Lehmät ryntäilivät säikähtyneenä laitumellaan ja ihmiset kirkuivat ja tekivät ristinmerkkejä kesällä 1888 nähdessään omituisen kulkuneuvon pölyisellä maantiellä Mannheimin ja Pforzheimin välillä Saksassa.
Moni ajatteli, että koneen täytyi olla itsensä paholaisen tekele. Ajoneuvoa eivät vetäneet hevoset, vaan se kulki kuin itsekseen kolmen pyörän päällä. Kaiken lisäksi rakkinetta ajoi nainen, mikä vaikutti varsin kummalliselta.
Ohjaussauvan takana oli Bertha Benz, saksalaisen insinöörin ja keksijän Carl Benzin vaimo. Carl Benz oli vuosien työn jälkeen saanut valmiiksi ”hevosettomat vaununsa”, mutta hän empi vielä aloittaa niiden tuotantoa.
Benzin vaimo Bertha kuitenkin uskoi vakaasti, että keksinnöllä oli tulevaisuutta, ja hän oli päättänyt todistaa sen.
Auringon noustessa 5. elokuuta 1888 Bertha oli hiipinyt autotalliin yhdessä poikiensa, 14-vuotiaan Richardin ja 15-vuotiaan Eugenin, kanssa Carlin vielä nukkuessa tyytyväisenä.
Berthan suunnitelmana oli ajaa vanhempiensa luo Pforzheimiin hieman yli sadan kilometrin päähän. Se oli uskalias yritys, sillä uusilla kolmipyöräisillä vaunuilla ei ollut vielä ajettu muutamaa kilometriä pidempiä matkoja kerralla.
Jotta Carl ei herättyään hätääntyisi, Bertha jätti hänelle keittiönpöydälle lapun:
”Olemme lähteneet Pforzheimiin käymään isoäidin luona.” Lisäksi hän huolehtivaisena aviovaimona kirjoitti lapulle, mitä ruokaa komerosta löytyi.
Bertha ja pojat työnsivät vaunut ulos vajasta kaikessa hiljaisuudessa, ja kun pojat olivat käynnistäneet moottorin, he hyppäsivät kuljettajan penkille äitinsä viereen.
Bertha työnsi vasemmalla puolellaan olevaa tankoa eteenpäin, ja auto lähti liikkeelle. Maailman ensimmäinen pitkä automatka alkoi.
Benz innostui polttomoottorista
Bertha Benz tiesi tarkalleen, mitä hän oli tekemässä. Hän oli kihlautunut Carlin kanssa vuonna 1870 ja tukenut alusta asti miestään varauksetta tämän unelmassa valmistaa moottorikäyttöinen ajoneuvo.
Bertha oli kyselemättä antanut kaikki rahansa projektiin.
Carlin kiinnostus tekniikkaan oli syttynyt jo varhain. Hänen äitinsä, leskeksi jäänyt Josephine Benz, toivoi pojastaan virkamiestä, mutta tätä kiinnosti enemmän tekniikka ja uudet keksinnöt.
Josephine Benz päätti lopulta tukea poikaansa ja käytti kuudesosan vuosittaisesta leskeneläkkeestään Carlin opintoihin ensin Karlsruhen teknisessä lukiossa ja sen jälkeen kaupungin polyteknisessä yliopistossa.
Vuonna 1861 Carlin opettaja Ferdinand Redtenbacher esitteli oppilailleen yhden aikansa suurista keksinnöistä: polttomoottorin.
Carl oli haltioissaan. Kun bensiinihöyryä ja ilmaa sekoitettiin sylinterissä ja seos sytytettiin, syntyi pieniä räjähdyksiä, jotka käyttivät koneen mäntiä.
Polttomoottoreita käytettiin esimerkiksi käsityöläisten ja maatalouden koneissa, mutta Carl alkoi heti pohtia niille muitakin käyttötarkoituksia. Etenkin yksi ajatus kiehtoi häntä.
Monien ikäistensä tapaan Carl oli ihastunut ajan muoti-ilmiöstä, velosipedista, modernin polkupyörän edeltäjästä.
Velosipedia ajettiin polkemalla sen etupyörässä olevia polkimia. Monesti matka tyssäsi kuitenkin jyrkässä ylämäessä.
Carlin ihastellessa polttomoottoria ja kuunnellessa sen jyskyttävää ääntä hänen mieleensä juolahti ajatus: hän rakentaisi ajoneuvon, joka kulkisi eteenpäin polttomoottorin voimalla.
Carl valmistui vuonna 1864 ja työskenteli muun muassa Karlsruhe Maschinenbaugesellschaft -veturitehtaassa, mutta ajatus hevosettomista vaunuista ei jättänyt häntä rauhaan.
Kun hän oli 25-vuotiaana jonkin aikaa töissä rakennusyrityksessä Pforzheimissä, hän tapasi toisen ihmisen, joka innostui hänen ajatuksestaan yhtä paljon kuin hän itsekin: 20-vuotiaan Bertha Ringerin.
Mielessä kaksitahtimoottori
Pari avioitui vuonna 1872, ja Bertha oli heti valmis sijoittamaan myötäjäisensä Carlin metalli- ja konepajayritykseen.
Pankkilainan ja Berthan rahojen turvin pariskunta pystyi avaamaan Mannheimiin pienen verstaan, jossa Carl alkoi kehitellä polttomoottoriaan.
Koska nelitahtimoottorin patentti oli saksalaisella Nikolaus Otolla, Carl keskittyi rakentamaan kaksitahtimoottoria.
Kaikki osat piti suunnitella ja rakentaa alusta asti itse, mikä oli kallista ja hidasta. Perhekin lisääntyi nopeasti. Vanhin poika Eugen syntyi vuonna 1873, ja seuraavana vuonna syntyi Richard, ja heitä seurasi kolme tytärtä.
Uusien lainojen ja liikekumppanien avulla yritys pysyi pystyssä, mutta kaksitahtimoottorin kehittäminen sujui hitaasti, vaikka Carl kuinka ahersi verstaallaan.
Joulukuussa 1879 kassa oli tyhjä, ja Benzejä odotti karu joulu. Verstaasta kuului kuitenkin lohduttava ääni ”tuk-tuk-tuk” –Benzin ensimmäinen kaksitahtimoottori oli valmistumassa. Hän kirjoitti onnellisena tuntemuksistaan:
”Mitä kovemmin se säksättää, sitä varmemmin se karkottaa kaikki painostavat huolet sydämestäni.”
Suunnitelma joutui vastatuuleen
Carlin unelman toteutuminen oli kuitenkin vielä kaukana. Hän tiesi, ettei ollut mikään liikemies, ja vuonna 1881 hän otti kumppaneikseen valokuvaaja Emil Bühlerin ja kauppias Otto Schmuckin.
Molemmat uskoivat kaksitahtimoottoriin mutta eivät halunneet kuullakaan moottorisoidusta ajoneuvosta.
Valitettavasti Schmuck tuhlasi enemmän rahaa kuin hankki yritykselle myyntisopimuksia, ja pian Carlin oli taas pistäydyttävä pankinjohtajan juttusilla.
Pankki asetti uuden lainan ehdoksi sen, että Carlin oli perustettava osakeyhtiö, ja uusi laina myönnettiinkin Gasmotorenfabrik Mannheim -yrityksen perustamiseen.
Carlin idea ei vieläkään saanut tukijoita, sillä yrityksen yhdeksänjäsenistä hallitusta ei hänen autoideansa kiinnostanut.
Seurasi riita, jossa yksi hallituksen jäsen suorastaan kyseenalaisti Carlin mielenterveyden. Katkerana tämä lähti osakeyhtiöstä vuonna 1883. Myöhemmin hän kirjoitti:
”Vain yksi henkilö pysyi rinnallani elämän meren myrskyissä: vaimoni. Pelottomasti ja päättäväisesti hän nosti jälleen uudet toivon purjeet.”
Carl sai onnekseen kuitenkin uusia sijoittajia, ja 1. lokakuuta samana vuonna Carl perusti Benz & Cie -nimisen yrityksen liikemiesten Max Kaspar Rosen ja Friedrich Wilhelm Esslingerin kanssa. Benzin pientä moottoria myytiin hyvin, ja yritys alkoi menestyä.
Carlin toiveet moottoroidusta ajoneuvosta kuitenkin tyrmättiin yhä. Benz & Ciellä meni hyvin, ja sillä oli jo 20 työntekijää, eivätkä Carlin liikekumppanit halunneet riskeerata yhtiön menestystä yrittämällä rakentaa jotain mielestään niin mielipuolista.
Niinpä Carl joutui jatkamaan keksintönsä kehittämistä yksin.
Tekninen vallankumous jylläsi
Otton nelitahtimoottorin patentti oli vapautumassa, joten Carl päätti kokeilla, miten nelitahtimoottori sopisi hänen moottoriajoneuvoonsa.
Vastustuksesta ja pilkasta huolimatta Carl uskoi olevansa mullistavan läpimurron kynnyksellä. 1830-luvulta lähtien tekninen vallankumous oli jyllännyt Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja vuosittaisissa maailmannäyttelyissä Barcelonasta Melbourneen esiteltiin ihmeellisiä keksintöjä, joita harva oli pystynyt edes kuvittelemaan muutama vuosi aiemmin.
Höyryveturit puksuttivat jo Pariisista Konstantinopoliin, ja yhdysvaltalainen Thomas Edison oli tuonut sähkövalon kaikkien ulottuville.
Carl Benz halusi kiilata moottoroidulla ajoneuvollaan kehityksen kärkeen, mutta hänellä oli vielä paljon tehtävää. Jotta moottori ei ajon aikana kuumenisi liikaa ja hajoaisi, oli kehitettävä tehokas jäähdytysmenetelmä.
Liikkuvalla alustalla nestemäistä polttoainetta voi olla mukana vain rajallisesti, joten Carl kehitti ilman ja bensiinihöyryn sekoituksesta entistä tehokkaampaa niin, että polttoainetta kului vähemmän. Seoksen sytyttämiseen Carl kehitti oman menetelmänsä, jossa akun virran tuottama sähköinen kipinä sytytti polttoaineen.
Benzit vuonna 1894 ajelulla saksalaisen Theodor von Liebiegin kanssa. Tämä ajoi ”Benz Victorialla” tuolloin ennätyksellisen matkan 939 km.
Koeajo päättyi seinään
Vähitellen Carl Benzin vuosia kestänyt työ alkoi tuottaa tuloksia, ja vuonna 1885 hän pyöräytti ensimmäisen kerran ajoneuvonsa suurta vauhtipyörää. Ajoneuvo käynnistyi pienen paukahduksen säestyksellä.
Carl teki ensimmäisen koeajon verstaansa pihalla.
Työntekijät huusivat hänelle kannustushuutoja, ja Bertha taputti innokkaana kuljettajan penkillä ylpeänä istuvalle miehelleen. Ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä ensin moottori sammui ja sitten kuului voimakas pamaus, kun yhden pyörän voimansiirtoketju katkesi.
Kahden viikon kuluttua Carl yritti uudelleen, nyt Bertha vierellään istuimella. Tuskin moottori oli käynnistynyt, kun ajoneuvo lähti ohjaajansa käsistä ja törmäsi seinään.
Carl ja Bertha säilyivät kuitenkin naarmuitta maailman ensimmäisestä varsinaisesta auton koeajosta.
Seuraavalla kerralla vaunut kulkivat tasaisemmin, mutta Eugen-pojan piti juosta niiden rinnalla ja lisätä koko ajan bensiiniä, sillä ajoneuvossa ei ollut vielä kunnollista bensiinisäiliötä.
Lopulta he onnistuivat ajamaan 800 metrin matkan, ja 29. tammikuuta 1886 Carl Benz sai tunnustuksen vuosikausien uurastukselleen, kun hän sai keisarillisen patentin itsekulkevalle, sähköisesti sytytettävällä nelitahtimoottorilla kulkevalle vaunulle eli Motorwagenille.
Ratkaiseva koeajo
Vaikka Benzin moottorivaunut olivat nyt saaneet virallisen hyväksynnän, Carl vitkasteli niiden tuotannon ja myynnin aloittamisessa.
Hänen mielestään tarvittiin vielä lisää kokeita ja hienosäätöä. Bertha oli asiasta eri mieltä, ja niinpä eräänä aamuna elokuussa 1888 rouva Benz otti auton miehensä tietämättään ja lähti matkalleen.
Matka Pforzheimiin osoitti, että Bertha oli ollut oikeassa luottaessaan uuteen ajoneuvoon. Auto toimi pääasiallisesti kuten pitikin, ja matkalla ilmenneet pikkuongelmat Bertha ratkaisi kekseliäästi.
Kun sytytysjohto joutui oikosulkuun, Bertha käytti sen eristämiseen palaa sukkanauhastaan, ja tukkeutuneen polttoainejohdon hän puhdisti hiusneulallaan.
Pitkällä matkalla tarvittiin myös välillä lisää polttoainetta, ja Bertha pysähtyi Wieslochin kaupungin apteekkiin ostamaan tahranpoistoaineeksi tarkoitettua raskasbensiiniä.
Berthan tehdessä ostoksiaan apteekissa kaupunkilaiset kerääntyivät joukolla tutkimaan outoa, ennennäkemätöntä ajoneuvoa.
Illansuussa Pforzheimin valot alkoivat näkyä. Bertha riensi heti tilaisuuden tullen postikonttoriin ja sähkötti miehelleen: ”Olemme saapuneet perille turvallisesti ja onnellisesti. Olemme vihdoin saavuttaneet tavoitteemme.”
Berthan tempaus toi Benzin autolle valtavasti julkisuutta. Epäluulot hevosettomia vaunuja kohtaan hälvenivät, ja pian Carl Benz sai kultamitalin mullistavasta keksinnöstään Münchenin tekniikan näyttelyssä.
Carl esitteli ajoneuvoaan kiinnostuneille ajeluttamalla näitä lyhyitä matkoja, ja vaikutus oli valtava. Eräs müncheniläinen lehti kirjoitti:
”Harvoin, jos koskaan, on kaupunkimme kaduilla nähty niin huomiota herättävää näkyä.” Toinen lehti kuvaili, miten ajoneuvon perässä kulki suuri joukko puuskuttavia jalankulkijoita.
1900-luvulle tultaessa Benz & Cie oli yksi maailman suurimmista autonvalmistajista yli 1 250 myydyllä ajoneuvollaan.
Vuosisadan vaihteen jälkeen muun muassa Britanniassa, Etelä-Afrikassa ja Singaporessa kulki jo yli 2 000 Benzin valmistamaa autoa.
Kolme vuotta ennen Carl Benzin kuolemaa vuonna 1929 Benz & Cie yhdistyi Gottlieb Daimlerin tehtaaseen. Yhdessä ne kehittivät yhden maailman edelleen tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä, Mercedes-Benzin.
Carl Benz oli saavuttanut unelmansa rohkean ja periksiantamattoman vaimonsa ansiosta.