Bettmann/Getty Images

Ihmismäinen apina koki julkisuuden kirot

Pystyssä kävelevä ja puolikalju Oliver-simpanssi oli lähes ihminen. Ainakin niin moni uskoi, ja tiede tuntui tukevan teoriaa.

Vuonna 1960 Afrikassa Zairessa (nykyisessä Kongossa) pyydystetty noin kaksivuotias simpanssi myytiin Yhdysvaltoihin.

Siellä Oliveriksi nimetty uros oli melkein kalju, ja koska se osasi kävellä kahdella jalalla, se vaikutti hyvin ihmismäiseltä.

Merkillinen apina esiintyikin televisiossa ja sirkuksessa. Alettiin puhua, että Oliver oli puuttuva rengas eli ihmisen ja apinan välimuoto tai ihmisen ja simpanssin risteymä.

Oliver viihdyttämässä yleisöä New Yorkissa omistajansa Frank Bergerin kanssa.

© Bettmann/Getty Images

Huhumylly kiihtyi, kun Japanissa tehdyn analyysin mukaan Oliverilla olisi ollut 47 kromosomia eli yksi vähemmän kuin simpanssilla ja yksi enemmän kuin ihmisellä. Tarkistus tosin osoitti Oliverin aivan tavalliseksi simpanssiksi.

Oliver kuoli vuonna 2012. Se asui vanhana Primarily Primates -eläinkodissa Texasissa ja kärsi reumasta.