Baarikaapin historiaa: Tarinoita tujausten takaa

Mainonta tehosi keisariinkin

Pjotr Smirnov perusti vuonna 1864 Moskovaan tislaamon ja mainosti votkaansa runsaasti lehdissä. Lisäksi hän vaimensi kirkon vastustuksen lahjomalla sen johtohenkilöitä, sillä kirkko saarnasi raittiuden puolesta Venäjällä yleisen alkoholiongelman vuoksi. Kampanja onnistui, ja 1880-luvulla jopa keisarin hovissa juotiin Smirnov-votkaa.

Kun ensimmäinen maailmansota puhkesi vuonna 1914, keisari Nikolai II kielsi votkan valmistuksen ja myynnin. Isäänsä yrityksen johdossa seurannut Vladimir Smirnov pysyi uskollisena keisarille, ja sodan jälkeen bolševikit vangitsivat hänet ja tuomitsivat hänet kuolemaan. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan ja asettui lopulta Nizzaan Etelä-Ranskaan.

Hän jatkoi yritystoimintaa nimellä Smirnoff ja tarttui tilaisuuteen Yhdysvaltain kieltolain päättyessä vuonna 1933. Siellä Smirnoffin mainostettiin olevan ”valkoista viskiä – ei hajua, ei makua”, ja sitä käytettiin runsaasti cocktaileissa. Nykyisin maailmassa avataan joka sekunti kuusi Smirnoff-pulloa.

Onneneläimestä tuli rommin tunnus

Maailman tunnetuimman rommin juuret ovat Kuubassa, missä Facundo Bacardí Masso alkoi vuonna 1862 kehittää ”sivistynyttä rommia”.

Tammitynnyreissä syntyi pehmeä, voimakkaan makuinen tumma rommi. Tislaamon katon alla asui lepakoita, joiden paikalliset uskoivat tuovan onnea, ja tehtailijan vaimo Amalia ehdotti, että rommipullojen etikettiin painettaisiin lepakon kuva. Sen ansiosta Bacardin rommista tuli suosittua Kuubassa, jossa monet eivät osanneet lukea.

Menestystarina oli vaarassa, kun Facundon poika ja kumppani Emilio joutui vuonna 1879 vankileirille Afrikkaan tuettuaan Espanjan siirtomaavallan vastaista kapinaa. Facundolla oli vaikeuksia pyörittää yritystä ja tuotantoa yksin, mutta onneksi Emilio vapautettiin kahden vuoden kuluttua ennen kuin yritys ehti kaatua.

Kun Fidel Castro otti vallan vuonna 1959, yritys kansallistettiin. Bacardin perhe pakeni Bermudaan ja jatkoi yritystoimintaa siellä. Nykyisin Bacardin rommia myydään yli 170 maassa ympäri maailmaa.

Karmeista kotipolttoisista tuli lempijuomaa

John Walker oli 15-vuotias, kun hänen isänsä kuoli vuonna 1820. Hän osti perintörahoilla kauppaliikkeen Kilmarnockista Skotlannista. Päivittäistavaroiden ja teen lisäksi hän myi viskiä, jota alueen lampurit valmistivat lampaiden ruokinnasta yli jääneestä ohrasta.

Viinantislaus oli veronalaista, joten viskiä poltettiin salaa, eikä se todellakaan ollut kovin laadukasta. Walker oli kuitenkin harjaantunut teekauppias ja hyödynsi hyvää haju- ja makuaistiaan sekoittaessaan terävistä pontikoista kelvollista juotavaa. Pian ihmiset alkoivat jonottaa saadakseen ostaa viskiä juuri John Walkerilta.

Vuonna 1841 Walker alkoi toimittaa viskiään myyntiin muuallekin, ja sitä kuljetettiin höyryjunalla yön yli Lontooseen asti. Walkerin poika Alexander onnistui vähentämään kuljetuksen aikana syntynyttä hävikkiä pullottamalla viskin nelikulmaisiin pulloihin, jotka eivät pyörineet heiluvassa junassa.

Vuoden 1909 tienoilla Johnin lapsenlapsi George nimesi viskin isoisänsä kunniaksi Johnnie Walkeriksi.

Irlantilaisupseeri loi kuulun konjakin

Kun upseeri Richard Hennessy vuonna 1743 lähti Irlannista palkkasotilaaksi Ranskaan, hän tuskin aavisti päätyvänsä viinakauppiaaksi. Eräs itäranskalainen juoma kuitenkin varasti Hennessyn huomion Ranskassa. Leudon ilmaston ja kalkkipitoisen maan ansiosta Cognacin kaupungissa kasvoi erittäin makeita rypäleitä, joista tislattiin kaupungin mukaan nimettyä väkevää alkoholijuomaa.

Hennessy osti parhaita tuotantoeriä ja kaatoi ne tammitynnyreihin kypsymään vielä lisää. Hänen väitetään etsineen kymmenen vuotta ihanteellista kellaria, joka olisi riittävän syvä ja viileä vuosien varastointiin.

Hennessy myi juomaansa Lontooseen ja New Yorkiin, joissa eliitti rakasti eksoottista ”coniackia”, ja hänestä tuli maailman suurin konjakinviejä. Aatelinen Hennessy selvisi hengissä Ranskan vallankumouksesta vuonna 1789, koska hän oli kotoisin Irlannista. Nykyisin Hennessyä myydään vuosittain 50 miljoonaa pulloa, mikä kattaa 40 prosenttia maailman konjakkimarkkinoista.

Karibian kauhu kaatui rommiin

Kanadalainen Seagramin tislaamo toi vuonna 1983 markkinoille Captain Morgan -rommin, jonka etiketissä oli Karibian janoisin merirosvo. Walesilaisen Henry Morganin (1635–1688) kerrottiin pystyneen juomaan rommia enemmän kuin kukaan muu – tulematta humalaan.

Morganin aikaan Karibian suosituin alkoholijuoma oli paikallisesta sokeriruo’osta tehty halpa rommi. Laivoilla siihen sekoitettiin usein vettä, ja sekoitusta kutsuttiin nimellä grog. Nimi viittasi upseerin, jonka lempinimi oli ”Old Grog” hänen käyttämänsä grogram-kankaisen takin vuoksi.

Karibialla oli paljon merirosvoja, jotka vaanivat Etelä-Amerikasta hopea- ja kultalastissa Espanjaan seilaavia laivoja. Yksi heistä oli Morgan, josta Englannin kuningas teki kapteenin kiitokseksi espanjalaisten laivojen ja siirtokuntien ryöväämisestä.

Leveälieristä hattua ja punaista takkia käyttäneen espanjalaisten kauhun maksa petti lopulta vuonna 1688 Morganin ollessa 53-vuotias. Kellertävät silmät ja pöhöttynyt olemus kertoivat alkoholismista.

Munkit myivät laivastolle ihmelääkettä

Dominikaanimunkit alkoivat valmistaa giniä Plymouthin satamakaupungissa Britanniassa vuonna 1793. Naapurikaupungissa Devonportissa oli Britannian laivaston Royal Navyn tukikohta, ja luostarissa tislattu Plymouth Gin nousi siellä suosioon 1800-luvulla.

Juoman alkoholiprosentti oli 57, joten vaikka ginitynnyri olisi vuotanut ja gini kastellut ruudin, ruuti paloi yhä. Miehistö testasikin laivaan ostetun ginin puhtautta pirskottelemalla joka tynnyristä muutaman tipan pieneen määrään ruutia ja sytyttämällä sen. Jos se ei palanut kirkkaalla liekillä, myyjä oli laimentanut giniä.

Plymouth Gin kiersi maailmaa Royal Navyn aluksilla. 1800-luvulla Intiaan lähetetyt brittiupseerit keksivät sekoittaa giniä, tonic-vettä ja vähän sitruunaa tai limettiä saadakseen juotua kitkerää tonicia. Tonicia juotiin, sillä sen sisältämän kiniinin tiedettiin torjuvan hyttysten levittämää malariaa.

Niin syntyi kirpeä cocktail malariaa vastaan – ja sitä juodaan yhä nimellä gin & tonic.

Karjapaimenet joivat jumalaista juomaa

Meksikon alkuasukkaille agaave symboloi Mayahuel-jumalatarta, jolla oli 400 rintaa täynnä humalluttavaa juomaa. Alkuasukkaat keittivät kasvin lehdistä viinaa ja joivat sitä jumalattaren kunniaksi.

Valloitettuaan Meksikon 1500-luvulla espanjalaiset alkoivat kasvattaa agaavea ja valmistaa siitä alkoholia Tequilan kaupungissa, jonka kuivassa ilmassa agaave kasvoi hyvin. Juoma sai nimen kaupungin mukaan ja nousi suureen suosioon.

Meksikolaiset karjapaimenet kuljettivat tequilaa mukanaan ontoissa kurpitsankuorissa. Taitavimmat heistä osasivat kaataa täydessä laukassa paukun lehmänsarveen ja juoda sen läikyttämättä pisaraakaan. Uskomusten mukaan tequila paransi haavoja, lievitti synnytystuskia ja tappoi loismatoja.

Jose Antonio Cuervon tislaamo alkoi valmistaa tequilaa 1700-luvun lopulla. Hänen reseptinsä osoittautui suosituksi, ja yritys kasvoi. 1880-luvulla Cuervon perheyritys alkoi ensimmäisenä pullottaa tequilaa, ja nykyisin Jose Cuervo on maailman myydyin tequilamerkki.