Mies ja nainen syleilevät

Entisaikojen ihanne: Terve sielu joutilaassa ruumiissa

Fitnessgurut kauhistuisivat, jos heidän pitäisi omaksua menneisyyden kauneusihanteet: kalpea iho ja vatsamakkarat. Kalpeutta ja jenkkakahvoja pidettiin ennen merkkinä terveydestä ja vauraudesta.

Fitnessgurut kauhistuisivat, jos heidän pitäisi omaksua menneisyyden kauneusihanteet: kalpea iho ja vatsamakkarat. Kalpeutta ja jenkkakahvoja pidettiin ennen merkkinä terveydestä ja vauraudesta.

Scan Google Books; Painting Henry Fuseli

Lontoon pohjoispuolella sijaitsevan Stebbingin asukkaat seurasivat kylän läpi hitaasti kulkevaa hautajaissaattoa. Teurastaja Jacob Powell oli kuollut, ja ihmiset tuijottivat ällistyneinä hänen arkkuaan. Teurastajan vyötärönympärys oli ollut yli neljä metriä, ja valtavan arkun kuljettamiseen hautausmaalle tarvittiin peräti 16 miestä.

Vuonna 1754 kuollut lihava teurastaja ei kuitenkaan ollut elinaikanaan mikään poikkeus. Päinvastoin. Kansa uskoi, että eläinten teurastuksessa ja paloittelussa syntyvä haju muodosti ”rasvaista ilmaa”, joka imeytyi lihankäsittelijöiden kehoon.

”Tämäkö saa teidät nauramaan?” Sokrates vatsakummustaan

Powellin 230 kilon elopaino oli siis vain hyvä asia ja merkki hänen ahkeruudestaan.

Suhtautuminen ylipainoon on kuitenkin muuttunut radikaalisti historian saatossa. Antiikin kreikkalaiset pitivät lihavuutta tyhmyyden merkkinä, ja keskiajalla ylipainoa pidettiin jumalattomana.

”Se, joka on vatsansa orja, on harvoin harras Jumalan palvelija”, iranilainen runoilija Saadi kirjoitti 1200-luvulla.

1700-luvulla muhkeat muodot olivat jälleen muotia, mutta vartalon ihannemittojen ruotiminen ei suinkaan päättynyt siihen.

Egyptissä ihannepaino vaihteli

Muinaisessa Egyptissä naisen ei suinkaan aina odotettu olevan hoikka. Arkeologit ovat löytäneet muinaisia terrakottahahmoja, joilla on suuret rinnat ja leveä lantio.

Kun Egypti yhdistyi yhden faraon hallintaan vuoden 3200 eaa. tienoilla, kauneusihanteena oli solakka vartalo. Myöhempien korkokuvien miehet ja naiset näyttävät melko hoikilta – mutta kuvat voivat johtaa harhaan.

Egyptiläinen ihmishahmo

Hoikka vartalo oli pitkään ihanne muinaisessa Egyptissä, mutta läheskään kaikki eivät vastanneet ihannetta.

© Richard Maschmeyer/Imageselect

1300-luvulla eaa. eläneen Amenhotep III:n ja 1100-luvulla eaa. eläneen Ramesses III:n muumioissa on havaittu tutkimuksissa useita ihopoimuja, mikä kertoo faraoiden olleen kuollessaan ylipainoisia.

Ihannevartalon käsite näyttää vaihdelleen muinaisessa Egyptissä eri aikoina. 2500-luvulla eaa. rakennetun Gizan pyramidin suunnitelleen visiiri ja prinssi Hemiunun patsaalla on sekä paksu maha että kaksoisleuka. Tuohon aikaan ylipainoisuus ehkä kuvastikin vaurautta maassa, jossa sadon epäonnistuminen saattoi merkitä tavalliselle kansalle nälkäkuolemaa.

Lääkäri piti Sokratesta tyhmänä paksukaisena

Siinä missä egyptiläiset ajoittain arvostivat tukevaa vartaloa, antiikin kreikkalaiset suorastaan pelkäsivät ylipainoa. Jumalien, sankareiden ja oppineiden patsaat olivat hoikkia ja sopusuhtaisia. Kreikkalaiset pitivätkin hoikkia ihmisiä kauniina ja jaloina.

Hoikka vartaloihanne oli ikävä juttu filosofi Sokrateelle (469–399 eaa.), joka oli lyhyt, vatsakas ja perunanenäinen. Jopa hänen ystävänsä vertasivat häntä rumaan ja juoppoon satyyri Papposilenokseen. Kun Sokrates eräissä juomingeissa julisti aikovansa opetella tanssimaan laihtuakseen, ystävät purskahtivat nauruun.

”Tämäkö saa teidät nauramaan?” filosofi kysyi osoittaen mahaansa.

”En halua laihaa naista, joka voisi käyttää sormuksiani rannerenkainaan ja tökkii minua terävillä polvillaan.” Roomalainen runoilija Martialis

Aleksandrialainen lääkäri Zopyrus julisti 100-luvulla eaa. eli noin 300 vuotta Sokrateen kuoleman jälkeen pelkästään filosofin ulkonäön perusteella, että tämän oli täytynyt olla ”tyhmä ja paksukalloinen” ja ”naisten vietävissä” eli sanalla sanoen lahjaton elostelija.

Sokrateen onneksi lihavuus ei ollut rikos hänen kotikaupungissaan Ateenassa. Spartassa sen sijaan lihavia orjia teloitettiin filosofin elinaikana julkisesti ja heidän omistajiaan rangaistiin ruoskimalla, koska nämä eivät olleet huolehtineet omaisuudestaan.

Laihat naiset eivät olleet houkuttelevia

Roomalaiset suhtautuivat kehon muotoihin sallivammin kuin kreikkalaiset, eivätkä roomalaisnaiset edes halunneet olla liian hoikkia.

”En halua naista, joka voisi käyttää sormuksiani rannerenkainaan ja tökkii minua terävillä polvillaan”, kirjoitti roomalainen runoilija Martialis epigrammeissaan noin 90-luvulla jaa.

Miehilläkin sai olla vatsaa, koska se viesti vauraudesta. Kreikkalaisen lääkärin Soranus Efesolaisen mukaan miehellä ei kuitenkaan saanut olla liikaa ”ylimääräistä ihraa”.

Tapa kuvata Buddhaa vaihtelee maittain. Siinä missä intialaiset kunnioittivat maallisista tarpeista vapaata hoikkaa Buddhaa, kiinalaiset halusivat lihavan ja iloisen Buddhan, sillä heille lihavuus symboloi onnellisuutta.

Hoikka Buddha
© Tevaprapas Makklay

Hoikka askeetikko

  • Kun Buddha matkusti Intiassa 500-luvulla eaa., hänen väitettiin eläneen yhdellä riisinjyvällä päivässä. Paasto kasvattaa henkisyyttä, ja siksi intialaiset Buddha-hahmot ovat hyvin hoikkia.

  • Buddhalaisuus levisi Intiasta Thaimaahan, Tiibetiin ja Koreaan, missä Buddhan tyynet ja vakavat kasvot kuvastivat henkisyyttä ja valaistuneisuutta sekä vapautumista maallisista tarpeista.

  • Muun muassa Intiassa ja Thaimaassa Buddha kuvattiin pukeutuneena yksinkertaisiin vaatteisiin, mikä kannusti buddhalaisia tavoittelemaan askeesia ja yksinkertaista elämää.

Pulska Buddha
© Krzysztof Nahlik/Alamy

Pulleus merkitsi onnea

  • Buddhalaisuus levisi Kiinaan Silkkitietä ja muita kauppareittejä pitkin 100-luvulla jaa. Kiinalaisille lihavuus merkitsi onnea, ja siksi he kuvasivat Buddhan pulskaksi.

  • Naapureistaan poiketen kiinalaiset eivät kaihtaneet kuvata Buddhaa nauravaisena. Kiinalaisille hilpeys merkitsi sitä, että ihminen oli löytänyt elämänilon.

  • Kiinalaiset Buddha-hahmot istuvat usein rahatangon, muinaisen kiinalaisen maksuvälineen, tai rahakasan päällä. Siten patsaan omistaja toivoi Buddhan tuovan hänelle vaurautta.

Soranus toimi lääkärinä Roomassa 200-luvulla jaa. ja suhtautui nihkeästi lihaviin roomalaisiin.

”Näkyvästi pullisteleva rasva on vastenmielistä ja häpeällistä”, Soranus totesi teoksessaan ”Akuuteista ja kroonisista sairauksista”.

Roomalaiset pitivät ylipainoa merkkinä moraalisesta rappiosta ja paheksuivat Lähi-idän yläluokkaa, joka vietti joutilasta elämää ja nautiskeli rasvaisia ruokia. Kun rikkaat roomalaiset järjestivät juhlia, he pyrkivät yleensä tekemään vaikutuksen vieraisiinsa mahdollisimman eksoottisilla ruuilla, kuten kirahvipaistilla.

Yhteiskuntaa rakennettiin lihasvoimalla

300-luvulla jaa. kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto, ja sen myötä Eurooppaan levisi uusi, entistä ankarampi suhtautuminen ylipainoon. Vyön yli roikkuva ihramaha oli merkki ahneudesta ja synnistä, uskoi munkki Bernhard Clairvauxlainen, joka perusti 1100-luvulla sisterssiläisen sääntökunnan. Itse askeettinen munkki söi vain 300 grammaa kuivaa leipää päivässä.

Henri de Mondeville toimi 1300-luvulla Ranskan Ludvig X:n henkilääkärinä. Hänen maailmansa selkäranka olivat lihaksikkaat ja auringossa paahtuneet maanviljelijät, sotilaat ja merimiehet, jotka tekivät raskasta ruumiillista työtä.

”Jotkut naiset painavat 200 kiloa, ja he ovat kuninkaiden ja hallitsijoiden suosikkeja. On vaikea uskoa omia silmiään ja korviaan.” Belgialainen maantieteilijä Adolphe Burdo Nigerin suistossa Afrikassa 1870-luvulla

Heidän lisäkseen oli ”naisia, eunukkeja, flegmaatikoita ja naismaisia miehiä”, joita Mondeville luonnehti ”laiskureiksi” La Chirurgie -oppikirjassaan vuodelta 1306.

Jälkimmäiseen ryhmään kuuluivat myös munkit, oppineet ja porvarit, ”jotka elävät suurimman osan ajastaan hämärässä ja viettävät leppoisaa elämää”.

Pian käsitys terveestä ihmisestä muuttui taas kerran – ja muutos lähti liikkeelle odottamattomasta suunnasta.

Lutherin maha kuvasti elämänhalua

Uskonpuhdistaja Martti Luther oli kaikesta päätellen nuorena hoikka. Hän kuitenkin uskoi, että runsas syöminen ja juominen auttoi torjumaan alakuloa, ja vanhemmiten hänestä tulikin reilusti ylipainoinen.

Lutherille ylipaino ei ollut yksiselitteisesti paha asia. Hänen mukaansa hyvä rasva oli kiinteää, kun taas huono rasva oli velttoa ja hyllyvää. Lutherin ”ihrateoria” levisi kaikkialle Eurooppaan, ja sen myötä ihanteeksi nousivat kalvakat ihramakkarat.

Kun flaamilainen taidemaalari Peter Paul Rubens vuonna 1635 aloitteli Kolme sulotarta -maalaustaan, hän halusi naisten ”uhkuvan elinvoimaa”. Niinpä hän maalasi kankaalle kolme vaaleaa naista, jotka olivat ”uhkeita, herkkiä ja pehmeitä” ja joilla oli tukevat reidet ja leveä lantio.

Kolme rehevää naista

Espanjan kuningas Filip IV osti Peter Paul Rubensin maalauksen Kolme sulotarta, joka on nykyään esillä Prado-museossa Madridissa.

© Museo del Prado

1600-luvun porvaristo otti rehevän vartaloihanteen ilolla vastaan ja viestitti pönäkkyydellään orja- ja maustekaupan tuomaa vaurauttaan.

Aasian siirtokunnista saatiin muun muassa pippuria ja muskottipähkinää, ja uusia mausteita hyödyntävistä keittokirjoista tuli suosittuja. Resepteissä käytettiin usein myös runsain mitoin öljyä, voita ja sokeria. 1700-luvulla laihtuminen nähtiin jopa merkkinä siitä, että ihminen oli huolten jäytämä.

Kaikki eivät kuitenkaan ihannoineet ylipainoa. Kun saksalainen historioitsija Johann Winckelmann matkusti vuonna 1755 Roomaan ihailemaan antiikin ajan patsaita, hän ylisti niiden hoikkuutta: ”Niiden litteä vatsa kertoo ihmisestä, jolla on hyvät unenlahjat ja hyvä ruuansulatus.”

1800-luvulla lääketiede ja voimistuva terveysajattelu painottivat ylipainon ja epäterveellisten elämäntapojen välistä yhteyttä. Ihmiset piti saada hoikistumaan.

Lääkärit tuomitsivat velttoilun

Länsimaissa voimistui käsitys terveellisten elämäntapojen merkityksestä hyvinvoinnille, ja ihmiset alkoivat elää terveellisemmin ja pudottaa painoaan esimerkiksi terveyskylpylöissä. Se, että muualla ylipainoa edelleen ihannoitiin, kummastutti eurooppalaisia tutkimusmatkailijoita:

”Jotkut naiset painavat 200 kiloa, ja he ovat kuninkaiden ja hallitsijoiden suosikkeja. On vaikea uskoa omia silmiään ja korviaan”, päivitteli belgialainen maantieteilijä Adolphe Burdo kertomuksissaan Nigerin suistosta 1870-luvulla.

Yhteiskunnan ylhäisimmät söivät ja joivat mielensä mukaan, mutta ahneus saattoi olla hengenvaarallista. Monet historian mahtavimmista hallitsijoista kuolivat liikalihavuutensa seurauksiin.

Farao Ptolemaios VIII kuvattuna kolikossa
© American Numismatic Society

Farao ei kyennyt kävelemään

Farao Ptolemaios VIII ei sylkenyt lasiin, ja hän saikin lisänimen Fyskon eli ”kaljamaha”. Kun farao vuonna 139 eaa. vastaanotti Rooman lähettiläitä, häntä piti kantaa tuolissa, koska hän ei kyennyt kävelemään itse.

Hongxi
© Museum National Palace

Keisari lohtusöi itsensä hengiltä

Valtion johtaminen pitkästytti Kiinan keisari Hongxi’ta niin, että ruuasta tuli hänen suurin ilonsa. Ylipaino sai keisarin tuon tuostakin kaatuilemaan, ja hän tarvitsi lopulta kävellessään tuekseen kaksi palvelijaa. Keisari kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1425.

Henrik VIII
© Google Arts & Culture

Turnajaisvamma johti lihomiseen

Englannin Henrik VIII sai turnajaisissa jalkaansa haavan, joka piinasi häntä koko loppuelämän ajan. Tulehtunut haava esti kuningasta liikkumasta, ja hän alkoi lihoa. Kuollessaan vuonna 1547 Henrik painoi noin 145 kiloa.

Yrjö IV
© Library of Congress

Päivä alkoi viinillä ja pihvillä

Britannian Yrjö IV oli yksi 1800-luvun suurimmista ahmateista. Hän aloitti jokaisen aamun kahdella paahdetulla kyyhkysellä, kolmella pihvillä ja pullollisella valkoviiniä. Lopulta Yrjö painoi 130 kiloa ja nukkui istualtaan tuolissa kyetäkseen hengittämään.

Rasvainen ruoka ja velttoilu aiheuttivat ummetusta ja verenpaineen nousua, uskoi murovalmistaja Kellogg’sin perustaja, yhdysvaltalainen lääkäri John Harvey Kellogg. Hän kannatti 1800-luvun lopulla ”biologista elämäntapaa”, jonka kulmakiviä olivat liikunta, lähdevesi ja kasvisruokavalio.

Ihmiset suorastaan tungeksivat terveyskylpylöihin, kuten Kelloggin Battle Creekin parantolaan Michiganiin. Päivittäin jopa 5 000 ummetusta potevaa asiakasta mutusti siellä täysjyväleipää, joi lähdevettä ja kuntoili erilaisissa laitteissa. Yhdessä laitteessa asiakasta esimerkiksi läpsyteltiin pienillä puulaudoilla mahaan suolen toiminnan herättelemiseksi.

Kalpeus meni muodista

Parantoloiden asiakkaina oli monia yhdysvaltalaisia elokuvatähtiä, ja terveystrendi juurtui pian myös Hollywoodiin. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa saattoivat ihailla solakoita näyttelijöitä valkokankaalla ja aikakauslehdissä.

Vaalea iho oli kuitenkin yhä ihanne – kunnes ranskalainen muotisuunnittelija Coco Chanel kerran 1920-luvulla palasi lomalta ruskettuneena. Hän kuittasi päivettymisensä aiheuttaman kohun toteamalla, että ruskea iho kertoi vain aktiivisesta ulkoilmaelämästä.

Mies ja nainen syleilevät

Uhkeita muotoja ja reiluakin ylipainoa on pidetty seksikkäinä statussymboleina kautta historian.

© Scan Google Books; Painting Henry Fuseli

Auringonotto yleistyikin nopeasti länsimaissa, mutta hoikka ja treenattu vartalo pysyi edelleen muodissa.

”Liikkumaton keho on kuin seisova vesilätäkkö: se elättää taudinaiheuttajia, jotka lopulta tappavat sen”, julisti vuonna 1920 julkaistu saksalainen voimisteluopas.

1950-luvulla syntyi wellnessin käsite eli ajatus kokonaisvaltaisesta kehon ja mielen hyvinvoinnista. Ihanteeksi nousi terve mieli hoikassa ja ruskettuneessa vartalossa, ja sama ihanne on vallalla yhä edelleen – vaikka nykyajan elämäntapa, sokerin helppo saatavuus ja lisääntynyt istumatyö vaikeuttavatkin sen saavuttamista.

Kuka tietää, milloin pulskaa vartaloa ja kalpeaa ihoa aletaan ihannoida merkkinä hyvin palkatusta työstä tietokoneen ääressä?

LUE LISÄÄ IHANNEVARTALON HISTORIASTA:

  • Christopher E. Forth: Fat: A Cultural History of the Stuff of Life, Reaktion Books, 2019