Peukalon imemisen uskottiin johtavan itsetyydytykseen.
Historia vilisee outoja lastenkasvatusvinkkejä
Peukalon imeminen johtaa moraaliseen rappioon, paleleminen suojaa sairastumiselta ja puhtaus heikentää älykkyyttä – tällaisiakin neuvoja ja varoituksia on aikanaan tarjottu pikkulasten vanhemmille.
Ryhti: Tiukat kapalot parantavat ryhtiä
Kapaloita on käytetty jo ainakin 4000-luvulla eaa. Kuuluisin maininta kapaloiden käytöstä on Raamatussa Luukkaan evankeliumissa, jossa kerrotaan Marian kapaloineen Jeesus-lapsen ja panneen hänet seimeen.
Paimentolaiset ovat kapaloineet vauvansa, jotta niitä on ollut helppo kuljettaa mukana, ja länsimaissa tiukkaa kapalointia on aikoinaan perusteltu sillä, että se pitää vauvan lämpimänä ja varmistaa vauvan kasvavan hyväryhtiseksi.
1500-luvulla sveitsiläinen kirurgi Felix Würtz havaitsi, että liian tiukka kapalointi painoi jalkoja ja saattoi johtaa niiden virheasentoihin, ja 1700-luvulla muun muassa filosofi Jean-Jacques Rousseau arvosteli kapaloiden käyttöä.
Vuonna 1762 hän kirjoitti: ”Maissa, joissa kapalointi on yleistä, vilisee kyttyräselkiä ja rampoja, joiden raajat ovat surkastuneet.”
Vauvojen kääriminen tiukkiin kapaloihin vähentyi, mutta hellävaraisessa muodossaan kapalointi on yhä yleistä monissa maissa.
Viime aikoina kapalointi on tullut jälleen muotiin myös länsimaissa osana niin sanottua pehmeää lastenhoitoa.
1500-luvulla vauvat kapaloitiin kuukauden ikäiseksi kaulaan asti ja sen jälkeen kainaloihin asti.
Hampaat: Hampaat puhkeavat hunajalla
Joillekin lapsille hampaat alkavat puhjeta jo kolmen kuukauden iässä, joillekin vasta vuoden ikäisenä.
Keskiajalla uskottiin yleisesti, että lapsen puheen oppiminen ja hampaiden puhkeaminen liittyivät tiiviisti yhteen.
Niinpä monet vanhemmat huolestuivat, jos vauvalle ei alkanut jo varhain ilmaantua hampaita.
Huolestuneille vanhemmille oli tarjolla runsaasti neuvoja.
Hampaita houkuteltiin puhkeamaan muun muassa hieromalla ikeniin suolaa ja hunajaa.
Jos se ei tehonnut, vanhempia kehotettiin hankkimaan lapselle helistin, jossa oli sudenhampaita.
Keskiajan asiantuntijoiden mukaan moinen helistin sai hampaat puhkeamaan ja vieläpä yhtä vahvoina ja valkoisina kuin susilla.
Jos hampaat eivät ottaneet puhjetakseen, käytettiin hunajaa.
Moraali: Peukalon imeminen johtaa rappioon
Peukalon imeminen on lapsille luontaista, eikä sitä nykytutkimusten valossa tulisi kieltää pikkuvauvoilta.
Vuonna 1878 yhdysvaltalainen lääkäri Thomas Chandler kuitenkin pauhasi lääketieteellisessä aikakauslehdessä:
”Mikään ei aiheuta suun luustolle ja hampaiden asennolle niin paljon vahinkoa kuin peukalon imeminen.”
Ajatus sai kannatusta, ja vuotta myöhemmin unkarilainen lastenlääkäri S. Lindner tutki 69:ää vauvaa. Hän tuli siihen tulokseen, että peukalon imeminen johti virheasentoihin.
Lisäksi se tulkittiin seksuaaliseksi toiminnaksi, joka johti itsetyydytykseen ja moraaliseen rappioon – varsin vakava asia 1800-luvulla.
Vuonna 1925 psykologi James Mursell väitti peukalon imemisen johtavan tupakka- ja alkoholiriippuvuuteen, ja 1900-luvun puoliväliin asti vanhempia kehotettiin ehkäisemään peukalon imemistä kaikin tavoin: esimerkiksi vauvan kädet saattoi sitoa ja peukalon voidella pahanmakuisella aineella.
Yhdysvaltalainen lastenlääkäri C. G. Kerley myös suositteli vauvoille metallisia koko käden tumppuja vuonna 1914.
Sairaudet: Karaiseminen vahvistaa
Vuonna 1693 ilmestyi englantilaisen filosofin John Locken kirja nimeltä Muutamia mietteitä kasvatuksesta.
Se vaikutti merkittävästi lasten kasvatukseen kokonaisen vuosisadan ajan. Locke esimerkiksi varoitti pukemasta lapsia liian lämpimästi talvella ja neuvoi vanhempia pesemään lastensa jalat päivittäin kylmällä vedellä.
Lasten tuli Locken mukaan myös kulkea paljain jaloin, sillä mitä enemmän lapset altistuivat kylmälle, sitä paremmin he pystyisivät vastustamaan vilustumisia aikuisiällä.
John Lockekin antoi lastenkasvatusneuvoja.
Älykkyys: Likaisista lapsista tulee viisaita aikuisia
Ennen 1700-lukua sen enempää lääkärit kuin vanhemmatkaan eivät juurikaan olleet kiinnostuneita hygieniasta.
Päinvastoin lian ja saastaisuuden uskottiin yleisesti suojelevan sekä sairauksilta että onnettomuuksilta.
Ranskan vuoristoisessa Haut-Vivaraisissa kaikki tiesivät, että jos lapsen pää pestiin, lapsesta tuli lahjaton, ja vauvan vielä pehmeää päätä peittävä likakerros oli hyvä suoja kolhuja vastaan.
Samoin pidettiin pahana, jos vanhemmat leikkasivat lastensa kynsiä tai hiuksia ennen yhden vuoden ja yhden päivän ikää – leikkuupuuhat olisivat näet voineet johtaa siihen, että lapsesta olisi kasvanut mykkä ja rikollinen.
Monet äidit myös uskoivat virtsan sisältävän parantavia voimia, joten vaippoina käytettyjä riepuja ei pesty vaan ne ainoastaan ilmakuivattiin.
Pesemisen uskottiin heikentävän lapsen älykkyyttä.
Lapset raatoivat hiilikaivoksissa
1700-luvun lopulla lapsetkin raatoivat syvällä maan alla kaivoksissa, joista louhittiin kasvavan teollisuuden pyörittämiseen tarvittavaa hiiltä.
Lapsia työskenteli kaivoksissa muun muassa niin sanottuina trappereina. Heidän tehtävänään oli valvoa puisia luukkuja, jotka erottivat kaivoksen eri osia toisistaan. Suuri osa ajasta oli odottelua yksin pimeässä maan alla.
Lue koko tarina hiilikaivoksista ja lapsityöläisistä täältä
