Kun Houdini sidottiin köysiin tai pakkopaitaan, hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja jännitti lihaksensa. Kun hän hengitti ulos, köydet tai hihnat löystyivät riittävästi.

© Polfoto/Granger

Houdini: Kahlekuningas, hurmuri ja loputtoman itsevarma

Köyhästä siirtolaisesta kehittyi aikansa supertähti. Houdini pystyi vapauttamaan itsensä käsiraudoista, pakkopaidasta ja vedellä täytetystä maitotonkasta, ja mikä tärkeintä, hän kykeni hallitsemaan katsojien mieliä.

keskiviikko 17. elokuuta 2016 teksti Stine Overbye
Houdini roikkui Pittsburghissa sijaitsevan pilven­piirtäjän katolta kuin kuolemaantuomittu hirsipuusta – tosin köysi oli hänen nilkkojensa eikä hänen kaulansa ympärillä. Maan ja taivaan välillä riippuvan miehen olon tukaluutta lisäsivät pakkopaita ja tuuli, joka heilautti hänet välillä vaarallisen lähelle rakennuksen seinää.

Väkijoukosta kuului pelokasta muminaa. Kaikki kaupungin asukkaat olivat kerääntyneet katsomaan suurta Houdinia, ja liikenne oli pysähtynyt. Katu oli tupaten täynnä väkeä, joka ikkunassa oli katsojia, ja talojen katot olivat mustanaan ihmisiä. Kaikki tuijottivat jännittyneinä ja hievahtamatta korkealla vääntelehtivää hahmoa. Sekuntien muuttuessa minuuteiksi kahlekuningas alkoi irrottautua pakkopaidasta rauhallisin ja hyvin pienin yläruumiin liikkein.

Oli jo marraskuu vuonna 1916, ja tuuli oli purevan kylmä. Siitä huolimatta Houdini hikoili voimakkaasti. Yleisöä alkoi suorastaan huimata kat­soes­saan miehen kieppumista köydessä. Kului minuutti, toinen ja kolmas, minkä jälkeen Houdini voitonriemuisesti karjaisten nosti hihojen vangitsemat kätensä päänsä yläpuolelle.

Edelleen kädet hihoissa hän etsi selkänsä takana olevat soljet. Hän kiemurteli vielä hetken, ja lopulta pakkopaita alkoi liukua hänen rintakehänsä ja päänsä yli kohti maata. Väkijoukko puhkesi korviahuumaavaan huutoon.

Ihmiset syleilivät toisiaan kadulla helpottuneina ja viskoivat ilmaan hattuja ja sateenvarjoja. Ilonpurkauksista ei ollut tulla loppua: Houdini oli vapaa, hän oli jälleen kerran paennut pakkopaidasta ja hengenvaarasta. 


PALJASTUS: Näin Houdini teki temppunsa

Houdini ryhtyi taikuriksi

Kuuluisa kahlekuningas oli onnistunut murtautumaan myös toisenlaisista kahleista: hän oli noussut tuntemattomasta ja alipalkatusta silmänkääntäjästä maailmanluokan tähdeksi. Houdini syntyi vuonna 1874 Itävalta-Unkarissa Budapestissa Weiszien juutalaisperheeseen, jonka isä oli varaton rabbi. 


Vuonna 1878 perhe muutti Yhdysvaltoihin, jossa Houdini varttui äärimmäisessä köyhyydessä. Muuton myötä perheen sukunimi muuttui Weiszista Weissiksi.

Yhdeksänvuotiaana vielä Ehrich Weissina tunnettu Houdini esiintyi ly­hyen aikaa trapetsitaiteilijana nimellä ”Ehrich, ilmojen ruhtinas”. 


Sirkuksessa hänen kiinnostuksensa taikuuteen heräsi. Hän seurasi lumoutuneena taikuria, kun tämä kiskoi kaniineja esiin silinterihatustaan, sieppasi kolikoita ilmasta ja pullautti kananmunia suustaan.

Ehrich luki kaikki taikuutta käsittelevät kirjat, jotka hän vain sai käsiinsä. Karattuaan 12-vuotiaana kotoa hän vietti kiertelevää elämää ja ansaitsi elantonsa tilapäistöillä. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin alkoi kokeilla, miten hyvin hän pärjäisi lapsuusajan unelmatyössään taikurina. 18-vuotiaana vuonna 1892 hän oli jo niin taitava, että hän lähti kiertämään maata silmänkääntäjänä.
Liikenne seisahtui, kun kaikki jäivät katsomaan suu auki Houdinia, joka riippui nostokurjen nokasta roikkuvasta köydestä pakkopaitaan vyötettynä.
© Polfoto/Granger & Scanpix/Mary Evans

Koulussa Houdini oli ollut nokkela ja oppivainen, ja hän oli loistanut etenkin urheilussa. Hän oli muun muassa erinomainen uimari ja nopea juoksija, ja nuorena hän oli ollut jopa päästä Yhdysvaltojen olympiajoukkueeseen. Hänen loistava fyysinen kuntonsa auttoi häntä menestymään viihdyttäjän uralla.

Aluksi Houdini esiintyi ystävänsä Jacob Hymanin kanssa nimellä ”Houdinin veljekset”. Nimi viittasi 1800-luvun suureen maagikkoon, ranskalaiseen Jean Eugene Robert-Houdiniin.
Houdini ystävineen esiintyi jopa 20 kertaa päivässä.

Varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan he esiintyivät kapakoissa ja toreilla voimamiesten, kääpiöiden ja parrakkaiden naisten kanssa. Kaksikko teki korttitemppuja sekä hävitti esineitä, kyyhkyjä ja marsuja ja taikoi niitä takaisin. Joka esityksen jälkeen nuorukaiset laittoivat hatun kiertämään saadakseen rahaa edes kunnon ateriaan.

Vuonna 1893 pari esitti numeron, jossa Houdini vapautti itsensä käsiraudoista. Temppu ei tehnyt yleisöön suurtakaan vaikutusta, mutta esitys muutti kuitenkin hänen elämänsä. Yleisön joukossa istui 18-vuotias Wilhelmine Beatrice Rahner, jota kutsuttiin Bessiksi. Hän ihastui Houdiniin, ja tunne osoittautui nopeasti molemminpuoliseksi. Jo muutaman viikon kuluttua pari meni naimisiin, ja Bess ryhtyi Houdinin avustajaksi huolimatta työn raskaudesta ja kehnosta palkasta. 

Houdini oli ”Käsirautojen kuningas”

Kiertolaiselämä alkoi vähitellen kyllästyttää Houdinia, eikä siitä saatu elanto riittänyt pitkälle. Toimeentulonsa turvaamiseksi hän perusti Harry Houdinin taikakoulu -nimisen postimyyntiyrityksen, joka myi taikatemppuihin tarvittavia välineitä ja temppujen ohjeita.
Houdin pariskunta toivoi yrityksen alkavan kannattaa niin hyvin, että he voisivat luopua kiertue-elämästä. Juuri, kun toive oli toteutumassa vuoden 1899 alussa, Harry tapasi miehen, joka muutti hänen kohtalonsa.

St. Paulissa Minnesotassa pidetyn esityksen jälkeen Houdiniin otti yhteyttä Martin Beck, joka edusti yhtä Yhdysvaltojen suurimmista teatteriketjuista. Houdinin muut taikatemput eivät olleet tehneet häneen suurta vaikutusta, mutta hän oli ihastunut tämän käsirauta­numeroon. Hän latoi pöydälle joukon käsirautoja ja pyysi Houdinia näyttämään, miten tämä selviäisi näistä.

Houdini vakuutti Beckin kyvyistään. Muutaman päivän kuluttua hän sai tältä sähkeen, jossa hänelle ja Bessille tarjottiin työtä Omahasta Nebraskasta. Viikkopalkka oli 60 dollaria, mikä tuntui ruhtinaalliselta summalta miehelle, joka oli tottunut laskemaan senttejä.
Houdini osoittautui Beckin odotusten arvoiseksi. ”Häntä eivät pidättele mitkään kahleet”, hehkutettiin Omaha World-Heraldissa ensi-illan jälkeen maaliskuussa 1899.

Ensi-illan jälkeen Houdini lähti Yhdysvaltojen kiertueelle, ja mihin tahansa hän saapuikaan, hän hankki lisää julkisuutta antamalla sulkea itsensä vankiselliin alasti ja käsiraudoilla kalehdittuna. Toimittajien suureksi ällistykseksi hän onnistui aina murtautumaan sellistä muutamassa minuutissa. Houdinin alkuaikojen ehkä kuuluisin temppu oli ”Käsirautojen kuningas”. Sen esittämisessä Houdini ei pitänyt mitään kiirettä. 

Tempun aluksi hän kutsui muutaman katsojan näyttämölle tarkastamaan, että käsiraudat olivat oikeasti lukossa eikä hän ollut piilottanut tiirikkaa tai avaimia verhon taakse, jossa hänen oli määrä vapautua käsiraudoista katseilta piilossa.

Houdini pystyi vapautumaan järeimmistäkin käsiraudoista muutamassa minuutissa, mutta hän saattoi pitää yleisöä jännityksessä jopa puoli tuntia. Sillä aikaa, kun orkesteri soitti ja katsojat hivuttautuivat hermostuksissaan aivan istuintensa reunalle, Houdini saattoi rauhassa lukea lehteä tai pelata pasianssia verhon takana. Hän astui esiin vasta, kun jännitys oli kiristynyt äärimmilleen. Juuri ennen näyttäytymistään yleisölle hän pirskotteli päälleen vettä, jotta näytti siltä kuin hän olisi kylpenyt hiessä. 

Houdini sai tunnetuimmasta numerostaan lisänimen ”Käsirautojen kuningas".

© Polfoto/Granger & Scanpix/Mary Evans

Houdini oli synnynnäinen pr-mies

Ennen kuin vuosi 1899 oli lopussa, Houdini oli muuttunut tuntemattomasta silmänkääntäjästä koko Yhdysvaltojen tuntemaksi tähdeksi. Hänen esityksiinsä jonotettiin, kassaan virtasi rahaa roppakaupalla, ja pian näytti olevan oivallinen aika lähteä valloittamaan Eurooppaa.

Toukokuussa 1900 aviopari lähti purjehtimaan kohti Lontoota, jossa Houdini vapautti itsensä muun muassa Scotland Yardin uusimmista ja vahvimmista käsiraudoista. Hänen kykyjään epäilevät kantoivat esityksiin kaikenlaisia käsirautoja pannakseen hänet koetukselle. Englantilaisyleisö oli myyty, kun Houdini selvisi niistä kaikista. Tämän jälkeen hän jatkoi matkaansa muualle Eurooppaan keräten kassaan suuria määriä ruplia, kruunuja, markkoja ja frangeja.

Houdini valloitti yleisönsä kaikkialla. Moskovassa hän murtautui vankienkuljetusvaunusta, jonka ainoan avaimen kerrottiin sijaitsevan Siperiassa. Saksassa katsojat suorastaan palvoivat häntä, kun hän pystyi näyttämään pitkää nenää poliisin lukoille, käsiraudoille ja huipputurvallisille vankiloille.

Keisarilliset viranomaiset eivät kuitenkaan olleet yhtä ihastuneita Houdiniin, joka näytti avoimesti pilkkaavan lakia ja järjestystä. Saksa oli yksi maailman autoritaarisimmista valtioista, jossa lähes kaikkia elämän osa-alueita säädeltiin laeilla ja asetuksilla. Huijauksista ja petoksista saattoi saada usean vuoden vankeustuomion. Houdininkin tulevaisuus näytti synkältä, kun Kölnin poliisi vuonna 1901 syytti sinne kiertueelle saapunutta Der König der Handschelleniä eli Käsirautojen kuningasta huijariksi.

Houdinin syyllisyyttä puitiin oikeu­den­istunnossa toisensa jälkeen. Kesällä 1902 juttu oli esillä korkeimmassa oikeudessa ja Houdinia syytettiin siitä, että hän oli valehdellut pystyvänsä avaamaan kassakaapin ilman avaimia tai numeroyhdistelmää. 


Tuomari päätti selvittää asian määrämällä Houdinin murtautumaan yhteen oikeustalon kassakaapeista. Koska Houdinilla ei ollut kokemusta saksalaisten kassakaappien lukkojen tiirikoimisesta, hän oli pahassa pulassa, kun hänet vietiin tuomarin toimistoon yrittämään murtautumista. 

Houdini nykäisi rivakasti kassakaapin ovea, ja hänen yllätyksekseen se avautui. Jostain syystä kaappia ei ollut lukittu, mutta Houdini käyttäytyi kuin sen avautuminen olisi ollut hänen ansiotaan. Lopulta hänet vapautettiin syytteistä. Poliisiviranomaiselle lopputulos oli äärimmäisen nöyryyttävä: ensinnäkin se joutuivat maksamaan sakkoa ja oikeudenkäyntikustannukset, toiseksi se oli tehnyt itsestään naurunalaisen.

Välikohtaus toi Houdinille runsaasti ilmaista mainosta. Vaikka hän oli jo ennestäänkin suosittu, hän ei pannut lisähuomiota pahakseen. Päinvastoin hän käytti oikeusjuttua hyväksi julisteissa ja esitteissä, sillä hän tiesi hyvin, miten pysytellä parhaiten julkisuudessa. Houdini sinkosi hihoistaan julisteita ja lentolehtisiä, joissa houkuteltiin katsojia vakuuttamalla, että ”epäonnistuminen tietää kuolemaa”. 

Kun ”Suuri Houdini – Käsirautojen Kuningas ja Vanginvartijoiden Kauhu” oli tulossa Pariisiin, hän tiedotti tulostaan pestaamalla seitsemän miestä istumaan riviin erääseen katukahvilaan. Miesten tehtävänä oli kohottaa hattunsa yksi kerrallaan, jolloin heidän kaljuihin päälakiinsa maalatut kirjaimet muodostivat sanan ”Houdini”. 

Vuonna 1905 Houdini palasi Yhdysvaltoihin. Moni yhtä näyttävän uran tehnyt olisi vetäytynyt lepäämään laakereillaan, mutta Houdini jatkoi temppujensa kehittelyä. Hän keksi aina vain uusia ja entistä vaativampia numeroita. Hän pakeni yhä selleistä ilman rihman kiertämää, mutta hän alkoi myös hyppiä veteen jalat kahlehdittuina, taikoa norsuja näkymättömiin ja tehdä entistä näyttävämpiä pakoja pakkopaidasta. 

”Käsirautojen kuningas suoritti uskomattoman tempun ja selvisi siitä hengissä”, kirkuivat otsikot toistuvasti. Lehdistö kirjoitti mielellään Houdinista, jonka nimi houkutteli lukijoita takuuvarmasti.

Kun Houdini oli kehittänyt temppusarjan, jossa hän pakeni erilaisista vedellä täytetyistä lukituista astioista, yleisö ehti jo luulla, ettei hän voisi enää keksiä henkeäsalpaavampaa tempputyyppiä.

Yleisö erehtyi kuitenkin pahasti. Vuonna 1912 Houdini antoi upottaa itsensä käsiraudoissa ja jalkakahleissa New Yorkin East Riveriin arkussa, jonka kansi oli naulattu kiinni. Satamalaiturilla tungeksiva väkijoukko odotti henkeään pidätellen, ja lehtimiehet mittasivat aikaa, jonka Houdini vietti veden alla. Sekuntiviisari mateli eteenpäin, ja vasta 57 sekunnin kuluttua huimapää pulpahti veden pinnalle leveä hymy huulillaan. 

Vuosien varrella Houdini hioi esitystään, ja vuonna 1926 hän valmistutti sitä varten kaksi metriä pitkän metalli­arkun. Elokuun 5. päivänä hän kiipesi arkkuun. Ennen kuin kansi suljettiin ja arkku laskettiin veteen, Houdini piti lyhyen puheen: ”Jos kuolen, se on joko Jumalan tahto tai omaa tyhmyyttäni. Meille on kerrottu, että ihminen ei pysy hengissä ilman ilmaa kuin kolme minuuttia, mutta yritän osoittaa väitteen vääräksi.”

Kun arkku laskettiin veteen, Houdini tunsi ensimmäistä kertaa häivähdyksen ahtaan paikan kammosta. Häntä hermostutti, että temppu voisi epäonnistua, mutta hän yritti pysytellä rauhallisena. Tunnin jälkeen hän alkoi haukkoa henkeään, ja kun arkku nostettiin vedestä tunnin ja vartin päästä, hänen suussaan oli jo verenmaku ja häntä heikotti niin, että hän tuskin pysyi jaloillaan.
Ennen kuin Houdini löi itsensä läpi kahlekuninkaana, hän ansaitsi niukan elantonsa perinteisillä taikatempuilla.
© Polfoto/Corbis

Kuume nujersi Houdinin

Vuonna 1926 Houdini täytti 52 vuotta, mutta hän oli silti fyysisesti huippukunnossa. Hän ei koskaan käyttänyt alkoholia eikä tupakoinut, ja hänen ystävänsä Arthur Conan Doy­le, joka oli kirjailija ja lääkäri, luonnehti häntä ikäisekseen harvinaisen terveeksi, suorastaan vakuutusyhtiöiden toiveasiakkaaksi.

Kahlekuningas oli hyvin ylpeä omasta fyysisestä kunnostaan ja esitteli usein ihailijoilleen käsivarsiensa, hartioidensa ja selkänsä lihaksia ja antoi jopa ihmisten tunnustella niitä.

22. lokakuuta 1926, kun Houdini oli esiintymässä Montrealissa Kanadassa, eräs opiskelija tuli puhuttelemaan häntä ja kysyi, olivatko huhut totta: eikö Houdini todellakaan tuntenut mitään, jos häntä lyötiin vatsaan?

Kun Houdini sanoi huhujen olevan totta, mies löi häntä useita kertoja vyötärön alapuolelle. Houdini ei kuitenkaan ollut ehtinyt valmistautua lyönteihin, ja hänen kasvonsa vääntyivät kivusta.

Vaikka välikohtaus ei ensin näyttänyt vahingoittaneen Houdinia, hän sai illalla kovat vatsakivut. Hän ei kuitenkaan halunnut peruuttaa esitystä vaan veti sen läpi tuskistaan huolimatta. Vaikka kivut vain yltyivät yöllä entisestään, Houdini lähti junalla 900 kilometrin päässä sijaitsevaan Detroitiin, jossa hänen oli määrä esiintyä kaksi viikkoa.

Lokakuun 24. päivän iltana teatteriin kutsuttiin ennen esitystä lääkäri. Lääkäri havaitsi nopeasti, että Houdinilla oli umpisuolentulehdus ja että tämä tarvitsi pikaista sairaalahoitoa.

Koska ihmiset jonottivat teatterin ulkopuolella ja esitys oli loppuunmyyty, Houdini kieltäytyi peruuttamasta sitä, vaikka hänellä oli 40 astetta kuumetta. ”Nousen lavalle, vaikka se olisi viimeinen tekoni”, hän lupasi teatterinjohtajalle.

Houdini piti sanansa, vaikka esitys olikin vain varjo tavallisesta: hän oli kaatua useita kertoja ja unohti vuorosanansa. Kahden tempun jälkeen tuska kävi ylivoimaiseksi, ja hän voihki kivusta kaksinkerroin käpristyneenä: ”Laskekaa esirippu, en yksinkertaisesti jaksa enää.” Vastentahtoisesti Houdini lähti Grace Hospitaliin, missä hänet leikattiin. Umpisuoli oli kuitenkin jo puhjennut, ja tulehdus oli levinnyt vatsaonteloon. 

18. maaliskuuta 1910 Houdini teki Australiassa kolme lentoa. Pisin hänen tuolloin lentämänsä matka oli 3,5 kilometriä. 
© State Lib of Victoria
Houdinin oli ensimmäistä kertaa elämässään pakko pitää taukoa esiintymisestä. Kuntonsa hieman kohennuttua hän kuvaili tilannetta 30. lokakuuta 1926 ystävälleen lähettämässään kirjeessä: 


”Lippukassa kertoo esitysten olevan loppuunmyytyjä, joten olen hyvällä tuulella, jos ei oteta huomioon sitä, että en ole parhaimmillani. Uskon kuitenkin olevani pian taas jaloillani.”

Sillä kertaa Houdini erehtyi kuitenkin pahasti, sillä hän menehtyi vain vuorokautta myöhemmin. Kahlekuningas haudattiin pronssiarkussa, jota oli ollut tarkoitus käyttää hänen suunnittelemassaan elävältähautaamisnumerossa.


Houdinin hautajaisissa Machpelahin hautausmaalla New Yorkissa moni odotti Houdinin vielä nousevan arkusta. Kun hänen arkkunsa laskettiin hautaan, yksi saattoväestä kuiskasi: ”Kuka tietää, onko hän nyt edes tuolla.”  

PALJASTUS: Näin Houdini teki temppunsa

Ehkä sinua kiinnostaa...