Englanti kielsi irlantilaisuudet
Englannin kuningas piti irlantilaisia sivistymättöminä ja pelkäsi heidän turmelevan englantilaiset. Niinpä hän päätti erottaa barbaarit ja englantilaiset toisistaan ja kieltää englantilaisilta kaikenlaisen kanssakäymisen irlantilaisten kanssa.

Kilkennyssä säädettyjen ”apartheid”-asetusten rikkomisesta seurasi ankaria rangaistuksia.
Kronikoitsija Gerald Walesilainen kirjoitti kohtaamisestaan irlantilaisten kanssa inhoten vuonna 1183. Hän piti heitä epäluotettavina, villeinä ja likaisina ja kuvaili heidän olevan ”kansa, joka on johdonmukainen vain piittaamattomuudessaan”.
Geraldin teos Topographia Hibernica levitti laajalti käsitystä irlantilaisista, ja monisivuisissa kuvauksissa toistui hyvin usein sana ”barbaari”.
”Tämä kansa on toden totta barbaarinen. He antavat hiustensa ja partansa kasvaa villinä ja vapaana. Totisesti kaikki heidän tapansa ovat barbaarisia”, Gerald kirjoitti ja jatkoi:
”He eivät opi eivätkä osaa mitään vaan pitäytyvät barbarismissa, jossa he ovat syntyneet ja kasvaneet ja joka on heihin luonnollisesti liimaantunut.”
Yhden ainokaisen hyvän asian Gerald sentään löysi:
”Heillä on melko hyviä musikantteja.”
Topographia Hibernican kuvaukset olivat suorastaan häkellyttävän yksipuolisia.
Ne kuitenkin palvelivat hyvin Gerald Walesilaisen herraa, Englannin kuningasta Henrik II:ta, joka oli toistuvilla hyökkäyksillä Irlantiin saanut lopulta saaren päälliköt vannomaan itselleen uskollisuutta vuonna 1171.
Geraldin kirjaan viitaten Henrik saattoi nyt hyvällä omallatunnolla väittää alaisilleen, että valloittamalla Irlannin hän oli itse asiassa tehnyt irlantilaisille palveluksen.