Neuvostoliiton pelättyjen gulageiksi kutsuttujen vankileirien verkosto perustettiin virallisesti vuonna 1930.
Leireille lähetettiin bolševikkien poliittisia vastustajia sekä muita ”kansan vihollisia”, jotka valtaapitävät halusivat raivata tieltään.
Vangit olivat poliittisia kilpailijoita, omapäisiä sotilaita ja yhteiskuntakriittisiä älykköjä mutta myös pikkurikollisia sekä syystä tai toisesta ilmiannettuja tavallisia kansalaisia.
Venäjällä oli ollut vankileirejä jo ennen bolševikkien valtaannousua vuonna 1917, mutta erityisesti Stalinin valtakaudella vuosina 1924–1953 leireistä tuli tehokas poliittinen työkalu, jonka avulla Stalin tukahdutti poliittisen vastarinnan.
Leirit myös tuottivat pakkotyövoimaa muassa kaivos- ja metsäteollisuudelle. Gulag-vankien kokonaismäärää on vaikea arvioida.
Jotkut tutkijat ovat arvioineet, että leireille joutui kaikkiaan noin 18 miljoonaa venäläistä, joista noin 1,5 miljoonaa menehtyi.
Stalinin kuoleman jälkeen leirien käyttö väheni, ja viimeinen leiri suljettiin vuonna 1960. Sen jälkeen poliittiset vangit päätyivät esimerkiksi pelätylle Perm-36-pakkotyöleirille, kunnes heidät kaikki vapautettiin vuonna 1986.