Vaimo kokee kummia
Näytelmän juoni on aika suoraviivainen. Sen keskiössä ovat Jack ja Bella Manningham, päällisin puolin onnellinen keskiluokkainen aviopari. Sitten Jack alkaa yhtäkkiä kadota ilman selityksiä toistuvasti kotoa tuntikausiksi.
Katoamiset huolestuttavat Bellaa, eikä asiaa helpota se, että Jackin poissa ollessa tapahtuu kummia: esimerkiksi heidän yläpuolellaan olevasta tyhjästä asunnosta kuuluu askelia ja kaasuvalo syttyy itsestään.
Oudot tapahtumat käynnistyvät aina siitä, että kaasuvalo alkaa lepattaa. Kun Bella kertoo kokemuksistaan Jackille, Jack selittää, että Bellan mielenterveys horjuu ja se saa Bellan näkemään ja kuulemaan olemattomia.
Bella saa kuitenkin apua poliisilta, ja lopulta paljastuu, että outojen tapahtumien taustalla onkin viekas Jack, joka yrittää saada Bellan vakuuttumaan, että tämä on mielenvikainen, keplotellakseen itselleen tämän suuren perinnön.
Vuonna 1940 ensi-iltansa saaneen Gaslight-elokuvan myötä tarina levisi yleiseen tietoisuuteen, ja moni tunnisti joutuneensa vastaavan manipuloinnin kohteeksi.
Sanomalehti Miami News kertoi syyskuussa 1948, että kuluneina viikkoina rekisteröidyissä avioerohakemuksissa oli vaikutteita ”paraikaa nähtävistä psykiatrisia aiheita käsittelevistä elokuvista, etenkin sellaisista, joissa mies yrittää vakuuttaa vaimonsa siitä, että tämä on hullu”.
Lehden mukaan monissa hakemuksissa syytettiin aviomiestä yrityksistä saada vaimonsa pelkäämään henkisen tasapainonsa horjuvan, ja yhdessä hakemuksessa käytettiin nimenomaan ilmaisua ”Gaslight-kohtelu”.
Ilmaisu yleistyi 1950-luvulla Yhdysvalloissa oikeusasiakirjoista arkiseen kielenkäyttöön. Esimerkiksi eräässä The Burns and Allen Show -komediasarjan jaksossa yksi päähenkilöistä kehottaa toista pyrkimään päämääräänsä ”gaslight-käsittelyn” avulla.
Verbi to gaslight nousi 1960-luvulla ammattikirjallisuuteen. Kanadalais-yhdysvaltalaisen antropologin Anthony F. C. Wallacen vuonna 1961 julkaisemassa kirjassa Culture and Personality se esiteltiin merkityksessä manipuloida terve ihminen psykoosiin ”uskottelemalla hänelle, että hänen toimintansa on oire vakavasta mielenhäiriöstä”.
Ajan mittaan sanaa alettiin käyttää yleisesti ihmisen psykologisesta manipuloinnista ja kaltoinkohtelusta.
Clinton manipuloi vastustajaansa
Vuonna 1995 ”gaslighting” teki ensiesiintymisensä politiikan saralla, kun The New York Times -lehden kolumnisti Maureen Dowd käytti sitä kuvaillessaan presidentti Bill Clintonin toimintaa arkkivihollistaan, republikaanien temperamenttista edustajainhuoneen puhemiestä Newt Gingrichiä kohtaan.
Dowdin mukaan Clinton yritti hienovaraisin provokaatioin saada Gingrichin menettämään malttinsa ja vaikuttamaan epävakaalta.
Ilmaus teki lopullisen läpimurtonsa Donald Trumpin asetuttua ehdolle Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2016. Trump haastoi yhdysvaltalaisten käsitykset todellisuudesta niin ehdokkaana kuin sittemmin presidenttinä.
Esimerkiksi vuonna 2016 hän kiisti tiukasti tehneensä pilkkaa The New York Times -lehden vammaisesta toimittajasta Serge F. Kovaleskista. ”En ikinä tekisi mitään sellaista”, Trump vakuutti loukkaantuneena – vaikka tallenne tapauksesta oli vapaasti kaikkien nähtävänä esimerkiksi videopalvelu YouTubessa.
”Donald Trump ’gaslightaa’ Amerikkaa”, totesi aikakauslehti Teen Vogue.
Kaksi vuotta myöhemmin Trump jatkoi samalla linjalla. ”Se, mitä näette ja luette, ei ole oikea totuus”, Trump julisti veteraaneille – virke voisi olla suoraan Gas Light -näytelmän keskushahmolta Jack Manninghamilta.
Vaikka Trump ei enää ole presidentti, sana on yhä relevantti. Vastustajan todellisuudentajun haastaminen on tehokas tekniikka, ja tekoälyn tuottaessa yhä enemmän valheellisia valokuvia ja videoita gaslighting-ilmiö on ajankohtaisempi kuin koskaan ennen.