesti Weishaupt perusti oman salaseuransa 1. toukokuuta 1776.

”Perfektibilisteistä” Illuminatiksi

Siinä oli aluksi vain viisi jäsentä, joista suurin osa oli Weishauptin opiskelijoita.

Alkuun seuran nimi oli ”Perfektibilistien yhdistys”, sillä sen tavoitteena oli luoda ”täydellinen” yhteiskunta koulutuksen ja valistuksen avulla. Myöhemmin seura vaihtoi nimensä Illuminatiksi eli ”valais­tuneiksi”.

Varmistaakseen, että seuran jäsenet ajattelivat asioista samoin kuin hän itse, Weishaupt laati jäsenille luettelon teoksista ja kirjailijoista, jotka jäsenten oli luettava ja joista heitä sitten kuulusteltiin.

Luettelossa oli monia teoksia ja kirjailijoita, jotka yliopiston jesuiitat olivat julistaneet pannaan.

Illuminatin ohjelma

Illuminati halusi saattaa valtaan uuden yhteiskuntajärjestyksen rauhanomaisin keinoin valistuksen ja koulutuksen avulla.

Moinen vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen haastaminen oli kuitenkin 1700-luvun yksinvaltaisten monarkkien hallitsemassa Euroopassa hengenvaarallista.

Niinpä Weishauptin ja hänen hengenheimolaistensa olisi pidettävä seura ­ehdottomasti salassa.

”Järjestömme suurin vahvuus on sen ehdoton salassapysyminen. – – Älkää milloinkaan viitatko seuraamme sen oikealla nimellä, vaan puhukaa siitä salanimellä ja uskotelkaa sen toiminnan liittyvän aivan muihin asioihin”, Weishaupt tähdensi Illuminatin jäsenille.

Seuran jäsenet eivät koskaan käyttäneet Illuminati-nimeä keskinäisessä kirjeenvaihdossaan. Nimen sijasta he käyt­tivät valaisevaa auringon symbolia eli ympyrää, jonka keskellä on piste.

Monet Illuminatin jäsenet käyttivät ­antiikin Kreikasta tai Roomasta lainattua salanimeä.

Weishauptin salanimi ”Spartacus” viittasi orjaan, joka johti Rooman valtakunnassa orjakapinaa ajanlaskumme alkua edeltäneellä vuosisadalla.

Jäseniä värvättiin vapaamuurareista

Pian Illuminatin perustamisen jälkeen Weishaupt liittyi vapaamuurareihin, sillä hän kaipasi esimerkkejä ja inspiraatiota salaseuran toimintaan ja halusi värvätä I­lluminatiin uusia jäseniä.

Vapaamuurareissa Weishaupt oppi omakohtaisesti, miten hyödyllistä oli uskotella jäsenille, että heitä pidettiin koko ajan silmällä.

Se lisäsi ­jäsenten uskollisuutta ja kannusti heitä ahkeroimaan uutterammin.

”Olin vakuuttunut siitä, että useat ­itselleni tuntemattomat henkilöt tarkkailivat minua jatkuvasti”, Weishaupt kirjoitti myöhemmin.

”Suoritin kaikki tehtäväni huolellisesti, sillä olin aivan varma, että tekemisiäni valvottiin.”

Vapaamuurareina Weishauptin ja muiden illuminatilaisten oli helppoa alkaa värvätä uusia jäseniä salaseuraansa.

He halusivat tietysti paitsi kasvattaa Illuminatia myös estää vapaamuura­reita liittymästä jäseniksi muihin salaseuroihin tai ryhmittymiin, kuten ruusuristiläisiin, jotka puuhailivat okkultismin ja alkemian parissa.

Etenkin alkemia soti ateis­­­tisen Weishauptin periaatteita vastaan: ”Ajatus siitä, että nuoret miehet haaskasivat aikaa muka kullan valmistamiseen ja muuhun typeryyteen, oli minulle kestämätön.”

Jäsenten värväys vapaamuurareiden keskuudesta tuotti tulosta, ja Illuminati kasvoi vauhdilla. Pian salaseurassa oli jo noin kaksituhatta jäsentä eri puolilta ­Eurooppaa.

Esimerkiksi lähes kaikki Baijerin pääkaupungin Münchenin vapaamuurarit kuuluivat myös Illuminatiin.

Suuri osa heistä lukeutui kaupungin ehdottomaan eliittiin, ja myös monet hovi­miehet, tiedemiehet, taiteilijat ja papit kannattivat Weishauptin ajatuksia.

Pappien liittyminen Illuminatiin saattaa vaikuttaa yllättävältä, etenkin kun seuran tavoitteena oli kumota uskonnot.

Eräs korkea-arvoinen Illuminatin jäsen on kuitenkin kertonut, että muuan ranskalainen apotti piti salaseuran kokouksessa vuonna 1778 kiivaan puheen Jumalaa ja hänen ”huijareitaan” Moosesta, Jeesusta ja Muhammadia vastaan.

Illuminati oli luultavasti 1700-luvun Euroopassa ainoa salaseura, joka ei edellyttänyt jäseniltään uskoa Jumalaan.

Niinpä ateistit eri puolilta Eurooppaa liittyivät jäseneksi Illuminatiin, jolla oli pian looseja Italiassa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa, Ruot­sissa, Tanskassa, Unkarissa ja kaikkialla Saksassa.

Illuminati kohtasi lukuisia vaikeuksia

1780-luvun lopulla Illuminatin jäsenet olivat soluttautuneet useimpiin ­Euroopan vapaa­muurarilooseihin. Heinäkuussa 1782 Euroopan johtavien vapaamuurariloosien edustajat kokoontuivat Etelä-Saksaan Frankfurt am Mainin lähellä ­sijaitsevaan Wilhelmsbadiin.

35 edustajan joukossa oli myös kaksi Illuminatin jäsentä, jotka olivat ­saaneet tehtäväkseen muun muassa värvätä salaseuraansa uusia jäseniä.

Osa paikalla ­olleista vapaa­muurareista kuuli Wilhelms­badissa ensi kertaa Illuminatin tulevai­suuden yhteiskuntaa koskevista suunnitelmista.

Yksi heistä oli Virieun kreivi, jota suunnitelman järkyttivät. Vapaamuurarien vala esti häntä puhu­masta yksityiskohtaisesti kuulemastaan, mutta hän uskoutui silti eräälle ystävälleen kirjeessä:

”Voin kertoa sinulle vain, että tässä on kyse paljon vakavammasta asiasta kuin olit kuvitellut. Nyt punottava salaliitto on niin huolella harkittu, että monarkioiden ja kirkon on mahdotonta välttyä siltä.”

Illuminatin yhteiskunnalliset visiot ­alkoivat vallata alaa 1780-luvulla, ja myös monet vapaamuurariloosit omaksuivat ne.

Illuminatin toiminta ei silti ollut pelkkää voittokulkua, sillä sen riveissä oli ­alkanut esiintyä keskinäistä ­kil­pai­lua ja juonittelua.

Yksi Illuminatin johtavista jäsenistä oli Wilhelmsbadin kokoukseen osallistunut Adolph Knigge, joka oli vuosikausia toiminut Weishauptin oikeana kätenä.

Knigge oli vakuuttava puhuja ja taitava värvääjä, ja osittain juuri hänen ansiostaan Illuminati oli kasvanut opiskelijoiden salaseurasta varteenotettavaksi järjes­töksi, jonka jäsenet toimivat monissa tärkeissä tehtävissä eri puolilla Saksaa.

Vapaamuurarien symboleja

Erimielisyydet muun muassa salaseuran organisaatiosta ja hierarkiasta alkoivat kuitenkin hiertää Weishauptin ja Kniggen välejä, sillä Knigge koki, ettei hänen valtavaa työpanostaan arvostettu riittävästi.

Miesten välit kiristyivät lopulta niin, että Knigge uhkasi kirjeissään erota seurasta ja viedä värväämänsä jäsenet mukanaan.

Lopulta Weishauptin ja Kniggen välirikkoa päätettiin selvitellä eräänlaisessa välimiesmenettelyssä, joka päättyi Weishauptin ”voittoon”.

Knigge erosi Illuminatista vuonna 1784, jolloin kahden johtohenkilön välinen konflikti oli jo heikentänyt Illuminatin sisäistä yhtenäisyyttä merkittävästi.

Illuminatin tilannetta pahensi enti­sestään se, että sen riveihin oli soluttautunut ”vihollisen” agentteja.

Illuminatin hallintoelimissä istui nyt useita miehiä, jotka olivat todellisuudessa hallitsijan agentteja ja ­joiden tehtävänä oli urkkia salaseuran salaisuuksia.

Myös vapaamuurareiden keskuudessa alkoi esiintyä Weishauptin vastaisia mielipiteitä.

Yksi Berliinin johtavista vapaamuurarilooseista julisti jopa avoimen sodan Illuminatia vastaan julkaisemalla kirjoituksen, jossa Illuminatia kuvailtiin ”lahkoksi, joka pilkkaa kristinuskoa ja pyrkii valjastamaan vapaamuurariloosit politiikan työkaluiksi”.

Samoihin aikoihin Baijerissa alkoi ­levitä huhuja, joiden mukaan vapaa­muurarit ja Illuminati tukivat poliittisesti Baijerin perivihollista Itävaltaa. Pian Baijerin herttua antoikin asetuksen, jolla hän julisti salaseurat laittomiksi.

Weishaupt erotettiin virastaan yliopis­tolla, ja hän tajusi olevansa Baijerissa vaarassa.

Herttua antoi toisenkin asetuksen, jolla hän kielsi erikseen Illuminatin ja kehotti alamaisiaan ilmiantamaan sen jäseniä.

Weis­haupt pakeni käsityöläiseksi naamioituneena Regensburgin vapaa­kaupunkiin. Yhä useammat jäsenet ­irtisanoutuivat Illuminatista ja ryhtyivät ilmiantajiksi.

Eräs ­entinen Illuminatin jäsen esimerkiksi väitti, että Weishaupt kehotti jäseniä mieluummin tappamaan itsensä kuin pettämään järjestön.

Toinen taas kertoi viranomaisille, että Illuminati pyrki nos­tamaan omia jäseniään kaikkien Euroopan valtioiden hallitusten johtaviin tehtäviin voidakseen päättää kaikista nimi­tyksistä, armahduksista ja ylennyksistä ja hallita siten maailmaa.

Weishaupt uskoi loppuun asti Illuminatiin

Moninaiset syytökset pakottivat Weishauptin olemaan jatkuvasti varuillaan. Häntä vainottiin Regensburgissakin, ja ­lopulta hän joutui pakenemaan sieltä matkatoverinsa kanssa kohti Erfurtin lähellä sijaitsevaa Gothaa.

Kaksikko lähti ukkosesta huolimatta ratsastamaan kohti koillista ja Böömin rajaa.

Reitti oli pitkä kiertotie, mutta Weishaupt arveli olevansa paremmassa turvassa Itävallalle kuuluneessa Böömissä kuin matkustamalla suoraan pohjoiseen halki Baijerin, jossa Illuminatia vainottiin.

Matkan varrella hänestä tuntui varmasti siltä, että koko maailma – ja vieläpä luonnonvoimatkin – olivat häntä vastaan.

Kun hänen matkatoverinsa kuoli heti alkumatkasta salamaniskuun, Weishaupt hätääntyi niin, että hän unohti ottaa mukaansa osan toverinsa asiakirjoista, jotka sisälsivät salaista tietoa Illuminatin jäsenistä eri puolilla Eurooppaa.

Asiakirjojen avulla Baijerin viranomaiset liittolaisineen pystyivät perkaamaan esiin Illuminatin jäsenet ja tekemään sitten lopun salaseuran toiminnasta.

Weishaupt pääsi lopulta turvallisesti perille Gothaan, mutta sielläkin hän joutui piileskelemään viranomaisilta.

Valistuneiden miesten salaseura, jonka avulla Weishaupt oli halunnut tehdä maailmasta paremman paikan, oli murskattu.

Weishaupt ei kuitenkaan koskaan luopunut unelmastaan paremmasta ja tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta.

”Olen varautunut ja valmistautunut kaikkeen. – – Polkekaa vain järjes­töni maahan, niin luon sen uudelleen tyh­jästä kolmessa vuodessa ja teen siitä mahtavamman kuin koskaan. Nousen uudelleen vahvempana kuin ennen”, katkera Weishaupt kirjoitti muistelmissaan.

Adam Weishaupt kuoli maanpakolai­sena Gothassa vuonna 1830. Useimmat uskovat Illuminatin olleen tuolloin enää pelkkä muisto, mutta moni salaliittoteo­rioiden kannattaja on vakuuttunut siitä, että ”valaistuneiden” salaseura toi­mii yhä yhteiskunnan varjoissa.

Vaikka salaseura mitä todennäköisemmin hajosi 1780-luvun lopulla, salaliittoteorioiden levittäjät ympäri maailman väittävät sen vielä olevan olemassa. Seuraavassa kolme yleisintä salaliittoteoriaa:

1. ”Illuminati oli Ranskan vallankumouksen takana”

1790-luvulla matemaatikko John Robison ja jesuiittapappi Augustin Barruel julkaisivat kirjoja, joissa he väittivät Illuminatia takapiruksi maailmanlaajuisessa salaliitossa, joka muun muassa johti Ranskan vallankumoukseen. Teoriaa ei ole pystytty vahvistamaan.

2. ”Jäsenet pakenivat Yhdysvaltoihin”

Moni niistä, jotka eivät usko Illuminatin tarun loppuneen 1780-luvulla, uskoo joukon salaseuran jäseniä paenneen 1700-luvun lopulla Yhdysvaltoihin, joka oli juuri irtautunut Britanniasta.

Siellä oli jo paljon vapaamuurarilooseja, ja monet Yhdysvaltain parlamentaarikoista kuuluivat vapaamuurareihin – esimerkiksi Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti George Washington.

Washington jopa pelkäsi, että salaseura oli levinnyt Amerikkaan: ”Minuun iski ajatus, että jotkin Yhdysvaltojen looseista olivat ’saastuneet’ ja ehkä tekivät yhteistyötä Illuminatin tai Ranskan jakobiiniklubin kanssa.” Washingtonin epäilyille ei löytynyt vahvistusta.

3. ”Illuminati toimii salassa Yalen yliopistossa”

Vaikka sitä ei ole koskaan todistettu, jotkut salaliittoteoreetikot väittävät, että salamyhkäinen opiskelijakerho Skull and Bones yhdysvaltalaisessa Yalen yliopistossa on salaseuran jatkoa.

Skull and Bones on 1830-luvulta ollut Yhdysvaltain ehdottoman eliitin kokoontumispaikka, ja sen jäsenten – niin sanotut bonesmen – tiivis sidos toisiinsa johtuu kuulemma siitä, että he ovat jäseneksiottoseremoniassa paljastaneet itsestään syvimpiä salaisuuksia.

Joka vuosi kerhoon otetaan 15 opiskelijaa, ja seuraan jäseniin kuuluu vaikuttava joukko huippupoliitikkoja, -virkamiehiä ja -liikemiehiä.