Juhlat, kuohuva samppanjapullo

Champagnen viinejä kammoksuttiin

Kuplien tuntua kielellä inhottiin, ja jopa samppanjan isäksi väitetty munkki Dom Pérignon vihasi sitä. Samppanjan voittokulku käynnistyi vasta, kun Englannissa ihastuttiin surkeaan hiilihappoa sisältävään viiniin.

Kuplien tuntua kielellä inhottiin, ja jopa samppanjan isäksi väitetty munkki Dom Pérignon vihasi sitä. Samppanjan voittokulku käynnistyi vasta, kun Englannissa ihastuttiin surkeaan hiilihappoa sisältävään viiniin.

Photo Josse/Leemage/Getty Images & Shutterstock

Humoristi ja kirjailija Mark Twain ei saanut siitä tarpeekseen, naistenmies Casanova piti sitä ”korvaamattomana viettelemisen apuneuvona” ja keisari Pietari Suuri otti sitä aina neljä pulloa sänkyyn mukaan – kyseessä on tietenkin samppanja, tuo juomista jaloin, juhlien kupliva kohokohta.

Historia tuntee lukuisia suuria persoonallisuuksia, joilla on ollut tiivis suhde Pohjois-Ranskassa tuotettuun kuohujuomaan. Churchillin kerrotaan juoneen kaksi pulloa samppanjaa päivässä ja kerryttäneen siten velkaa viinikauppiaalleen peräti noin 80 000 nykyeuron verran.

Muodinluoja Coco Chanel kertoi juovansa samppanjaa vain kahdessa tapauksessa: silloin kun hän oli rakastunut – ja silloin kun ei ollut. Bollingerin samppanjataloa toisen maailmansodan jälkeen johtanut Lily Bollinger meni vielä pidemmälle:

”Juon samppanjaa, kun olen iloinen ja kun olen surullinen. Joskus juon sitä yksin. Muiden seurassa se on mielestäni pakollista. Siemailen sitä, kun en ole nälissäni, ja juon sitä, kun olen. Muuten en koske siihen – ellen sitten satu olemaan janoinen.”

”Juokaa se ennen pääsiäistä – ennen kevättä, kun ilma lämpenee ja viini alkaa taas kuplia.” Keskiajan samppanjanmyyjien suositus

Nykyisin samppanjalla juhlistetaan usein esimerkiksi häitä ja muita merkkipäiviä – ja etenkin uuttavuotta. Kullankeltaista kuohujuomaa pidetäänkin ”viinien viininä”.

Niin ei kuitenkaan ole aina ollut, vaan lukuisien sukupolvien ajan Champagnen alueen viininviljelijät häpesivät sitä, etteivät he pystyneet tuottamaan samanlaisia laadukkaita viinejä kuin Burgundin alueella. Heidän häpeänsä alkoi vaihtua ylpeydeksi vasta 1600-luvun lopulla, kun aateliset Englannin kanaalin toisella puolella ihastuivat samppanjan kuohuihin.

Champagnen viini oli surkeaa

Ennen keinolannoitteiden aikaa Pariisin itäpuolella sijaitsevalla Champagnen alueella ei oikein mikään kasvanut kunnolla, eivät edes viiniköynnökset, joita roomalaiset olivat istuttaneet Champagnen kalkkipitoiseen maahan vuonna 57 eaa. Niinpä alueen viinejä ei juuri arvostettu roomalaisaikana, eikä sitä seuraavan reilun vuosituhannenkaan kuluessa.

Champagnessa tehtiin viiniä tummista rypäleistä, ja se oli heleän punaista ja kuplatonta – tai siihen ainakin pyrittiin. Viljelijät pyrkivät epätoivoisesti synnyttämään hyvän ja täyteläisen klassisen viinin, mutta ilmastokin oli heitä vastaan.

Champagne suojattiin nimenä vuonna 1891, eli nimeä on siitä asti saanut käyttää vain Champagnen alueen kuohuviineistä. Sillä on kuitenkin runsaasti kuohuvia kilpailijoita eri maissa.

Cremant
© Tomas er

Muualla Ranskassa kuplii cremant

Muualla kuin Champagnen alueella tuotettujen ranskalaisten kuohuviinien nimi on cremant. Ne valmistetaan samalla tavalla, mutta ne maksavat usein vain kolmanneksen aidon samppanjan hinnasta.

Lasi sektiä ja keksejä
© Jon Sullivan

Saksassa nimitys on sekt

Saksalaisten vastine samppanjalle on sekt. Sen historia alkaa 1800-luvun alusta, jolloin eräs Ranskassa samppanjatilalla työskennellyt viininviljelijä alkoi tuottaa kuohuviiniä Saksassa.

Moscato
© Renato Valterza

Italiassa skoolataan spumantella

Viininviljelijä Carlo Gancia vietti useita vuosia Reimsissä Champagnen alueella, ja vuonna 1859 hän kehitti oman versionsa ”Moscato Champagne”. Vuonna 1908 kuohuviini sai nimen spumante.

Viinikirva
© Authentic-Originals/Imageselect & Shutterstock

Kirva kirvoitti Espanjan cavan

Vuonna 1872 espanjalaisen viininviljelijän Josep Raventósin punaviiniköynnöksiin iski viinikirva, ja hän istutti niiden tilalle valkoisia rypäleitä, joista syntyi uusi kupliva menestystuote – cava.

Sovetskoje šampanskoje
© Shawshots/Imageselect

Itänaapurissa tehtiin kuohuvaa kansalle

Neuvostoliitossa valtio päätti 1920-luvulla ryhtyä kehittämään edullisesti tuotettavaa ”kansan samppanjaa”, ja kehitystyön tuloksena syntyi vuonna 1928 Sovetskoje šampanskoje.

Sadonkorjuun jälkeen viini kävi syksyllä, kunnes talvi pysäytti käymisen ja viini siirrettiin pulloihin tai tynnyreihin. Kun kevätauringon lämpö sitten ylsi taas Champagnen alueelle, käyminen alkoikin uudestaan.

Sen seurauksena viiniin muodostui hiilihappokuplia. Niitä pidettiin suurena virheenä, ja niitä pyrittiin välttämään viimeiseen asti. Alueen viinitilalliset kutsuivat kuplivaa viiniä ”pahaksi viiniksi”.

”Juokaa se ennen pääsiäistä – ennen kevättä, kun ilma lämpenee ja viini alkaa taas kuplia”, viinikauppiaat varoittelivat myydessään Champagnen arvaamatonta viiniä.

Munkki yritti torjua kuplia

Muutos alkoi vuonna 1668, kun 30-vuotias munkki Dom Pérignon koputti Hautvillersin luostarin oveen lähellä Épernayn kaupunkia.

Pérignon oli nimitetty luostarin uudeksi kellarimestariksi, ja hänen tehtävänsä oli hankkia rahaa luostarin kassaan, sillä viinin myynti oli luostareille merkittävä rahanlähde. Hän ryhtyikin määrätietoisesti töihin parantaakseen luostarinsa viinin laatua.

Pérignonia on kutsuttu ”samppanjan isäksi”, mutta todellisuudessa hän ei suinkaan luonut nykyisin Champagnen alueeseen yhdistettyä kuohuviiniä vaan pyrki päinvastoin koko elämänsä torjumaan viininsä kuplimista.

Hän kuitenkin uudisti viinimaailmaa uudenlaisella ajattelullaan.

”Hyvät herrat, muistakaa, ettemme taistele vain Ranskan puolesta – vaan myös samppanjan!” Winston Churchill kollegoilleen ensimmäisessä maailmansodassa

Dom Pérignon määräsi rypäleet poimittavaksi varhain aamulla, kun oli vielä viileää, jotta rypäleet eivät hajoaisi. Hän käski myös nyppiä vahingoittuneet rypäleet pois joukosta, mikä oli uutta aikana, jolloin määrä oli tärkeämpää kuin laatu.

”Tavoitelkaa ennemmin laatua, joka tuo kunniaa ja voittoa”, ohjeisti Pérignon. Hän oli myös ensimmäinen, joka teki kokeita sekoittamalla eri viljelyksiltä tulevia viinejä ja erilaisia rypälelajikkeita.

Tärkeää oli myös kellarimestarin määräys puristaa viiniä hellävaroen niin, että alueen tummien rypäleiden kuoret eivät murskaantuneet kokonaan mehun joukkoon. Siten hän sai tuotettua hienoa valkoista viiniä, vaikka tuotannossa käytettiin punaviinirypäleitä.

Monsieur, täten lahjoitan teille 26 pulloa maailman parasta viiniä”, Pérignon kirjoitti ylpeänä viinilähetyksen saatekirjeessään Épernayn pormestarille.

Juomaan ihastuttiin Englannissa

Kupliminen oli kuitenkin edelleen Champagnen viinien ongelma. Ranskalaiset suosivat yhä perinteisiä viinejä, ja vaikka Dom Pérignon ja muut tuottajat kuinka yrittivät suitsia prosessia, hallitsematon toinen käyminen alkoi usein viinin pullottamisen jälkeen.

Champagnen viininviljelijöiden onni kuitenkin kääntyi, kun Englannin aateli ja kuninkaalliset pääsivät 1600-luvun viimeisinä vuosikymmeninä Champagnen viinien makuun. He joivat kuplivaa viiniä innolla ja olivat suorastaan pettyneitä, jos he pullon avattuaan havaitsivat juoman olevan vain heikosti helmeilevää.

Samppanjajuhlat

1700-luvulla Euroopan aateli juhli usein samppanjalla ja ostereilla.

© Photo Josse/Leemage/Getty Images

Englantilaiset rakastivat kuplien tuntua kielellään, ja pian villitys levisi hoveihin ja aatelin keskuuteen muuallakin Euroopassa. 1700-luvun alussa se oli saavuttanut jo kuohujuoman kotimaan Ranskankin.

”Samppanjasta pitävät ihmiset saavat siihen kuplia”, julisti kuningas Ludvig XV vuonna 1728.

Pullot alkoivat poksahdella itsestään

Kun kuplien muodostusta ei enää tarvinnut yrittää hillitä, ilmaantui uusi ongelma: käyminen synnytti pulloihin ylipaineen, minkä jälkeen pienikin täräys tai lämpötilan nousu riitti rikkomaan pullot. Työntekijät alkoivat käyttää rautaisia naamioita suojautuakseen lentäviltä lasinsiruilta niin kutsutun paholaisviinin räjähdellessä.

Viinikellari saattoi silmänräpäyksessä muistuttaa sotatannerta, kun jo yksikin räjähtävä pullo saattoi laukaista ketjureaktion. Erään tuottajan työntekijöistä kolme menetti toisen silmänsä lentävien lasinsirujen vuoksi.

Samppanjapullo aukeaa

Suuressa osassa maailmaa uuttavuotta juhlitaan perinteisesti poksauttelemalla samppanjapulloja.

© Niels Noordhoek

Uusi vuosi poksautellaan alkuun

Ei uudenvuodenjuhlia ilman kuplajuomaa! Vuoden vaihtumisen juhlistaminen kuohuviinillä on jo vuosisatainen perinne, joka juontaa juurensa Ranskan kuningattaren Marie-Antoinetten juhlista.

Marie-Antoinette oli kaikkea muuta kuin tylsä kuningatar. Ranskaa 1700-luvun lopulla miehensä Ludvig XVI:n rinnalla vallankumoukseen asti hallinnut nuori kuningatar rakasti uhkapelejä, kalliita vaatteita ja läpi yön kestäviä juhlia.

Korkeat kampaukset ja näyttävät vaatteet kuuluivat olennaisena osana kuningattaren hovin päiväkausia kestäneisiin uudenvuoden juhliin, ja juuri Marie-Antoinetten kerrotaan ottaneen tavaksi vastaanottaa uusi vuosi nimenomaan samppanjalla skoolaten.

Tapa levisi ajan mittaan porvariston keskuuteen, ja niin 1800-luvulla yhä suurempi osa kansasta alkoi juhlistaa uuden vuoden alkamista keskiyöhön asti jatkuvilla kesteillä, joissa kohotettiin kuohujuomalla täytettyjä maljoja Marie-Antoinetten tapaan. 1900-luvulle tultaessa samppanjan arvostus ylsi lopulta aina tavallisen kansan tasolle asti, ja niin siitä tuli viimein kaiken kansan suosima juhlajuoma – edes kerran vuodessa uutenavuotena.

Se kävi myös kalliiksi. ”Minulla oli alkujaan 6 000 pulloa, mutta vuoden lopussa jäljellä oli enää 120”, valitteli eräs samppanjantuottaja 1700-luvun alussa. Niihin aikoihin tuotannosta pamahti rikki vuosittain vähintään viidennes, joskus jopa 90 prosenttia.

Hukatut kuplat surettivat englantilaisia, joten he riensivät tuottajien avuksi ja kehittivät historioitsijoiden mukaan leveäuumaiset ja aiempia kestävämmät samppanjapullot. Ilmeisesti englantilaista perua ovat myös luonnonkorkista valmistetut pullonkorkit. Ne kestivät painetta paremmin kuin öljyssä uitettu hamppu, jolla ranskalaiset olivat aiemmin sulkeneet pullot. Näiden edistysaskelten myötä alkoi samppanjan kulta-aika.

Samppanja seurasi armeijaa

Nicolas Ruinart oli vuonna 1729 ensimmäinen viininviljelijä, joka alkoi tuottaa yksinomaan samppanjaa. Seuraavina vuosikymmeninä perustettiin lisää samppanjataloja, ja ne osoittautuivat markkinoinnin mestareiksi.

Napoleonin sotien aikana 1800-luvulla samppanjan myyjät ratsastivat Ranskan armeijan kannoilla ympäri Eurooppaa ja olivat siten aina valmiina myymässä juhlajuomaa, kun taistelu oli voitettu. Menekkiä edisti myös se, että Napoleon itsekin rakasti samppanjaa.

”Voiton jälkeen olet ansainnut samppanjaa, tappion hetkellä tarvitset sitä,” Napoleonin väitetään sanoneen.

Samppanjan valmistusta

Samppanjan valmistus kehittyi 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella laajamittaiseksi teollisuudeksi.

© Album/Oronoz/Imageselect

Samppanjanvalmistaja Jean-Rémy Moët hyödynsi Napoleonin kiinnostusta kuohujuomaan omistamalla keisarille oman vieraspalatsin Moëtin suvun mailta Épernaysta. Samppanja oli alusta asti ollut yläluokan juoma, ja Moëtin brändäyksen myötä kaikki halusivat pian juoda samaa kuin keisari.

Samppanjaa alettiin 1800-luvun mittaan myydä ympäri maailmaa, ja sen valmistajien määrä moninkertaistui. Vuonna 1800 samppanjataloja oli vasta kymmenen mutta vuosisata myöhemmin jo 300. Yksi syy olivat Louis Pasteurin 1860-luvulla tekemät hiivan tutkimukset. Niiden ansiosta samppanjantuotannossa alettiin käyttää tarkkoja määriä sokeria ja hiivaa, ja näin pystyttiin kontrolloimaan painetta pulloissa.

Rauhaa juhlistettiin kuplilla

Kesken kuplivan juoman maailmanvalloituksen Champagnen viiniköynnökset olivat hukkua vereen, kun Reimsin ylle satoi ensimmäisessä maailmansodassa kranaatteja 1 051 päivän ajan. Neljä viidesosaa samppanjapääkaupungista raunioitui, ja alueen kallisarvoiset viiniviljelykset kärsivät pahoin juoksuhautojen tiiviissä taisteluissa. Tuhoa eivät estäneet edes nuoren Winson Churchillin kannustussanat:

”Hyvät herrat, muistakaa, ettemme taistele vain Ranskan puolesta – vaan myös samppanjan!” silloinen varusteluministeri tokaisi kollegoilleen vuonna 1918.

Tuotantoalueet kunnostettiin sodan jälkeen, mutta viiniviljelmät olivat tuskin elpyneet, kun toinen maailmansota jo heitti uusia varjoja Champagnen ylle.

Samppanjapullo lyödään laivan kylkeen

Tapa lyödä vasta valmistuneen laivan kylkeen samppanjapullo tuomaan hyvää onnea merellä on peräisin 1800-luvulta.

© U.S. Navy

Saksan armeija miehitti alueen ja takavarikoi kuohujuoman. Monet paikalliset onnistuivat kuitenkin piilottamaan vanhimpia ja hienoimpia samppanjoita muuraamalla kellareitaan umpeen niin, etteivät saksalaiset löytäneet niitä.

Kuin samppanjatalojen markkinointipäälliköiden unelmana rauha länsirintamalla solmittiin juuri Reimsissä toukokuussa 1945.

”Eiköhän tämä vaadi samppanjaa”, tokaisi liittoutuneiden ylipäällikkö Dwight D. Eisenhower allekirjoitettuaan rauhansopimuksen.

Sittemmin samppanjan tuotanto on kasvanut kohisten. 1950-luvulla samppanjaa myytiin vuosittain 50 miljoonaa pulloa – nykyisin luku on jo yli 320 miljoonaa. Eniten samppanjaa juovat ranskalaiset, mutta toisena ovat yhä kuplajuomaan ensimmäisinä ihastuneet britit.

LUE LISÄÄ SAMPPANJAN HISTORIASTA

  • Don & Petie Kladstrup: How the World’s Most Glamorous Wine Triumphed Over War and Hard Times, Harper Perennial, 2006

  • Becky Sue Epstein: Champagne: A Global History, Reaktion Books, 2011